.

.

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Avio-onnea Amyn ja Nickin tapaan


Hyttyset ja paarmat ovat linnoittauneet iloksemme kesäiselle reviirillemme. Niin ihanaa! Nuo suloiset pikku ötökät takaavat sen, että saamme nauttia täydellisestä kesästä joka vuosi. Emme varmasti osaisi edes olla, mikäli hyttynen ei inisisi niskoissamme kiinni kuin epätoivoinen mammanpoika/tyttö baarin narikan edessä neljältä aamuyöllä - läiskis, huiskis! - tai paarma vetäisi hullua spiraalia päidemme ympärillä kuin minikokoinen taitolentäjä. Emme todellakaan! Olkaamme siis kiitollisia näistä luonnon ihmeistä! (Jos totta puhutaan, uskon, että hyttyset, paarmat, punkit ja muut kiusankappaleet ovat pirun lähettämiä kätyreitä suoraan helvetistä. Demoneita, pyh, hyttysiä ja paarmoja, paljon tehokkaampaa, manalan valtias myhäilee laavakylvyssään.) [Jälkihuomautus pari päivää aloitustekstin muotoilemisen jälkeen: jääkausi on saapunut. On niin kylmä! Öttöset, paetkaa!]

Mikä sen parempi keino paeta näitä kesän sulostuttajia kuin kirjan lukeminen. Infernon jälkeen tartuin toiseen uutuuteen, jonka suomennosta olin odottanut kieli pitkällä kuin koira kyljyksen rippeitä muutaman kuukauden ajan. Aamuvirkku yksisarvinen julisti alkuvuodesta Gillian Flynnin Kiltin tytön olevan koko vuoden paras kirja. Innostukseni nousi avaruuteen asti, kieppui Doctor Whon Tardisin siivellä ultranopeudella, kunnes tuli aika tarkistaa tilanne, oliko Kiltti tyttö odotuksen arvoinen.

Gillian Flynn on amerikkalainen jännityskirjailija, joka on toiminut televisiokriitikkona ennen kirjailijan uraansa. Kiltti tyttö on hänen kolmas romaaninsa. Se on ollut valtaisa menestys ympäri maailmaa. Kahta ensimmäistä romaania ei ole suomennettu, mutta luulisi myös niiden tulevan ajankohtaisiksi jossain vaiheessa.

Amy on kertakaikkisen kunnollinen, neljääkymmentä ikävuotta lähestyvä nainen, joka on naimisissa muutamaa vuotta nuoremman, amerikkalaisen unelmapojan, Nickin kanssa. Voi sitä avioliiton riemua! Kunnes tulee heidän viides hääpäivänsä, ja jotain odottamatonta tapahtuu; Amy katoaa. Kotoa löytyy kamppailun jälkiä, ja kun poliisitutkinta käynnistyy, Nick huomaa päästelevänsä valheita huuliltaan. Hankaluudet alkavat kiertyä miehen kaulan ympärille kuin liian tiukka solmio. Missä on ihmetyttö Amy? Ei kai vain komea Nick-pirulainen ole satuttanut vaimoaan?

Tarina lähtee liikkeelle siitä päivästä, jolloin Amy katoaa. Ensimmäisen suunvuoron ottaa aviomies Nick, mutta jatkossa Amykin liittyy kertojaksi päiväkirjansa kautta. Mies ja nainen vuorottelevat kertojina pitkin kirjaa. Lähestymistapa on onnistunut ja pitää mielenkiintoa yllä, ja samalla se raottaa molempien osapuolien sielunmaiseman arkkua mehevällä tavalla.

Gillian Flynn on hyvä sekä kirjoittajana että tarinan kertojana, eikä hän kavahda käyttää ronskejakaan otteita sivujen väleissä; tarvittaessa Flynn mäjäyttää nyrkkinsä pöytään ja ravistelee lukijaa, pakottaa katsomaan totuutta silmästä silmään. Flynn on ujuttanut Kilttiin tyttöön mukaan kieroa huumoria, joka on tervetullutta ja virkistävää. Naisella on sana hallussa ja kekseliäisyyttä riittää kohtuullisesti, mutta jokin viimeinen pisara hänen kirjallisesta sadepilvestään jää tipahtamtta. Pisara, joka sammuttaisi lukijan loputtomattoman janon, pisara, joka todella puhuttelisi.

Psykologian kanssa Flynn leikittelee sujuvasti ja vauhdilla kuin lapsi leikkipuiston karusellissa, pää pyörällä, ja tämän kaiken hän tartuttaa kuin liiman tarinaansa saaden kirjan sivut tahmeiksi, mutta ei niin tahmeiksi, etteikö kirjaa pystyisi välillä laskemaan käsistään. Flynnin hyvä vainu psykologisen puolen kanssa auttaa häntä rakentamaan kiehtovia henkilöhahmoja; Nickin ja Amyn vanavedessä purjehtii joukko sivuhenkilöitä, joiden piskuiset paatit eivät poikkea valtavasti kuninkaallisten huvijahdin linjalta. Lähes jokaisessa henkilöhahmossa on rosoa kuin kuluneessa tiiliskivessa, mikä aiheuttaa sen, että heistä on hyvin vaikea pitää. Mutta se ei ole aina huono juttu. Varsinkaan Kiltin tytön tapauksessa.

Kiltti tyttö on oivaltava yhdistelmä arkisuutta ja kriisiä. Parisuhde tuodaan päivänvaloon alastomana ja raakana, perinteisenä ja tavallisena, seisomaan paahtavan kuumuuden alle ilman aurinkovoiteiden suojakertoimia. Amyn katoaminen saa parisuhteen järkkymään maanjäristyksen lailla. Maa vavahtelee ja palaa karrelle. Voiko mikään enää pelastaa parisuhdetta, vai onko sen kohtalona räjähtää tulipalloksi, haihtua tuhkaksi tuuleen ja leijua olemattomiin?

Kiltin tytön parissa viihtyy mainiosti, mutta oliko se minulle hypetyksen arvoinen? Ei valitettavasti. En addiktoitunut kirjaan oletetulla tavalla, enkä yllättynyt juonen käänteistä. Jokin Kiltistä tytöstä jää puuttumaan, että se olisi pystynyt lumoamaan minut täysin. Kaipasin tarinaan vielä enemmän hulluutta ja raisuutta, jotakin, mitä todella pureskella ja märehtiä laitumella niin kuin se kirjan kuuluisa s¤%#%#%¤n lehmä. Loppua kohden myös Flynnin kirjallinen ote hiipuu; rouvalle vaikuttaa tulleen kamala kiire punoa irronneet juonen langat takaisin tarinan kudelmaan. Kirjan alun sanailoittelua tulee ikävä.       

Kappas vaan. Kas kuka on palannut! Nick Dunne, Brooklynin bilettäjäpoika, sokeripilvisuukottelija, häippääjä. Aikaa on kulunut kahdeksan kuukautta, kaksi viikkoa ja risat, mitään ei ole kuulunut ennen kuin hän näyttäytyi kuin osana suunnitelmaa. Kävi ilmi, että hän oli kadottanut puhelinnumeroni. Hän oli kirjoittanut sen muistilappuun, koska kännykästä oli akku lopussa. Sitten hän oli työntänyt lapun farkuntaskuun ja pannut farkut pesukoneeseen, ja lapusta oli tullut tötterönmuotoinen muhju. Hän yritti avata sitä, mutta sai selvää vain kolmosesta ja kasista. (Hän sanoi.)

Alkuteos: Gone Girl
Julkaisija: WSOY 2013 (arvostelukappale)
Sivumäärä: 447

Tämä kirja saa: Kolme kirjanmerkkiä. Erikoinen avioliittoromaani, jonka joukkoon on sekoitettu mysteeri. Lukemisen arvoinen, vaikkei yllä ennakkokohun tasolle.             

         

6 kommenttia:

  1. Kiitos plokkauksesta. odottelen vielä kirjaa kirjastosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Mai! Mukavaa lukuintoa sinulle Kiltin tytön parissa! =D

      Poista
  2. Ei kai vain komea Nick-pirulainen ole satuttanut vaimoaan? :D Oi että, sain taas nauraa arviosi kanssa!

    Olen osittain samoilla linjoilla kanssasi, minusta tämä oli hyvä kirja, mutta sitä on hypetetty ehkä liikaa. Ei erinomainen nyt kuitenkaan, ainakaan tällaiselle jo "jonkin verran" genreä kolunneelle. Tuo on totta, että henkilöissä oli rosoa ehkä jo liikaakin? Toisaalta ymmärtäähän sen, mutta toisaalta kenestäkään ei oikein pitänyt, minä ainakaan. Loppuratkaisu nosti suorastaan raivon pintaan - näinkö tämä päättyy, ei...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tämä tavallaan hyvä, mutta en tiedä, miksi ei sittenkään uponnut ihan sillä tavalla kuin odotin. Erittäin luettava ja niin poispäin, mutta en saanut kirjan kanssa aikaan sellaista päätöntä hurmiotilaa, niin kuin joskus vastaavien kanssa. =D

      Loppu oli minusta typerä. Suorastaan huono. Olisin kirjoittanut toisin. (Sanoo hän, joka liian usein kirjoittaa tällaisia kirjoja uusiksi, vaikken loppujen lopuksi pystyisi itse koko hommaan.) =D

      Poista
  3. Hyvä arvio! Kaipaat sitä täydellistävää pisaraa, tunnet olosi tahmeaksi, tämä tähän asti sama kuin minulla, mutta minä kyllä koukutuin;) Sen sijaan en vieläkään tiedä, olenko lukenut huippua vai roskaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena. Kiva kun kävit lukemassa. Luulen, että minulle kävi vähän ohraisesti tämän kirjan kanssa ehkä myös siksi, että odotukseni nousivat liian korkealle.

      Ehkä tämä on huippuroskaa?! =D En tiedä. Minulle loppujen lopuksi keskinkertainen. =D

      Poista