.

.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Taidetta kaikki on vaan




Mitä pitää tehdä sen jälkeen, kun on lukenut 900 sivua aivoja ja takapuolta puuduttavaa tekstiä? Mitä tekee silloin kunniallinen kirjanainen? Hän ottaa lukuun seuraavan tuhdin kirjan, kyllä, kyllä, yhdeksänsataa sivua, ei muuta kuin menoksi ja hiljainen, anova toive ilmaan heitettäväksi, älä tule paha kirja, tule hyvä kirja. Näin minä tein, peloton kun olen, nainen hurjapäinen, ei tunnu missään, tuolla se Tikli jo lentää, kaukana horisontissa, tule, tule, lähemmäksi, haluatko alkaa minulle ystäväksi?

Donna Tartt, tuo ihmeellinen nainen, yhdysvaltalainen, keski-ikäinen kirjailijatar, jonka kirjojen julkaisutahti on niin verkkaista, että se on käytännössä jo itsestään taidetta; esikoisromaani Jumalat juhlivat öisin pelmahti maailmaan herran vuonna 1992, Pieni ystävä vuonna 2002, ja viimeisimpänä Tikli, vuonna 2013. (Tai ehkä tämä on normaalia; ystäväni Stephen Kingin "kolme kirjaa vuodessa" tyyli on silkkaa hulluutta, mutta me olemme hulluja, Stephen ja minä, tosin herra King on rauhoittunut iän myötä. Vähän.) Mutta voin ainakin ylpeänä ilmoittaa, että olen lukenut koko Donna Tarttin tuotannon! Aaltoja, taputuksia, loputtomia hurraa-huutoja!

Tikli kertoo Theo Deckeristä, pojasta ja miehestä, hänen ympärilleen kietoutuneesta kiehtovasta elämästä, uusista aluista, vääristä ratkaisuista, toivosta ja epätoivosta, taiteesta ja sen olemassa olon merkityksestä. Kirjan alkupuolella Theo on kolmetoistavuotias, poika, joka joutuu traagisen välikohtauksen uhriksi museossa yhdessä rakkaan, elämälle avoimen äitinsä kanssa; äiti menehtyy, mutta poika selviytyy, tutustuu pelon ja kaaoksen keskellä, ohikiitävällä hetkellä, kuolevaan herraan. Tuo hetki on kohtalokas, tulevaisuuden tyystin muuttava; Theon mukaan tarttuu henkisyyttä, mutta myös jotain konkreettista. Alkaa vaatimattomaan elämään tottuneen Theon taistelu läpi nuoruuden, kuka hänet haluaa, haluaako kukaan, välinpitämätön isä ties missä, mutta kas, onneksi ystävän Andyn perhe, kaistale New Yorkin rikkautta, pala keinotekoista onnea, on valmis auttamaan poikaa hänen kotikonnuillaan, mutta matka on pitkä ja yllättävä, ei suinkaan tasainen ja paikallaan pysyvä. Myöhemmin, kirjan toisella puoliskolla, Theo on aikuinen, mutta kaikki on levällään ja rosoista, vaikka jotain, sitä normaalia, se, mikä on kirjoitettu elämän ohjekirjaan, nuodata tätä ja sitä sääntöä, jotta voit olla tarpeeksi elävä, on mukana. Lopussa kutsuu Amsterdam, mitä siellä on, mahdollisesti jotain sellaista, ettei Theo olisi lopun ikäänsä lohduton, vai onko mitään sellaista edes olemassa, missään maailman kolkassa?

Tiklin kansiliepeessä on (nerokkaasti) lainattu Stephen Kingin sanoja, häkellyttävän hieno romaani, eikä hänen kanssaan kieltämättä voi olla paljon eri mieltä; itse ehkä pudottaisin pois sanan häkellyttävä, mutta hienon pidän mukisematta, ilman muuta. Tikli on hieno, monipuolinen, ulotteellinen romaani. Se vie heti mukanaan, yhdeksänsataa sivua ei pelota; heti alku takaa sen, ettei sivumäärää tarvitse pelätä. (Ei sillä, että minä pelkäisin pitkiä kirjoja noin muutenkaan.)

Tartt on yhä iskussa, vuosien jälkeen, lahjakas kertoja, nainen, joka ylistää vahvoja tarinoita, ja niiden ympärille kiinnitettyjä ihmeellisiä säikeitä. Tartt sekoittaa juonivetoista ja jonkinlaista unenomaista pohdiskelua, tajunnan virtaa, toisinaan lähes runoutta tavoittelevia lauseita, kunnes sitten, seuraavassa päätähuimaavassa hetkessä, ladellaan jo kirosanoja ja suoraa toimintaa. Tikli on kauniin raju kokonaisuus, ruma pronssipatsas illan hämärässä, eteerinen kristallienkeli aamun kajossa. Tartt taitaa yksityiskohtaisen kerronnan pitkästyttämättä lukijaansa; pikkutarkat huomiot siellä täällä tukevat tarinan verkostoa, kutovat tunnelman kuin hämähäkki seittinsä, kannesta kanteen. Antiikkihuonekalut ja taide tuovat Tikliin tuulahduksen pysähtyneitä, miellyttäviä hetkiä, mielenkiintoisia tuokiokuvia, jotka vievät Theon kertomuksen uudelle tasolle. Tikli tuntuu myös jollain lailla rennommalta ja helpommin lähestyttävältä kuin hänen kaksi aikaisempaa teostaan; tietynlainen akateeminen jäykkyys on poissa kokonaan.

Tiklissä riittää henkilöitä, mutta minkäänlaista sekaannuksen vaaraa ei ole; Tartt on erinomainen hahmojen luoja, ja sen lisäksi, tarinan rytmi on tällä kertaa sellainen, että kun osa hahmoista ikään kuin esiintyy teatterin lavalla, heipä hei, olen se ja se, niin toinen osa odottaa kulisseissa vuoroaan, ja kun heidän aikansa tulee, väistyy osa juuri nähdyistä hahmoista taas taka-alalle. Henkilöissä on voimaa ja raivoa, arkisuutta ja haavoittuvuutta, menoa ja meininkiä, pirstaleita oikeasta elämästä, tämä henkilö voisi olla joku, jonka tunnet.

Tikli ei kosiskele ketään. Se on rehellinen ja karu tundra, kylmä ja viileä, mutta se ei jätä lukijaansa täysin yksin toivottomuuden ja pakkomielteiden kehään; jossain on lämpöä, ehkä jopa rakkautta, teltta, joka lohduttaa, valmiina ottamaan vastaan pitkään taivaltaneen vaeltajan. Minä nautin erityisesti kirjan ensimmäisestä puoliskosta, teini-ikäisen Theon maailmasta; Theon aikuistuttua Tarttin taika katoaa pikkiriikkisen, eikä loppupuoli ole aivan yhtä loistelias. Silti, Tikli jaksaa laulaa ja puhutella viimeiselle sivulle asti.

Jos päivä olisi sujunut niin kuin oli suunniteltu, se olisi haihtunut taivaalle mitäänsanomattomana ja hävinnyt sinne koko kahdeksannen kouluvuoteni mukana jälkeäkään jättämättä. Mitä muistaisin siitä nyt? Hyvin vähän tai en mitään. Kuitenkin sen aamun olemus on mielessäni nykyhetkeäkin kirkkaampana läpimärältä tuntuvaa ilmaa myöten. Yöllä oli ollut hirveä sademyrsky: kadunvarren liikkeisiin oli tulvinut vettä, ja muutama maanalaisen asema oli suljettu. Me kaksi seisoimme litisevällä matolla asuinrakennuksen ulkopuolella sillä aikaa kun äidin suosikkiovimies Goldie, joka jumaloi äitiä, käveli takaperin 57th Streetiä käsivarsi pystyssä ja vihelsi meille taksia. 

Alkuteos: The Goldfinch 2013
Julkaistu Suomessa: WSOY 2014 (arvostelukappale)
Sivumäärä: 895 

Tämä kirja saa: Neljä kirjanmerkkiä. Tarinan voimaan luottava draama, ihmiskohtaloilla leikkivä, täynnä hetkiä ja esineitä, jotka voivat muuttaa elämän suunnan.

18 kommenttia:

  1. Miten sinun kirjasi näyttää tuolta, mitä on tapahtunut murusein? :o

    Mutta kyllä se Finlandia sulle vielä paukahtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Magee kansi, eikö totta?!

      Juu, juu, tulee, tulee, eikö se nykyään jaeta myös "Tylsin käsikirjoitus ever" kategoriassa... =D Nimimerkki Olenkohan sittenkin vain turkasen pitkästyttävä

      Poista
  2. Olen varannut kirjan kirjastosta, mutta onpahan siinä hirmuinen määrä sivuja...nyt just on sellainen fiilis, että sopivan mittaiset kirjat ja hieman alle kiinnostavat ;) (150-400).
    Hieno kansikuva, tykkään, ja mielenkiintoinen aihe :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että meinaat lukea, onhan joo kirjalla kokoa, mutta ei sitä oikeastaan edes huomaa, tarina vie mukanaan. Kyllä, kansi on upea! =D

      Poista
  3. Tuo kansi on kyllä sellainen, joka hämää! Minä olen lukenut Tarttilta vain ensimmäisen. Nyt Pieni ystävä odottelee hyllyssä. Mutta taidan lukea näitä yhtä verkkaan kuin kirjailija kirjoittaa. Kiinnostaa tämä uusinkin kyllä jo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska tuo kansiefekti! Minusta Tikli on vähintään yhtä hyvä kuin Jumalat, ehkä jopa hiukkasen parempi, Pieni ystävä oli taas minun makuuni liian hidastempoinen ja lattea.

      Poista
  4. Minä luen Tikliä parhaillaan ja nautin siihen uppoutumisesta. Ihanaa, kun löytää lukemisen arvoisen järkäleen ja voi vain nauttia matkasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla, Tikli on tosiaan hieno matka, johon voi vain heittäytyä mukaan! =D

      Poista
  5. Tuota kantta on pakko jäädä aina tuijottamaan :D Jos kerran herra King suosittelee, niin pitääköhän minunkin tämä lukea. Totta puhuen Tikli kiinnostaa muutenkin. En ole lukenut Tarttilta mitään, mutta ehkä pian...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea kansi, kyllä. Kyllä minä uskoisin, että voisit tästä tykätä, vähän kuin naispuolista Kingiä, laveaa tarinan kerrontaa, ilman niitä kaikista vinksahtaneimpia juttuja... =D

      Poista
  6. Ah, tämä oli hieno lukukokemus. Kyllä kannatti odottaa. :D

    Minä en oikein osaa sanoa, että kummasta pidin enemmän, tästä vai Jumalista, sillä Jumalten lukemisesta on jo niin kauan aikaa. No, ehkei minun tarvitsekaan osata sanoa, sovitaan, että ne ovat yhtä hyviä! Pieni ystävä taas oli, anteeksi vain Tartt ja kaikki, melko kuraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! =D

      Minä ehkä pidän Tiklistä hiukkasen enemmän, molemmat kyllä hienoja kirjoja. Jotenkin näin jälkikäteen tuntuu, että Jumalat oli jäykempi, ja Tikli vapautuneempi, siksi ehkä Tikli. Pieni ystävä oli minullekin pettymys.

      Poista
  7. Nyt tämä kirja alkoi kiinnostaa... En pitänyt Jumalista, ehkä luin sen liian nuorena, mutta ymmärrän, että kirja on varmasti hieno; me emme vain tulleet toimeen. Sen kuitenkin jaksoin lukea loppuun toisin kuin Pienen ystävän. Mutta Tikli houkuttaa varsinkin arvostelusi jälkeen! Ja jos Kingkin kerran suosittelee, ei hän voi kovin väärässä olla, eihän? Kansi on hyvin hämmentävä... Erittäin... oli pakko googlettaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, ettei Jumalat iske kaikkiin, minusta siinä oli jotain sangen kiehtovaa, hahmoja, jotka muistan yhä voimakkaina. Pieni ystävä oli joo minustakin pitkästyttävä. (Vaikka minusta alkaa tuntua, etten ehkä uskalla enää koskaan "haukkua" ketään tylsäksi, sillä itse koen oman käsikirjoitukseni parissa tällä hetkellä valtavia "mitä jos olenkin käsittämättömän tylsä" hetkiä.)

      Herra King ei voi olla väärässä! =D Samaa mieltä hänen kanssaan, mainio kirja, mieletön kansi!

      Poista
  8. Oho, Tikli tuli ja kosketteli sinua! Olen seuraillun Tiklin saamaa vastaanottoa mielenkiinnolla, mutta tuskin aion itse ihan heti kirjaan tarttua. Melkein tosin ostin sen tänään, kun sen olisi saanut femmalla (kovakantinen) eräästä charity shopista. Jätin silti hyllyyn, koska koska... Minulla on joku Tartt-vamma, vaikken ole toistaiseksi yhtäkään kirjaa häneltä lukenut. Pelkään kuivahtamista hänen järkäleensä kanssa. :D Kenties turhaan, mutta ennakkoluuloja on aina hyvä olla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, olipa halpa! No, ehkä toisella kertaa. =D Ei Tarttia tartte (hih hih) pelätä, ei ole minusta kuiva, tosin sitä Pientä ystävää kannattaa välttää, sen parissa minäkin hiukan kuivahdin. Mutta makuja on monia! =D

      Poista
  9. Kävin lukemassa tämän arviosi jo eilen, mutta nyt vasta ehdin kommentoimaan. Tiklin aion itsekin lukea, ja palaan tänne varmasti sitten kun olen saanut tämän jo miltei koollaan lannistavan murikan luettua, mutta nyt sanon vain että loistava arvio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, dearie, ei tämän kirjan kokoa kannata pelätä, lupsakkaasti menee, kuin heittämällä! =D

      Poista