Luettu kirja: Hyvä aviomies WSOY 2014 Alkuteos: The Husband´s Secret (2013) Sivumäärä: 444
Kenelle: Ihmissuhdedraamojen ystäville, astetta synkempää chick-littiä etsiville, nopealukuista välipalaa kaipaaville.
Miksi: Viime syksynä Hyvä aviomies vilahteli kirjablogeissa salonkikelpoisena kuin suittu sulhaskandidaatti. Kiinnostuin kirjasta, sillä se kuulosti korvaani sopivan tummalta ja mutkikkaalta, joten kun satuin bongaamaan kirjan kirjastosta, se lähti helposti mukaani. Kuten hyvän aviomiehen kuuluukin. Seurata ja tehdä mitä minä käsken jne. Ja tuo kansi! Miten kaunis!
Kirjailija: Australialainen mainoasalan ammattilainen, jonka kirjailijan ura alkoi kymmenisen vuotta sitten. Häneltä on ilmestynyt kuusi teosta, joista Hyvä aviomies on toiseksi uusin, ja ainoa suomennettu tähän asti. (Käynti WSOY:n kotisivuilla osoitti, että elokuussa on tulossa suomennos naisen uusimmasta kirjasta Big Little Lies nimellä Mustat valkeat valheet.) Hän on kirjoittanut myös muutaman lastenkirjan.
Mistä kertoo: Kolmesta perheen äidistä: über-täydellisestä Tupperware-supersankarittaresta Ceciliasta, jonka täydellinen Tupparware-elämä romahtaa kun hän löytää sattumalta aviomiehensä kirjoittaman kirjeen, jossa mies paljastaa jotain hurjaa menneisyydestään. Tessistä, ujosta mainostyöläisestä, jonka avioliitto ajautuu yhtäkkiä turvallisesta satamasta tuuliajolle. Rachelista, eläkeiässä olevasta koulusihteeristä, jonka sydäntä painaa vuosikymmeniä sitten koettu menetys, painaa kuin hänen sydämensä olisi suo, ja jonkun raskas jalka on uppoutunut hänen sisimpäänsä pysyvästi. Näiden kolmen naisen ja heidän elämiensä henkilöiden suhteet lomittautuvat keskenään kuin rukoukseen asetetut sormet.
Tunnelma: Puolipilvinen, ajoittain sumuinen, mutta välillä jostain pilkahtaa aurinko, kuin hymyn säde, joka kiillottaa paikkoja kuin kuuliainen sisäkkö, yllättävän kepeä, pumpulinen, pilvet harhautuvat toisinaan maahan, ja sitä huomaa kahlaavansa vaaleanpunaisten hattarapilvien keskellä, ja kunnes taas, tuuli nousee ja pilvet lentävät takaisin taivaalle ja uhkuvat tiettyä synkkyyttä, ukkosta odotellessa, tummanpuhuvia, violetteja, rajuja pilviä manatessa, mutta ne eivät koskaan tule, puolipilvinen, ajoittain sumuinen ja aurinko sujauttaa uuden hymynsä.
Kirjailijan ääni: Sujuvan sutjakkaa, helppoa tekstiä, notkeaa kuin heinänkorsi, joka ponnahtaa takaisin pystyyn, tuttuihin uomiinsa hetkessä. Nainen, joka sivelee ironiaa ja tummaa huumoria lauseisiinsa kuin poskipunaa poskille, se helottaa luonnollisen punakkana ja toimivana, saa suupielet vääntäytymään ylöspäin huomaamatta. Teksti on kevyttä kuin hyttysen lento, se leijailee omavaraisena, eikä tule korvan juureen inisemään ja ärsyttämään. Huumori tuo persoonallisuutta, se pelastaa sen mitä pelastettavissa on, se tuo kontrastia muuten valjuhkoon tekstiin. Synkkyyden kuvaus on pintapuolista ja puuduttavaa, siitä puuttuu kirjoittamisen palo. Muutamia oivaltavia, uusia vertauskuvia, jotka lämmittävät, mutta ne jäävät vähiin, ja loppua kohden, ääni sen kuin suorenee, korsi ei paljon tuulessa heilu, ei. Pari kertaa laitoin merkille, kuinka kirjailijarouva ottaa holhoavan, lukijaa täytenä idioottina pitävän asenteen muistuttamalla, että kahdeksankymmentäluvulla matkapuhelinbuumi oli vasta edessäpäin. Oh, really?
Tarina: Alku on hyvä, lupaava, mutta sen kipinä hiipuu tarinan edetessä, varsinkin kun se suuri salaisuus on päivänselvää heti alkupuolella, ja silti, sitä pantataan kirjan puoliväliin asti. Tessin tarinalinja on täysin turha ja epäkiinnostava, hänen avioliitto - ja itsetunto-ongelmansa ovat kuin toisesta kirjasta. Kokonaisuus olisi toiminut paremmin käyttämällä pelkästään Cecilian ja Rachelin näkökulmia. He ovat tarinan selkäranka, ja Tess on vain jokin pikkuinen kylkiluun haara jossain kaukana. Juuri tämän seikan takia tarina kompastuu pinnallisuuteensa; se yrittää luoda jotain rohkeaa ja säväyttävää, mutta kirjailijan rahkeet ja uskallus loppuvat kesken, ja näin ollen turvallinen Tess sotketaan mukaan kuvioihin. Lopussa taas välähtää jotain, kuin musta timantti tarinan kolutun ja vaatimattoman aarrearkun rippeitä katsellessa, mutta kaikki siinä välissä, ne muutamat haaleat hopeakolikot, tekohelmet, kissankultasormukset, sormet valahtavat niiden läpi kuin ne olisivat hiekkaa. Stephen Kingiltä löytyy tarina Onnistunut avioliitto (pienoisromaanikokoelma Pimeä yö, tähdetön taivas), jonka asetelma on samantyylinen kuin Hyvässä aviomiehessä, ja se tarina, my darlings, on aivan eri ulottuvuudesta kuin Moriartyn pehmoversio.
Henkilöt: Ihan kivoja. Haa! Kirja-arvostelijan legendaarisin ja samalla värittömin ilmaisu, ihan kivoja. Mutta Hyvän aviomiehen tyypit ovat juuri sitä, ihan kivoja, henkilöitä, joissa on eloa ja puhallusta, mutta jotka eivät kuitenkaan kasva täysiin mittoihinsa; he ovat kasa ilmapalloja, joiden olisi toivonut saavansa enemmän ilmaa sisälleen, uhkeaan pyöreyteen asti, tai vaikka niin paljon, että pallot olisivat räsähtäneet rikki. Ihan kivoja. Kuin vieraan kaupungin kaupan ihan mukava kassatäti, jota ei enää muistele seuraavalla viikolla.
Lainattua: "Mitä nyt?" John-Paul huojahti. Cecilia ei kiroillut koskaan. Hänen päässään, syrjään laitettuna oli ollut kaikki nämä vuodet Tupparware-astia täynnä sopimatonta kieltä, mutta nyt hän oli avannut kannen, ja kaikki rapeat ja raikkaat sanat olivat tuoreita ja uutukaisia, valmiina käyttöön.
Kirjanmerkit: Kaksi ja puoli
Epämääräisiä huomioita kirjan ulkopuolelta: Ruksitan kirjankansibingossa kohdan Eläin.
Irene, minusta tämä oli ihana kirja kevytkirjasarjassa eli oikein, oikein mukava suvikirja esimerkiksi. Ehdotottomasti parempi kuin luulin etukäteen. Vain loppuratkaisu oli minusta raivostuttava;)
VastaaPoistaTotta, sopii oikein hyvin suvikirjaksi. Mukavaa, että sinulle maittoi hyvin tämä kirja. Minulla oli hieman vääränlainen ennakkokuva, en osannut odottaa näin chick-lit-mäistä olemusta kirjalta. Luulin, että olisi ollut enemmänkin jännäri. Minä itse asiassa ihan tykkäsin siitä lopusta. =D
PoistaKiitos paljon kun jaksat kommentoida! Välillä tuntuu, että höpöttelen täällä itsekseni (ei sillä että itsekseen höpöttämisessä olisi mitään vikaa, teen sitä muutenkin). =D
Moriatryn uusin on tätä paljon parempi: Mieti, että luin sitä viime yönä kello kahteen! Kevyttä, mutta hyvällä tavalla ja ohittaa tämän kirjan.
Poista(Sinä et olisi höpöttänyt yksinäsi, jos olisit vaikka meilannut mulle, tai antanut vinkkiä. En pysty enää lukemaan kuin murto-osan blogien jutuista, en jaksa, mutta haluan aina lukea arviot kirjoista, jotka olen itse tehnyt eli saat vielä toisenkin kommnetin, mutta käyn ensin syömässä. Alussa kun pidin blogia, en edes odottanut että kukaan kommetoi, ja olin hirveän tyytyävinen. Se suorittaminen tuli mukaan vasta kun kommentit vain lisääntyivät ja lisääntyivät. Nyt sitä tuntee, että ei ole enää olemassa ilman lukijoita, mutta onko se totta...
Vilkaisin kirjakaupassa sitä uutta kirjaa - siinäkin on minusta hauska kansi, ei tosin niin upea kuin tässä. (Makuasia tietty, muistan, että joku taisi blogissaan haukkua kannen kauheaksi.) Luulen kuitenkin, etten enää jatka Moriartyn parissa, jotenkin luulen, että Hyvä aviomies riitti minulle. Ehkä. =D
Poista(Juu, eihän kaikkea tarvitsekaan lukea. En minäkään lue. Minä olin aluksi tosi arka kommenttien suhteen, olin aivan ällikällä lyöty jos sain edes yhden, ja toisaalta en meinannut uskaltaa kommentoida muille. =D Ja toki sitä on olemassa ilman lukijoita. Ymmärrän kyllä tuon suorittamispointin.)
Tämä kirja keikkuu jopa paikassa täällä ja kantta aina ihastelen, mutta joo... Lukemisen jätän suosiolla väliin, ei kuulosta ollenkaan minun jutulta. :D
VastaaPoistaKansi onkin parasta antia tässä kirjassa... =D Ainakin minulle, ei ollut oikein minunkaan juttuni. Mutta ihan luettava, ei siinä mitään. =D
Poista