Harmaat silmät, punainen tukka

Sattuipa kerran niin, että Irenellä oli hyllyssä yksitoista kirjaston kirjaa ja noin kolmekymmentä omaa kirjaa, jotka hän oli kaikki lukenut, eikä kirjasto sattunut teleporttaamaan itseään metsän reunan laidalle, vaikka hän kuinka toivoi. Joten, reipas tyttö kun oli, hän puki ulkovaatteet päälleen ja uhmasi syystalven säätä, ja tarpoi polkua pitkin vaivalloisen, kuluttavan sadan metrin matkan naapuritontille, kesämökille, jota myös hätäkirjastoksi kutsutaan, ja etsi käsiinsä jotain luettavaa. Hän löysi sopivan kirjan ja iloitsi, ettei hänen tarvinnut alkaa lukea maitopurkin kylkiä kahvin särpimikseen. Ikivanha Anna, ystävämme päätti ilahduttaa kirjatonta tyttörukkaa.

Rakastin mukulana televisiosarjoja Anna, ystävämme sekä Tie Avonleaan. Molemmat sarjat kuuluvat Narnian tarinoiden ohessa elähdyttävimpiin lapsuusmuistoihini niin kuvaruudulta katsottuna kuin kirjan kansien väleistä tarkkailtuna. Sitä en muista, että luinko nuorena tyttönä Montgomeryltä muita kirjoja kuin Anna-sarjan ensimmäisen osan, Annan nuoruusvuodet, mutta saatoin hyvinkin lukea. Avasin Anna, ystävämme kannet suurella mielenkiinnolla.

L.M. Montgomery oli kanadalainen tyttökirjojen kirjailija, joka syntyi 1800-luvun loppupuolella. (!) Hän opiskeli opettajaksi ja opiskeli myöhemmin kirjallisuutta. Rouva Montgomeryn ensimmäinen romaani, Annan nuoruusvuodet julkaistiin vuonna 1908. Uransa aikana hän ehti kirjoittaa yli kaksikymmentä teosta. Anna-sarjan lisäksi kanadatar kirjoitti Runotyttö-sarjaa. Haudan lepoon rouva päätyi vuonna 1942, oman käden kautta, joka paljastui vasta muutamia vuosia sitten. Viimeisin Anna-sarjan kirja ilmestyi postyymisti neljä vuotta sitten.

Anna Shirley on hehkeä, hyväsydäminen punatukka, jota piinavat kesakot nenän päällä, mutta ei huolta, Anna osaa silti ottaa kaiken irti elämästään. Hän asuu viehättävässä kanadalaisessa kylässä, Avonleassa, kasvattiäitinsä, ikäneito Marillan luona. Anna on kuusitoistavuotias, mikä tarkoittaa sitä, että aikuisuus ja vastuu ovat kiipeämässä hänen harteilleen kuin painavat olkatoppaukset; töitä on siis tehtävä. Tyttö on paikallisen kyläkoulun pienten koululaisten opettaja. Anna, ystävämme seuraa reippaan, mielikuvitusrikkaan lörpöttelijän kommelluksien täyttämiä paria vuotta...

L.M. Montgomery on itse aurinko! Kun hänen tekstiään lukee, aurinko tulee esiin, se häikäisee ja lämmittää, vaikka olisit kellarissa kuorimassa perunoita. (Lukeminen ja perunoiden kuoriminen yhtä aikaa on taitolaji.) Montgomeryn kirjan sivuilla puhaltaa leppeä kesätuuli vuodenajasta riippumatta; se hyväilee kasvojasi, koskettelee ihoasi pehmein sormin, hieroo sydämeesi voimaannuttavaa hyväntuulisuutta, jonka avulla jaksaa puskea läpi synkemmänkin päivän. Montgomeryn lauseissa vallitsevat ajaton kauneus ja rauha, sekä luonnon ihmeellisyys, jonka ylistystä hän ripottelee pitkin kirjaa kuin keijukainen taikapölyä. Montgomery hurmaa lennokkaalla dialogilla, elämän pikkuviisauksilla ja huumorilla, jotka saavat suupielet vääntäytymään jähmettyneeseen klovnin virneeseen.

Anna ystävämme ei juhli hurjilla juonenkäänteillä, mutta se ei haittaa, sillä Montgomery tekee tavallisesta arjesta juhlan ja seikkailun ihastuttavalla, luonnollisella kerronnallaan. Montgomeryllä on hieno taito korostaa elämän pikkuruisia nyansseja, ja saada sydän huomaamaan, että jokaiseen päivään mahtuu jotain merkittävää ja aihetta kiitollisuuteen. On kerrassaan miellyttävää lukea tarinaa, jossa elämän suurimpiin katastrofeihin kuuluvat mm. rakennuksen maalaaminen inhottavan siniseksi, puuron syöminen tai puhuva papukaija. Kuolemaan sen sijaan suhtaudutaan hyvin arkisesti, luonnollisesti, ikään kuin tuttuun vierailijaan, joka hätistellään tiehensä ilman suurempaa numeroa. Mutta voi sitä taloa, jossa teetarjottavat ovat niukkoja!

Montgomeryn luomat hahmot ovat värikkäitä, suloisia henkilöitä, joissa on luonnetta, mutta joista kukaan ei ole pahantahtoinen. Montgomery ikään kuin herättää joukon satuhahmoja henkiin tarinassaan, tuomalla heihin kuitenkin inhimillisyyttä ja uskottavuutta. Sadut ja mielikuvitusleikit ovat muutenkin olennainen osa Montgomeryn kirjoittajapersoonaa. Anna on veikeä, unohtumaton nuori nainen, johon kiintyy helposti; hänen ajatuksiaan soisi monen nykynuoren (ja aikuisen) lukevan suurella hartaudella. Ennen kaikkea, Montgomery on hämmästyttävän taitava ilmaisemaan pikkulasten ajatusmaailmaa; kirjassa esiintyvät lapset ovat loistokas taidonnäyte naiselta, joka todella ymmärtää lapsia.

Ihana, ihana Anna! Anna on hieman kuin meidän suomalaisten ikioma Tiina. Liekö aikoinaan L.M. Montgomery inspiroinut Anni Polvaa? Tällaisen kirjan jälkeen sydän on niin täynnä toivoa ja lempeyttä, että sitä tekisi mieli mennä jakamaan pitkin kyliä kuin yli-innokas ennustaja etiäisiään, tarttua ihmisten käsiin ja antaa tunteidensa virrata sormiensa kautta toisten ihmisten sieluihin.

Hänen pieni luentonsa oli ystävällinen ja liikuttava, mutta valitettavasti se ei tehonnut Anthonyyn vähääkään. Hän kuunteli Annaa äänettömänä, kasvoillaan tavanmukainen nyrpeä ilme ja vihelteli ulos mennessään ylimielisesti. Anna huokaisi, mutta lohdutti itseään sillä, että jonkun Pyen kiintymyksen voittaminen oli toki melkein yhtä suuri urakka kuin Rooman rakentaminen, eikä syytä kysyä, saattoiko kukaan Pye ylimalkaan kiintyä kehenkään, mutta Anna oli toiveikas Anthonyn suhteen. Varmasti hänestä tulisi oikein hauska poika, kun hän vain pääsisi juroudestaan. 

Alkuteos: Anna of Avonlea 1909
Julkaistu Suomessa: WSOY 1921 (lukemani kirja on tarkistettu painos vuodelta 1961)    
Sivumäärä: 261

Tämä kirja saa: Neljä ja puoli kirjanmerkkiä. Tyttökirjojen aatelia, jonka lukeminen pitäisi kuulua jokaisen elossa olevan olennon pakollisiin suorituksiin.  


Huomio! Jos reseptikirja Raakaruokaa! kiinnostaa, käy osallistumassa arvontaan täällä. Jokin pieni jouluinen yllätys lähtee myös kirjan mukana yhdelle onnekkaalle!