.

.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Haastenaisen maailma

                          

Sen lisäksi, että kuulun tunnettuun vastarannan kiiskien sukuun, kuulun myös kuuluisaan Itä-Chileläiseen laiskiaisten sukuun, minkä seurauksena pari blogijuttua on jäänyt rästiin. Sain jokin aika sitten Kaleidoscope- blogin Jamilta New Blog Love - tunnustuksen. Kiitos ihanainen; sydän oli aluksi mielikuvityskehyksissä seinälläni, mutta siirsin sen mielikuvituskassakaappiini, koska pelkäsin, että mielikuvitusrosvo tulee ja ryöstää sen. (Soitin muuten vakuutusyhtiölle ja yritin tilata mielikuvitusvakuutuksen, mutta eivät ryökäleet myy sellaisia!) Sydäntunnustus on tarkoitus lähettää eteenpäin viidelle mieluisalle blogille, joilla on alle 200 lukijaa. Minä lähetän viisi pulleaa sydäntä Bibliofilen Disalle, Kirjaston kummituksen Anulle, Kirjavalaan Elegialle, Le Masque Rougen Emilielle ja Ofelia Outolinnun Ofelialle. Koittakaapa jaksaa kannatella näitä sydämiä! Voi olla että tarvitsette nosturia!

Nyt kun olen saanut sydänasiat selvitettyä, on aika siirtyä haasteen pariin. Haasteen säännöt menevät näin:

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä joilla on alle 200 lukijaa.

 1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
 6. Ei takaisin haastamista.
Sain haasteen Ei vain mustaa valkoisella -blogin Tiinalta, Anna minun lukea enemmän -blogin Annamilta ja Rakkaudesta kirjoihin -blogin Annikalta. Kiitän ja kumarran, muruset, yhden kerran, kaksi, rutistan teidät rusinaksi! 

11 erittäin merkittävää asiaa Irenestä, jotka ovat verrannollisia Raamatun kymmeneen käskyyn:

1. Minulla on kaksikymmentä kappaletta Muumi-mukeja. Niitä on noin kaksikymmentä liian vähän. Suojelen niitä kuin ne olisivat omia lapsiani.

2. Minulla on mustat hiukset. Suoritan joka kuukausi hartaudella ja loistokkaalla taidolla tyylikkään harmahtavan vauhtiraidan tyvikasvustooni, jota kylien rouvat eivät voi olla ihastelematta.

3. Perheemme kissa on vienyt käsitteen "kissalla on yhdeksän henkeä" uudelle tasolle: iäkäs kissaneitimme tuhauttaa nenäänsä yhdeksälle ja naukuu yhdeksän miljoonaa sen olla pitää. Tämän ohella, erään huippuälykkään kissateoreetikon mukaan siskoni kissa on syntynyt kissaneitimme vuosien saatossa pudottamista karvoista.

4. Oikea hauikseni on tällä hetkellä niin kipeä, että joka kerta kun ojennan käteni, tuntuu siltä kuin minikokoinen kääpiö yrittäisi louhia hakulla itsensä läpi lihaksen päästäkseen vapauteen, koska joku käsittämättömän typerä noita on loitsinut sen sinne huvin vuoksi.

5. Olen ostanut kolme kirjaa alennusmyynneistä. Hah! Yllättävä veto, eikö totta? Nyt minulla on jo vuoden alussa yhtä monta uutta kirjaa kuin minulla oli viime vuoden lopussa. Kirjabloggaus vie turmioon!

6. Lakkaan kynsiäni säännöllisesti. Pidän hulluista ja kirkkaista väreistä ja välttelelen latteita aikuisten naisten värejä.

7. Osaan pelata neljää tietokone/pelikonepeliä: Tetristä, pasianssia, Super Mariota ja Tomb Raideria. Lara Croft on idolini, tai oikeastaan ystäväni. Meillä on tapana käydä päiväkahveilla katakombeissa ja posautella samalla muumioita palasiksi.

8. Rakastan kevättalvea. Irene varustettuna Pacmanin suun kokoisella hymyllä on bongattavissa tähän aikaan vuodesta kylän raitilla. Hymy saattaa hieman hyytyä silloin, kun pihalla on metri lunta kolattavana.

9.  Minulla on yhdeksän sormea plus yksi sormi kaupan päälle.

10. Olisin halunnut ostaa mahtavat ja suhteellisen halvat korolliset talvinilkkurit, mutta ne tuntuivat kauheilta jaloissa. Olen surkea kävelemään korollisilla kengillä, joten epämukavuus kallisti vaakakupin kaupan hyllylle jättämisen puolelle. Yhyhyhyhyyy! Parutaan yhdessä tätä kolkkoa ja karua maailmaa!

11. Olin teini-ikäisenä kova jääkiekkofani ja olin umpirakastunut Saku Koivuun. Ei tullut Irenestä rouva Koivua. Mikä katastrofi, mikä vääryys! Varsinkin kun omaan tärkeitä perinteisen jääkiekkovaimon kriteerejä; olen Miss Kapakkaruusu ja sitä rataa.

Vastaukseni Tiinan kysymyksiin:
 

1. Milloin aloitit bloggaamisen ja minkä vuoksi? Viime huhtikuussa. Koska rakastan kirjoittamista ja lukemista, blogin aloittaminen tuntui hauskalta idealta.
2. Kirja, jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle? Stephen Kingin Musta Torni-sarjan. Mutta jos saa valita vain yhden osan, otan Kolme korttia pakasta.
3. Kuvaile blogiasi 3 sanalla. Runsas, ironinen, rempseä.
4. Fiktiivinen hahmo, jonka haluaisit tavata myös tosielämässä? Supernatural-sarjan Dean Winchester, sillä hän on elämäni mies.
5. Paras kohde, jonne olet joskus matkustanut? Norja.
6. Jos voisit muuttaa johonkin fiktiiviseen paikkaan (kuten Pottereiden Tylypahka), mihin muuttaisit? Ehkäpä todellisuuteen, jossa Doctor Who on totta.
7. Vaikuttavatko vuodenajat siihen, millaista musiikkia kuuntelet? Eivät vaikuta.
8. Viimeisin saavutuksesi? Se, että olen saanut kirjoitettua tätä postausta näin pitkälle.
9. Asia/asiat, joiden toivoisit tapahtuvan tulevan vuoden aikana? Tapahtukoon onni, ilo ja terveys!
10. Mieleenpainunein tyylimokasi lapsuudessasi/nuoruudessasi? Violetit hiukset teini-ikäisenä.
11. Kuvaile unelmiesi kirjahyllyä sisältöineen. Hylly, joka sisältäisi kaikki Kingin kirjat. Erikoisvarustettu hylly, jonka yläosasta tipahtaisi nappia painamalla kirja, jota sillä hetkellä eniten toivoo.

Vastaukseni Annamin kysymyksiin:

1. Mikä on suosikkisi elokuvista, jotka on tehty kirjan pohjalta? Prestige.
2. Mikä eläin olisit, jos saisit valita? Miksi?
Kissa. Yhdeksän miljoonaa henkeä, ja elämä pelkkää syömistä ja nukkumista ja satunnaista leikkimistä sekä päivän paistattelua ihmisten palvonnan alla.
3. Missä historiallisessa tapahtumassa olisit halunnut olla todistajana? Miksi? Vaikea kysymys. Olen Euroviisu-friikki, joten vastaan, kun Suomi voitti Euroviisut.
4. Mihin kirjaan petyit eniten? Olen pettynyt moniin kirjoihin, mutta ei minulla ole ehdotonta pahnanpohjimmaista. Esimerkiksi vuoden sisällä luetuista Cecelia Ahernin Lahja oli pettymys. 
5. Mikä on lempikirjasarjasi? Stephen Kingin Musta Torni-sarja, hän toistaa itseään.
6. Mitä luet tällä hetkellä? En paljasta! Luvun alla oleva kirjani on yhtä salamyhkäistä kuin Roswellin tapaus.
7. Mistä asiasta pidät eniten talvessa? Kauneudesta ja raikkaudesta.
8. Mitä haluaisit osata tehdä hyvin? Osaan kirjoittaa, mutta haluaisin osata kirjoittaa hyvin.
9. Mistä haaveilet? Matkasta ulkomaille.
10. Mikä on mielestäsi bloggaamisessa parasta? Mukavat blogikaverit.
11. Mihin maahan haluaisit matkustaa? Ranskaan. USA:han. Itävaltaan. Iso-Britanniaan. Noin aluksi.


Vastaukseni Annikan kysymyksiin:

1. Mikä kirjallinen genre on lähinnä sydäntäsi ja miksi? Kai se on kauhukirjallisuus yhdistettynä psykologiseen jännitykseen.

2. Oletko sosiaalinen bloggaaja, joka kiertelee päivättäin kommentoimassa toisten tekstejä vaiko enemmän itsenäisten polkujen kulkija? Kiertelen silloin kun minulla on aikaa. Aina ei ole.
3. Minkä verran poimit lukuvinkkejä toisten blogeista? Paljon! Olen saanut kymmeniä ideoita toisten blogeista.
4. Bloggaatko jokaisesta lukemastasi kirjasta? Kyllä.
5. Millaisista kirjoista bloggaaminen on haasteellista? Sinällään en ole kokenut, että tietyn tyylisestä kirjasta bloggaaminen olisi haasteellista; minulle jokainen kirja on pieni haaste, oli se minkälainen tahansa, sillä haluan tuoda jokaiseen arvosteluun tarttumapintaa. 

6. Entäpä vastaavasi helppoa? Sama vastaus kuin edellä.
7. Uskallatko mainita parhaimman lukemasi teoksen? :) Uskallan, ja kolmas kerta toden sanoo: Stephen Kingin Musta Torni-sarja.
8. Entä pahin floppi? Sama vastaus kuin edellisen kysymyssarjan neljännessä kysymyksessä. Nyt tuli lisäksi mieleen Kira Poutasen Rakkautta au lait. Lahja on suorastaan loistava verrattuna tähän kauheuteen!
9. Mitä kevään uutuusteosta odotat eniten? Vastaavasti ellet harrasta uutuuksia; minkä kirjan lukeminen polttelee tällä hetkellä? Stephen Kingin 22.11.63, joka on tosin jo ilmestynyt. Olen käynyt hipelöimässä sitä kaupassa. Se oli paksu, se oli kaunis, se haluaa Irenen kirjahyllyyn hymyilemään kuin nauris. (Huomaatteko, kuinka sisäinen Arno Kotroni ottaa vallan?)
10. Pelottavin lukemasi kirja? Robin Cookin kirjat. Ne eivät ole välttämättä pelottavia, mutta ahdistavia. Syitä tähän voi käydä lukemassa täältä.
11. Mieluisin fiktiivinen henkilö illanviettoseuraksi? Dean Winchester ja Doctor Who on jo mainittu, joten otan sitten Castielin.   

Tässä päättömiä kysymyksiä seuraaville haastetuille:

1. Kuka tai mikä luulet olleesi edellisessä elämässäsi?
2. Mitä kieltä haluaisit osata puhua sujuvasti?
3. Kumpi oli ennemmin, muna vai kana?
4. Jos Willy Wonka kutsuisi sinut viikoksi karkkitehtaaseen, menisitkö?
5. Minkä kirjan kansikuvilla tapetoisit olohuoneesi?
6. Ovatko oranssiin pukeutujat sinusta hulluja? Miksi?
7. Jos jokin elokuva voisi siepata sinut maailmaansa, minkä elokuvan valitsisit?
8. Mikä ominaisuus tekee kirjailijasta hyvän? Entä huonon?        
9. Jos tulisi zombiapokalypsi, mikä olisi sinun vahvuutesi zombeja vastaan?
10. Mikä oli lempipiirrettysi mukulana?
11. Elääkö Elvis, ja jos niin, missä?

Haastan yksitoista blogia, jotka ovat viimeksi päivittyneet: Vera(n) ItaliaLukuhoukka, Lukukausi, Cilla In Wonderland, Lukunurkka, Kirjavan hylly, Pisara, Mustemaailmani, Lukuisa , La Petite Lectrice ja Ja kaikkea muuta. Jos olette haasteen jo saaneet ja vastanneet, ei huolta, voitte vastata näihin mielissänne.

Herätys! Nyt tämä loppui! Onneksi olkoon, jos selvisitte edes puoleen väliin nukahtamatta.    

27 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta! Olen tämän vähän aika sitten saanut ja kysymyksiin vastaillut, mutta ehkäpä pystyn ymppäämään sinun kysymykseksi yhteen toiseen viimeksi saamaani haasteeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Kiva jos jaksat vastailla uudestaan, mikään pakko ei tietenkään ole. =D Olin laiska, enkä jaksanut alkaa tarkistaa, kuka haasteen on jo saanut, ja muutenkin ajattelin, että tämän on jo varmasti suurin osa saanut. =D

      Poista
  2. Kiitos haasteesta! Olet keksinyt niin hauskoja kysymyksiä, että vastaan näihin kyllä jossain vaiheessa vaikka olenkin jo tullut haastetuksi äskettäin. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos vastauksista ja rutistuksesta.

    PS. Minäkin olisin kissa, jos saisin olla jokin eläin. Ikävä kyllä, täytyy olla vain tylsä ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi. =D

      Luulen, että kissat hallitsevat tätä maailmaa. Me ihmiset olemme pelkkiä statisteja. =D

      Poista
  4. Violetit hiukset kuulostaa villiltä, teinirastani kalpenivat tuon rinnalla. :) Ihania vastauksia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rastat kuulostavat huipuilta! Minun pääni vaihtoi väriä teininä kuin liikennevalot, kauheimmat shokkivärit ainoastaan pysyivät poissa kuten sininen ja vihreä. Kiitos! =D

      Poista
  5. Sinusta on hyvää vauhtia tulossa uusi suosikkibloggaajani! Taas niin loistavaa tekstiä, että paikoin ihan hihitytti. :)

    Onko sinulla muuten jotain spesiaalimuumimukeja? Aamulehden liitteessä oli juuri tänään juttua niistä, joistain on maksettu aivan älyttömiä hintoja. Meilläkin on niitä mukeja varmaan parikymmentä, mutta tavallisia vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos paljon, tässähän tulee paineita. =D Varaudu tason laskuun. Jos se on mahdollista näinkin alhaisesta bloggaamistasosta. =D

      Minulla on vain tavallisia muumeja, sekä muutamia kausimukeja, mutta ei näitä, jotka maksavat tuhansia oravannahkoja. Jos voittaisin lotossa, ensimmäiseksi varmasti tyhjentäisin tämän maailman muumimukeista. Ja sitten pelastaisin nälkää näkevät lapset. Hmm. Pitäisiköhän tuota järjestystä vielä miettiä? =D Muutaman kerran olen nähnyt erikoisempia mukeja, näitä juhlamukeja tai vastaavia, joiden hinta on pyörinyt kolmenkympin paikkeilla, mutta niitä en ole raaskinut ostaa.

      Poista
  6. Kiitoksia haasteesta! Olen jo tähän kerran vastannut niin en jaksa koko haastetta uudelleen kirjoitella, mutta vastaan tässä kysymyksiisi:

    1. Kuka tai mikä luulet olleesi edellisessä elämässäsi?
    - Varmaan joku diktaattori :D

    2. Mitä kieltä haluaisit osata puhua sujuvasti?
    - Espanjaa

    3. Kumpi oli ennemmin, muna vai kana?
    - Muna

    4. Jos Willy Wonka kutsuisi sinut viikoksi karkkitehtaaseen, menisitkö?
    - Tottakai :D

    5. Minkä kirjan kansikuvilla tapetoisit olohuoneesi?
    - The Hush hush saagan kirjojen kannet on ihania että ehkä niillä :D

    6. Ovatko oranssiin pukeutujat sinusta hulluja? Miksi?
    - Joillekin sopii, joillekin ei.

    7. Jos jokin elokuva voisi siepata sinut maailmaansa, minkä elokuvan valitsisit?
    - Varjojen kaupungit <3

    8. Mikä ominaisuus tekee kirjailijasta hyvän? Entä huonon?
    - Sellainen joka osaa kirjoittaa räiskyvää romantiikkaa ja lumota lukijansa on hyvä kirjailija. Huonon kirjailijan kirjoissa on liian paljon uppoutumista yhteen asiaan.

    9. Jos tulisi zombiapokalypsi, mikä olisi sinun vahvuutesi zombeja vastaan?
    - Voima

    10. Mikä oli lempipiirrettysi mukulana?
    - Prätkähiiret <3
    11. Elääkö Elvis, ja jos niin, missä?

    VastaaPoista
  7. Oho, viimeiseen en vastannut eli:

    11. Elääkö Elvis, ja jos niin, missä?
    - Joo, Sookie Stackhouse-kirjoissa Bubbana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uu, mahtavaa, kiitos paljon vastauksista! Tuo oli hyvä tietää, että Elvis elää, ja vielä True Blood-maailmassa. =D

      Poista
  8. Kiitos haasteesta :) Vastailen mielessäni, sillä juuri toissapäivänä ehdin vastata tähän haasteeseen. Muutes, mulla ei ole noin monia muumimukeja, mutta niitä löytyy yli kymmenen ja ne ovat aarteitani! Sen muutes voin vastata, että mielestäni muna oli ennen kanaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, ja kiva että vastasit mielessäsi! =D Muumeissa on taikaa! Mistähän se muna sitten tuli? Lumpsahtikohan se maasta kuin peruna?... Heh. =D

      Poista
  9. Sinulta lähtee näihin aina blogistanian parhaimmat vastaukset, siksi oletkin ikuisen haasteuhan alla :D

    Jos mä joskus rikastun, alan keräillä muumimukeja. päätetty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olikin ensimmäinen haaste, jonka kanssa sai todella puuhastella. Sainpahan tehtyä. =D

      Minä en ole edes rikastunut, mutta silti noita muumeloita näyttää ilmaantuvan keittiön kaappeihin... Taitaa olla jokin kirous tai jotain. =D

      Poista
  10. Komppaan Annikaa, sun vastauksista saa aina hymyn huulille :D

    p.s Ei Dean, vaan Sam ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! =D

      No mutta Dean tietenkin! Tai ehkä näin on hyvä, mulle Dean, sulle Sam, eipä tule tappelua. =D

      Poista
    2. Hahahaha :D (Castiel kolmannelle)

      Poista
    3. Jos Castiel sattuu jäämään lojumaan kuin hylätty räsynukke niin kyllä minä voin enkeliparankin ottaa... =D

      Poista
  11. Kiitos Irene tunnustuksesta! Olen tosiaan tämän jo saanut, mutta kysymyksesi ovat niin hauskoja, joten jaan vastaukseni niihin täällä kommenttiboksissasi. Olepas hyvä:

    1. Kuka tai mikä luulet olleesi edellisessä elämässäsi?
    Ihana tämä mikä-vaihtoehto! Haarukka? Okei, en ole niin pisteliäs. Pyykinpesukone? HAHHAH, kukas ne pyykit hoitaakaan aina tässä taloudessa, joten ihan hyvin kyllä... No ei, luulen oikeasti olleeni laiskiainen. For realz.

    2. Mitä kieltä haluaisit osata puhua sujuvasti?
    Hmm, ruotsia, jotta selviytyisin yliopiston virkamiesruotsin kurssista (tai jopa saisin sen hyväksiluettua) :D Mutta jos esimerkiksi kauneinta kieltä ajatellaan, niin kyllä se on ranska.

    3. Kumpi oli ennemmin, muna vai kana?
    Muna, koska luin joskus jostain jonkun tieteellisen selityksen sille, että muna oli ensin. Jätän vastaukseni siis itseäni fiksumpien tahojen varaan!

    4. Jos Willy Wonka kutsuisi sinut viikoksi karkkitehtaaseen, menisitkö?
    Willy Wonka on liian outo, mutta kyllä se karkki veisi voiton Wonkasta.

    5. Minkä kirjan kansikuvilla tapetoisit olohuoneesi?
    Olen ihan The Snow Child -huumassa (vaikken ole koko kirjaa edes lukenut), joten tapetoisin olohuoneeni sen kansikuvilla!

    6. Ovatko oranssiin pukeutujat sinusta hulluja? Miksi?
    Nyt kun aloin oikein asiaa ajattelemaan niin kyllä. Ja sitten kun aloin ajattelemaan kenen yllä olen ylipäänsä nähnyt oranssia, mieleeni tuli poikaystäväni, joten vastaan vielä varmemmin kyllä!

    7. Jos jokin elokuva voisi siepata sinut maailmaansa, minkä elokuvan valitsisit?
    Suosikkielokuvani ovat usein synkkiä ja/tai väkivaltaisia, joten hmm :D No mutta sanon kuitenkin Kubrickin Hohdon ihan vain siitä syystä, että hitto siellä hotellissa olis hirveetä.

    8. Mikä ominaisuus tekee kirjailijasta hyvän? Entä huonon?
    Hyvän kirjailijasta tekee omanlaisensa tyyli. Irving on tästä hyvä esimerkki! Huonon kirjailijasta tekee se, ettei hallitse kirjansa tarinaa eli esimerkiksi rönsyilee liikaa, toistaa liikaa.

    9. Jos tulisi zombiapokalypsi, mikä olisi sinun vahvuutesi zombeja vastaan?
    Olen keskipituinen, mutta hyvin hoikka, joten olisin hyvä piiloutumaan kapeisiin paikkoihin :DD Zombeja (tai mitä tahansa muuta) vastaan olisin järkyttävän surkea taistelemaan, joten piiloutuminen olisi ainoa vaihtoehtoni.

    10. Mikä oli lempipiirrettysi mukulana?
    No, tykkäsin lähes kaikista Disneyn piirretyistä, mutta vastaan tähän silti Muumilaakson tarinoita <3

    11. Elääkö Elvis, ja jos niin, missä?
    Jep, se surffaa Havaijilla!

    VastaaPoista
  12. Voi kiitos, että vastasit, ja miten mahtavia vastauksia! Erityisesti pidän ensimmäisestä ja kuudennesta, ja ihailen rohkeuttasi elokuva-kohdassa. Myös piiloutuminen zombeilta kuulostaa huipputaidolta! =D

    VastaaPoista
  13. Kiitos haasteesta! Vastaan kysymyksiisi mielelläni. :)

    VastaaPoista