Top Ten Tuesday: Kymmenen kirjan transformaatio elokuvaksi

Top Ten Tuesday on jälleen puhelinlangan päässä; hyvä herra Top Ten Tuesday, mitä teille kuuluu? Herran väräjävä ääni ratisee luurista; se narskuu kuin pakkasen kovettama lumi kenkien alla. Irene, et ole kahteen viikkoon julkaissut nimeäni kantavaa listaa. Mistä on kyse? Minä soperran ja pyydän anteeksi, olen ollut tuhma tyttö, mutta lupaan tehdä listan heti paikalla. Herra Top Ten Tuesday leppyy, ja hänen äänensä muuttuu lempeämmäksi, kimakammaksi; pakkasen purevuus haihtuu ja sen tilalle hiipiivät vinkuvat kynnen raapaisut liitutaululla. Hyvä tyttö. Mitä olet ajatellut listata tänään? Parhaimpia elokuvia, jotka olen nähnyt, ja joista on olemassa kirja, jota en ole lukenut. Kuulen kuinka herra Top Ten Tuesday raapii harmaata, kiharaista päätään; Big Ben kumahtaa taustalla ja kaksikerroksisen bussin jarrut kirskuvat.


Herra Top Ten Tuesday nojaa vasten punaisen puhelinkopin ikkunaa pitäen vapaassa, vapisevassa kädessään skottiruudullista baskeria. Sinapinkeltaisen pikkutakin rintataskusta pilkistää hänen valkoisen lemmikkihiirensä pää. Mutta siinä ei ole mitään järkeä. Ei niin, minä sanon. Onko minun tekemisissäni ollut joskus jotain järkeä? Herra Top Ten Tuesday hengittää raskaasti. Aivan, olet oikeassa. Joskus unohdan, että olen tekemisissä sinun kanssasi. 

Herra Top Ten Tuesday asettaa luurin paikoilleen, nostaa baskerin päähänsä ja taputtaa hellästi valkoista hiirtään päälaelle. Sitten hän astuu harmaaseen tihkusateeseen kylmästä väristen. Hän taputtaa povitaskuaan; posliininen teekannu on tallessa siellä kuin salainen aarre, lämpöä hohkaavana, tummaa nestettä loiskuavana. Herra Top Ten Tuesday peittää lemmikkihiirensä pään kämmenellään, ettei tämän valkoinen turkki kähertyisi sateesta, ja suuntaa askeleensa kohti teehuonetta. Hän mutisee matkalla itsekseen, valittaen sateesta, muiden ihmisten ankeista sateenvarjoista, jotka vilahtelevat ohi kuin suippokärkiset tykinkuulat, ja kalliista teestä. Onneksi herra Top Ten Tuesdaylla on maalaisjärkeä; äitimuori on opettanut hänet kuljettamaan teepannua mukanaan pikkupojasta lähtien.

Meemi elää ja voi hyvin. En ole vieläkään täysin varma, mitä meemi tarkoittaa, mutta olen päässyt sen vaiheen yli, jolloin luulin meemin olevan muumien perivihollinen. Kuten yllä olevasta - jälleen kerran päättömästä - johdannosta käy ilmi, listaan tänään kirjoista adaptoituja elokuvia, jotka ovat sykähdyttäneet minua, mutta joihin en ole tutustunut alkuperäisteoksina. Kätevää, eikö totta? Samalla vyörytän taas kerran sivistykseni eteenne kuin heinäpaalin, joka paljastaa, kuinka reikäinen se on; aivan kuin huipputaitava FBI-agentti olisi ampunut sen täyteen luoteja yhdellä kädellä seisoen ja silmät kiinni.           

1. J. R. R Tolkien: Taru sormusten herrasta. Luulen, että Sormusten herran ovat lukeneet sademetsän apinatkin, jotka joikaavat keskenään haltiakieltä, mutta minä en. Menin katsomaan Sormusten ritareita skeptisenä ja yllätyin, kuinka maagisen eeppinen ja jännittävä se oli, unohtamatta hauskoja sattumuksia. Upeat maisemat, mieleenpainuvat hahmot ja mahtavat näyttelijät, ja ennen kaikkea ilmiömäinen tarina, nostaa Sormusten herran voittajaksi listallani.

2. Christopher Priest: The Prestige. Sain vasta vähän aikaa sitten tietooni, että Prestigestä on olemassa kirja. Elokuva on mieletön. Se on taidokas, tummasävyinen elokuvapalapeli, jonka jokaista hetkeä seuraa herpaantumatta. 1900-luvun alun Lontoo ja huikea näyttelijätyö vetävät viimeiset silaukset tälle mestariteokselle.

3. Hubert Selby: Unelmien sielunmessu. Shokeerava, pysäyttävä, ahdistava, klaustrofobinen. Siis mahtavuutta! Ja se musiikki! Voimakas elokuvakokemus, joka jää kieppumaan ajatuksiin pitkäksi aikaa.

4. Stephen King: Kuoleman käytävä eli Vihreä Maili. Mitä olisi lista ilman Stephen Kingiä? Uskomattoman hieno draama ripauksella Kingin vanhoja, tuttuja taika-aseita; tarina, joka järkyttää ja itkettää. En koskaan unohda Michael Clarke Duncanin roolisuoritusta - rauha hänen sielulleen.


5. Anthony Burgess: Kellopeliappelsiini. Kertakaikkisen kummallinen ja hämmentävä elokuva. Beethooven raikaa ja pesäpallomailat viuhuvat. Mutta elokuvan ytimestä tihkuva hullu kiihko saa minut tuijottamaan silmät selällään, halusin tai en.

6. Dennis Lehane: Suljettu saari. Tiivistunnelmainen, psykologinen trilleri, joka avautuu katsojan eteen kuin mandariini lohko kerrallaan. Leonardo Di Caprio pyyhkii viimeisetkin rippeet Titanicin raskaasta painosta harteiltaan. Elokuva, jonka halua katsoa heti uudestaan lopputekstien pelmahtaessa ruutuun, aivan kuten The Prestigen. Pysyitkö sinä mukana?

7. Michael Enden: Tarina vailla loppua eli Päättymätön tarina. Lapsuuden suosikkifantasia, joka naulitsi minut television ääreen. Ihmetystä ja ihastusta, mielikuvituksen leppeää ruokintaa, ja sopiva jännityksen siemen; joko olemattomuus kolkuttelee oven takana? Haluaisin, että Päättymätön tarina tulisi televisiosta pian. Nyt. Minä vaadin. Kirjoitan kohta adressin presidentille, jotta tämä vääryys saadaan korjattua.

8. Margaret Mitchell: Tuulen viemää. Ah, ihanuutta! En ole noin muutoin näin vanhojen elokuvien suuri ystävä, mutta Tuulen viemää on elokuvanautinto, joka hitto soikoon vie mennessään kuin tuuli. Ne puvut, päivänvarjot, hevoset, Tara, rasittava Scarlett, ärsyttävä Rhett, paatoksellinen rakkaus ja entisaikojen glamour luovat ainutlaatuisen tunnelman; elokuva on fantasiaa ilman ainuttakaan yliluonnollista elementtiä. Frankly, my dear, I don´t give a damn.   

9. Thomas Harris: Uhrilampaat. Jännitysklassikko, joka jaksaa hyytää verisuonesi huurteisiksi vuosienkin takaa. Se ei ole varsinaisesti kauhean pelottava elokuva, mutta painostava, ja hyvä sarjamurhaajajahti tekee aina poikaa. Anthony Hopkinsin Hannibal Lecter on yksi elokuvahistorian ikimuistettavimmista hahmoista.

10. Stephen King: Rita Hayworth-avain pakoon. Olenko minä liian puolueellinen? Kun toinen jalkani käytännössä asuu Kinglandiassa. Ei, en ole, sillä Rita Hayworth tekisi minuun vaikutuksen, vaikka sen olisi kirjoittanut naapurin hullu kyttääjämummo. Fanitan salaa -  se siitä salaisuudesta - vankilaan sijoittuvia elokuvia ja tv-sarjoja, varsinkin jos niissä yritetään paeta. Avain pakoon on draama, jossa herra King pysyttelee poissa paranormaalin hiekkalaatikolta, mutta silti tarinassa on taikaa. Muurien sisällä sattuu ja tapahtuu, mutta ystävyys ja toivo ovat aina läsnä.

Loppuun haluan antaa pari kunniamainintaa elokuville, jotka eivät aivan yltäneet kymmenen parhaan joukkoon. Ne menevät :

Roald Dahl: Jali ja suklaatehdas. Uskomaton Johnny Depp. Tim Burton. Helen Bonham Carter. Oompa loompat. Mahtava karkkitehdas, jonka makeaan houkutukseen ainakin minä takertuisin ikuisiksi ajoiksi. Hauska ja värikäs satu, joka ei ole pelkkää liirumlaarumia.

Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille. Hillitön scifiparodia. Rakastan Marvinia. Haluan hänet puutarhatontuksi pihalleni. Voi ei, älä masennu Marvin, ehkä kelpuutan sinut sisälle jalkalampuksi!

Löysitkö listalta omia suosikkejasi? Oletko lukenut kirjan tai nähnyt elokuvan tai molempia?

Näin tänään Top Ten Tuesdayn merkeissä. Näkemiin. Hyvää illan jatkoa. Minä toivotan. Uutistenlukijan vakuuttavalla äänenpainolla.          

PS. Yllättävän moni näistä elokuvista selviytyisi myös minun kaikkien aikojen parhaat elokuvat-listalleni.