.

.

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Blogger Recognition Award



Cats, books & me -blogin Kirsi muisti minua tällä palkinnolla, kiitos paljon Kirsi - tähän joukko sydämiä, sateenkaaria ja yksisarvisia! Ihana kun joku muistaa, että blogini on olemassa. (Sinällään on ymmärrettävää, ettei muista, sillä en välttämättä muista itsekään että se on olemassa.) Ja Kirsi, sinulla on muuten aivan paras blogin nimi!


Ohjeet palkinnonsaajalle:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi


No niin, people, let´s do this, let´s go... Vaihe numero yksi alkaa olla jo hyvällä mallilla. Nyt kun pidän tsemppiä yllä voi olla että pääsen loppuun asti. Ja jos teksti yhtäkkiä loppuu töksähtäen - ihmiset, sitten olen kohdannut bloggaamisen pysäyttävän kirouksen, jonka luulen olevan lähtöisin Voldemortin taikasauvasta - Blogas estous! Ja bäng! Ei pysty enää kirjoittamaan. Toivotaan, että tuo loitsu ei saavuta minua, eikä ketään muutakaan. 

Aloitin bloggaamisen huhtikuussa 2012. Itse asiassa minulle on pienoinen ihme, että olen yhä täällä, enemmän tai vähemmän (viime aikoina huomattavasti enemmän vähemmän - ja nyt pitäkäämme pieni kunnioituksen hetki tuolle juuri kirjoitetulle huikealle lauseelle), sillä olen aika helposti kyllästyvää sorttia. Toki tätä oireilua on ollut havaittavissa blogissani, päivitystahti on hidastunut, vaikka ei se ole ollut kiivas koskaan. Niin, kuinka aloitin? Minä vain aloitin. Minulla oli jonkinlainen kriisin poikanen meneillään, kaipasin jotain uutta ja vaihtelua arkeen, ja kappas, jossain vaiheessa sain päähäni kirjablogin perustamisen. En ollut tutustunut muiden blogeihin ollenkaan sitä ennen - sen verran harrastin googlailun jaloa taitoa, että vilkaisin onko kukaan niin hullu että pitää kirjablogia. Ilokseni huomasin, että on. Oli mukava solahtaa hulluna hullujen joukkoon. Jos jotakuta kiinnostaa, ensimmäisen (hirvittävän) blogitekstini voi käydä lukemassa täällä. Blogin alkuaikoina annoin myös kymmenen vinkkiä parempaan kesäpäivään. I know, right? Huomaatteko? Blogini taso on ......... pysynyt täysin yhtä alhaisissa luokissa kuten silloin ennen vanhaan. Olen suorastaan ylpeä itsestäni. Vaihe numero kaksi suoritettu, paitsi että lyhyesti? Epic fail.  

Hah hah haa, minä antamassa ohjeita aloittelevalle bloggaajalle! Why not. Ensiksi, be yourself. Toiseksi, be yourself. Kolmanneksi, be yourself. Saatat tuntea houkutusta olla samantyylinen kuin joku suosittu bloggaaja, mutta trust me, be yourself. Silläkin uhalla, että olet edelleen neljän vuoden jälkeen vain yksi niistä omituisista blogeista jossain siellä blogistanian kauimmissa nurkissa, siellä missä preeriapallot pyörähtelevät yhtä hitaasti kuin aika virkkaa pitsisiä verkkojaan universumin laitamilla. Kyllä, silläkin uhalla, be true to yourself.  



   
Osaanko minä edes antaa muita "ohjeita?" Hmm. Kirjoita niin vähän kuin haluat, Kirjoita niin paljon kuin haluat. Bloggaa niin usein tai niin harvoin kuin haluat. Älä stressaa. Lue juuri niitä kirjoja, joita haluat. Tai jos suunnittelet/aloittelet esimerkiksi leivonta - tai fitness-blogia: leivo sitä mitä haluat, treenaa kuten haluat. Kirjablogimaailmassa ei ole mikään pakko lähteä uutuuskirjakaruselliin mukaan, mikäli se ei kiinnosta - toki sen kyytiin nouseminen voi nostaa "statustasi", mutta itse olen tullut siihen tulokseen että it´s not worth it. Samaa lähtökohtaa voinee käyttää muunlaisissakin blogeissa: you don´t have to be hip and cool to be an awesome jewel. Vastaa kommentteihin. (!!!) Silloin tällöin törmään blogeihin, joissa ei vastata kommentteihin - jos sinulla on aikaa blogata, luulen, että sinulla on myös aikaa vastata kommentteihin. (Supersuuret, todella paljon kommentteja saavat blogit saavat minulta synninpäästön suurimmaksi osaksi, hah hah haa, aivan kuin ne sitä minulta kaipaisivat.) Kommentoi muiden blogeja, pidä kohteliaisuus aina mukanasi kuin eväsrasia, siitä huolimatta että olisit eri mieltä - ja muista, saat ilman muuta olla eri mieltä. That´s fine. Massahypetyksiin ei pidä lähteä mukaan, muodosta AINA oma rehellinen mielipiteesi asiasta. Tässä pätee be true to yourself - slogan yhtä lailla. Ja vielä yksi juttu; jos bloggaat kirjoista, suosittelen käyttämään perinteistä kirjailija-kirjan nimi otsikkoa, sillä Google löytää tällaiset bloggaukset parhaiten. Nimimerkki Kokemusta on, ja totuus on se etten aio noudattaa tätä omaa suositustani jatkossakaan. Vaihe kolme suoritettu, jippii! Ja vaiheen numero neljä suoritin jo alussa, hurraa!

Hei, sinä, juuri niin, sinä siellä, oletko keltanokka blogimarkkinoilla tai oletko harkinta-asteella? Annan tämän palkinnon juuri sinulle. Etukäteen. Ja jonain päivänä sinä vastaat tähän, kunnes olet valmis niin tekemään. I believe in you. (Vaihe numero viisi suoritettu, ja nimesin samalla noin kolme miljoonaa bloggaajaa!)

(Vaihe numero yksi suoritettu!)           
          

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Kuin ihmeellisten asioiden museossa jokin päättyisi





Tässä taistelupari:

Julian Barnes, englantilainen Man Booker-palkittu herra, ottaa osaa tähän pieneen kilvoitteluun pikkuruisella romaanillaan, 156-sivuisella Kuin jokin päättyisi teoksellaan.

Alice Hoffman, amerikkalaisrouva, tulee mukaan kisaan normaalikokoisella uudehkolla romaanillaan, Ihmeellisten asioiden museo, 447 sivun voimalla.

Lähtötilanne: 

Molemmat kirjailijat olivat minulle ennestään lukemattomia, mutta olin ollut heistä kummastakin tietoinen ja jokseenkin kiinnostunut tutustumaan heidän tuotantoonsa.

Mieleen tulleita kysymyksiä ennen kirjojen lukemista:

Voiko sivumäärältään pieni kirja olla silti suuri kirja? Kätkeekö 156 sivua sisälleen mieltä kiehtovan palapelin? Tuleeko rouva Hoffmanista uusi lempikirjailjani? Alkaako Hoffmanin liiallinen kursivointi ärsyttää pidemmän päälle?

Minkälaisissa maailmoissa kirjoissa liikutaan:

Barnes menee pään sisään, muistiin, mielikuviin, ajatuksiin, tarinan ydin on läsnä kaiken aikaa, tapahtumapaikkana Englanti, joka hivuttautuu 60-luvulta lähemmäksi nykyaikaa, mitä muistosi kertovat sinusta, tai toisista? Hoffman esittelee New Yorkin vuodelta 1911, ulkoiset yksityiskohdat ovat suuressa roolissa, kuvailua, tarinan kiillotusta, kuin hopeisten kynttilänjalkojen putsausta, pään sisällä piipahdetaan, jos muistetaan, minkälaiseksi ympäristö muokkaa sinut vai muokkaatko sinä ympäristösi?

Mitä kirjan kannet lupailevat:

Pientä ja hypnoottista mestariteosta. Lumoavaa, monivivahteista rakkaustarinaa ripauksella maagista realismia.

Toteutuivatko lupaukset:

Kyllä ja ei. Kuin jokin päättyisi on kieltämättä äärimmäisen kiinnostava ja sopivan pohdiskeleva, mutta kirjaa kannatteleva mysteeri taustalla osoittautui minulle turhan heppoiseksi. Odotin paljon mutkikkaampaa palapeliä. Pidin kirjan tunnelmasta ja Barnesin luomasta maailmasta, tosin olisin kaivannut vielä enemmän revittelyä muistin ja ajankulun kanssa. Silti, Kuin jokin päättyisi oli minulle lukukokemuksena kuin jokin onnistuisi. 

Ihmeellisten asioiden museo sen sijaan lupaavasta alustaan huolimatta osoittautuu täydelliseksi flopiksi, no offence. Lumoava rakkaustarina? Give me a break! Niin järkyttävän puista ja kliseistä rakkaustunnelmointia, etten ole vastaavaan törmännyt pitkään aikaan. Monivivahteinen, hah hah haa! Toki historiallinen New York on hienosti kuvattu, mutta... Kaikki muu pääsee unohtumaan siinä sivussa, kuten esimerkiksi hyvä tarina ja hyvät henkilöhahmot. Ja entä se maaginen realismi? Saako nykyään mikä tahansa teos maagisen realismin määritteen? Turhauduin sen verran Ihmeellisten asioiden museossa, että jopa taannoin lukemani Kaukaiset hetket alkoi jälkikäteen tuntua melkein hyvältä kirjalta.

Vastaukset ennen kirjojen lukua tulleisiin kysymyksiin:

Toki pieni voi olla suurta, mutta oliko se tarpeeksi suurta? Ei aivan. Kiehtovuutta kirjasta löytyi, mutta palapeli oli liian yksinkertainen. Hoffamanista ei todellakaan tullut lempikirjailijani. Positiivistakin löytyi (hienojen kansien lisäksi), että kursivointi ei ärsyttänyt yhtään.

Kumpi voitti:  

Herra Barnes, ja kirkkaasti. Älykkään oloinen kertoja, joka saa sanottua yllättävän paljon pienen kirjansa aikana. Alice Hoffmania tuskin tulen kokeilemaan toista kertaa, vaikka hänen tekstinsä on sinällään kohtuullista, mutta kuin jokin puuttuisi, ehkä kaipaisin hänen tekstiinsä enemmän persoonallisuutta ja vähemmän latteuksia.

Kirjanmerkit:

Kuin jokin päättyisi (2011/2012): Kolme ja puoli
Ihmeellisten asioiden museo (2014/2015): Yksi ja puoli