Äitikarhu ja pikkukarhu

Minulla on ollut tapana ostaa kerran kesässä uusi pokkari ja tämä kesä - kesä-sanan käytöstä kuluvan vuodenajan määreenä voidaan olla montaa mieltä - ei ole ollut poikkeus. Totta puhuen, olen ostanut peräti kaksi pokkaria. Hyvänen aika, tätäkö kirjabloggaaminen teettää? Täysin kontrollissa ollut yksi pokkari/kesä käytösmalli on yhtäkkiä pirstaleina kuin ö-luokan julkkiksen unelmat elokuvaroolista. Mitä minulle on tapahtumassa? Kaiken lisäksi, olen harkinnut ostavani kolmannen pokkarin. Kolmannen! Hyvä luoja! Passittakaa minut pian jonnekin kirjabloggareiden vieroituskilinikalle, kiitos! Haluan terapeutin, joka kertoo minulle, että kolmen pokkarin ostaminen kesässä on järjetöntä käyttäytymistä, mutta ei hätää, hän tulee parantamaan minut rauhallisella äänellään ja kamomillateellään, lokkien kirkuessa ja meren pauhaessa ikkunoiden takana. Minun kuvitelmissani vieroitusklinikat - toisien sanoen hulvattomat kartanot - sijaitsevat aina jylhillä kallioilla meren ääressä.

  Irenen salaisuus on paljastunut. Salaisuus, joka oli rinnastettavissa valtion salaisuuksiin, loimottaa yllä olevassa kuvassa kuin liikennevalo. Jennifer Weinerin Tietyt tytöt on tämän kesän ostopokkari numero yksi. Minä en voinut vastustaa marketin alennuspokkaripöydän kutsua - 4,50 euroa kappale! Tämä, jos mikä, todistaa, että on olemassa korkeampia voimia! - ja Tietyt tytöt läpäisi seulani. Olin vuosikausia ajatellut, että Jennifer Weineriä pitäisi lukea - siitä lähtien, kun näin Lainakengissä-elokuvan, josta pidin paljon -, mutta Weinerin osana oli jäädä hyllyyn surkuttelemaan. Mutta nyt, NYT, rakas Jennifer Weiner, sinä muutit olemattomaan kirjahyllyyni asumaan pysyvästi! Tadaa! Hyvä minä, hyvä Jennifer, hyvä me, hyvä meidän joukkue! Lupaan osallistua tällä kappaleella johonkin pokkarinheiton SM-kilpailuun; sellainen löytyy varmasti tästä meidän älyttömien kilpailujen luvatusta maasta.

  Koska olin sokaistunut 4,50 euron hinnasta, ja koska aivoni olivat jossain muualla sen kolmen kerran aikana - lomalla Acapulcossa; ne menevät sinne toisinaan, ja himputti soikoon, jättävät minut tänne -  kun luin takakansitekstin myöhemmin, en tajunnut kuin vasta parinsadan sivun paikkeilla, että Tietyt tytöt on itse asiassa jatko-osa kirjalle Hyvä sängyssä. Hienoa. Tässä vaiheessa nousin seisomaan ja annoin itselleni raikuvat aplodit. Sitten jatkoin lukemista. Mitä tuosta. Minä nimittäin olen katsonut X-Men elokuvatkin järjestyksessä 3,2,1. Ja hyvin homma toimi.

  Tietyissä tytöissä on keskiössä Cannie Shapiro, nelikymppinen onnellisesti naimisissa oleva nainen sekä hänen 12-vuotias tyttärensä Joy. Tarina etenee vuorotellen äidin ja tyttären näkökulmasta. Cannie kirjoittaa scifi-kirjoja salanimellä, koska vuosia sitten hänen kirjoittamansa, osittain hänen omiin kokemuksiinsa nojaava rietas, hyvin menestynyt teos, aiheutti pienoisen skandaalin, ja Cannie katsoi parhaakseen vetäytyä julkisuudesta. Joylta kirjan olemassa olo on pimitetty, ja kun hän pääsee asian jäljille, mikään ei tunnu pysäyttävän häntä. Joy päättää ottaa selville totuuden omasta alkuperästään.Ylisuojeleva äiti ja tyypillistä teini-iän "haluan kuulua massaan"-syndroomaa poteva tytär joutuvat törmäyskurssille, joiden välissä Cannien  aviomies Peter - joka ei ole Joyn biologinen isä - tasapainoilee. Samaan syssyyn Peter alkaa ehdotella vauvan hankkimista, mikä ei ole niin yksinkertaista, sillä Cannien vauvatehdas on vaurioitunut ensimmäisessä synnytyksessä. Koko perhe joutuu kohtaamaan niin menneisyyden haamut kuin nykyhetken arveluttavan syleilyn, ja tämän kaiken keskellä pitäisi vielä järjestää Joyn bat mitsva...

  Haluaisin kovasti pitää tästä kirjasta. Mutta totuus on, että minulle jäi ristiriitainen olo teoksesta. Weiner ei ole kirjallinen mestari, vaan takoo tuttua "helppoa kuin heinänteko"-materiaalia; kummallinen sanonta muuten, en minä ainakaan osaa tehdä heinää. Weinerin kaltaisissa kirjallisissa tapauksissa kerronnan pitää olla iskevää, mutta jotain jää puuttumaan. Huumoria on mukana sopivassa määrin, mutta se on lähes poikkeuksetta särmätöntä tai väkisin väännettyä. Loppujen lopuksi tarina on melko pitkästyttävä. Minusta tuntui, että bat mitsvaa ja sen järjestelyä käsiteltiin 100 sivua, ja se oli tylsää. Tämä ei ole loukkaus juutalaisuutta kohtaan; yhtä innostunut olisin ollut ristiäisiin uppoutumisesta.

  Cannie ja Joy jäävät molemmat minulle etäisiksi. Vaikka tarina ei ole perinteisintä chic-littiä - herra oikea kun on jo sattunut löytymään - ja mukaan on ympätty oikeaa elämää kiiltävän glitterielämän sijaan, minä en silti saanut kunnon otetta kirjasta missään vaiheessa. Olisiko sittenkin käynyt niin, että vaikka kirjan voi lukea itsenäisenä teoksena, Hyvä sängyssä olisi pitänyt lukea ennen Tiettyjä tyttöjä, jotta kirjasta olisi voinut saada enemmän irti?

  Vasemmalla puolellani istuva iäkäs nainen katsoi paikkakorttiani ja sitten kasvojani. Mieleni masentui. Tiesin mitä oli tulossa. "Candace Shapiro? Ei kai se kirjailija Candace Shapiro?"
  "Entinen", sanoin ja yritin hymyillä levittäessäni lautasliinan syliini. Äkkiä vatsatautilääkäri ei tuntunut yhtään hullummalta. No jaa. Pitäisi kai olla imarreltu, että Sharin mielestä nimeni kannatti vielä mainita. Olin kirjoittanut yhden romaanin omalla nimelläni kymmenen vuotta sitten, ja sen jälkeen olin tuottanut tasaisena virtana science fictionia salanimellä. Scifistä  maksettiin paljon huonommin, mutta anonyymius osoittautui sopivan minulle paljon paremmin kuin viidentoista minuutin kuuluisuuteni. 
  Pöytätoverini laski täplikkään, vapisevan kätensä käsivarrelleni. "Tiedättekö, kultaseni, minulla on ollut sisälläni kirja jo hyvin pitkään."
  "Mieheni on lääkäri", sanoin vakavasti. "Hän voisi varmasti auttaa teitä saamaan sen ulos."

  Alkuteos: Certain Girls
  Julkaistu Suomessa: 2010   
  Sivumäärä: 490

  Tämä kirja saa: Kaksi ja puoli kirjanmerkkiä. Kirjan kansi on suloinen kuin karkki ja saa toivomaan paljon, mutta sisältö on lähinnä pihlajanmarjoja. Kumma kyllä, tämä ei ollut totaalinen turn-off Weinerin toimesta; pieni uteliaisuuden kipinä syttyi Irenen paatuneessa sydämessä naisen muuta tuotantoa kohtaan.