Midaksen kosketus

Ostin muutaman kirjan alennusmyynneistä. Shokeeraavaa, eikö totta? Kirjabloggaaja, joka ostaa kirjoja! Elämän kevät, sanon minä, mutta joskus tällaisia hurjia käänteitä joutuu tekemään, jotta elon polku pysyisi mielenkiintoisena. Lupaan, että palaan ensi viikolla normaaliin, ja esittelen niitä tuttuja juttuja, kuten uusia, kultaglitterisiä trikoitani ja platinoitua jumppamattoani.

Kun halvalla saa, pitää ostaa. Näin isäni minulle opetti. Hyvin on mennyt oppi perille. Terveisiä vaan, iskä, sinne taivasten valtakunnan golfkentille! Olkoon puttisi täydellinen! (Isäni ei pelannut eläissään golfia, mutta olen aina halunnut ajatella, että vanhat miehet pelaavat siellä jossain golfia.) Tätä näppärää oppia käytän hyväkseni harva se kerta. Ajatelkaa, miten köyhiä me olisimme, jos emme ostaisi välillä jotain! Niin! Tililtä toki katoaa euro, pari, mutta voi sitä rikasta mieltä, jonka tästä uhrauksesta saamme! Tyhmä se on, joka ei osta halvalla. (Aivan kuin se kuuluisa tv-slogan.)

Eräs näistä uusista kirjoistani on Tyttö joka muuttui lasiksi. Kiinnostuin aavistuksen tästä kolmekymppisen englantilaisherran, Ali Shawn, esikoisteoksesta viime vuonna, ja otin sen mukaan "luen kun tulee vastaan sopivasti" - listalleni. Niin se tuli, halpoine hintoineen, ja niin se kietoi limaiset kätensä minuun ja upotti minut tylsyyden suohon. Jep. Hyvin lähtee. Ali Shaw, saat olla onnellinen siitä, että kirjasi oli halpa.

Ali Shaw on opiskellut englantilaista kirjallisuutta ja luovaa kirjoittamista. Tyttö joka muuttui lasiksi voitti vuonna 2010 Desmond Elliot Prizen, joka myönnetään parhaimmalle englantilaiselle debyyttiromaanille. (Luoja, eikö sinä vuonna julkaistu muita kirjoja?) 

Ida on se tyttö, joka muuttuu lasiksi. Midas on se poika, jonka kosketus ei ole kultaa, vaikka niin luulisi. Nämä kaksi nuorta aikuista tapaavat sattumalta. Ida on maailmaa nähnyt nuori nainen, Midas pidättyväinen, epäsosiaalinen valokuvakameran jatke. Tapahtumapaikkana toimii St Hauda´s Landin saaret, missä luonto on elävämpi kuin ihmiset, ja jotain outoa siellä on meneillään, hyvät naiset ja herrat! Ilmassa on rakkautta ja lasia, yökkösiä ja sudenkorentoja. Miten käy orastavan rakkauden? Viekö lasi Idan mennessään? Valokuvaako Midas ikimuistoisen valokuvan?

Tyttö joka muuttui lasiksi on kirja, jota haluaisi rakastaa. Sillä on upea kansi ja upea nimi. Ulkoiset puitteet ovat kunnossa. Kannen lupaus "aikuisten satu" kuulostaa ihanalta, maagiselta, ja sitä valmistautuu ylimaalliseen kokemukseen. Mutta mitä löytyy sisäpuolelta?

Ali Shaw ei ole totaalisen huono kirjoittaja. Mutta! (Kuuletteko, miten muttani karjuu?) Hän käyttää paljon aikaa luonnon kuvailemiseen, niin että Tyttö joka muuttui lasiksi vaihtuu Kirjaksi, joka muuttui biologian oppikirjaksi. Liika on liikaa. Miehen kirjoittaminen hukkuu tarpeettomiin yksityiskohtiin, joilla haetaan tunnelmaa, mutta tunnelma lätsähtää kuin kyynikon (siis minun) romanttisilla (yäk) treffeillä, joilla vastapuoli on sokerikuorruttanut talon katosta lattiaan ja vuorannut huoneet ruusukimpuilla niin, ettei hengittäminen ole mahdollista. Herra Shaw, anna nyt, hyvänen aika, tekstille tilaa hengittää! Kaiken lisäksi, kuvailu menee ajoittain hieman kornin puolelle; hän yrittää olla kekseliäs, mutta lopputulos on hajuton ja mauton, kliininen, kirjoituskurssilla opittua, särmätöntä.  (Kirjoituskurssilla ei ilmeisesti muistettu opettaa herralle ellipsin käyttöä.)

Herra Shaw´sta tulee valitettavasti tunne, että siinä on nörtti, joka yrittää epätoivoisesti olla taiteilija. (Voi kauhea, olen tänään ilkeällä tuulella.) Loputon kuvailu ei herätä maisemia eloon, vaan tappaa ne. Toisilla on taito maalata lauseessa, parissa, uskomattoman herkkä, kaunis kuva lukijan sieluun, mutta Shaw ei onnistu siinä edes yhden sivun aikana. Hän ei jätä mitään mielikuvituksen varaan, ja silti Shaw´n kehittämä kuva on epätarkka. Mies tekee useita valokuvaamiseen liittyviä vertauksia, erityisesti mustavalkoisista valokuvista, ja aivan, sellaista voi käyttää myös hänen kirjoittamisestaan. Se on mustavalkoista, haaleaa, väritöntä, elotonta. Se on kuva jostain sellaisesta, jota ei halua muistella jälkikäteen.    

Entä tarina? Ei maksa vaivaa. Se on yhtä ohut ja läpinäkyvä kuin se paljon hehkutettu lasi, jota pidetään eräänlaisena tuulessa väräjävänä ydinlankana, yhtä hauraana, yhtä helposti tuulen puuskiin katoavana, ja kun se lehahtaa hyppysistä taivaan tuuliin, ketään ei kiinnosta lähteä sitä etsimään. Shaw´n loputon kuvailu syö kaiken energian itse tarinalta, jonka voisi tiivistää pienoisromaaniksi, ehkä jopa novelliksi, noin vain, yks kaks, jolloin sillä olisi merkitystä. Kansiliepeessä lupaillaan niin ikään unohtumatonta rakkaustarinaa. Jestas! "Rakkaustarina" on täysin tunteeton kahden nukkeihmisen (okei, se toinen on lasia) nuhjaantunut ja kömpelö lääppimisyritys. Niin, sitten kun on ensin odoteltu satoja sivuja. Tai ei se täysin tunteeton ole; se lähinnä naurattaa lukijaa. New York Times kirjoitti: Vain lasinen sydän ei liikuttuisi tästä. Ahaa. Ei niin mitään värähtänyt tämän lukijan sydänalassa. Mutta minun sydämeni on kiveä, ja sen pystyy läpäisemään vain eräs herra King. (Ja ehkä joku Haahtelan heppu.)  

Koska Shaw yrittää saaren kuvauksen maailman ennätystä, ei henkilöhahmoille jää kummoista tilaa kipitellä saarella. Shaw on ominut sen itselleen! Midas on puupökkelö ja Ida on joku typykkä, joka syleili maailmaa ennen kuin tuli Shaw´n saarelle muuttumaan lasiksi. Muutamia muita hahmoja pyörii myös jaloissa, mutta heidän kiinnostavuutensa on yksijalkaisen lokin luokkaa. Ei kun anteeksi, yksijalkainen lokki on huomattavasti kiinnostavampi.

Aikuisten satu ei toteutunut. Missä oli se satu, missä oli se aikuisten kirja? Totta, kirjassa esiintyy pari hämmentävää elementtiä, mutta ne eivät tee satua. Yleisesti ottaen Tyttö joka muuttui lasiksi- kirjassa tuoksahtaa naiivius. Siitä tulee enemmän mieleen nuorten (heikko) kirja kuin aikuisten kirja.

On aina yhtä omituista lukea jotain, jossa tekniikka periaatteessa pelaa, mutta joka saa minut lähes raivon partaalle. Argh! Miten tylsä kirja. Mikä pettymys. Kuin houkutteleva, käsin tehty karkki, mutta joka on silkkaa sitkeää, härskiintynyttä janssoninkiusasta sisältä. Ja muuten, suomentaja kiteyttää kirjan nimessä olennaisen: Tyttö joka muuttui lasiksi. Herra Shaw´lla menee saman asian kertomiseen neljäsataa sivua.

Sillä oli perhosen siivet, kuin pienet lastut kuviollista vahaa. Siipien alla oli karvainen ruumis, jossa oli pikkuruiset sarvet. Otuksen karvapeite näytti rutikuivalta kuumassa kesäauringossa. Sillä oli härän pää, tuskin Idan peukalonkynttä suurempi, ja vaaleanpunainen turpa, joka oli vetäytynyt irvistykseen. Valkoinen läiskä sierainten välissä. Järjenvastaisena yksityiskohtana arpi alahuulessa. 

Alkuteos: The Girl With Glass Feet 2009
Julkaistu Suomessa: Atena 2011
Sivumäärä: 394 

Tämä kirja saa: Yhden kirjanmerkin. Jos kaipaat luontohetkeä tai mukavaa kirjaa nukahtamisen helpottamiseksi, tämä olkoon sinun kirjasi. Muuten rukoilen kirjasielusi puolesta.

P.S. Tyttö joka muuttui lasiksi on ihastuttanut monissa muissa blogeissa. Hmm. Minussa taitaa olla jokin tietynlaisten kirjojen hylkimisreaktio; vaikka ne kuinka yrittävät kasvaa minuun kiinni, minun lukukehoni ei halua niitä lastikseen.

P.P.S. Niin, ja minä olen täydellinen kirjoittaja. Jos ette ole vielä sattuneet huomaamaan.