.

.

tiistai 31. toukokuuta 2016

Unpopular Bookish Opinions from Unpopular Blogger


Sain tämän haasteen Annikalta, kiitos paljon! Säännöt menevät suurinpiirtein näin että

_____________ jotain___________________ lisää jotain _____________ ja jotain._______________Ehkä vähän vielä jotan.____________________________________ Ja näin._______________ Hurraa! _____________________________________________________.


  

1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et?

(Kotimaiset kirjat, hih hih hii. Ei mutta täytyy muistaa, että on ollut muutamia poikkeuksia, kuten esimerkiksi Jussi Valtonen ja Joel Haahtela. Odotan myös mielenkiinnolla Oneironia.) Jos tähän nimeltä mainitsen muutaman niin näin äkkiseltään mieleen tulee: Lumen taju, Kaikki se valo jota emme näe, Näkymätön silta, Kissani Jugoslavia, Elämä elämältä, Tyrskyt, Vettä elefanteille, Talvinen tarina... Kirjoja, joista on kauttaaltaan pidetty, mutta joihin minä en syttynyt. Toki tiedän, että jossain on varmasti joku muukin, joka saattaa olla samoilla linjoilla kanssani.   

2. Kirja tai kirjasarja, josta sinä pidät, mutta kukaan muu ei pidä? 


Öööh?!! Olisi aika ihmeellistä, jos maailmasta löytyisi julkaiseva kirjailija, jonka kirjasta pitäisin vain minä koko maailmassa. Irene, the superfan, jota varten ainoastaan tämä hieno kirjailija julkaisisi kirjoja. Joten tilannetta täytynee tarkastella löyhemmin (kuten ensimmäisen kysymyksen kohdalla) ja todeta että... ei mitään aavistusta. Luulen, että myös niille pöhköille (eli hyville) kirjoille, joista olen tykännyt mainstreamista poiketen löytyy jostain joku sielunsisar.    

3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut?

Siis mitä? Pitäisikö minun muka muistaa jokin kolmiodraama? Minulle kolmiodraamajutut ovat yhdentekeviä, ja enkä taida lukea sen tyylisiä kirjoja kovin usein, ja jos luen, en ilmeisesti hirveästi kiinnitä suhdekiekuroihin huomiota. Mutta Tuulen viemään Scarlett, Rhett ja Ashley- kolmiodraama tulee mieleen, mutta sekin meni mielestäni juuri oikein.     

4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty:

Dekkarit, dekkarit ja dekkarit. Sanoinko jo että dekkarit? Toistan taas itseäni, ja poikkeuksia löytyy myös näiden kohdalta (esim. pidän John Verdonista), mutta suurimmaksi osaksi en jaksa koko genreä. Myös yltiöromanttinen, hyöhenen keveä kirjallisuus aiheuttaa minussa puistatuksia. Haluaisin pitää runoudesta huomattavasti enemmän kuin tosiasiassa pidän, mutta no can do. 


5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä?

Onko Eric Northman suosittu, rakastettu hahmo? Hän on ainoa, joka tulee tällä hetkellä mieleen. Paitsi että en ole edes lukenut Sookie Stackhouse-kirjoja. Jaiks. Tuomitsen hänet siis pelkästään tv-sarjan perusteella, hyi minä. En ole koskaan ymmärtänyt kyseisen hahmon suosiota, ja toivon todella, että en ole yksin tämän mielipiteeni kanssa. 

6. Kirjailija, josta monet pitävät, mutta sinä et? 

Apua, hankala kysymys. Toisaalta, tähän voisi nimetä noin miljoona kirjailijaa, joilla on miljoonia tyytyväisiä lukijoita, mutta joiden teokset eivät kiinnosta minua tippaakaan. Mutta jos yritän kaivaa jonkun henkilökohtaisesti esille, jonkun, josta minulla on omakohtaista kokemusta, niin vastaan että Joël Dicker, joka tuli tunnetuksi Totuus Harry Quebertin tapauksesta- kirjasta. Tiedän, että on muitakin, jotka ovat kanssani samaa mieltä.  

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa?


Kaiken maailman Twilight-Fifty Shades of Gray - viritelmät. Ei kiitos. 

8. Kirja joka on huonompi kuin siitä tehty elokuva? 

Sara Gruenin Vettä elefanteille on minusta uskomattoman kökkö kirjana, mutta elokuva sen sijaan on ihan mukiinmenevä, Robert Pattinsonista huolimatta. Sillä Christoph Waltz tekee kaikesta parempaa! Forrest Gump on hieno elokuva kun taas kirja on melko keskinkertainen. 

Mukavaa kesää kaikille!   

perjantai 20. toukokuuta 2016

Kolme siskosta ja linna



Asia on nyt sillä tavalla, että tämä bloggaaja, joka luuli jo olevansa entinen bloggaaja, yrittää kaivautua ulos hiljaisuuden kolostaan - ainakin väliaikaisesti - ja kirjoittaa tekstin kuten silloin "ennen vanhaan." Tekstin, joka on omistettu yhdelle kirjalle. Milloin tein jotain noin hurjaa viimeksi? Hetkinen, tarkistan sen näppärästä blogistani, ja kas, sellainen merkkitapahtuma näki päivänvalon viime elokuussa. Oho. Katsotaan, osaanko enää kirjoittaa yhdestä kirjasta, vai alkavatko toiset kirjat huhuilla minulle mieleni laitamilta, tunteutuvatko ne mukaan väkisin kuin sitkeät demonit. (Ei sillä etteikö minussa olisi valmiiksi sitkeää demonia.)

Kate Morton. Tuo ihanainen Australian nainen, jonka Paluu Rivertoniin oli mukava kokemus, ja Hylätty puutarha oli sen verran väkevä elämys, että osa minusta jäi sinne ikuisiksi ajoiksi, siivu Irene-energiaa leijailemaan kuin tulikärpästen joukko, kukkien ja pensaiden keskelle. Kun Kaukaiset hetket osui kohdalleni se lähti mukaani totta kai, ja aloitin kirjan lukemisen jo muutama kuukausi sitten - ehdin lukea sitä sata sivua, ja jouduin sitten palauttamaan sen kesken kaiken kirjastoon, koska joku oli varannut sen itselleen. Välissä meni pidempi tovi ennen kuin pääsin palaamaan kirjan maailmaan ja jatkoin siitä mihin olin jäänyt. (Tsiisus tätä jaarittelua, pitäisi laittaa varoitusmerkki väliin seuraava kappale sisältää älytöntä jaarittelua. Tai mitä turhia, ehkä pitäisi lisätä se blogin määritelmään noin yleisesti tämä blogi sisältää älytöntä jaarittelua.)  

Kaukaiset hetket sijoittuu tutusti Mortonin tyyliin kahteen aikajanaan: toisen maailmansodan aikoihin ja lähes nykyaikaan, yhdeksänkymmentäluvun alkupuolelle. (Minä käytännössä elelen yhä vuotta 1997.) On Lontoota, vanhaa ja modernimpaa, on linnoja (okei, yksi vain oikeasti) ja on mummeleita ja nuori kustannustoimittaja, ja mummeleita, jotka olivat joskus nuoria ja haikailivat rakkauden perään, on kirjeitä ja salaisuuksia sekä kirjoja ja kirjailijoita.

Puitteet ovat kunnossa. Kirjan kannessa muuten lukee "kiehtova romanttinen trilleri" ja tiedättekö te mikä on pahempaa kuin vastaava luonnehdinta? Kiehtova eroottinen trilleri. Jaiks. Yleensä sana romanttinen saa minut juoksemaan karkuun, mutta luotin Mortoniin, ettei hän sorru aivan hirveään romanttiseen lätinään. Siinä ja siinä, ettei homma mene liiallisuuksiin, mutta jaksoin tsempata. Entä se trilleri? For God´s sake! Tässä kirjassa on yhtä paljon trilleriä kuin minun aamukahvin keitossani. (Ja siinä sitä trillleriä vasta on! Kuinka pelottavan mustaa kahvia voikaan ihminen keittää!!!)

Lähdin reippaasti matkaan Kaukaisiin hetkiin, avoimin mielin niin kuin aina, vaikka olin lukenut muutamia nihkeitä arvioita kirjasta. Ajattelin, että jes, minä varmaan tykkään tästä, koska toiset ovat nihkeilleet. Mutta voi ja apua, täytyy liittyä nihkeilijöiden joukkoon. Kaukaisia hetkiä on yli 700 sivua (tosin Bazarilla on ihmeellisen lavea painantatyyli), joissa itse tarinaa on ehkä puolet. Loput on epämääräistä haahuilua, joka jää minulle mysteeriksi. Kirjaa on helppo lukea, vaikka se haahuilee ties missä, ja Mortonin seurassa viihtyy kohtalaisesti joka tapauksessa, mutta mihin se tarina jäi? Tai tarina on, mutta se on niin ohkainen, että läpi näkee, Kaukaisia hetkiä kuin sifonkiverhojen rippeitä, substanssi karkuteillä. Ja silti kirja on onnistuttu venyttämään yli 700-sivuiseksi. Hämmentävää. (Yhtä hämmentävää kuin allekirjoittaneen yli 7000-rivisiksi yltävät blogitekstit. ) Hylätty puutarha oli mahtavan runsas, ja ilmeisesti Kaukaisia hetkiä on myös kutsuttu runsaaksi toisaalla; minusta tästä puuttui runsaus nimenomaan tarinan muodossa, kaikkea muuta härpäkettä kyllä löytyi.

Vaikka Morton kuljettaa sanojaan jokseenkin hienosti, minulla oli koko kirjan ajan tunne että something is off. Kaikki on näennäisesti kaunista ja muotoiltua, ja minulle tuli tunne, että seison museossa katsomassa (tuntikausia) upeaa maalausta, joka on kauempaa katsottuna näyttävä, lahjakkaan taitelijan teos, mutta kun astun lähemmäksi alan huomata outoja, häiritseviä yksityiskohtia, ehkä homeläikkiä maalauksen reunoissa tai haistan pistävän, epämiellyttävän tuoksun leijailevan teoksen ympärillä, tai ehkä näen pienen halkeaman, josta pilkottaa jokin hämärä rinnakkaisulottuvuus. Huh, oikeastaan on aika vaikea kuvailla sitä tunnetta, joka minulla oli, mutta something is off. Henkilöhahmoihin ei kiinny millään lailla, jokainen tyyppi tuntuu olevan yhtä ja samaa (tylsää) muottia, vaikka he yrittävät kovasti olla erilaisia ja kummallisia.

Aion jatkossakin lukea Mortonia, sillä uskon, että Kaukaiset hetket on vain pieni kauneusvirhe naisen tuotannossa. Kirja ei suinkaan ole huono, mutta se on yllättävän mitäänsanomaton. But I forgive you, lady Morton.

Alkuteos: The Distant Hours 2010
Julkaistu Suomessa: Bazar 2015
Sivumäärä: 727
Kirjanmerkit: Kaksi ja puoli