Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain valkoista...

Kate Atkinsonin Elämä elämältä oli kutkuttanut mieltäni siitä lähtien kun se ilmestyi viime vuonna. Brittikirjailijatar Atkinson tunnetaan (ilmeisesti) laadukkaista dekkareistaan, joten Elämä elämältä on kuin syrjähyppy historiallisen romaanin puolelle. Kirjan asetelma on kiintoisa ja kiehtova; on vuoden 1910 Englanti. Lunta tuiskuttaa. Ursula syntyy. Ursula menehtyy synnytyksessä. On taas vuoden 1910 Englanti. Lunta tuiskuttaa. Ursula syntyy ja selviytyy tällä kertaa, mutta kuinka pitkään? Ja kohta on taas vuoden 1910 Englanti jne. Alku on nopeatempoista ja rikkonaista, tarina palaa alkuun useasti kuin sormien napsautuksesta, mutta pikkuhiljaa eri Ursuloiden mukana päästään kurkistamaan pidemmälle eteenpäin, ennen kuin pimeys laskeutuu. Toiston makua ei onneksi pääse nousemaan suuhun kuin hentoisena röyhtäisymuistona aamiaisella popsitusta kaurapuurosta, sillä Atkinson selättää alkuun palaamisen karikot kunnialla.

Ensimmäiset kaksisataa sivua livahtavat ohitse vauhdilla. Lapsi-Ursulan maailmassa on jotain tunnelmallista, sykähdyttävää, se kannustaa lukemaan, vetää mukaansa tarinoiden kerroksiin, tutkimaan eri mahdollisuuksia ja käännekohtia kuin suurennuslasilla koppakuoriaisia. Atkinsonin kynä liukuu paperilla vaivattomasti, teksti on suhteellisen tarttuvaa, siinä on jotain tuttua ja turvallista myös uudelle lukijalle, Atkinsonin kanssa on helppo aloittaa yhteinen taivaltaminen. Sinällään teksti ei ole poikkeavaa tai kovin persoonallista; jonkinlaista lyyristä puolta Atkinson yrittää välillä tavoitella, lintujen siipien iskuja pimeydessä, lumihiutaleiden sokaisevaa tanssia päivän ytimessä. Tämä puoli kuitenkin valitettavasti hukkuu kaiken tavallisuuden joukkoon, solahtaa pois kuin saippua, sormiin ei jää muuta kuin muisto laventelin tuoksusta, jotain kaunista ja puhdasta oli hyvin lähellä. Atkinson on rakastunut sulkeisiin ja lainausmerkkeihin. Niiden runsas, tarpeeton käyttö aiheuttaa pienoista ihmetystä, käytännössä jokainen asia olisi toiminut ilman näitä merkkejä. (Ei siinä mitään, sulkeet ovat hauskoja, kuten näette.) (Tosi hauskoja.) (Ja Aikamatkustajan vaimon aikana kaipailin huutomerkkejä tai jotain tasaiseen tekstiin, niin, nyt sitten sain merkkejä olan takaa.)

Mutta mitä pidemmälle tarina etenee, sitä vähemmän se jaksaa pitää otteessaan. Jokin, jokin, jokin. Aikuinen Ursula ei ole mielenkiintoinen henkilö, mikä on kieltämättä omituista, kun ajattelee hänen elämäänsä tai elämiään. Ursulaa vaivaa sama ongelma kuin Aikamatkustajan vaimossa Henryä; tarinan idea on huomattavasti suurempi kuin päähenkilö, ja päähenkilö sortuu suuruuden alle. Kumpikaan kirjailija ei (mielestäni) osaa käyttää näitä mielettömän hienoja työkalujaan kunnolla; näiden kirjoittajien ideamoukarit ovat marmoria, liian raskaita nostettaviksi kokonaan. Ursula on hahmona plot device-tasoa, eikä hänestä saada syvällisemmin irti kummempia. Muissa hahmoissa on säteilyä jonkin verran, mutta heidätkin sivuutetaan ryntäilemällä. Elämä elämältä muistuttaa myös siinä mielessä Aikamatkustajan vaimoa, että tässäkin kirjassa itse pääasia (tai minun mielestäni pääasia) jää vähälle. Elämä elämältä on loppujen lopuksi yhtä suurta Entä jos-leikkiä. (Ja ymmärrän, että leikki on kirjan pointti, mutta minä halusin enemmän.) Olisin toivonut kirjan olevan palapelimäisempi, toivonut siihen vivahteikkuutta, asteita, sävyeroja, vakuuttavaa tunnelmaa, maailmojen kudelmia, jotain, jotain, jotain. Jotain raivokasta nerokkuutta, mikä olisi räjäyttänyt tarinan tuhansiksi sirpaleiksi, ja sitä sirpalesadetta katsellessaan, olisi voinut hämmästellä kirjallisuuden salaperäisiä voimia. Nyt toteutus on ainoastaan ihan hyvä, kohtalainen  

Viimeiset pari, kolmesataa sivua ovat todella nihkeitä, junnaavia. Maailmansotajaksot, Ursula Saksassa; en jaksanut innostua niistä lainkaan. Minun piti pitkästä aikaa tsempata, että sain luettua kirjan loppuun. Kiinnostukseni oli lennähtänyt ikkunasta ulos kuin pelästynyt varpunen, eikä se enää palannut takaisin. Kiehtova, kutkuttava idea oli lopussa kulunut ja lässähtänyt. Kirja on saanut osakseen ylistystä puolin ja toisin; teos on mm. vuoden 2013 Costa-voittaja. Minulle Elämä elämältä-teoksen erinomaisuus on pienehkö mysteeri, mutta elämä on, mysteeri.  

Alkuteos: Life after life (2013)
Julkaistu Suomessa: Schildts&Söderströms 2014
Sivumäärä: 595
Kirjanmerkit: Kaksi ja puoli
Lainattua: Jäätävä puuska, hyytävä ilmavirta vastapaljastuneella iholla. Hän on varoittamatta joutunut sisäpuolen ulkopuolelle, ja tuttu märkä trooppinen maailma on yhtäkkiä kadonnut. Hän on suojaton. Kuorittu katkarapu, avattu pähkinä.

Ruksaan kirjankansibingossa kohdan Abstrakti kuvio.