Hullu tauluntekijä

Herran pieksut! Edellisestä lukemastani Kuninkaan tarinasta on viitisen kuukautta aikaa! Mitä siis pitää tehdä? Soittaa Batmanille? Ghostbustersille? Herra Kingille itselleen? (Okei, kokeilin, ei vastannut jostain syystä.) Vai pitääkö mennä kirjastoon? Kyllä, silloin mennään kirjastoon ja toivotaan, että hyllystä löytyy sellainen harvinaisuus, jota minä en ole vielä lukenut. Ja hittolainen, löytyi! Jumala on olemassa, ja se asuu herra Kingissä. (Ja kirjastoissa.)

Luettu kirja: Naisen raivo Tammi 1995 Alkuteos: Rose Madder (1995) Sivumäärä: 533

Kenelle: (Yksinoikeudella Irenelle) Siis anteeksi, tarkoitan, että kaikille fiksuille ja filmaattisille ihmisille. Jännitystä ja mystiikkaa etsiville, rajuakin kerrontaa hyvin kestäville. Hyvien tarinoiden ystäville.

Miksi: Koska King!

Kirjailija: (Maailman paras.) Herra Kauhu ja niin paljon muuta. Herralla on ikää 66-vuotta, ja julkaistuja kirjoja on enemmän kuin ikävuosia. Kova heppu! Itse olen tällä hetkellä neljänkymmenen paremmalla puolella King-bibliografian valloituksessa laskujeni mukaan. Matkaa on vielä (onneksi!) jäljellä. Ainoa kirjailija maailmassa, jonka taustoista olen kiinnostunut. Hauska, fiksu, mielenkiintoinen, värikästä elämää elänyt mies. Palkittu useasti eri palkinnoilla - hän on mm. moninkertainen Bram Stoker Award-voittaja.  

Mistä kertoo: Rosesta, joka pakenee. Neljäntoista vuoden avioliittohelvetin jälkeen, Rose kokee viimein herätyksen, ja hänet herättää pisara verta. On aika mennä, on aika jättää kalterit, juosta ulos vankilasta, häipyä kammottavan aviomiehen käsien ja hampaiden ulottuvilta kauas pois. Rose ei halua enää koskaan kuulla miehensä painavaa asiaa. Rose matkustaa pitkän matkan toiseen kaupunkiin, missä hän alkaa rakentaa uutta elämäänsä, mutta pelko asuu hänessä yhä; aviomies Norman on poliisi ja taitava työssään. Voiko Rose olla koskaan turvassa? Onko hän tarpeeksi vahva? Ja miksi ihmeessä osto- ja myyntiliikkeestä löytynyt taulu kiehtoo Rosea niin kovasti?  

Tunnelma: Suorasukainen, häiriintynyt, karski, puhutteleva, ihon alta kynsivä, pureva ja raivoisa, silti tutun letkeä, kingimäisen sukkela, ajoittain jopa lempeä, tässä herra, joka osaa vetää samaan aikaan kahta retkeä, karua ja armotonta sekä viihtyisää ja toiveikasta. 

Kirjailijan ääni: Mielikuvituksellinen, ironinen, hauskoja yksityiskohtia painottava, tarinaa ja ihmisiä todella avaava, raastava, suikaloi heitä kuin juureksia, paljon tunnetta, pään sisään menoa, oikeanlaista kuvailua, osuvia vertauksia, joskus pientä kömpelyyttä mukana, mutta kuva aukeaa silti vaivatta. Mestarillinen tarinan ja jännitteen rakentaja, mies, joka kirjoittaa sielullaan.  

Tarina: Kiehtova, hienosti realismia ja fantasiaa sekoittava, syvä ja upottava oja, josta löytyy limaa ja lonkeroita, mutta yhtä lailla kuulautta, kirkkaita vesiä, auringon hyväily poskilla. Kreikkalaisesta mytologiasta jonkin verran voimaa ammentava. Nostattaa enemmänkin ahdistuksen aaltoja kuin kauhun. Mustan tornin ystävä tekee miellyttäviä löytöjä, viittauksia kyseiseen (maailman parhaaseen) kirjasarjaan. Odotin koko ajan, että Patrick Danville olisi liittynyt kirjaan jollain tavalla. Ehkä herra King ei viitsinyt käyttää häntä Naisen raivossa, koska poika oli juuri piipahtanut Unettomassa yössä. (Niin hyvä kirja muuten!) King on muuten sanonut jälkikäteen sekä Naisen raivosta että Unettomasta yöstä, että ne yrittävät liikaa, mutta eivät minusta, herra King on liian ankara itselleen.   

Henkilöt: Rose ja Norman ovat mieleenpainuvia, musta ja valkoinen, valkoinen ja musta, Norman suorastaan karikatyyri, äärimmäisen epämiellyttävä olento, mutta King koukuttaa lukijansa myös inhottavilla hahmoillaan. Rosessa on ruusun pehmeyttä, mutta myös viiltäviä piikkejä. King asettuu aina hyvin naisen rooliin. Rose ja Norman ovat enimmäkseen äänessä, mikä aiheuttaa pienoista toisteisuutta. Samaa tapahtumaa ei olisi tarvinnut kerrata enää toisesta näkökulmasta. Muut henkilöt jäävät tällä kertaa näiden kahden jalkoihin, harvinaista kyllä, sivuhahmot ovat poikkeuksellisen vaisuja Kingin tuottamiksi.

Lainattua: Okei - ehkä hän pystyisi kiipeämään mäkeä ylös, mutta nyt hänen mieleensä tuli uusi ajatus. Joskus Norman soitti. Yleensä viisi tai kuusi kertaa kuussa, mutta joskus useamminkin. Hei vaan, miten menee, haluatko että tuon kotiin tullessani maitoa tai puoli litraa jäätelöä, oikei, terve. Paitsi että Rose ei havainnut lainkaan huolenpitoa näissä puheluissa, ei välittämisen tunnetta. Norman tarkkaili häntä, siinä kaikki, ja jos hän ei vastannut puhelimeen, se vain soi. Hänellä ei ollut puhelinvastaajaa. Hän oli kerran kysynyt Normanilta, eikö olisi hyvä ajatus hankkia sellainen. Norman oli tönäissyt häntä puoliksi leikillään ja kehottanut häntä miettimään vähän. Sinähän olet puhelinvastaaja, Norman oli sanonut.

Kirjanmerkit: Neljä kirjanmerkkiä.

Epämääräisiä huomioita kirjan ulkopuolelta: Minne menit, lämmin kesä? Haluan, että tulet takaisin. Vanhenin vuodella viime viikolla, uusi ryppy silmäkulmassa, hurraa! Käsikirjoitus etenee. Ehkä sittenkin loppu onnistuu.