On vuosi '85

Mayojen testamentin jälkeen pääni oli ladattu niin täyteen informaatiota, että aivoparkani kaipasivat lepotaukoa, joten päätin ottaa seuraavaksi ihmeellisten silmieni alle tarkkailtavaksi kevyemmän romaanin; ystävämme David Nicholls sai kunnian olla tuo kevyen viihteen uranuurtaja esikoisellaan  Kaikki peliin. Me kaikki varmasti muistamme hurmaavan brittiherran, joka kirjoitti mainion Sinä päivänä- romaanin. Itse luin kirjan viime kesän kynnyksellä, ja ajattelin, että koska herra Nicholls on muistanut meitä toisellakin teoksella, niin mikä sen hauskempaa kuin lukea häneltä kirja tänäkin kesänä. Kaikki peliin- kirjan kannessahan ei ole mitään nerokasta kaksoiskuvaa niin kuin on kirjan Sinä päivänä kannessa. Eihän? Eihän!

Brian Jackson on 19-vuotias nippelitiedon kruunaamaton prinssi rohkea ja iloinen veikko, jolla on huolehtiva äiti ja henkensä heittänyt isä. Brianin on aika jättää lapsuudenkoti taakseen ja muuttaa opiskelija-asuntoon sekä aloittaa yliopisto-opinnot. Juopottelustaan ja harmittomasta sekoilustaan huolimatta Brian on hämmentävän kiinnostunut kulttuurista, niin kirjallisuudesta, musiikista kuin taiteesta, ja niin hän päätyykin valitsemaan kirjallisuuden pääainekseen. Yliopistomaailma on uusi ja jännittävä, ja hieman reppana Brian onnistuu saamaan ystäviä, kun taas vanhat kotipuolen ystävät jäävät vähemmälle huomiolle. Brianin elämään astelee sähäkkä ja niin v#¤%n vihainen Rebecca (lainatakseni herra Nichollsin sanoja) sekä lumoavan eteerinen Alice, johon Brian ihastuu jalkapohjiaan myöten. Brian on harrastanut pienestä pojasta lähtien Yliopistovisojen katselemista, ja nyt, uudessa hurjassa elämässä, Brianille tarjoutuu tilaisuus päästä mukaan Yliopistovisan joukkueeseen. Onnistuuko samalla Alicen hurmaaminen?

Kaikki peliin on siis David Nichollsin ensimmäinen julkaistu teos, ja sen aavistuksenomainen raakilemaisuus väräjää ilmassa pitkin kirjaa kuin kahden pihlajan väliin pingotettu vaijeri. Mutta ei huolta, Nicholls on sen verran naseva nuorallakävelijä, ettei aika käy pitkäksi; hän tarpoo nuoran päästä päähän sulavasti ja kääntyy, hiukan horjahtaen, mutta löytää jälleen balanssinsa, nappaa muutaman pihlajanmarjan suuhunsa - happamia, sanoi David Nicholls - ja jatkaa matkaansa, tasaisesti, varmasti, tehden välillä jonkin hauskan klovnin tempun, jolle katselija hyrähtää hyväntuulisesti. Nicholls on kirjallisena nuorallatanssijana rennon letkeä ja huoleton, mutta aina tarpeeksi siisti ja tasapainoinen. Hän hurmaa iskevillä dialogeillaan, jotka vilahtelevat kirjan sivuilla kuin elokuvan lopputekstit. Nicholls on hauskan tyylikäs ilmestys, kuin tummaan pukuun sonnustautunut herrasmies, jonka kasvot on maalattu ilkikuriseen pellen virneeseen. Hänen seurassaan viihtyy takuulla, vaikka tarina kertoisi mittarimatojen pesänrakennuspuuhista (Onko madoilla pesiä? Koloja? Kyselee vastavalmistunut biologian maisteri.), sillä herra Nicholls on taitava sanaseppo.

Brian Jackson on mukiinmenevä päähenkilö, joskin hieman vastenmielinen ja kummallinen. Mutta aina mieluummin vastenmielinen ja kummallinen kuin tylsä ja väritön! Sivuhenkilötkin ovat kohtuullisen onnistuneita, varsinkin Rebecca, joka olisi saanut esiintyä tarinassa huomattavasti enemmän yhdessä parin "vähän v&%¤n vihaisen nuoren miehen" kanssa.   

Kaikki peliin on itse asiassa hyvin helppo romaani, jonka aikana ei juhlita valtavan syvällisillä aiheilla tai upeilla kaunokirjallisilla lauseilla. Kaikki peliin on nuoren miehen pikku kasvukertomus; se on hauskanpito-kirja, eikä sen ole tarkoituskaan olla maailmaa mullistavaa taidetta. Kirjaa voisi kutsua jopa jonkinlaiseksi dude-litiksi, chick-litin läheiseksi veljeksi.

Tarina on kokonaisuudessaan melko mitäänsanomaton; se koostuu lähinnä sekalaisista välähdyksistä Brianin elämästä. Tarina on kuin jatkuvajuoninen sketsisarja, johon on ujutettu mukaan tietokilpailu. Mukana on myös muutamia kohtauksia, jotka tuntuvat täysin irrallisilta, sellaisilta sattumuksilta, jotka on kirjoitettu mukaan vain niiden hassuuden takia. Ei se mitään, hassuja ne olivat, ja tekivät tehtävänsä. Kahdeksankymmentäluku on läsnä kaiken aikaa lukuisine populaarikulttuuriviittauksineen, mikä tuo tarinaan aitoutta ja uskottavuutta. 

Kaikki peliin ei missään nimessä ollut minulle suuri pettymys kuten se on ilmeisesti ollut monelle Sinä päivänä- romaanista pitäneelle. Minä seurasin Brianin kommelluksia pilke silmäkulmassani oikein mielelläni; olen typerän huumorin ystävä, ja minä ja David Nicholls, olemme Kansainvälisen Typerän Huumorin Liiton perustajajäsenet. (Tällä hetkellä olemme liiton ainoat jäsenet.) Tarjoaako kirja sitten jotain mieleen jäävää? Ei. Se ei anna kuin hetken hurman, ja kun viimeinen sivu on käännetty, ajatukset siirtyvät vauhdilla toisaalle. Mutta ajaako se asiansa? Kyllä, se hauskuuttaa ja viihdyttää, ja antaa kirjamielelle pienen rentoutumishetken, jolloin ei tarvitse ajatella mitään.

Murjuni näyttää todellakin murjotulta. Kodikkuus on kuin murhapaikalla. Metallisen sänkykehikon päällä on kapea patja, vaatekaappi ja pöytä ovat sävy sävyyn vaneria ja kirjahyllyissä on puunsyitä matkiva laminaattipinta. Kokolattiamatto on liejunruskea ja näyttää häpykarvoista kudotulta. Likaisessa ikkunasta on näkymä roskapöntöille. Seinällä on kehystetty varoitus, että sinitarran käytöstä langetetaan kuolemantuomio. Mutta ullakkohuoneen minä halusin ja sellaisen tosiaan sain. Paras vain sopeutua.

Alkuteos: Starter for Ten (2003)
Julkaistu Suomessa: Otava 2012 
Sivumäärä: 414

Tämä kirja saa: Kolme kirjanmerkkiä. Leppoisa hulluttelu- ja pääntyhjennys kirja, joka on kuin suklaapatukka; sen hotkaisee nopeasti, eikä tule edes imelä olo.