Kymmenen sormea laudalla

Apua, ukkostaa! Nyt pitää äkkiä blogata!

Luettu kirja: (Taas luin, enkä vain katsellut.) Vii5i. Atena 2013 (Oma kappaleeni on pokkariversio ja toinen painos kirjasta, 2014) Alkuteos: Fünf (2012) Sivumäärä: 426

Kenelle: Jännäreiden ja dekkareiden ystäville, ja myös niille, jotka tuskastuvat perinteisten dekkareiden äärellä helposti. (Kuten minä välillä.)

Miksi: Kiinnostuin kirjasta jo sen ilmestymisen aikoihin, mutta en onnistunut saamaan kirjaa käsiini. Nyt kun kirjailijalta ilmestyy/on juuri ilmestynyt toinen kirja, päätin haukata kaksi jättipalaa jännärikakkua kertaheitolla. Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Kirjailija: Ursula Poznanski, itävaltalainen toimittaja ja kirjailija, viehättävä nelikymppinen nainen, joka ennen Beatrice Kaspary-sarjaansa ehti kirjoittaa lasten - ja nuorten kirjoja sekä muutaman trillerin. (Mikäli ymmärsin oikein, todennäköisesti en, saksani on heikonlaista. Luotettava tämä minun blogini siis, kaiken kaikkiaan.) Vii5i on ollut huikea menestys mm. Saksassa.

Mistä kertoo: Salzburgilaisesta rikospoliisista Beatrice Kasparysta, eronneesta, kahden lapsen äidistä ja hurjasta etsintäleikistä, johon liittyy olennaisesti geokätkeily sekä paloitellut ruumiinosat. Murha-arvoituksen rinnalla paljastuu pikkuhiljaa asioita Beatricen menneisyydestä.

Tunnelma: Koukuttava, intensiivinen, nopeatempoinen, mieltä stimuloiva, reipas ja sopivasti vinksahtanut.

Kirjailijan ääni: Miellyttävä ja suoraviivainen, mutta ei liian helppo, töksähtelevä tai lattea; taitava pitämään juonta ja mielenkiintoa yllä, niin ettei poliisityön kuvailu muutu puuduttavaksi. Hyvä luomaan hahmoja muutamista yksinkertaisista aineksista.

Tarina: Ehdottomasti tutustumisen arvoinen, hulluutta ja jonkin asteista nerokkuutta hipova, tarpeeksi karmaiseva (toki olisi voinut olla enemmänkin) myös tällaiselle kovissa kirjaliemissä keitetylle naiselle. Sivut kääntyvät tiuhaan ja lisää janoten, valmiina ryntäämään seuravaalle geokätkölle. Psykologinen ote varsin napakka, joskin sitäkin olisi voinut olla enemmän.

Henkilöt: Yllättävän hyviä ja kiinnostavia, vaikka eivät (ainakaan vielä) ole kovin syvällisiä hahmoja, mutta sen, minkä heistä näkee Viiden aikana, heidän hiekkarantansa, ehkä pienen sukelluksen aallokkoon, tyydyttää toistaiseksi. Kuka tietää, ehkä seuraavalla kerralla näemme lisää syvyyksiä, meren pohjassa makaavat hylyt kokonaisuudessaan. Beatricessa on potkua, eikä hän ole mikään avuton eukko. Sympaattinen kollega Florin kulkee tutkimuksissa mukana. Äksy ex-aviomies puhkuu jossain kulisseissa ja räksyttää toisinaan Bean elämään kuin katurakki. Pienoista kliseisyyttä havaittavissa Beatricen ja hänelle läheisien ihmisten väleissä.

Lainattua:  Numeroita. Mutta oli siinä muutakin. Ensimmäinen merkki vasemmassa jalkapohjassa näytti N-kirjaimelta. Se oli kirjoitettu epävakaalla kädellä, vinoviiva oli katkennut kesken matkaa ja tehty uudestaan. Kirjain toi Beatricen mieleen Minan esikoulussa kyhäämät kirjainharjoitukset, jotka olivat harittaneet kuin myrskyn myllertämä heinäpelto. N:n jälkeen tulivat numerot neljä ja seitsemän ja jotain, mikä näytti kuin liian ylös lipsahtaneelta pieneltä o-kirjaimelta. Vielä yksi nelonen, kuusi, toinen kuusi, nolla ja viisi. Sitten mustia, epätasaisia viiruja.

Kirjanmerkit: Neljä ja puoli. (Viisi Viidelle olisi vaatinut tajunnanräjäyttävän lopun, ja sitä en saanut.)

Epämääräisiä huomioita kirjan ulkopuolelta: Inhoan ruohonleikkureita. Koska en saa niitä himputin vehkeitä käyntiin. IN-HO-AN. Argh! En kestä sitä, että olen niin tyttö. (Olen minä sentään joskus saanut leikkurin käyntiin omin avuin.)