.

.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Top Ten Tuesday: NTBR





Kaikki kunnolliset kirjabloggaajat ovat tehneet TBR- tai kevään uutuuslistojaan viime aikoina, mutta minä en; olen renttu kirjabloggaaja, joka kuuluu kuuluisaan vastarannan kiiskien sukuun. Minua ahdistaa ajatus sadasta kirjasta; näen kasan kirjoja edessäni hillittömänä kirjavuorena, jota minun pitäisi lähteä valloittamaan hakku, kirves, suklaapatukkapaketti ja lisähappi mukanani. Etsisin koloa jalkateräni kärjelle jostain Taikurin sisarenpojan ja Jali ja suklaatehtaan välistä, käsieni tapaillessa otetta Sokkoleikin ja Mustan kuun välimaastosta. Etenisin hitaasti ja varmasti, kunnes kirjavuori romahtaisi kasaan, ja minä jäisin loukkoon kirjojen alle, jotka yhtäkkiä painaisivat kuin doupattujen hullujen kahvakuulat; olisin tyttö pimeässä, täysin yksin, ilman suklaan tuomaa lohtua, sillä olisin jo syönyt ne kaikki. Kohta alkaisi kuulua kammottavaa rapinaa; jokin liikkuisi minua kohti, jokin hirveä olento, jolla on turkoosina hehkuvat silmät ja fosforivirne täynnä hampaita. Minä olisin kuin The Descent-elokuvassa, eikä mikään voisi minua pelastaa.

Koska minulla on näin miellyttävän kaunis mielikuva päässäni pitkistä listoista, jätän ne suosiolla muille. Mutta olen päättänyt listata jotain tänä vaaleanharmaana, tammikuisena päivänä. Irenen Not To Be Read- kirjoja. Kirjoja, joita ei todellakaan kannata lukea.

1. Sandra Brown: Kylmän kosketus. Pidän Brownin ensimmäisistä suomennetuista teoksista, mutta mitä tuoreempi teos, sitä vähemmän minä pidän. Tuskailin Kylmän kosketuksen kanssa päivätolkulla, ja kun sain sen luetuksi, tuntui kuin olisin maannut hammaslääkärin penkissä viikon. Yhtä puuduttavan turruttavaa menoa, hip hei, Sandra!

2. Linda Howard: Yön sylissä. Howard on samankaltainen kirjailija kuin Brown, sillä erotuksella, ettei Howardin alkutuotannossakaan ole kehuttavaa. Joskus sitä erehtyy kerran jos toisen, ja tekee saman virheen, vaikka olisi luvannut itselleen, ettei lue tietyn kirjailijan kirjoja. Minä päädyin lukemaan Yön sylissä ja siltä se myös tuntui; se oli yhtä liskojen yötä, joka ei tuntunut päättyvän koskaan.

3. Kira Poutanen: Rakkautta au lait. Siis OMG! Enivei, jostain ihmeellisestä syystä jouduin viettämään tämän kirjan kanssa muutaman päivän, ja maksani hikoili verta koko sen ajan. Tarina oli käsittämättömän pinnallinen ja teksti kuin neljätoistakesäisen pissiksen päiväkirjasta. Ja tätä Suomessa julkaistaan? Kauhukseni samasta naikkosesta kertovia kirjoja on tullut kaksi lisää. Ihanaa! Laitan heti ne varaukseen kirjastosta. Jotta voin repiä ne kappaleiksi ja syyttää lähimetsässä asuvaa viekasta pesukarhua tekijäksi.

4. Francesca Duranti: Talo Kuujärven rannalla. Jouduin eräällä kirjoittajakurssilla - älkää huoliko, en tullut siellä yhtään paremmaksi kirjoittajaksi - lukemaan pakollisia kirjoja. Talo Kuujärven rannalla oli yksi niistä. Kirja oli outo kokemus; koko kirjan ajan odotin, että jotain tapahtuisi. Jännite oli olemassa, mutta mitään ei tapahtunut. Tai ehkä olen liian tyhmä ymmärtääkseni italialaisen kirjallisuuden hienouksia.

5.  Jane Green: Hiekkalinnoja. Olin innoissani, kun päätin lukea ensimmäisen Greenini. Kuinkas sitten kävikään, Irene? Hiekkalinna lätsähti, ja tuloksena oli epämääräinen kasa epätoivoisia monttuja, jotka lainehtiva vesi muovasi pikkuhiljaa pelkäksi pannukakuksi. Brownilla ja Howardilla on sentään jonkinlaista yritystä omassa surkeassa viihdepilttuussaan, mutta Greenillä ei ole edes sitä. Green vain pötköttää, vaikka lukija luo sontaa päälle.

6. Dean Koontz: 60 tuntia. Se ei ole salaisuus, että minä olen ollut Koontz-fani nuoruudessani - se oli sitä aikaa kun ainoa sähkövirta kulki ihmisten kehoissa. Olen yhä sitä mieltä, että Koontzin vuosien takaiset kauhukirjat ovat mahtavia. Viimeisen vuosikymmenen aikana herralta on suomennettu Odd Thomaseja, joita en ole lukenut, sekä perinteisiä trillereitä. 60 tuntia oli ensimmäinen Koontzini vuosien tauon jälkeen. Pettymys oli suuri. Se ammotti edessäni kuin Grand Canyon, jonka kitaan minun teki mieli hypätä joka kolmannella sivulla. 60 tuntia oli tarkoitus olla intensiivinen trilleri; ainoa intensiteetti, jota kirjan lukemisen aikana tapahtui, oli minun leukojeni lonksutus kun haukottelin niin kiivaasti. Minun piti mennä leuanvaihtoleikkaukseen luku-urakan jälkeen.

7. Kirsti Ellilä: Miehenvaihtoviikot. Olipa kerran reipas ja ihana tyttö, joka päätti tukea suomalaista viihdekirjailijaa. Hän valitsi kirjan - mikä ei voinut tapahtua kannen perusteella, sillä tyttö muistaa, että kirjan kansi oli sanoinkuvaamattoman hirveä - ja aloitti, tuntien itsensä laupiaaksi samarialaiseksi. Mutta voi! Ei voinut tyttö aavistaa, minkälaisiin peruspirkkojen ja peruspenttien kokoontumisajoihin hän joutuisi. Tyttö puisteli päätään, sätki mukana sivulta toiselle, ja kun kirja oli ohi, tyttö muisteli kirjan parasta kohtaa; kyllä, se oli makkaratehtaan siivoaminen. Tyttö meni nukkumaan ja näki unta lentävistä makkaroista.

8. Winston Groom: Gump ja kumppani. Forrest Gump on yksi kaikkien aikojen upeimmista elokuvista. Vasta vuosia elokuvan jälkeen luin alkuperäisteoksen, jota pidin kohtalaisena, ja heti sen perään Gumpin ja kumppanin. Gumpin tapauksessa jatko-osa ei pelannut ollenkaan; pingispallo huiteli pitkin seiniä, eikä osunut pelialustalleen kuin muutamia kertoja. Parempi nimi kirjalle olisi ollut Forrest Gump- Rahastuksen makua.

9. Tuija Lehtinen: Suklaapolkuja. Lehtinen oli ennen muinoin lempikirjailijoitani. Nykyään vaadin lukemaltani kirjallisuudelta enemmän - hän sanoo, ja muut nauravat partoihinsa/letteihinsä - ja väitän myös Lehtisen tason laskeneen kuin lapsi liukurilla ojan pohjalle. Suklaapolkuja on hyvä kirjan nimi, mutta itse kirja oli kuin olisi seurannut polkua kivilouhoksessa. Harmaata ja ankeaa. Vesisadetta. Eikä suklaata ollut näköpiirissä.  

10. Virginia Andrews: Kristalli. Andewsilla on hyviä kirjoja. Naisparan lähdettyä kertomaan tarinoitaan taivaallisille aukioille, näppärä suku jatkoi kirjojen julkaisua haamukirjoittajan avulla. Goottimainen perhekauhu kunniaan! Näin kuulunee perheen slogan, joka lienee tatuoitu jokaisen pakaraan ja liimattu jokaisen auton takaikkunaan tarran muodossa. Muutamat haamukirjoittajan vääntämät kirjat ovat vielä luettavia, mutta sitten alkavat vaikeudet. Kristalli on pohjanoteeraus. Ohut kirja, jossa ei ole tarinaa nimeksikään. Vaikka rouva Andrews olisi kirjoittanut päiväkirjaansa pitävänsä kristalleista vuonna 1975, ei sen luulisi riittävän lähtökohdaksi kirjalle.

Olkaa hyvä. Ojennan teille ilomielin nämä kirjat, joita ei kannata ottaa vastaan.              

16 kommenttia:

  1. Hih, kannata ehdottomasti tällaista niskurointia ja renttuilua ;)

    Minä tein alkuniskuroinnin jälkeen listaa yksinkertaisesti siitä syystä, sillä huomasin monet lukuvinkit karisevan muististani. Tosin, eipä kyllä ole ollut vaikeutta valita luettavaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, hyvä! =D

      Niinpä, maailma on onneksi myös täynnä kiinnostavaa luettavaa.

      Poista
  2. Reps, mainio postaus ja etenkin tuo "kirjavuorikiipeilyn" kuvaus =). Onnistuit kyllä markkinoimaan NTBR-listasi sen verran tehokkaasti, että en taatusti lue niistä yhtäkään, paitsi ehkä Talon kuujärven rannalla, sillä se on jostain syystä päätynyt kirjahyllyyni (=ja lojunut siellä lukemattomana monta vuotta...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehtävä suoritettu. =D Talo Kuujärven rannalla ei varsinaisesti ole huono; se on vaan outo, mutta ei hyvällä tavalla outo.

      Poista
  3. Gump ja kumppani oli minustakin ihan ala-arvoinen tekele! Tosin se Ensimmäinenkin Gump-kirja on elokuvaan verrattuna huono.
    Noista muista sun listan kirjoista mulla ei ole kokemusta, mutta luotan sun asiantunteviin lausuntoihisi ja jätän väliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, elokuva on parempi kuin itse kirja. Tästä jatko-osastakin haikailtiin elokuvaa, joka onneksi kuopattiin.

      Hyvä, et ole menettänyt mitään elämää suurempaa kirjallisuutta. =D

      Poista
  4. Kiinnostava listaus! En ole lukenut yhtäkään listaamastasi kirjasta, enkä aio lukeakaan tämän jälkeen :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olet siis onnistunut pysymään poissa kirjalaatikolta, jossa majailee "ei niin hyviä" kirjoja. =D

      Poista
  5. Olen yhden kirjan lukenut listaltasi eikä se nyt niin huono ollut, vaikken sille mitään nobelia - tai muutakaan - antaisi :D Jätettäköön tuo kirja nyt mainitsematta.

    Erittäin hyvin kyllä kerrottu, miksei kannata lukea ja voinkin tässä näin sanoa, etten aio lukea listaltasi yhtään kirjaa. En tosin ollut aiemmin edes kuullut kaikista ja nyt pyrinkin unohtamaan ne, joista juuri kuulin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, nyt minä oikein aloin arpoa, että mikähän se on... =D

      Juu, mitään ei menetä, vaikka näistä kirjoista ei koskaan näkisi edes vilausta.

      Poista
  6. Sait minutkin vakuuttuneeksi, ettei näitä kirjoja kannata lukea! En olekaan näihin kirjailijoihin törmännyt Poutasta ja Koontzia lukuunottamatta. Poutaselta en aio lukea ainakaan pitkään aikaan mitään, jos koskaan, Kotimatka oli sen verran pettymys. Koontzilta taas koetin kerran lukea ekaa Odd Thomasia, mutta en ehtinyt lukea loppuun. Sille voisin antaakin uuden mahdollisuuden joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole edes yrittänyt lukea Odd Thomaseja, mutta eihän sitä tiedä, vaikka vielä kokeilisin; ne kun käsittääkseni eivät ole näitä perinteisiä trillereitä. Kai. =D

      Poista
  7. Hih, minulla taitaa valitettavasti olla Kristalli (tai joku muu niistä lyhyistä tekeleistä) kirjahyllyssäni :D Virheostos! Alkuperäisiä Andrewseja ahmin, mutta en oikein ihastunut näihin muka-andrewseihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sen lukee, mutta... Aika laiha tekele. =D Minäkin tykkään kovasti alkuperäisistä Andrewsin teoksista.

      Poista
  8. Voin kertoa lisäkauhistukseksesi, että jostain (minullekin hämärään jääneestä syystä) Kira Poutasen Rakkautta... -sarjasta on tullut neljäskin osa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanata! Minulla on siis enemmän revittävää! =D

      Poista