Minne juna kuljettaa

Innostuin Lapsi 44:stä keväällä, kun Elegia kirjoitti kirjasta niin kiinnostavasti ja vetävästi. Kirjailija oli minulle tuntematon, joten oli mukava saada uusi, mielenkiintoinen nimi lukulistalle. Meni hyvä tovi ennen kuin sain kirjan käsiini - välillä koko kirja pääsi unohtumaan, mutta nyt asia on korjattu.

Tom Rob Smith on brittiläinen herrasmies, ammattikirjoittaja ja jännityskirjailija, jonka esikoisteos Lapsi 44 ilmestyi vuonna 2008. Ura on jatkunut kahdella jatko-osalla sekä yhdellä itsenäisellä teoksella. Lapsi 44 oli ehdokkaana Booker-palkinnon saajaksi. Lapsi 44 on siirtynyt myös valkokankaalle tänä vuonna. Smithistä löytyy skandinaavista verta; hänen äitinsä on ruotsalainen.

Lapsi 44 sijoittuu Neuvostoliittoon, Stalinin aikaan ja vähän sen jälkeen. Lev Demidov on kunniallinen valtion ja MGB:n työntekijä, joka on naimisissa kauniin Raisan kanssa. Uskomus Neuvostoliitosta, jossa rikollisuutta ei (näennäisesti) ole, elää vahvana, äärimmäisen tiukka valtio pitää siitä huolen. Lev päätyy tutkimaan erään nuoren pojan onnettomuutta - vai onko se onnettomuus? Onko niin, että rikollisuus on luikerrellut kansalaisten keskuuteen? Pikkuhiljaa Lev päätyy yhä syvemmälle valtion ja vaiettujen rikosten vyyhtiin, joka alkaa avautua hitaasti kuin  lankakerä...

Tom Rob Smith on kirjoittajana asiansa osaava, jännityskirjailijan siisti ote on hyvin hallussa. Teksti on riisuttua, suurta eloisuutta siitä on turha hakea, mutta sen minkä Smith kertoo, sen hän tekee hallitulla, yksinkertaisella taktiikalla, olematta kuitenkaan läpeensä tylsä tai kliseinen. Kuin valtion agentti, joka tekee työnsä tunnollisesti ja mukisematta. Smithin tyyli on verkkainen, pohdiskeleva, ja herra sekoittaa tähän soppaan nopeatempoisempia toimintakohtauksia, rajuutta ja rujoa menoa. Luin aikoinaan Ilkka Remestä; minulle tuli hänen tuotantonsa mieleen tästä Smithin teoksesta.

Varsinkin kirjan alku on todella hidas. Tarina lähtee käyntiin niin hitaalla käynnillä, että aloin jo miettiä, mahtaako tämä tarinaheppa päästä laukkaan ollenkaan. Kyllä se pääsi, vähitellen, ja vaikka alku on hidas, jokin pieni koukku siinä piti mielenkiintoa yllä, niin ettei kirjaa tehnyt mieli heittää lähimpään vesilätäkköön. Ja kun tarina otti tuulta alleen, minä pidin sen lepattavista henkäyksistä, siitä huolimatta, että verkkaisuus jatkuu läpi kirjan. Toisaalta, mietteliäät, viipyilevät osat tuovat hauskaa kontrastia action!-meiningille.

Lev on selkeä päähenkilö, mutta tarinaa seurataan myös monen muun näkökulmasta. Raisa-vaimokin on kuvioissa vahvasti mukana. Kirjan heikkous on nimenomaan henkilöt; he ovat hyvin puisevia, kirjailijan liikuttamia marionetteja, joilla ei ole karismaa eikä sielua. He menevät sinne, minne kirjailija käskee, mutta he eivät ole todella olemassa. Lev on komea. Raisa on kaunis. Vaikka Lev vetää joukkoa, ei häntä tunne, ei kunnolla, aivan kuin lukisi jonkun väärennettyä päiväkirjaa, ja se aito, oikea päiväkirja olisi lukittuna jossakin muualla. Lev ei päästä sisälle, Smith ei anna meidän päästä tarpeeksi sisälle. Minä jäin koputtelemaan Levin ulkopuolelle, naputtelin häntä ohimoille etsien kuin oven kolkutinta, kop, kop, onko siellä ketään kotona? Leviä ja Raisaa ei henkilöinä tunnu erottavan mikään muu kuin sukupuoli; muuten he voisivat periaatteessa olla sama henkilö. Lapsen näkökulmakerronnassa on hivenen enemmän tunnetta ja yritystä saada hahmo jalkeille omana itsenään. Luulen, että henkilöhahmojen onttous oli se ratkaiseva tekijä, etten lämmennyt kirjalle niin paljon kuin olin toivonut.

Lapsi 44 on saanut inspiraationsa tositapahtumista. Tätä en tiennyt kuin vasta kirjan luettuani. (Koska olen urpo.) Lapsi 44 on hyytävä, kliininen, Siperian pakkasen purema. Kaiken tuon aistin, mutta kylmyys pysyi jossain kaukana, ihokarvani eivät edes nousseet pystyyn. Olen kiitollinen siitä, etten osannut lukea Smithin tarinaa sataa sivua aikaisemmin ajatuksissani ennen kuin se luki itse kirjassa. Lapsi 44 on mukavan yllätyksellinen. Ne mahtavimmat WOW!- fiilikset jäivät silti kokematta. Puhdasverisenä trillerinä Lapsi 44 on kuitenkin laadukas tapaus, vaikka se ei ollut minulle teoksena mind-blowing- luokkaa. Pieni miinus täytyy antaa loppukliimaksista; kun tarinaa pohjustetaan pitkään ja hartaudella, sitä otaksuu, ettei viimeinen niitti olisi kömpelö ja kiirehditty. Näin valitettavasti pääsi käymään.

Alkuteos: Child 44 (2008)
Julkaistu Suomessa: Tammi 2009
Sivumäärä: 421
Kirjanmerkit: Kolme ja puoli
Lainattua: Puolueen vihollisia eivät olleet pelkästään sabotöörit ja vakoojat vaan myös epäilijät, jotka eivät uskoneet puolueeseen eivätkä heitä kaikkia odottavaan uuteen yhteiskuntaan. Tästä näkökulmasta katsoen Levin ystävä ja virkaveli Fjodor oli yhteiskunnan vihollinen. 

Ruksaan kirjankansibingossa kohdan Punainen.