.

.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Huhuu!


Tässä komeilee Kolea talo, jonka uumenissa olen viettänyt viime päivät (viikot, vuodet, en muista enää). Hieman kesti, kieltämättä. Valtava sivumäärä ja jaaritteleva tyyli eivät muodosta sitä kaikista nopealukuisinta kirjashow´ta, mutta minähän en pelkää pitkiä kirjoja, enkä edes jaarittelua, silloin kun se on oikeanlaista.

Olin ollut pitkään kiinnostunut Charles Dickensistä, tuosta entisaikojen brittiherrasmiehestä, joka oli oman aikansa suosituimpia kirjailijoita, ja yhä vaan herra Dickensiä luetaan ympäri maailmaa. Kirjallisuus ei todellakaan kuole koskaan! (Paitsi ehkä sitten, kun maapallo räjähtää taivaan tuuliin. Ehkä sitten.) Dickens poistui keskuudestamme jo 1870, mikä tuntuu käsittämättömältä. 1870! Se ei ollut... eilen. Jos tarkistin kalenterista oikein. Dickens kirjoitti toistakymmentä romaania, joista Kolea talo sijoittuu uran loppupäähän. Bongasin kirjan puolihuolimattomasti kirjaston hyllystä, ja ajattelin, että kas, eiköhän minun ole aika tutustua Dickensiin. Dickens oli muuten kirjailijan uransa ohella sekä journalisti että lakiasioista kiinnostunut herra, mikä tulee erittäin ilmi Kolean talon aikana.

Mitä kaikkea Koleassa talossa asuukaan? Niin, niiden viktoriaanisen Lontoon älyttömien lakikiemuroiden lisäksi. Koleassa talossa asuu hirvittävä määrä ihmisiä, vaikka he eivät kaikki konkreettisesti vietä siellä aikaansa. Talon pääasukkaat ovat herra Jarndyce ja hänen kaksi nuorta serkkuaan, Ada ja Richard, sekä orvoksi jäänyt taloudenpitäjä Esther, jonka herra Jarndyce on ottanut siipiensä suojiin. Taustalla vyöryy vuosikausia jatkunut lakijuttu Jarndyce ja Jarndyce. Näiden päähenkilöiden ympärille kietoutuu valtava ihmissoppa, seurapiirirouvista lakimiehiin, höpsähtäneistä tädeistä ja sedistä aina köyhään kadunlakaisijapoikaan. Kolean talon kattilassa porisee niin rakkautta, kuolemaa, ihmiskohtaloita kuin myös tarkkaa yhteiskuntakuvausta. Soppa on maustettu letkeällä, melko perinteisellä kerronnalla, jossa vuorottelevat lähes saippuaoopperamainen draama sekä hyväntuulinen huumori.      
  

Kolea talo oli alun perin jatkokertomus, ja sen huomaa. Niin paljon kaikkea! Kiinnostavin matka herra Dickensin seurassa on nimenomaan itse Bleak House ja Estherin kertomus, joka kerrotaan minä-muodossa. Ehkä juuri tuo minä-muoto tekee sen, että Esther tulee lähimmäksi lukijaa. Estherin osuudet tarinassa ovat suurimmaksi osaksi niitä vähiten haukotuttavia pätkiä. Muiden henkilöiden elämää seurataan kolmannessa persoonassa, mikä on hyvä ratkaisu, vaikka minulla oli suuria vaikeuksia todella päästä heidän päidensä sisään. Minulla oli vaikeuksia myös Estherin kohdalla, minä-muodosta huolimatta. Hahmot ovat hyviä, kiinnostavia, särmikkäitä ja persoonallisia, mutta jonkinlainen peilinohut seinämä jää silti jatkuvasti lukijan ja henkilöiden väliin. Dickens kyllä kuvailee hahmonsa tarkasti ja antaa heille valtavasti puheenvuoroja. Kuitenkin, se lopullinen hahmon olemus tuntuu etäiseltä, hieman tyhjältä. Yleensä minua ei haittaa runsas henkilömäärä, mutta ehkä Kolean talon tapauksessa muutaman (turhan) henkilön yli olisi voitu ajaa puskutraktorilla, siitä huolimatta, että ihmiset linkittyvät keskenään kuin oljen kappaleet himmelissä.

Mikä taival! Niin viipyilevän hidas kertomus, että huhheijaa! Dickensin jaarittelu ei ollut minulle sitä oikeanlaista, että olisin jaksanut innostua kirjasta. Koleassa talossa on oma viehätyksensä, eikä pitkästyminen ollut samaa laatua kuin esimerkiksi taannoin lukemani Talvisen tarinan kohdalla. Vaikka tekstiä riittää, niin jälkeenpäin pitää urakalla ajatella, että mitä kirjassa loppujen lopuksi tapahtui. Vai tapahtuiko yhtään mitään? Ja kuinka montaa adverbiä herra Dickens käyttää kirjassaan, hän miettii ankarasti. Stephen Kingillä olisi punakynälle käyttöä Dickensin kirjan parissa. Hän ei juuri pidä niistä. (Siis adverbeistä. Herra Kingin suhteesta punakyniin en ole yhtä tietoinen.) En minäkään yleensä, ja niitä olisi saanut karsia, mutta annan niiden (liiallisen ja turhan) käytön helpommin anteeksi kuin muita ilmaisuun liittyviä juttuja. Olin myös hivenen yllättynyt siitä, ettei Dickensin kirjoitustyyli itsessään ole kovin erikoinen tai erottuva, vaan hyvinkin kapea-alainen, paljon toki kertova ja sanoja viljelevä, mutta muuten kirjalliset, kauniin taiteelliset elämykset jäävät vähiin.

Mutta tulipa luettua! Nyt on voittajaolo! Minä tein sen! Kertokaapa te, ihanaiset ihmiset, jotka olette lukeneet enemmän Dickensiä, että ovatko herran kaikki teokset yhtä hitaita? Vai kannattaako minun jättää matkani herra Dickensin seurassa lyhyeen? (Vaikka ei tämä lyhyt matka ollut, luoja sentään, tähän yhteen Dickensiin mahtuu viisitoista Joel Haahtelan kirjaa!) Olisin halunnut rakastaa tätä kirjaa, mutta niin ei käynyt. Ne muutamat lipuvan miellyttävät hetket raskassoutuisella järvellä eivät valitettavasti riitä.

Lady Dedlock on sen tähden lähtenyt maalaistalostaan Lincolnshirestä ja luovuttanut sateelle, variksille, kaniineille, peuroille, peltopyille ja fasaaneille. On kuin entisten ja menneiden Dedlockien muotokuvat uppoaisivat silkkaa alakuloisuuttaan kosteisiin seiniin taloudenhoitajan kulkiessa vanhoissa huoneissa sulkemassa ikkunanluukkuja. Milloin isäntäväki seuraavan kerran jälleen tulee, sitä seurapiirimylly - joka paholaisen tavoin tietää kaiken menneestä ja nykyhetkestä mutta tulevasta ei rahtuakaan - ei osaa vielä sanoa. 

Alkuteos: Bleak House 1852-1853 
Julkaistu Suomessa: 1. painos 2006, lukemani kirja on Tammen 3. painos vuodelta 2012
Sivumäärä: 936    

Tämä kirja saa: Kaksi ja puoli kirjanmerkkiä. Kärsivällisyyttä vaativa teos, jossa vilisee juonenpätkiä kuin verisuonia kehossa.   

PS. Vielä ehtii synttäriarvontaan mukaan! 

14 kommenttia:

  1. Minulla on tuo sama kirja hyllyssä mutta en ole saanut aikaiseksi tarttua siihen. Kansi on niin upea että! Saisikohan sitä vaikka syksymmällä aloitettua luku-urakkaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi on kyllä kaunis! Tämä kirja vaatii (ehkä) tiettyä mielenlujuutta, luulisin, että tämä sopisi paremmin luettavaksi pienemmissä pätkissä esimerkiksi jonkin toisen kirjan rinnalla, itse en vain oikein osaa harrastaa sellaista. =D

      Poista
  2. No voi hitsiläinen, tämän piti olla maaliskuun kuukauden klassikkoni, mutta hohhoijaa, jäin alkutekijöihin. Mutta kun olen julkisesti luvannut sen tänä vuonna lukea, kai se on pakko. Kiva lukea sinun mietteitäsi tästä! Harmi kun minun pokkarissani ei ole näin hienoa kantta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinä pystyt tämän taltuttamaan, jos kerta minäkin! Pitää vaan tsempata. Kiva kuulla! Tämä on varmaan melkoinen ilmestys pokkarina, kun kovakantisenakin on melkoinen. =D

      Poista
  3. Itse olen lukenut vain Oliver Twistin, jonka sain loppuun vasta kolmannella, Loistava tulevaisuus meni kertaheitolla. Kaksi kaupunkia jäi lukematta joskus nuorempana useasta yrityksestä huolimatta.
    Dickens on silti loistava, mutta vaikea.
    Hän irvii ilmeisesti varsin paljon oikeudenkäyttöä, jos tässäkin se oli pilkkakirveen kohteena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista kuulla sinun lukemisiasi. Ehkä tuo Loistava tulevaisuus voisi olla sellainen, jota voisi katsoa tarkemmin. Niin, ymmärän Dickensin suosion. En varsinaisesti kokenut häntä vaikeaksi, en vain voinut sille mitään, että välillä tylsistyin. =D Voi olla, että paljon huumoria meni minulta myös ohi. Kun en tuota ihan sattunut elämään viktoriaanisessa Lontoossa. =D

      Poista
  4. Pickwick-kerhon jälkeen jääneet paperit, Oliver Twist ja Joululaulu, hmmm. Olen nauttinut, tosin PJJ juuri sellainen hidas ja hassu ja paljon huumoria meni ohi. Kolea talo odottaa hyllyssä, enkä vallan pelästynyt, sillä kirjoitat niin hauskasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kokemuksiesi jakamisesta! Luulen, että yritän ainakin katsella jotain toista Dickensiä, että vieläkö kipinä syttyisi. Huh, kiva homma, ettet pelästynyt, kyllä varmasti Koleasta talosta pystyy myös nauttimaan! =D

      Poista
  5. Minulla tämä on ollut suunnitelmissa ottaa kesäklassikoksi... Jostain syystä tähän on tullut törmättyä muutenkin viime viikkoina. Ilmaantuu milloin missäkin.:)
    Harmi, että oli tarpomista. En ole lukenut mitään Dickensiä aiemmin, mutta olen tavallaan henkisesti varautunut, että ei välttämättä kevyimmästä päästä lukukokemuksena...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuh, Koleaa taloa kesähelteellä, aika rohkeaa! =D Mutta ehkä merkeistä on otettava vinkki ja luettava sitten! Ja kuka tietää, ehkäpä sinä pidät tästä enemmän, meitä lukijoita on niin moneen junaan ja hyvä niin!

      Poista
  6. Tykkäsin tästä, mutta Pickwick-kerho oli kyllä niin puuduttava, etten antanut armoa vaikka tiesin sen olevan Dickensin esikoinen. Oliver Twist, Kaksi kaupunkia ja Joululaulu ovat kyllä hyviä (ja lyhyempiä kuin tämä!). Tosin Kaksi kaupunkia sijoittuu poikkeuksellisesti puolittain Pariisiin, joten se on hieman poikkeava Dickensin romaani ja jakaakin yleensä mielipiteitä.

    Ymmärrän kyllä hyvin, jos Dickens tuntuu raskaalta. Itseäni kiehtoo hepun tuotannossa sanoilla leikittely, Lontoon kuvaus, hahmojen lievä karikatyyrimaisuus, sen ajan yhteiskunnan piikittely ja ylipäätään kokonaistunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, Pickwick kuulostaa siis aikalailla pois listalta pyyhittävältä, ei ainakaan sitä... =D Noita lyhyempiä voisi toden totta tsekata lähemmin.

      Minäkin kyllä pidin tietyistä jutuista kirjassa, juuri hahmot olivat minusta aika hauskoja (vaikka jäivätkin aika etäisiksi, vai onko niiden tarkoituskin?!), ja toki vanhan ajan Lontoo kuulosti upealta yms. En sinällään kokenut Dickensiä niin hirveän raskaaksi, vaan lähinnä pitkäveteiseksi. Mutta joo, tavallaan raskasta. =D

      Poista
  7. Oliver Twistin olen lukenut. Se oli lyhyempi, mutta siitäkin tuli viipyilevä olo. Ja mielestäni se keskittyi paljon enemmän kaikkeen muuhuin kun itse Oliver-poikaan. Ehkä se oli alun perin ollut Dickensin ajatus, mutta jostain kumman syystä meni nimeämään teoksensa harhaanjohtavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se oli Dickensin tyyliä, sillä Kolea talokin on loppujen lopuksi aika paljon muualla kuin itse siellä talossa, ja se paikkana kiehtoi minua eniten kirjassa. =D Voihan se toki olla, että Dickens on vähän turhan viipyilevä kirjailija minulle.

      Poista