Hohdokasta Uutta Vuotta!

Joulun ja uuden vuoden aikaan kuuluu Irenen osalta lähes aina Stephen King, eikä tämä vuosi tee siihen poikkeusta. Jouluun kuuluu ehdottomasti kingimäinen synkistely, niin ettei hilpeä ja leppoisa joulun tunnelma pääse totaalisesti repeytymään liitoksistaan; niihin ilon riekalaisiin voisi vaikka hukkua. Parempi siis yksi King yöpöydällä kuin miljoona hyvän tuulen säiettä lattialla.

Tällä kertaa joululukemistoon päätyi Hohto, kuuluisa Kingin uran alkuaikojen kirja, joka oli kolkutellut ja kummitellut lukusieluni laitamilla vuosia. Irene, Irene, etkö aio lukea minua koskaan? Toki, toki, sitten kun aika on kypsä. Syksyllä 2013 aika vihdoin kypsyi - se kääntyili ja vääntyili paahtavan tulen alla kuin porsas keskiaikaisissa pidoissa -, sillä herra Kingin uusin julkaistu luomus, Doctor Sleep, on Hohdon jatko-osa. Tammi on tuomassa markkinoille suomennoksen tässä kuussa nimellä Tohtori Uni, ja koska haluan lukea uudet Kingit mahdollisimman tuoreeltaan, oli käytännössä pikku pakko ottaa Hohto käsittelyyn. Tietenkin, olen nähnyt elokuvan, sen "Jack Nicholson hakkaa kirveellä ovea rikki hampaat irvessä"-version, muistaakseni pariin kertaan, mutta viime kerrasta on aikaa pitkä tovi. Herra King ei itse pidä Stanley Kubrickin ohjaamasta Hohdosta; yhdeksänkymmentäluvun lopulla Hohdosta tehtiin minisarja, joka on enemmän Kingin mieleen. Tätä minisarjaa en ole nähnyt.

Muistatteko kotipaikkakuntani hurjan pääkirjaston, sen joka on remontin alla? Sen, joka joutuu pitämään matalaa majaansa pienemmissä tiloissa remontin ajan? Niin, ja ne ilkeät, pahat kirjastovirkailijat - tai itse iso paha pääpomo - jotka olivat varastoineet Hohdon jonnekin kaupungin alle? Jonnekin salaisiin käytäviin, missä krokotiilit vaeltavat ja louskuttavat leukojaan, missä rotat kirmaavat kuin pienet karvaiset autot formulakisoissa, missä käytävän reunaa peittävät hämähäkin seittien koristelemat kirjahyllyjonot? Olin oikeassa. En saanut Hohtoa omasta kirjastostani, vaan se piti kaukolainata naapurikaupungista. Hah, ei uskaltanut kirjastoneiti mennä hakemaan sitä sieltä krokotiilin kiiltävien hampaiden vierestä! Lousk, lousk!

Hohdon tarinan raamit ovat yksinkertaiset; on kolmekymppinen toipuva, säälittävä retkujuoppo Jack Torrance, on hänen paljon kaikkea p****a kestävä vaimonsa Wendy, sekä heidän viisivuotias poikansa, erittäin fiksu Danny ja hänen uskomattomat vaistonsa. Jack on saanut potkut erään mukavan raivohulluuskohtauksen vuoksi, mutta ei huolta, elämä hymyilee taas, kun jumalan selän takana, Coloradon vuoristossa sijaitseva Overlook-hotelli kaipaa talonvahtia talven ajaksi. Jack pakkaa pikku perheensä mukaan, ja lähtee Overlookiin, hyytävään, kammottavaan Overlookiin, jolla on takanaan pitkä ja värikäs historia. Talvi ja lumi saartavat Torrancen perheen jumiin Overlookiin, ja kas, pian alkaa tapahtua kummia. Dannyn erikoiset kyvyt tuntuvat vahvistuvan hotellissa, Jack kamppailee alkoholin tuskansa kanssa, ja Wendy epäilee miestään retkahtamisesta noin kolmen sekunnin välein. Miten käy Torrancen perheen? Onko Overlookissa muitakin kuin he kolme?

Aloin lukea Hohtoa miellyttävä odotus sydämessäni; elokuva oli tietysti mielessäni, tai ainakin muutamat tietyt kohtaukset siitä, mutta koko elokuvan rakenne häilyi vain jossain muistini takamailla. Lähtökohdat olivat siis hyvät, ja tieto siitä, että kirja poikkeaa elokuvasta, kannusti lukemaan. Huomasin jo heti alussa, että jokin hiertää Hohdossa ikään kuin herra Kingillä olisi jäänyt käsijarru päälle, mutta annoin mennä, en luovuttanut, lukisin Kingiltä vaikka mittarimatojen hoidon käsikirjan, jos niikseen tulee.  

Hohdosta löytyy paljon tuttua ja turvallista Kingiä; teksti raivoaa eteenpäin kuin lumivyöry pimeällä vuoren rinteellä ja se poukkoilee sinne tänne, roiskien lunta ympäriinsä kuin räjähtänyt vesiposti vettä. Aina jossain, synkkyyden keskellä, loimottaa mojova kinos huumorilunta kuin soihtu pimeässä, mutta myös se on sotkettu Kingin mustanpuhuvilla, ironisilla hiilen palasilla. King ei koskaan säiky käyttää tarvittaessa rumaa ja rivoa kieltä; Hohdossa tätä puolta tuntuu olevan normaalia enemmän, joten kyllä, kaiken lumen keskeltä pystyy löytämään peuran jos toisenkin jätöksen.

Tunnelma on Hohdossa kohdallaan. Ilmapiiri on täsmällisen ahdistava, ja lukija kokee olevansa kirjassa yhtä loukossa ja saarroksissa kuin Torrancen perhe hotellissa. Overlook on kiehtovasti kuvattu paikka, jonka uumenissa tekee hämmentäviä havaintoja, tuulen ujeltaessa ja lumen tuiskutessa ulkona, ihmismielien pirstaloituessa sisällä.

Jack Torrance on harvinaisen epämiellyttävä tyyppi. Hän sujahtaa kertaheitolla yhdeksi kaikkien aikojen inhokikseni Kingin hahmoista. (Kuvun alla- kirjan Big Jim Rennie pitää yhä kärkipaikkaa.) Mainio, rakastettava pikkupoika Danny on koko kirjan sielu; King tekee erinomaista työtä hänen kohdallaan. Wendy raahautuu hahmona näiden kahden vahvan karaktäärin perässä kuin märkä moppi pitkin lattiaa; hänellä on paikkansa, mutta hiukan huoneen nurkassa, sivussa tärkeiltä pelikentiltä, katse maahan luotuna, alistuneena, saamattomana.

Yllättävää kyllä, Hohdon heikkous on tarina. Ensiksi tuntuu, ettei se käynnisty koskaan. Alku on tuskallisen hidas, eikä sen eteneminen äidy kiivaaksi missään vaiheessa. Hohto on kuin se mikä lie painekattila, jota Torrancen ukon pitää vahtia; sisällä toki puhisee ja pihisee, mutta lukija ei näe kunnolla sen syvyyksiin ja yhtäkkiä sitä huomaa toivovansa, että eikö se himputin kattila jo räjähdä? Kingin tarinaksi Hohto on yllätyksetön ja hengetön, kuin puhkikulutettu levy, jota gramofoni pyörittää uudestaan ja uudestaan, samalla aavemaisella säväyksellä. Hohto on kuin itse Overlook; sillä on koko ja näköä, on huoneita joka lähtöön, on koristetta, kimalletta ja krumeluuria, mutta loppujen lopuksi, tässä tarinakartanossa, on liian monta tyhjää huonetta.

Hohto ei lämmittänyt minun joulunaikaani lainkaan odotetulla tavalla. Minulle kirja oli pettymys. Hohto on varmasti yksi niistä tunnetuimmista (ja arvostetuimmista?) Kingin kirjoista, ja ajatella, että minä jouduin oikeasti käyttämään hivenen taistelutahtoa, että sain kirjan luettua. Auts. Menen nyt tästä muiden King-fanien kivitettäväksi.

PS. Nelosella alkaa tänään kello: 21.00 Under the Dome-sarja, joka perustuu Kuvun alla-kirjaan. Jee! Odotan innolla, olen nimittäin pitänyt paljon Haven-sarjasta.

Hän hieroi kädellään kiihkeästi huuliaan ja seurasi Watsonia kattilahuoneeseen. Siellä oli kosteaa, mutta pelkkä kosteus ei nostattanut tätä kuvottavaa ja niljakasta hikeä hänen otsalleen ja vatsalleen ja sääriinsä. Sen muistamisesta tämä johtui, se oli mukana aina ja kaikkialla aivan kuin siitä ei olisi kulunut kahta vuotta vaan kaksi tuntia. Siihen ei tullut etäisyyttä. Häpeä ja inho palasivat, oman viheliäisen arvottomuuden tuntu, ja silloin tunsi aina tarvitsevansa ryyppyä ja ryypyn tarve synnytti yhä mustempaa epätoivoa - eikö hänelle valkenisi koskaan edes yhtä tuntia, puhumatta viikosta tai edes päivästä, kerta kaikkiaan vain yhtä valveilla olon tuntia ettei raastava ryypyn tarve yllättäisi häntä tällä tavoin?

Alkuteos: The Shining 1977
Julkaistu Suomessa: WSOY 1985
Sivumäärä: 513

Tämä kirja saa: Kaksi kirjanmerkkiä. Kauhukertomus, joka ei jaksanut hohtaa eikä kauhistuttaa tarpeeksi.