.

.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Kapteeni Tripsin tuomiopäivä Vol.2



Tervetuloa takaisin King Worldiin! Huvipuistoon, jossa possujunat ovat itsemurhataipuvaisia tekoälyllä varustettuja hulluja, popcornit räkä-ja homekuorrutettuja herkkupaloja sekä lipunmyyntikojut ihmissyöjäkasvien lonkeroiden peitossa. Tulkaa, tulkaa! Joko olette kokeilleet SpeedingWheeliä, Irtoavaa Maailmanpyörää? Entä myrkkykeitintä? Haluaisitteko kenties kokeilla onneanne onginnassa? Täytetyt, pehmoiset eläimet odottavat hyllyillä malttamattomina; ne halajavat uuteen kotiin, teidän käsivarsillenne, jotta ne voisivat väläyttää elottomiin silmiinsä majakan loistetta ja upottaa pikkuhampaansa kyynärvarteenne silkasta rakkaudesta. Meillä on täällä niin mukavaa! Taivas on aina tumma ja mustelmanvärinen, aivan kuin itse setä Jumala olisi paukauttanut nyrkkinsä taivaankantta vasten vaatien järjestystä jumalallisiin saleihinsa. Tuuli ujeltaa kuin tuskainen susilauma, hiekka pöllyää ja preeriapallot lentävät ilmassa kuin pienet hävittäjät. Tulkaa, tulkaa! Eikä maksa mitään!

Aloitin Tukikohdan valloittamisen elokuun lopulla, ja parin kuukauden tauon jälkeen saatoin operaation loppuun. Tukikohta on yksi ainoa kirja, mutta ensimmäinen painos julkaistiin kahdessa osassa Suomen mantereella. Ajatuksiani ensimmäisestä osasta voi käydä lukemassa linkistä. Pieni varoituksen sana niille, jotka eivät ole kirjaa lukeneet ja haluavat sen vielä tehdä; aion avata hieman enemmän juonta tämän arvostelun myötä. Hus hus siis siitä, ja menkää lukemaan kirja ja palatkaa sitten asiaan! Irene huiskii luudallaan, noidan hattu päässään, koukkunokka ylväästi pystyssä, pahaenteisen, käheän naurun kiiriessä ilmassa!

Kapteeni Tripsikseksi ristitty superflunssa on siis pyyhkäissyt suurimman osan niin ihmis- kuin eläinpopulaatiosta maan tasalle. Ensimmäisen osan aikana pääsimme tutustumaan värikkääseen henkilögalleriaan ja seuraamaan heidän ensiaskeleitaan kuoleman syleilyyn joutuneessa maailmassa. Osaa väkeä kutsuu unien mystinen hahmo, vanha Äiti Abagail, jolla tuntuu olevan suuri rooli hävityksen keskellä, ikään kuin vanha rouva olisi portti Jumalan luokse. Toista puolta väkeä taas viekoittelee yönpimeän miehen Randall Flaggin helvetillinen hehku, jota moni ei pysty vastustamaan. Eloonjääneistä muodostuu kaksi eri leiriä; Boulderin kaupunkiin majoittuva Äiti Abagailin puhdassydämisten leiri sekä Las Vegasia tukikohtanaan pitävä Randall Flaggin turmeltuneiden leiri. Boulderissa alkaa yhteiskunnan jälleenrakennus, ja näin syntyy vapaavyöhyke, mutta sen selkärangassa kihelmöivät Flaggin uhka ja Las Vegasin syntiset. Vyöhykkeen ihmiset vaistoavat pahuuden; he tietävät että Flagg on jossain ja he tietävät, että Flagg liikuttelee hänelle omistautuneita ihmisiä kuin marionettinukkeja. Leirien kohtaaminen alkaa näyttää väistämättömältä. Mutta onko kaikki niin mustavalkoista kuin miltä vaikuttaa?           

Minulla oli ollut kova ikävä Tukikohdan maailmaan. Emmekö me kaikki kaipaa säännöllisesti post-apokalyptisiin tunnelmiin? Sellaisissa tunnelmissa on jotain uskomattoman rentouttuvaa. Aivan kuin lilluisi vaahtokylvyssä, laatikollinen mansikoita ja kokoon taitettava viinikellari vieressä. Hämmentävää, miten eri tavoilla voi kokea kirjan lukemisen; Pienen ystävän parissa viettämäni kuusisataa sivua tuntuivat väkinäisiltä ja yhtä pitkiltä kuin joulunalusajan kassajonot potenssiin tuhat, mutta Tukikohdan kuusisataa sivua menivät sulavasti ja liian nopeasti kuin vettä syöksevässä putouksessa. Oli muuten mielenkiintoista aloittaa kirjan lukeminen sivulta 675. Hmm. Minulle tuli vähän sellainen olo, että mihin kadotin juuri 674 sivua elämästäni?

Tukikohta on pitkä ja henkilöitä on paljon, mutta silloin kun asialla on King, ei ole syytä huolestua. Miehellä on ilmiömäinen taito herättää hahmo henkiin, joskus jopa muutamalla lauseella. Herra osaa tehdä sen sekä kuvailemalla että laittamalla sanoja henkilön suuhun. Luulen, että Larry Underwood, Nick Andros, Stu Redman, Frannie Goldsmith, Tom Cullen ja kumppanit pysyvät mielessäni pitkään, vaikka kirjan kannet ovat suljettu. Itse tarina ei pitkästyttänyt minua missään vaiheessa. Tukikohta on kirjallisesti melko yksinkertaista Kingiä; sekavimmat, murattimaiset rönsyt vain pilkistelevät kirjan perustusten välistä. Pääosassa on tarina, jossa on imua kuin tuulitunnelissa. Vaikka tarinassa viitataan niin Jumalaan kuin paholaiseenkin, klassiseen hyvän ja pahan taisteluun, joka säihkyy paksuna, punaisena lankana, ei se silti ole Kingin ompelulaatikon vahvin ase; ohuet ja rispaantuneet lankojen säikeet, jotka erkanevat punaisesta langasta, ovat lopulta niitä osia, jotka kutovat teoksen viimeistellyksi kirjalliseksi ryijyksi. Selviytyminen, vaeltaminen, ihmisten mielentilat ja elämän uudelleen järjestäminen kaaoksen jälkeen kiehtovat lukijaa siinä missä yliluonnolliset yksityiskohdatkin.

Tukikohta on tarina, joka tulee iholle. Kingin maalailemat kauhukuvat tatuoituvat ympäri kehoa voimakkaalla, suoralla paineella, joka ei pyytele anteeksi. Superflunssan jälkeinen elämä on karun synkkä, upottava kaivo, jonka pohjalla kuitenkin kimaltelee vettä, toivoa paremmasta. Kun Jumala - vai paholainen? - on painanut reboot-nappia ihmiskunnan kohdalla, voivatko jäljelle jääneet oppia jotain entisestä elämästään? Vai onko ihminen aina sama perusjamppa, joka sortuu samoihin virheisiin? Tätä pohditaan hieman kirjassakin. Sen lisäksi aloin pohtia, että mitä jos. Mitä jos tapahtuisi oikeasti jotain vastaavaa, miten minä käyttäytyisin? Ja kiitos, kiitos, en halua tietää vastausta kysymykseeni, sinä Mikä Lie Kaikkivaltias missä ikinä oletkin; ole hyvä ja pidä näppisi erossa meidän maan matosten ohjauspaneelista. Tukikohta osoittaa, että täysin fiktiivinen, realismin rajoja venyttävä viihdekertomus voi olla syvällinen ja koskettava, ajatuksia herättävä teos. Baby, can you dig your man?

  Tummasilmäinen nainen ja poika tulivat seuraavaksi. Nainen katsoi häneen vakavana ja rävähtämättä; pojan kasvoilla näkyi selvää ihmetystä. Pojan kohdalla kaikki oli hyvin. Mutta jokin naisessa sai hänet tuntemaan haudan kylmyyttä. Se mies on täällä, hän ajatteli. Hän tuli tuon naisen hahmossa... sillä olkaa valppaat; hän tulee useammissa hahmoissa kuin omassaan... suden... variksen... käärmeen.
  Hän pystyi yhä tuntemaan pelkoa oman henkensä puolesta ja yhden lyhyen hetken hän tunsi, että tuo outo nainen, jolla oli valkeaa hiuksissaan, ojentaisi kätensä ja lähes sananmukaisesti katkaisisi hänen niskansa. Sen lyhyen hetken, mitä tuota tunnetta kesti, Äiti Abagail todella kuvitteli että naisen kasvot olivat kadonneet ja että hän katseli aukkoon ajassa ja avaruudessa, aukkoon mistä kaksi silmää, pimeää ja kirottua, tuijottivat häneen - silmääjotka olivat ahdistuneet ja toivottomat.

Alkuteos: The Stand
Julkaistu Suomessa: 1990
Sivumäärä: 669 (yhteensä 1344)

Tämä kirja saa: Viisi kirjanmerkkiä. Ensimmäistä kertaa Kingiä. kahvia ja empatiaa-blogin historiassa kaikki tähdet, Nobelit ja Pulitzerit lentävät ilmassa sulassa sovussa, ja sen kunnian suon ilomielin itse Maestrolle. Liikutuin kyyneliin asti Eräässä Kohtauksessa - arvaatteko missä? - ja sitä ei tapahdu minulle usein lukiessa. Kiitos, herra King. Tämä oli huikaiseva matka. Minun on vaikea uskoa, että se on nyt kuljettu loppuun. 

            

15 kommenttia:

  1. Suhtautumiseni kauhuun aiheuttaa jälleen ongelmia. Arvaa kuinka paljon tekisi mieli lukea tämä? Mieli se ei vaan anna perikisi. Mieluummin kuolen Kingittömässä tyhjiössä kuin nukun seuraavat 20 vuotta toinen silmä auki. Siis teoriassa. Oikeasti kuolen halusta lukea tämän. Yyh, elämä on liian hankalaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Jami! Voi kunpa voisin jotenkin lähettää sinulle rohkaisua! *Lähetän, lähetän, telepaattista rohkaisua, lähetän, lähetän* Joko tuntuu siltä, että ryntäät pian King-osastolle (luetaan maailman parhaalle kirjaosastolle ever)? =D

      Minä en ole yhtään hermoheikko tällaisten kirjojen, enkä myöskään elokuvien suhteen. Milloinkahan olen viimeksi nähnyt elokuvan, joka hieman pelotti minua?! No idea.

      Poista
  2. Tämä on koko internetin paras kirjablogi, niin luulen.

    VastaaPoista
  3. Olen mykistynyt. Nöyrä iso kiitos. (Toivon, ettei tämä kommentti ollut ironiaa.)

    VastaaPoista
  4. Sinulla tosiaan on sana hallussa! Ah ja oih ja iik, minä haluan lukea Tukikohdan taas uudelleen. Ja vielä uudelleen. Ja... Ymmärsit varmaan.

    Kaiken kamaluuden keskellekin King tosiaan onnistuu tiputtamaan kynästään jotain herkkää ja kaunista, jota voi vain ihastella. Luen parhaillaan paskan, veren ja epämääräisen sienirihmaston tahrimaa Unensieppaajaa, ja kaikkien eritteiden keskeltä poimin noita sanahelmiä kuin mustikoita metsästä.

    Komppaan Ibdrahimia, blogisi on parhautta ja kaltaiseni King-fani on täällä kuin kotonaan :)

    Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen Ibdrahimin ja Villasukan kanssa erittäin samaa mieltä, tää blogi on parhautta! Kingi-fanin oleskelu Irenen luona on kuin vesitilkka Saharassa eksyneelle janoiselle vaeltajalle.
      Sain hankituksi nämä sieltä Huutonetistä, uusintalukua ne odottavat vielä toistaiseksi King-hyllyssäni.

      Poista
    2. Voi kiitos Villasukka, olen otettu. Minä en muuten ole Unensieppaajaa lukenut; leffan olen nähnyt - se on ihan DVD:nä meillä kotona -, mutta siitä en muista hirveästi. Siinä oli jotain juttuja. Kummallisia juttuja. Kuinka omituista Kingiltä! =D Aion kyllä lukea kirjan joskus.

      Tervetuloa uudelleen. =D

      Poista
    3. Ja ihana kiitos myös Salkalle! Ireneä punastuttaa... =D Minä haluan niin nähdä Tukikohdasta tehdyn minisarjan. Luin jostain ihan vasta, että Tukikohdasta olisi tulossa ihan oikea leffa; en sitten tiedä, onko sekin hanke jo kaatunut, aivan kuten Musta Torni-filmatisointi.

      Poista
    4. Piti tulla vielä kehumaan tuota Unensieppaajaa. Itselleni se on ollut hirmu tärkeä kirja, monestakin syystä, olen lukenut sen useita kertoja ja leffankin nähnyt ainakin kolmesti. Suosittelen Irene että luet sen heti kun saat sen käsiisi! Ja vasta sitten katsot sen leffana.
      Olen jopa ominut sen nimen twitter-tilin ja Tumblr-blogini nimeksi:)
      En ole kuullut noista kummastakaan leffaprojektista, harmillista jos ne on haudattu:((

      Poista
    5. Oi, tässähän ihan innostuu! =D Pitääköhän minun ottaa Unensieppaaja pian luvun alle; minä kun olin ajatellut ensin lukevani kaikki ne Kingit, joista en ole nähnyt elokuvaa tai sarjaa. Tosin sekin osasto alkaa pikkuhiljaa ehtyä, ja jonkun ajan päästä on pakko siirtyä niihin, joista on jo olemassa jonkinlainen kuva.

      Mustan Tornin leffaprojeti oli jo sillä mallilla, että Roland oli castattu, mutta eipä se sittenkään lähtenyt rullaamaan. Who knows, maybe one day... =D

      Poista
    6. Ja hän ei osaa kirjoittaa... Projekti. Aika vaikeaa. Pitää varmaan mennä takaisin kouluun. =D

      Poista
    7. Pitää, pitää:)
      Äläkä pikku-typoista välitä, näkisitpä mun nanon :D:D:D
      No toivotaan että se joskus vielä herätetään henkiin, onhan monia loistavia leffaprojekteja "haudottu" vuosikymmeniäkin ennen kuin joku ottaa ne taas käsille.

      Poista
    8. Tukikohta on mielestäni ihan parasta vuosikerta Kingiä; oli mukava lukea merkintääsi. Tukikohta on kirja, johon palaan aina säännöllisin väliajoin. Ja kun kävin New Yorkissa, niin oli suht´ epämukava tunne mennä autolla Hollandin tunnelista läpi, kun mielessä pyöri Larryn poistuminen juuri tuon tunnelin kautta... Toisaalta myös muut Kingin kauhukuvaukset eri kirjoista putkahtavat mieleen aina välillä, esim. Uinu uinu lemmikkini on siitä paha, että monet kohdat tulevat mieleen vaikkapa metsäkävelyillä :)

      Poista
    9. Kiva kun pistäydyit. =D Olisinko tähän mennessä lukenut noin 75% Kingin suomennetuista teoksista, ja Tukikohta on ihan siellä kärkipäässä minullakin. Oi mahtavuutta, New York, voin vain kuvitella; ehkä etsit katseellasi laahustaako jossain Larry Underwoodin näköinen kaveri... =D

      Tervetuloa uudelleen!

      Poista