Kolme siskosta ja linna

Asia on nyt sillä tavalla, että tämä bloggaaja, joka luuli jo olevansa entinen bloggaaja, yrittää kaivautua ulos hiljaisuuden kolostaan - ainakin väliaikaisesti - ja kirjoittaa tekstin kuten silloin "ennen vanhaan." Tekstin, joka on omistettu yhdelle kirjalle. Milloin tein jotain noin hurjaa viimeksi? Hetkinen, tarkistan sen näppärästä blogistani, ja kas, sellainen merkkitapahtuma näki päivänvalon viime elokuussa. Oho. Katsotaan, osaanko enää kirjoittaa yhdestä kirjasta, vai alkavatko toiset kirjat huhuilla minulle mieleni laitamilta, tunteutuvatko ne mukaan väkisin kuin sitkeät demonit. (Ei sillä etteikö minussa olisi valmiiksi sitkeää demonia.)

Kate Morton. Tuo ihanainen Australian nainen, jonka Paluu Rivertoniin oli mukava kokemus, ja Hylätty puutarha oli sen verran väkevä elämys, että osa minusta jäi sinne ikuisiksi ajoiksi, siivu Irene-energiaa leijailemaan kuin tulikärpästen joukko, kukkien ja pensaiden keskelle. Kun Kaukaiset hetket osui kohdalleni se lähti mukaani totta kai, ja aloitin kirjan lukemisen jo muutama kuukausi sitten - ehdin lukea sitä sata sivua, ja jouduin sitten palauttamaan sen kesken kaiken kirjastoon, koska joku oli varannut sen itselleen. Välissä meni pidempi tovi ennen kuin pääsin palaamaan kirjan maailmaan ja jatkoin siitä mihin olin jäänyt. (Tsiisus tätä jaarittelua, pitäisi laittaa varoitusmerkki väliin seuraava kappale sisältää älytöntä jaarittelua. Tai mitä turhia, ehkä pitäisi lisätä se blogin määritelmään noin yleisesti tämä blogi sisältää älytöntä jaarittelua.)  

Kaukaiset hetket sijoittuu tutusti Mortonin tyyliin kahteen aikajanaan: toisen maailmansodan aikoihin ja lähes nykyaikaan, yhdeksänkymmentäluvun alkupuolelle. (Minä käytännössä elelen yhä vuotta 1997.) On Lontoota, vanhaa ja modernimpaa, on linnoja (okei, yksi vain oikeasti) ja on mummeleita ja nuori kustannustoimittaja, ja mummeleita, jotka olivat joskus nuoria ja haikailivat rakkauden perään, on kirjeitä ja salaisuuksia sekä kirjoja ja kirjailijoita.

Puitteet ovat kunnossa. Kirjan kannessa muuten lukee "kiehtova romanttinen trilleri" ja tiedättekö te mikä on pahempaa kuin vastaava luonnehdinta? Kiehtova eroottinen trilleri. Jaiks. Yleensä sana romanttinen saa minut juoksemaan karkuun, mutta luotin Mortoniin, ettei hän sorru aivan hirveään romanttiseen lätinään. Siinä ja siinä, ettei homma mene liiallisuuksiin, mutta jaksoin tsempata. Entä se trilleri? For God´s sake! Tässä kirjassa on yhtä paljon trilleriä kuin minun aamukahvin keitossani. (Ja siinä sitä trillleriä vasta on! Kuinka pelottavan mustaa kahvia voikaan ihminen keittää!!!)

Lähdin reippaasti matkaan Kaukaisiin hetkiin, avoimin mielin niin kuin aina, vaikka olin lukenut muutamia nihkeitä arvioita kirjasta. Ajattelin, että jes, minä varmaan tykkään tästä, koska toiset ovat nihkeilleet. Mutta voi ja apua, täytyy liittyä nihkeilijöiden joukkoon. Kaukaisia hetkiä on yli 700 sivua (tosin Bazarilla on ihmeellisen lavea painantatyyli), joissa itse tarinaa on ehkä puolet. Loput on epämääräistä haahuilua, joka jää minulle mysteeriksi. Kirjaa on helppo lukea, vaikka se haahuilee ties missä, ja Mortonin seurassa viihtyy kohtalaisesti joka tapauksessa, mutta mihin se tarina jäi? Tai tarina on, mutta se on niin ohkainen, että läpi näkee, Kaukaisia hetkiä kuin sifonkiverhojen rippeitä, substanssi karkuteillä. Ja silti kirja on onnistuttu venyttämään yli 700-sivuiseksi. Hämmentävää. (Yhtä hämmentävää kuin allekirjoittaneen yli 7000-rivisiksi yltävät blogitekstit. ) Hylätty puutarha oli mahtavan runsas, ja ilmeisesti Kaukaisia hetkiä on myös kutsuttu runsaaksi toisaalla; minusta tästä puuttui runsaus nimenomaan tarinan muodossa, kaikkea muuta härpäkettä kyllä löytyi.

Vaikka Morton kuljettaa sanojaan jokseenkin hienosti, minulla oli koko kirjan ajan tunne että something is off. Kaikki on näennäisesti kaunista ja muotoiltua, ja minulle tuli tunne, että seison museossa katsomassa (tuntikausia) upeaa maalausta, joka on kauempaa katsottuna näyttävä, lahjakkaan taitelijan teos, mutta kun astun lähemmäksi alan huomata outoja, häiritseviä yksityiskohtia, ehkä homeläikkiä maalauksen reunoissa tai haistan pistävän, epämiellyttävän tuoksun leijailevan teoksen ympärillä, tai ehkä näen pienen halkeaman, josta pilkottaa jokin hämärä rinnakkaisulottuvuus. Huh, oikeastaan on aika vaikea kuvailla sitä tunnetta, joka minulla oli, mutta something is off. Henkilöhahmoihin ei kiinny millään lailla, jokainen tyyppi tuntuu olevan yhtä ja samaa (tylsää) muottia, vaikka he yrittävät kovasti olla erilaisia ja kummallisia.

Aion jatkossakin lukea Mortonia, sillä uskon, että Kaukaiset hetket on vain pieni kauneusvirhe naisen tuotannossa. Kirja ei suinkaan ole huono, mutta se on yllättävän mitäänsanomaton. But I forgive you, lady Morton.

Alkuteos: The Distant Hours 2010
Julkaistu Suomessa: Bazar 2015
Sivumäärä: 727
Kirjanmerkit: Kaksi ja puoli