.

.

lauantai 2. elokuuta 2014

Herra Harmaan yhteys


Luettu kirja: Unensieppaaja Tammi 2001. Alkuteos: Dreamcatcher (2001) Sivumäärä: 563

Kenelle: Hulluille. I rest my case

Miksi: Ettemme unohtaisi sitä tosiasiaa, että muut kirjailijat maailmassa ovat illuusio. Sitä paitsi, edellisestä Kingistäni on sentään... yli kuukausi aikaa. King-aikajanalla se vastaa kymmeniä vuosia. Puolen vuoden aika vastaa ikuisuutta. Sellainen kammottava vääryys on päässyt joskus tapahtumaan.

Kirjailija: Never heard. Nappasin vahingossa hyllystä, kun yritin tavoitella suosikkikirjailijani saturnuslaisen yltiöromantikon siirappia, luostareita ja meditaatiota tihkuvaa värssykokoelmaa.

Mistä kertoo: Nelikymppisillä lapsuuden kaveruksilla, Henrylla, Jonesylla, Beaverilla ja Petellä on tapana lähteä metsästysretkelle paholaisen kylkiluun taakse joka syksy. He jakavat yhteisen salaisuuden, hyss, ei puhuta siitä, muistammeko me edes todellisuudessa sitä. On jälleen syksyisen reissun vuoro, täältä tullaan peurat, mutta tällä kertaa leppoinen retki saa ikävän käänteen, kun metsästä löytyy outo mies, jota vaivaa jokin. Jokin todella kumma jokin. Jonesy päästää miehen herrojen mökkiin, kas tuossa saapuu Beaver, ja toisaalla, Henry ja Pete ovat kauppakäynnillä, mutta hekin kohtaavat oudon tyypin, naisen, jolla näyttää olevan tuo sama jokin. Kohta törisee ja joka paikka haisee, onko tuntemattomien ihmisten sisällä jotain muutakin kuin suolikaasua? Ja kyllä, ilmassa tuoksuu myös itse Vaara. Herra Vaara. Vai sittenkin Herra Harmaa?  

Tunnelma: Haiseva, löyhkäävä, yököttävä, kosminen, avaruusolennot ovat täällä, hip hip hei, metsästysretkessä on tunnelmaa, metsästysretkessä matka katkeaa, päätä huimaa, lunta tuiskuttaa, takaa-ajoa ja toimintaa, surumielisyys painaa, mutta myös kodikkuutta, herttaisuutta ja mielen hallintaa löytyy tarjottimelta.

Kirjailijan ääni: Tuttu ja turvallinen, hei, olen taas täällä, kerronnan mestari, hän laittaa kätensä olallesi, seuraa minua, tiedän, mistä löytyy sinulle sopiva tarinapiiri. Kun King puhuu, minä olen kotona. King toistaa mielellään itseään, eikä minua yleensä haittaa toisto; tyylikeinona se on tehokasta, mikäli se on persoonallista, eikä typerää, merkityksetöntä jankuttamista, millaista oli esimerkiksi vasta lukemassani Harry Quebertissa. Kingin toisto on särmikästä ja persoonallista, mistä suorastaan nauttii! Sanat ja hokemat alkavat käytännössä elää omaa elämäänsä. Tänä aamuna herättyäni aikaisin, ensimmäiset lauseet mielessäni olivat seuraavanlaisia zen-helmiä: F**k me Freddy, per*****n päärynät, samaa pas*aa, eri päivä.  

Tarina:
Osittain entuudestaan tuttu, sillä olen nähnyt kirjan pohjalta tehdyn elokuvan. Ei sillä, että muistaisin siitä juuri mitään. (Aion katsoa elokuvan uudestaan, nyt kun kirja on tuoreessa muistissa, se nimittäin löytyy omasta kokoelmastani.) Taattua King-laatua, mutta teosta vaivaa pienoinen epätasaisuus. Välillä tarinassa on loistavaa vetoa, sitten se hyytyy hetkeksi. Ystävysten seikkailut ovat kirjan parasta antia - King kirjoittaa muuten aina hienosti ystävyydestä. Sotilasoperaatio yms. näkökulmat eivät jaksaneet sytyttää minua paljon tällä kertaa. Kirja on mielenkiintoinen siinä mielessä, että Unensieppaaja on eräänlainen kalpea heijastuma Kingistä itsestään, sillä tämä teos on se teos, jonka hän kirjoitti ensimmäisenä vakavan auto-onnettomuutensa jälkeen. Hänen särkynsä pystyy aistimaan! Ei sovi unohtaa sitä, että King on hauska mies. Nauroin useamman kerran ääneen lukumatkan aikana. (Harva kirjailija pystyy laukaisemaan vastaavan iloisen reaktion minussa.) Olemme yhtä kieroja, herra King ja minä. Sukulaissieluja. Unensieppaaja on ällöttävin King, jonka olen lukenut. En puhu raakuuksista, vaan muusta. Esimerkiksi paskanäädistä. Niin, kuinka suloinen mies, tuo herra King on, hän kehittelee iloksemme sellaisia velikultia kuin paskanäädät! Trallallaa! (Paskanäätä nousi sanana kännykahjon rinnalle riemastuttavuudessaan ja ikimuistoisuudessaan.)             

Henkilöt: King ei luo hahmoja, vaan hän synnyttää ihmisiä; sieltä ne putkahtavat kuulakärkikynän päästä tai näppäimistöltä kuin vastasyntyneet vasikat, nousevat ylös, kasvavat, elävät. Kingin hahmot eivät ole kiiltokuvaihmisiä, vaan tavallisia arjen sankareita ja antisankareita, jotka päätyvät ei niin tavallisiin tilanteisiin. Näissä henkilöissä on ruttuja ja säröjä, sekä hulluutta ja pahuutta, joihin herra onnistuu kiinnittämään niin sympaattisuutta kuin luotaantyöntävyyttä helposti, kuin nastan seinään. Jonesyn elo kirjan toisella puoliskolla on kertakaikkisen mainiota!     

Lainattua: Henryllä ja hänen vanhoilla kavereillaan on toki omat ongelmansa. Beaver on ihmissuhteissa toivoton, Pete juo liikaa (pahasti liikaa Henryn mielestä), Jonesylle ja Carlalle oli vähällä tulla ero ja Henryn riesana on nykyisin masennus, joka tuntuu hänestä paitsi kurjalta myös viettelevältä. Heillä on tosiaan omat ongelmansa. Mutta yhdessä heissä on vielä jotain, yhdessä heillä on vielä hauskaa, ja huomenillalla he ovat yhdessä. Kahdeksan päivää tänä vuonna. Se on hyvä asia. 

Kirjanmerkit: Kolme ja puoli.

Epämääräisiä huomioita kirjan ulkopuolelta:
Taidan vetäytyä hetkeksi eläkkeelle. Motivaatio on (taas) hukassa ja tuntuu siltä, että mitä minä täällä jaarittelen, ei ketään kiinnosta. (Paitsi roskapostirobotteja, luoja, mitä hyökkäystä viime aikoina! (You´re so wonderful! The best blog ever! Yeah, right.) Ja sitä paitsi, muut kirjoitushommelit vievät lähiaikoina paljon aikaani, joten jätän suosiolla blogin rauhaan. Palaan sitten kun palaan. Ehkä jo huomenna, ehkä kahden kuukauden päästä. Ehkä palaan miniarvioiden kera, kun olen lukenut muutaman kirjan. Muiden blogeja seuraan varmasti tauon aikana, joten ette te pääse minusta eroon kokonaan. Joten so long, dearies, joksikin aikaa, ja kiitos, juuri sinulle, mongolialainen ystäväni, joka jaksoit lukea tämänkin tekstin. 

6 kommenttia:

  1. Tuo on erittäin osuvasti sanottu, ettei King luo hahmoja, vaan synnyttää ihmisiä! Näin äkkiseltään en saa päähäni yhtäkään laimeaa Kingin hahmoa, vaan tuntuu että sivuhenkilöillä ja statisteillakin on aina ihan kokonainen elämä takanaan.

    Unensieppaaja ei kuulu minunkaan suosikkeihini, mutta tykkäsin siitä silti. Ja pelkäsinkin. :)

    PS: Se mongolialainen lukee vissiin tosi paljon suomenkielistä kirjallisuutta, koska se käy tosi ahkerasti myös mun blogissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, en minäkään saa mieleeni heikkoa hahmoa! King on varmasti kova ihmistarkkailija, ja kehittelee sitten mielessään ihmisille elämäntarinoita... =D

      Tämä oli minulle sellaista keskivahvaa Kingiä. Ajoittain tosi hyvä. mutta välillä vähän laahasi.

      PS. Jokaisella itseään kunnioittavalla kirjabloggarilla on vähintään yksi mongolialainen fani. =D

      Poista
  2. Samaa mieltä olen minäkin, King ei luo hahmoja vaan synnyttää ihmisiä. Eräs toinen hieno piirre, mainitsemiesi ja lukemattomien muiden lisäksi, on se, että King ei kohtele päähenkilöitäänkään (jopa on taas sana, tai sitten se ei edes ole sana vaan minä vain luulen niin pienessä vinksahtaneessa päässäni) silkkihansikkain! Aina voi tapahtua jotain pahaa, kenelle tahansa. SPEP ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen kieli osaa olla joskus tosi vaikeaa! Uskoisin, että tuo on sana. =D

      King on (liian) mahtis; siksi joskus muita kirjailijoita lukiessani hahmojen sisään on vaikeampi päästä, koska, no, jos on (sata) muutamia kertoja lukenut tyypeistä, jotka suurinpiirtein kävelevät kirjan välistä syliin, niin saattaapi esiintyä nihkeyttä. =D Kyllä, King antaa palaa! Olen yhä katkera esim. Kuulolla-kirjan erään henkilön kohtalosta ja Mustassa tornissa niin ikään (ei ole kyllä välttämättä ihminen!). Mutta eivätpä ne tarinat olisi niin loistavia muuten!

      Katsoin muuten Unensieppaaja-leffan tässä yhtenä iltana, ja oikeasti, en muistanut siitä juuri mitään. Ihmisen muisti! Kymmenen vuotta kun menee, niin kaikki on kadonnut! =D Koska King on LOVE, katsoin leffan suurella mielenkiinnolla, ja onhan se hassu (vähän tuntuu, ettei sitä kai ole aivan vakavissaan tehty, ja liekö edes kirjaa?!) ja ällö ja typeräkin, mutta kyllä mää viihdyin sen parissa. Oli kyllä monta isoa juttua leikattu pois koko leffasta. Ja my God, SPEP oli suomennettu "samaa pa***a joka päivä"! EEEIIII, niin väärin! =D Per****** päärynät oli vissiin alkuperäiskielelä Jeesus Christ Bananas. =D Hauska oivallus suomentajalta tuo päärynät, se on parempi, pitäisi lähettää fanikirje Rekiaron Ilkalle! =D

      Tulipahan tarinaa, ou jea.

      Poista
    2. Jopa on SPEPin merkitys käännetty kankulleen :( Pitäisi katsoa tuo elokuva, minäkin olen sen joskus muinoin nähnyt. Muistelen vain, että se ei ollut mikään huippu ja että se tosiaan tuntui hieman huumorilla tehdyltä

      Poista
    3. Eikös vain olekin! Leffaa ei kai edes kannata ottaa ihan tosissaan. =D

      Poista