Nyt kun näyttää siltä, että kesä on vihdoin ja viimein saapunut näillekin leveysasteille, olen sattunut huomaamaan - toista viikkoa sitten -, että puissa, noissa luonnon lempeissä vartijoissa, vilahtelee kellastuneita tai punehtuneita lehtiä. Minä olen tullut siihen johtopäätökseen, etteivät puut kärsi hepatiitista tai sosiaalisten tilanteiden punastumisongelmista, vaan ne parat potevat ennenaikaista syyssyndroomaa. Minä, joka olen varsinainen positiivisuuden suurlähettiläs, yritän katsella noita salakavalia väripisteitä tyynesti, ottaa tämän vastaan kuin kunnollinen, sovinnainen ihminen; luontoäiti on vain aloittanut jokavuotisen maalausprosessinsa parisen viikkoa liian aikaisin; rouva luontoäiti on ilmeisesti kyllästynyt vihreyteen - ehkä hänellä on huonoja seurustelukokemuksia Hulkin kanssa? - ja alkanut pirskotella sävyjä väripaletistaan hajanaisesti sinne tänne. Aivan, ihanaa, katselen maisemaa täysin rauhallisena, buddhalaisen munkin perikuvana, sillä minä en tietenkään kuulu niihin ihmisiin, joiden mielestä kesä on ohi siinä vaiheessa kun kummin serkun kaiman setäpuoli on vaarassa hukkua vesisankoon juhannuksena. Hyvä, Irene, hengitä.
Viime päivät olen viettänyt perinteisen naistenviihteen parissa. Ei, kyseessä ei ole Borat-asuisten miesten lanteenketkutusbileet - niissä olin toissa viikolla -, vaan Cathy Kellyn kirja Rakkauden kielioppi. Jostain syystä en ollut lukenut Cathy Kellyn kirjaa pitkään aikaan; hylkäsin hänet kuin rispaantuneen myssyn useaksi vuodeksi, vaikka olen pitänyt hänen kirjoistaan. Mutta edellisellä kirjastoreissullani kaivoin naisen kirjan naftaliinista - siellä se oli kirjaston perukoilla hämähäkin verkkojen ja pölyn peitossa - ja lähetin hiljaiset ja nöyrät anteeksipyyntöni kohti Irlantia.
Rakkauden kielioppi kietoo kolmen saman suvun naisen rakkauskiemurat ja huolet painettuun muotoon. Izzie Silver on pian nelikymppinen newyorkilainen mallibuukkaaja, joka on kaukana kotoaan Irlannin Tamarinista. Hän on itsenäinen ja säpäkkä nainen, joka haaveilee oman mallitoimiston perustamisesta ystävänsä kanssa. Yllättäin hän rakastuu naimisissa olevaan mieheen ja joutuu tunteiden merelle puuskien riepoteltavaksi, vierellään pelastuslautta, joka on lastattu täyteen moraalisia kysymyksiä.
Tamarinissa Annaliese Kennedy, joka on Izzien "täti" avioliiton kautta, kokee järkytyksen, kun hänelle paljastuu, että hänen miehellään on suhde Annaliesen parhaaseen ystävään. (Ja Vuoden tahdikkaimman pariskunnan palkinto menee... ) Alakuloisuuteen taipuvaisen Annaliesen päivät synkistyvät entisestään; näyttää siltä, että hänen elämänsä esirippu alkaa hilautua kiinni hitaasti, mutta varmasti.
Kypsään ikään ehtinyt Lily Shanahan on Izzien isoäiti, joka on käytännössä kasvattanut Izzien tämän äidin kuoltua. Izziellä ja Annaliesellä on ollut tapana turvautua stoalaisen rauhalliseen Lilyyn niin iloissa kuin suruissakin, mutta nyt Lilyn elämän lanka alkaa osoittaa ehtymisen merkkejä; Lily vaipuu koomaan. Lilyn hiipuessa Izzie ja Annaliese joutuvat kohtaamaan murheensa omin päin, ja samalla myös Lilyn menneisyydestä alkaa porautua esiin salassa pysyneitä asioita...
Cathy Kellyn teos on perinteinen ihmissuhdekeitto, jota on maustettu muillakin elämän ansoilla kuin pelkällä rakkaudella. Se on hyvä, sillä minä en ikinä jaksaisi lukea tarinaa, joka on silkkaa paatoksellista rakkautta kannesta kanteen. Kellyn kirjassa esiintyy tätä paatoksellisuutta jonkin verran, mutta siedettävissä määrin, niin ettei minun tarvinnut juosta terveyskeskukseen hakemaan vasta-ainepistosta romantiikkamyrkytykseen. Kellyn tyyli kirjoittaa on miellyttävä ja ajoittain nokkela ja hauska - miten minä muistelen, että nokkeluutta ja hauskuutta olisi ollut enemmän naisen ensimmäisissä kirjoissa? - , mutta ainakin tässä kirjassa vähän turhan alleviivaava.
Minä pidin erityisesti lyhyistä välähdyksistä 1940-luvulle Lilyn kautta ja niitä olisi saanut olla enemmänkin. Henkilöhahmoista juuri Lily oli se, johon minä kiinnyin eniten, vaikka hänellä oli pienempi rooli kokonaisuudessa kuin Izziellä ja Annaliesellä. Izzie taas oli liian kliseinen minun makuuni. Annaliese oli pirteä tuttavuus, vaikka hän ei itse kovin pirteä ollutkaan. Jokaisen naisen tarinassa oli tarvittavaa imua, jotta heidän matkassaan jaksoi kulkea sivulta toiselle.
Vaikka kirjassa käsitellään vakavampiakin asioita kuin että kuka rakastaa ketä, missä ja milloin, ei kirja jää kummittelemaan mielen sopukoihin sen kummemmin. Mutta jokin Kellyn tyylissä puree; se on kepeää, joka ei ole kepeää, mutta on sittenkin kepeää - huomaatteko kuinka sisäinen Shakespeareni ottaa vallan -, se on helppolukuista, joka ei kuitenkaan ole täysin persoonatonta dollarin kuvat - tai lampaiden, mistä ikinä siellä vihreällä saarella haaveillaankaan - silmissä väännettyä tekstiä. Kelly ei sorru ennalta arvattavuuden sudenkuoppaan, johon niin monet viihdekirjat lankeavat, vaan nainen kiertää sen tyylikkäästi. Kirjailijalla on myös upea taito herättää tapahtumapaikat eloon; kun kirjan kannet sulki viimeisen kerran, minusta tuntui, että olin vieraillut Tamarinissa oikeasti.
"Lähtisitkö kanssani jonakin päivänä lounaalle?" hän kysyi.
"Olet vielä naimisissa", Izzie huomautti. "Minun mielestäni se vaikuttaa koko seurusteluun. Siitä tulee sotkuista - olen nähnyt sen. En halua kokea sitä."
"Minä ehdotin pelkkää lounasta", mies sanoi, ja tämän teräksenharmaat silmät näyttivät sulavan kun ne tuijottivat häntä. Izzie tunsi taas jännityksen kiepsahduksen sisällään. Hän ei totta puhuen ollut konenut koko elämänsä aikana mitään vastaavaa, mutta mitä järkeä olisi ollut sanoa sitä? Heidän suhteensa saattoi olla vaan ystävyyttä, sillä ei ollut mahdollisuuksia muuhun. Muussa tapauksessa hän tekisi jotain todella typerää.
"Pysy parkissa", Joe sanoi kuljettajalle. "Päästän neiti Silverin ulos."
"Kuinka vain haluatte, herra Hansen."
Kuinka vain haluatte, herra Hansen, Izzie ajatteli avuttomana, kun hän tunsi ihastuksen paineen sydänalassaan.
Vain yksi pikku lounas. Mitä pahaa siinä olisi?
Alkuteos: Lessons in Heartbreak
Julkaistu Suomessa: 2008
Sivumäärä: 461
Tämä kirja saa: Kolme kirjanmerkkiä. Sujuvaa irlantilaista viihdettä eri ikäisten naisten näkökulmasta kerrottuna. Mukava sykkeen tasaus- kirja hektisempien teosten välissä, joka sopii niin nuoremmille kuin vanhemmillekin lukijoille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti