Teini-ikäiset mutanttiorvot

Ja niin hän luki kolmannen alennusmyynneistä ostamansa kirjan. Kuten huomaatte, en ole sellaista ihmislajia, joka haalii lukemattomia - ai että miten mahtava tämän sanan kaksoismerkitys on! - kirjoja ympärilleen odottamaan maailmanloppua. Tiedätte varmasti sen maailmanlopun, jossa zombit tulevat, ja ainoa ase noita hirviöitä vastaan on lukematon kirja. Saatan olla alakynnessä, mikäli lukemattomille kirjoille allergiset zombit hyökkäävät. Luotan siihen, että minulla on muutama kirjaston kirja lainassa ja lukematta, ja niin, aina voi lähteä koettamaan onneaan ja mennä ratsaamaan kirjastoja ja kauppoja. Jos siellä on mitään jäljellä.

Ransom Riggs on mystinen yhdysvaltalainen kirjailija, jonka ikää en äkkiseltään löytänyt, mutta valokuvan perusteella herra lienee kolmenkympin tietämissä. Riggs oli mukulana kiinnostunut kirjoittamisesta ja elokuvien tekemisestä, ja hän päätyikin opiskelemaan englantia yliopistoon, kunnes siirtyi myöhemmin elokuvakouluun. Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille on hänen tarinauransa ensimmäinen kirja, jonka inspiraation lähteenä on toiminut vanhat valokuvat. Kirja on saanut jatko-osan herran kotimaassa hiljattain. Ensimmäisestä kirjasta on suunnitteilla elokuva, ja ohjaajaksi on valikoitunut Tim Burton. Jonkinlaista mahtavuutta voisi olla luvassa myös valkokankaan puolelle. Sekä eräs merkittävä, sydäntäni lämmittävä tieto löytyi herra Riggsistä; Stephen King on yksi hänen innoittajistaan. Malja sille!

Viisitoistavuotiaan rikkaan floridalaispojan, Jacobin, isoisä on aina jaksanut höpötellä omituisia kertomuksiaan sota-ajasta ja orpokodista, jossa hän vietti aikaansa nuorena poikana. Isoisällä on ollut tapana näytellä Jacobille vanhoja valokuvia, joissa on jotain kummallista, mutta Jacob on pitänyt niitä halpoina lavastuksina. Kunnes isoisä kuolee hämärissä olosuhteissa, ja Jacob luulee näkevänsä jonkinlaisen hirviön, pojan epäilykset heräävät toden teolla. Jacob passitetaan kallonkutistajan juttusille. Isoisän viimeiset sanat ja vanha kirje saavat kuitenkin Jacobin lähtemään isänsä kanssa Walesin rannikolla olevalle saarelle, missä isoisän orpokoti sijaitsee; poika haluaa tutustua isoisänsä menneisyyteen kunnolla. Jacob löytää orpokodin rähjän, mutta auttaako se häntä pääsemään painajaisistaan? Onko resuisen talon kätköissä jotain muutakin kuin laastia, pölyä ja revennyttä tapettia?     

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille ihastuttaa ennen kuin siitä ehtii lukea yhtään riviä. Kirjan visuaalinen ilme on kerrassaan upea! Se sisältää aitoja, vanhoja valokuvia, joiden ympärille on kudottu tarinan pätkiä kuin villalankaa neulepuikkoihin. Näin Riggs muodostaa harmaasävyisen, lepattavan kaulaliinan, vivahteikkaan kertomuksen, joka menee minne sitä huvittaa; se kieppuu omalaatuisissa kirjoittamisen puuskissaan, vuoroin lempeän lämmintä ja vilvoittavan viileää, tarinan kerronnan riemua. Ransom Riggs antaa valmiin kaulaliinansa ja kietoo sen lukijan kaulaan, hellän napakasti, niin että eriskummallisten lasten maailmaan astuminen tuntuu heti ystävälliseltä, miellyttävältä ja ennen kaikkea, mielenkiintoiselta paikalta.

Herra Riggsin kirjoittaminen on sujuvaa, muttei liian helppoa tai valmiiksi pureskeltua. Teksti on mukaansa tempaavaa, ja sille antaa eloa ironiaan kallistuva huumori. Eriskummallisten lasten maailma ei ole silti mikään taianomainen ilon ja hauskuuden valtakunta, vaan koloissa ja ojissa vaanivat kaiken aikaa pelon ja epävarmuuden synkät sävyt; Riggs osaa liittää vakavan ja leppoisan kerronnan mukavaksi yhdistelmäksi. Riggs on selkeästi rento jätkä, mutta myös rennoilla jätkillä on painavaa sanottavaa. Hän herättää walesilaisen saaren henkiin omaperäisellä kuvailullaan, eikä hän sorru liialliseen jaaritteluun, kuten Ali Shaw taannoin. Muutenkin Riggsin kynässä on jotain raikasta ja omaa nokkeline kielikuvineen.

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille on tarinana viihdyttävää luettavaa. Riggs todella luo oman pienen fantasiamaailmansa, vaikka konkreettisesti eriskummalliset lapset eivät seikkaile missään toisessa maailmassa. Se on pidemmän tarinan aloitusosa, jossa vasta tutustutaan henkilöihin. Toki Jacobin pään sisälle pääsee jo nyt, sillä poika toimii koko kirjan ajan minä-kertojana. Jacob on harvinaisen mukiinmenevä teini-ikäinen kertoja ja aika fiksu nuori miehen alku. Pidin hänestä. Kiinnostavia sivuhenkilöitä on paljon, mikä aiheuttaa pienoisia sekaannuksia, mutta se ei varsinaisesti häiritse lukukokemusta. Pikkuhiljaa henkilöt oppii erottamaan toisistaan. (Tai ehkä minua vaivasi huonomuistisuus.) Totta kai mukana pitää olla kevyt romantiikan vire, joka onneksi jää (vielä?) sivuosaan, eikä vie turhaan huomiota tarinan kululta.

Luulin, että Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille on aikuisten kirja, ja luin alun siinä uskossa, enkä oikeastaan ajatellut, että kirja olisi kovin lapsekas. Sitten bongasin netin syövereistä tiedon, että kirja on suunnattu noin 12-14-vuotiaille lapsille/nuorille, ja minä ajattelin, että ahaa, ei mennyt kuin parikymmentä vuotta pieleen. Mutta ei se mitään, olen 14-vuotias sielultani. Kumma juttu sinällään, että pidin aikuisten "satua" Tyttö joka muuttui lasiksi naiivina tekeleenä, ja nyt, tämä lasten satu tuntui huomattavasti aidommalta ja aikuismaisemmalta. Hämmentäviä ovat kirjailijoiden tekstikiekuroiden tiet. Ja hämmentäviä ovat minun ajatukseni tiet. Kun eriskummallisten jatko-osa suomennetaan, haluan sen nopeasti käsiini.

Öisin minua kiusasivat sellaiset painajaiset, että jouduin käyttämään purentakiskoa, jotten kirskuttaisi hampaitani tyngiksi nukkuessani. Niin pian kuin suljin silmät näin taas lonkerosuisen hirviön. Olin varma, että juuri se oli tappanut papan ja olisi pian minun perässäni. Joskus minut valtasi se sama oksettava pakokauhun tunne kuin silloin metsässä, ja olin varma, että hirviö oli jossain lähellä: hämärän puuryhmän varjossa, parkkipaikalla viereisen auton takana, pyörävajan toisella puolella, odottamassa. 

Alkuteos: Miss Peregrine´s Home for Peculiar Children 2011
Julkaistu Suomessa: Schildts & Söderströms 2012
Sivumäärä: 350

Tämä kirja saa: Neljä kirjanmerkkiä. Kiehtova, ihana kirja, joka sopii (lähes) kaikenikäisille. Olisiko tässä kenties Harry Potterin manttelinperijä?