PS. Salaisuuksia kenkälaatikossa

Luettu kirja: Hyvä aviomies WSOY 2014 Alkuteos: The Husband´s Secret (2013) Sivumäärä: 444

Kenelle: Ihmissuhdedraamojen ystäville, astetta synkempää chick-littiä etsiville, nopealukuista välipalaa kaipaaville.    

Miksi: Viime syksynä Hyvä aviomies vilahteli kirjablogeissa salonkikelpoisena kuin suittu sulhaskandidaatti. Kiinnostuin kirjasta, sillä se kuulosti korvaani sopivan tummalta ja mutkikkaalta, joten kun satuin bongaamaan kirjan kirjastosta, se lähti helposti mukaani. Kuten hyvän aviomiehen kuuluukin. Seurata ja tehdä mitä minä käsken jne. Ja tuo kansi! Miten kaunis!      
Kirjailija: Australialainen mainoasalan ammattilainen, jonka kirjailijan ura alkoi kymmenisen vuotta sitten. Häneltä on ilmestynyt kuusi teosta, joista Hyvä aviomies on toiseksi uusin, ja ainoa suomennettu tähän asti. (Käynti WSOY:n kotisivuilla osoitti, että elokuussa on tulossa suomennos naisen uusimmasta kirjasta Big Little Lies nimellä Mustat valkeat valheet.) Hän on kirjoittanut myös muutaman lastenkirjan. 

Mistä kertoo: Kolmesta perheen äidistä: über-täydellisestä Tupperware-supersankarittaresta Ceciliasta, jonka täydellinen Tupparware-elämä romahtaa kun hän löytää sattumalta aviomiehensä kirjoittaman kirjeen, jossa mies paljastaa jotain hurjaa menneisyydestään. Tessistä, ujosta mainostyöläisestä, jonka avioliitto ajautuu yhtäkkiä turvallisesta satamasta tuuliajolle. Rachelista, eläkeiässä olevasta koulusihteeristä, jonka sydäntä painaa vuosikymmeniä sitten koettu menetys, painaa kuin hänen sydämensä olisi suo, ja jonkun raskas jalka on uppoutunut hänen sisimpäänsä pysyvästi. Näiden kolmen naisen ja heidän elämiensä henkilöiden suhteet lomittautuvat keskenään kuin rukoukseen asetetut sormet.         

Tunnelma: Puolipilvinen, ajoittain sumuinen, mutta välillä jostain pilkahtaa aurinko, kuin hymyn säde, joka kiillottaa paikkoja kuin kuuliainen sisäkkö, yllättävän kepeä, pumpulinen, pilvet harhautuvat toisinaan maahan, ja sitä huomaa kahlaavansa vaaleanpunaisten hattarapilvien keskellä, ja kunnes taas, tuuli nousee ja pilvet lentävät takaisin taivaalle ja uhkuvat tiettyä synkkyyttä, ukkosta odotellessa, tummanpuhuvia, violetteja, rajuja pilviä manatessa, mutta ne eivät koskaan tule, puolipilvinen, ajoittain sumuinen ja aurinko sujauttaa uuden hymynsä.

Kirjailijan ääni: Sujuvan sutjakkaa, helppoa tekstiä, notkeaa kuin heinänkorsi, joka ponnahtaa takaisin pystyyn, tuttuihin uomiinsa hetkessä. Nainen, joka sivelee ironiaa ja tummaa huumoria lauseisiinsa kuin poskipunaa poskille, se helottaa luonnollisen punakkana ja toimivana, saa suupielet vääntäytymään ylöspäin huomaamatta. Teksti on kevyttä kuin hyttysen lento, se leijailee omavaraisena, eikä tule korvan juureen inisemään ja ärsyttämään. Huumori tuo persoonallisuutta, se pelastaa sen mitä pelastettavissa on, se tuo kontrastia muuten valjuhkoon tekstiin. Synkkyyden kuvaus on pintapuolista ja puuduttavaa, siitä puuttuu kirjoittamisen palo. Muutamia oivaltavia, uusia vertauskuvia, jotka lämmittävät, mutta ne jäävät vähiin, ja loppua kohden, ääni sen kuin suorenee, korsi ei paljon tuulessa heilu, ei. Pari kertaa laitoin merkille, kuinka kirjailijarouva ottaa holhoavan, lukijaa täytenä idioottina pitävän asenteen muistuttamalla, että kahdeksankymmentäluvulla matkapuhelinbuumi oli vasta edessäpäin. Oh, really?  

Tarina: Alku on hyvä, lupaava, mutta sen kipinä hiipuu tarinan edetessä, varsinkin kun se suuri salaisuus on päivänselvää heti alkupuolella, ja silti, sitä pantataan kirjan puoliväliin asti. Tessin tarinalinja on täysin turha ja epäkiinnostava, hänen avioliitto - ja itsetunto-ongelmansa ovat kuin toisesta kirjasta. Kokonaisuus olisi toiminut paremmin käyttämällä pelkästään Cecilian ja Rachelin näkökulmia. He ovat tarinan selkäranka, ja Tess on vain jokin pikkuinen kylkiluun haara jossain kaukana. Juuri tämän seikan takia tarina kompastuu pinnallisuuteensa; se yrittää luoda jotain rohkeaa ja säväyttävää, mutta kirjailijan rahkeet ja uskallus loppuvat kesken, ja näin ollen turvallinen Tess sotketaan mukaan kuvioihin. Lopussa taas välähtää jotain, kuin musta timantti tarinan kolutun ja vaatimattoman aarrearkun rippeitä katsellessa, mutta kaikki siinä välissä, ne muutamat haaleat hopeakolikot, tekohelmet, kissankultasormukset, sormet valahtavat niiden läpi kuin ne olisivat hiekkaa. Stephen Kingiltä löytyy tarina Onnistunut avioliitto (pienoisromaanikokoelma Pimeä yö, tähdetön taivas), jonka asetelma on samantyylinen kuin Hyvässä aviomiehessä, ja se tarina, my darlings, on aivan eri ulottuvuudesta kuin Moriartyn pehmoversio.         

Henkilöt: Ihan kivoja. Haa! Kirja-arvostelijan legendaarisin ja samalla värittömin ilmaisu, ihan kivoja. Mutta Hyvän aviomiehen tyypit ovat juuri sitä, ihan kivoja, henkilöitä, joissa on eloa ja puhallusta, mutta jotka eivät kuitenkaan kasva täysiin mittoihinsa; he ovat kasa ilmapalloja, joiden olisi toivonut saavansa enemmän ilmaa sisälleen, uhkeaan pyöreyteen asti, tai vaikka niin paljon, että pallot olisivat räsähtäneet rikki. Ihan kivoja. Kuin vieraan kaupungin kaupan ihan mukava kassatäti, jota ei enää muistele seuraavalla viikolla.   

Lainattua: "Mitä nyt?" John-Paul huojahti. Cecilia ei kiroillut koskaan. Hänen päässään, syrjään laitettuna oli ollut kaikki nämä vuodet Tupparware-astia täynnä sopimatonta kieltä, mutta nyt hän oli avannut kannen, ja kaikki rapeat ja raikkaat sanat olivat tuoreita ja uutukaisia, valmiina käyttöön.

Kirjanmerkit: Kaksi ja puoli

Epämääräisiä huomioita kirjan ulkopuolelta: Ruksitan kirjankansibingossa kohdan Eläin.