Runot tai henki

Luettu kirja: Sokeat linnut Atena 2014. Alkuteos: Blinde Vögel (2013) Sivumäärä: 425

Kenelle: Toistan itseäni ja totean taas, että jännäreiden ja dekkareiden ystäville, sekä myös niille, jotka hieman kavahtavat perinteisen oloisia poliisijännäreitä. (Kuten minä.)

Miksi: Koska luin juuri Poznanskin Viiden, joka aloitti Beatrice Kaspary-sarjan, ja sain samaan syssyyn kirjailijarouvan uusimman suomennetun teoksen. Ja koska ajattelin, että olisi hauska idea lukea nämä kirjat peräjälkeen. Kiitokset kustantajalle arvostelukappaleesta!

Kirjailija: Jälleen toistan itseäni, ja lainaan suoraan sen, mitä kirjoitin Ursulasta edellisellä kerralla. Hän on itävaltalainen toimittaja ja kirjailija, viehättävä nelikymppinen nainen, joka ennen Beatrice Kaspary-sarjaansa ehti kirjoittaa lasten - ja nuorten kirjoja sekä muutaman trillerin. (Mikäli ymmärsin oikein, todennäköisesti en, saksani on heikonlaista. Luotettava tämä minun blogini siis, kaiken kaikkiaan.) Vii5i on ollut huikea menestys mm. Saksassa.

Mistä kertoo: Salzburgin rikospoliisi Beatrice Kaspary on täällä taas, ja tällä kertaa häntä valvottavat Facebook, runot ja murhat. Miten nämä kolme asiaa liittyvät yhteen? Kasparyn on aika verkostoitua, ja siinä sivussa pitää hoitaa lapset ja koti, sekä vastustaa puoleensavetävää kollegaa Florinia.

Tunnelma:  Aavistuksen laahaava ja pysähtynyt, ei niin koukuttava kuin Viisi, yhtä paikalleen jämähtänyt kuin Beatrice, joka on istuutunut kyttäämään Facebook-päivityksiä. Silti nopealukuinen ja tarpeeksi kiihdyttävä, että mukana jaksaa istua loppuun asti, vaikka pienoisia turhautumisen oireita leijuu ilmassa. Myös jossain määrin sekava ja irrallinen. Synkät runon pätkät (muilta lainatut?) tavoittelevat ilmeisesti syvempiä, taiteellisia ulottuvuuksia, mutta ne eivät tuo tunnelmaan ylimääräisiä sydämen tykytyksiä.

Kirjailijan ääni: Perusdekkaristia vahvempi, joskin se voisi olla kuuluvampi ja haastavampi, sillä varsinkin tässä kirjassa lady menee monesti sieltä, mistä aita on matalin. Ehkä lukijana hieman jo turruin dekkarikerrontaan. Kirjailijatar, joka on mieltynyt pahoinpitelemään kuulakärkikyniä. (Niin, kiinnitän todella tärkeisiin asioihin huomiota.) 

Tarina: Minulle tuli kieltämättä tunne, että Sokeat linnut on niin "eilistä". Facebook on jo vanha juttu, eikö totta? (Sanoo hän, joka ei ole ikä päivänä käyttänyt Facebookia yksityishenkilönä.) Sokeat linnut olisivat hyvin voineet visertää vaikka Twitterissä tai Pinterestissä tai jossain "uudemmassa" sosiaalisessa mediassa. Sitä paitsi, olen ennenkin sanonut, etten fanita sosiaalisen median käyttöä kaunokirjallisuudessa, ja en fanittanut sitä tälläkään kerralla. En, vaikka se on kuinka tätä päivää. Vaikka Facebook-jutut eivät vie perinteiseltä kerronnalta paljon tilaa kirjassa, niin ne kuitenkin jollain lailla katkaisevat tarinan kulun. Uuh, Facebook-päivitysten seuraaminen (kirjassa!) on jännittävää puuhaa! Sokeiden lintujen kaava on lähes täsmälleen sama kuin Viidessä, paitsi että tuore ja luonnonläheinen idea on vaihtunut puuduttavaan tietokoneiden tuijottamiseen. Loppuselittelyt eivät uponneet. Mutta kyllä tällaisen kirjan aina mieluummin lukee kuin tuikkaisi itsensä tuleen.     

Henkilöt: Odotin Poznanskin syventävän henkilöitään, mutta näin ei käynyt. Beatrice on yhä ylityöllistetty nainen, jolla ei ole käytännössä koskaan nälkä, ja jolla on aina syyllinen olo lapsista (onko tuo ihme, sillä nainen ei tunnu välillä muistavan, että hänellä on lapsia), ja joka yrittää sompailla Florinin ja tämän tyttöystävän välillä. Sivuhenkilöt ovat melko unohdettavia tällä kertaa, Facebook syö myös heidät elävältä. 

Lainattua: Beatrice ja Achim hymyilivät toisilleen, ensimmäistä kertaa eron jälkeen. "Istukaahan pöytään. Kuka haluaa omenamehua?" Beatrice tunsi, kuinka häntä koko päivän kiusannut kireys pikkuhiljaa kaikkosi. Tämä oli ihan tavallinen iltaruokailu. Perheen kesken. Ei mikään testi, joka hänen pitäisi läpäistä. Kun lapset olisivat sängyssä, hän juttelisi Achimin kanssa kaikessa rauhassa ja löytäisi vihdoin tavan toimia heidän eron jälkeisessä kanssakäymisessään.

Kirjanmerkit: Rimaa hipoen kolme.

Epämääräisiä huomioita kirjan ulkopuolelta: Tuomenkukat! Se tuoksu! Kesä! Oletteko sattuneet huomaamaan?