Irene Diaries

Hoosiannaa! Irene on täällä! Kiitetty olkoon hän!

Klo: 3.58 Minä mutisen unissani ja käännän kylkeä.

Samaan aikaan paralleelimaailmassa

Klo: 3.58 Irene katsoo yön tummuudessa kylpevää katua. Lähellä värähtelee katulamppu ikään kuin se vihjaisi, että yön valomerkki on tullut, mutta peloton Irene ei välitä. Naispuolisen supersankarin elämä ei ole helppoa, mutta kylmäpäisyydestä on apua. Sillä ihmisen, joka kohtaa baareista purkautuvia, juovuksissa heiluvia ihmisiä, täytyy olla äärimmäisen rohkea. 

Klo: 6.32 Kurkistan maailmaa toisen silmäluomeni raosta. Minua janottaa, mutta pääni nostamiseen tyynystä tarvittaisiin nostokurki. Suljen silmäni ja vajoan takaisin uneen.

Klo:6.32 Irene on saattanut kaksisataakolmetoista liian humalassa olevaa ihmistä - joista kukaan ei muista Ireneä seuraavana päivänä, mutta heidän unissaan vilahtelee parin yön ajan tiukkaan ja  pinkkiin käärmeennahka- asuun pukeutunut nainen - kotiin sekä estänyt jalokivikaupan ryöstön. Hän toimittaa neonkeltaiseen huomioliiviin pukeutuneen murmelin telkien taakse; konstaapeli MurMur on tyytyväinen. Hän hieroo pitsikuviollisten hansikkaiden verhoamia käsiään yhteen ja  pyytää Ireneä jäämään terästetylle kahville kadun kulmassa loimottavan tynnyritulen ääreen. Irene kieltäytyy kohteliaasti, koska hänen on kiiruhdettava toisaalle. 

Klo: 08.45 Nousen ylös sängystä, hiippailen keittiöön kuin tonttujoukkojen esimies ja laitan kahvin tippumaan. Katson pakastimen päällä lojuvaa kirjaa. Otan sen kainaloon ja pidän sitä lähelläni kuin pehmoeläintä samalla kun keitän kaurapuuroa.

Klo: 08.45 Irenen otsalla valuu kaksi hikikarpaloa, jotka kimmeltävät ikkunoista kurkkivissa auringonsäteissä kuin kattokruunun kristallit. Hän on päättänyt puolitoistatuntisen ninjataisteluharjoituksen viidenkymmenen japanilaisen kanssa, jotka makaavat liikuntasalin lattialla puolikuolleina hikilammikoiden keskellä. Irene on painanut vaaleanpunaisilla timanteilla koristellun korkokenkänsä kärjen ninja-asuisen miehen rintakehälle. Mies huohottaa vaivalloisesti, Irene iskee silmää ja kävelee pukuhuoneeseen korkokengät kopisten. 

Klo: 10.30 Olen juonut kahvini, syönyt ja lukenut, ja olen valmis kohtaamaan päivän huikeat vaarat! Jo hampaiden pesun yhteydessä olen törmätä kärpäseen, joka suorittaa jonkinlaista tiedustelulentoa ympärilläni. Kuuleeko keskus, kärpänen surisee, kuuleeko keskus, täällä kärpänen numero kolmesataatriljoonayksitoista, kohde on skannattu, toistan, kohde on skannattu, ja kohde on elossa, toistan, kohde on elossa. 

Klo: 10.30 Irene istuu Eiffel-tornin juurella punavalkoruudullisen viltin päällä siemailemassa turkoosia samppanjaa, tuore patonki kainalossa kuin asekotelo, jota hän on valmis käyttämään, mikäli joku turhan innokas ihminen tai orava lähestyy häntä. Aurinko kiemurtelee tornin häkkyrämäisten rakenteiden läpi kuin ilmassa leijuvat kiiltomadot, jotka kutittelevat Irenen niskaa pehmeällä kosketuksellaan. Sakettiin pukeutunut mies tuo hänelle tarjottimen, joka on peitetty minimalistisen pienillä kahvikupeilla; niissä jokaisessa höyryää eri kahvilaatu. "Kahvinne, mademoiselle", mies sanoo vilkuillen naista ujosti. Nainen on salaperäinen helmenvalkoisine ihoineen ja suurine maatuskasilmineen; alaselkää hipovat hiukset ovat kuin ryöppyävä karkkikeppi vaaleine ja vaaleanpunaisine raitoineen. Sakettimies omistaa kahvilan tornin huipulla, ja joka kerta kun hän näkee valvontakameran ruudulta naisen saapuvan, hän ottaa parhaimman laskuvarjonsa - sen, johon on painettu jättimäinen Vivien Leigh´n valokuva - ja hulmahtaa alas tornin huipulta tarjotin yhdellä kämmenellään. Pisaraakaan ei läiky. 

Klo: 12.18 Olen kesyttänyt sinisen hirviön! Vedän sitä kärsästä, ja se seuraa minua kiltisti kuin hyvin opetettu koiranpentu huoneesta toiseen. Imuroin ja imuroin, hoilotan ja hoilotan - ripaus Lady Gagaa, tujaus Adelea karaokeprinsessan raivoisaan potpuriin - ja tunnen suurta riemua jokaisesta pölypallosta ja kissankarvasta, jonka sininen hirviö ahmaisee kitaansa. Olen niin hyvä tässä! Imuroinnista pitäisi tehdä olympialaji. Olen kompastua hirviön ulokkeeseen, kun suoritan innoissani puolittaisen discotanssinumeron.

Klo: 12.18 Irene tasapainoilee Kheopsin pyramidin huipulla yhdellä jalalla, sylissään kolme parkuvaa egyptiläislasta, jotka hän on pelastanut niilinkrokotiilien kidasta. Hän keinuttaa itseään puolelta toiselle ikään kuin heiluttaisi hulahulavannetta, ja suurisilmäisten lasten parku muuttuu vähitellen nikotteluksi, sitten varovaiseksi hymyksi ja lopulta iloiseksi kikatukseksi. Hän pitää hetken kolmea lasta toisen käsivartensa varassa, jotta saa keploteltua äärettömyyksien taskustaan kolme Puuha Pete- eväskoria.           

Klo: 14.23 Syön kanaa ja vihanneksia. Jippii. Juon jälkiruoaksi vihreää teetä. Kissa maukuu lattialla kuin vanha sarana. Se on musiikkia korvilleni; aivan kuin olisin upeassa ravintolassa kuuntelemassa harpun soittoa.

Klo: 14.23 Irene syö lounasta Kuussa yhdessä Aurinkokuninkaan kanssa samalla kun taistelee vasemman käden neljällä sormellaan ilkeitä marssilaisia vastaan. Aurinkokuningas elää ja voi hyvin Kuun kamaralla, aivan kuten kaikki muutkin maapallon pinnalta ajasta ikuisuuteen vetäytyneet. Elvis juoksee kehää kraaterin pinnalla valkoisissa, leveälahkeisissa housuissaan, joissa on marssilaisten oranssia verta kuin maaliroiskeina. Aurinkokuningas nauraa kiharat ja viitta hytkyen, ja ajattelee, että Irene on parasta seuraa koskaan. 

Klo: 16.55 Hiki valuu! Olkapäilläni on pulleita hikipisaroita ikään kuin iholleni olisi satanut vettä. Taistelen, nyrkkeilen ja potkin kuin Sydney Bristow, kunnes taltutan vastustajani. Hurraa, minä voitan aina näkymätöntä karhua vastaan käymäni sylipainit! Ajanottokello piippaa, treeni on ohi ja minä huojun hämärän rajamailla ottamaan kulauksen vettä. Näen kangastuksia ja lyyhistyn kolme kertaa viidentoista metrin Via Dolorosallani keittiöön.

Klo: 16.55 Irene sambaa ja capoeiraa Rion karnevaaleilla. Aurinko porottaa, sulkapäähineet pöllyävät, musiikki raikaa ja kadut täyttyvät sateenkaaren eri väreistä.

Klo: 18.07 Olen kaupassa ostamassa rekkakuormallista kahvia. Tiirailen lähikaupan söpöä myyjäpoikaa.

Klo: 18.07 Irene lekottelee hiekkarannalla omalla saarellaan, Tyynenmeren aaltojen huokaillessa taustalla, mallipoikakloonien tarjoillessa viinirypäleitä, leyhytellessä palmujen oksia ja hieroessa hänen varpaitaan. Teräsmies sukeltelee meressä viitta viuhuen. Teräsmies on hyvä poikaystävä, Irene ajattelee. 

Klo: 18.36 Päivän toinen kahvihetki! Kahvi, kirja ja minä. Mikä pyhä kolminaisuus.


Klo: 18.36 Irene ja Teräsmies juovat lasillisen mallipoikakloonien polkemista rypäleistä tehtyä viiniä. Aurinko painuu horisonttiin, Teräsmies kohentaa tulta, ja mallipoikakloonit tanssivat omaa virallista alkuasukastanssiaan nuotion ympärillä. 

Klo: 21.13 Puren porkkanaa ja tuijotan poikaystävääni, joka asuu neliönmuotoisessa sähköisessä laatikossa, eikä tule sieltä koskaan pois. Dean Winchester, elämäni yliluonnollisin mies.

Klo: 21.13 Irene tapaa konstaapeli MurMurin kadulla. "Täksi yöksi on luvattu levottomuuksia", konstaapeli MurMur sanoo. "Joulupukin apulaisilla on pikkujoulut. Oletteko valmis kohtaamaan loputtoman joukon umpihumalaisia, rääväsuisia tonttuja?" "Eroavatko he jotenkin muista elollisista olennoista?" Irene kysyy ja hymyilee. Konstaapeli MurMur nauraa niin että hänen iso mahansa väpättää puolelta toiselle kuin lässähtänyt pullataikina.

Klo: 23.55 Cheekin kammottava biisi soi päässäni. Mikä painajainen! Haluan nukkua. Pujahdan peiton alle ja rukoilen, että elämäni sountracilta löytyisi parempi kappale. Nyt päässäni soi Dallaksen tunnusmusiikki. Hyvä, tämä on siedettävämpi. Hei, enkö voisi saada jotain valaiden laulua tai vastaavaa? Toisaalta, asiaa voisi auttaa, mikäli tietäisin, miten valaat laulavat. Minä nukahdan valaiden vinguttavaan, delfiinien naksutusta muistuttavaan kuoroesitykseen Like a Prayerista. Unessani valaat taipuvat Broadway-näytökseen laulun innoittamana, Madonnan stepatessa vaaleansinisen valaan selässä.

Klo: 23.55 Irene ottaa kolmen minuutin torkut. Hän herää virkeänä kuin tunturisopuli. Ensi töikseen hän pelastaa keltaisella minibussilla ajaneen variksenpelättimen ojasta.

Klo: 3.58 Minä mutisen unissani ja käännän kylkeä.

Klo: 3.58 Irene katsoo yön tummuudessa kylpevää katua.