Tivolissa on tunnelmaa

Vihdoinkin olen saanut luettua herra Kingin uusimman suomennetun, Tervetuloa Joylandiin. Tätä kirjaa on luettu kiitettävän ahkerasti muissa blogeissa, ja nyt minäkin pääsen tästä kirjoittamaan muutaman sanasen. Tervetuloa Joylandiin on herra Kingin miljoonasseitsemäskymmenes teos, ja näistä kaikista minä olen nyt lukenut äkkiseltään laskettuna 47 kappaletta. Vielä on siis matkaa.

Tervetuloa Joylandiin kuuluu amerikkalaiseen Hard Case Crime-pokkarisarjaan, ja Joyland on toinen romaani Kingiltä tähän kokoelmaan. Hard Case Crime kuvailee itseään termillä hardboiled crime novels. Se toinen Kingin panos näihin nostalgisiin rikoskirjoihin on vuoden 2005 The Colorado Kid, jota ei ole suomennettu. Tuosta kirjasta on tehty tv-sarja Haven, josta olen kovin pitänyt.

Joyland on Devin Jonesin muistelutarina. Herra muistelee vuoden 1973 kesätyöpaikkaansa Joylandin huvipuistossa, jolloin hän oli parikymppinen nuorukainen. Sydän pentele on särkynyt, mutta onneksi pian löytyy muutakin ajateltavaa; Joylandin kummitusjunassa kuulemma kummittelee oikeasti, tapetun nuoren naisen haamu se siellä haahuilee. Tivolielämä, murhamysteeri ja uudet ystävät pitävät miehen käynnissä, ja tutustuupa nuori mies myös sangen mielenkiintoiseen naiseen ja tämän sairaaseen poikaan. On aika astua laitteisiin, on aika maistella hattaraa, on aika nauttia ja - hiukkasen pelätä, jos se sopivalta tuntuu. 

Aina kun aloitan Kingin kirjan minusta tuntuu siltä kuin palaisin kotiin. Kingin luona olen kotona. Turvassa. Kaikki hyvin. Hyvä mieli. Oli kirja loistava tai vähemmän loistava. Näin kävi taas, huoh, ihanaa, olen kotona. Joskus tuo kotona oleilu on täydellistä, ei ole kiirettä, on hyvää ruokaa ja kahvia, auringonpaistetta ja paikat siisteinä, voi olla ja rentoutua, ja joskus, kuten Joylandin kohdalla, meno on nuhjuisempaa, ulkona saattaa sadella, sisällä on tunkkaista, vaikka kuinka tuulettaa, ruoka on vähän mautonta ja kahvikin pohjaan palanutta, kissa on yökännyt matolle ja levittänyt karvapallojaan ympäri kotia. Niin, kaikki on vähän sinnepäin, mutta kuitenkin, kotona.   

Tarinana Joyland on hiukan ohut. Vaikka mukana on tuttua Kingin tavaramerkkikerrontaa, jotenkin kirjasta tulee tunne, että se on ammattikirjailijan mittatilaustyönä tehty teos. Sekä tarinasta että hahmoista puuttuu se tietty syvyys, se tietty koukku, jonka avulla King onkii lukijan saalikseen, eikä päästä enää irti. Se koukku, joka tuntuu selkänahassa ja kylkiluissa asti. Joyland vain hipaisee, käväisee lähistöllä, kuin hento käden kosketus, hei, minä olen täällä, uskollinen lukijani, nousetko veneeseeni? Vain arka pyyntö, joka leijailee teoksen yllä, pyyntö, jonka hädin tuskin kuulee, ja niin sitä ui rauhallisesti tiehensä, leppeissä vesissä, ei osunut raapiva koukku kohdalle tällä kertaa.

Luulin, että kirjassa voivotellaan Devinin tyttöystävän perään liiaksi asti (luin Morren arvostelun), ja sitä vatvontaa hieman pelkäsin, mutta yllätyin positiivisesti, sillä alun haikailun jälkeen asia jäi vähemmälle huomiolle. Jokainen lukukokemus on subjektiivinen, joten minulle Wendy-kuvio pysyi kohtuuden rajoissa. (Sinällään mietin, että miksi ihmeessä Devin oli muka niin rakastunut Wendyyn. Kerrassaan luotaantyöntävä naiseläjä, ja sen pystyi päättelemään muutamalla naiseen liittyvällä maininnalla. Mutta se subjektiivisuus ja niin edelleen.)

Luin Joylandin mielelläni, vaikka se ei säväyttänyt. Kirjasta puuttuu se tarinan ja hahmojen räiskyvä palo, johon olen aikoinaan Kingin kirjoissa rakastunut. Joyland on pehmoinen ja surullisen kaihoisa puolijännäri, jossa itse rikos on ainoastaan yksi osatekijä. Devinin nuoruuden muistelmat on se juttu, Joylandin hulppein karuselliajelu. Sen kyydissä on kohtuullisen mukavaa ja turvallista olla, mutta kyyti ei yllä hurjaksi tarinapyörteeksi, joka imaisisi sisuksiinsa, ja sieltä pois päästyään, olisi totaalisessa hurmiossa ja hämmennyksessä. Toki King tekee hyvää työtä; hän solahtaa parikymppisen miehen saappaisiin helposti ja muistuttaa muutaman kerran, että nykyajassa hän on elämää nähnyt herrasmies. Kingin tekstistä huokuu kokemus. Tunnelmanluojana herra on lähes poikkeuksetta erinomainen, kuten nyt, tosin tunnelmastakin jää piirunverran puuttumaan. King ei ehkä ole maailman taidokkain kaunokirjailija, mutta hän osaa koskettaa, ja sen hän tekee myös tällaisessa puolihutaistussa romaanissa. Kaiken kaikkiaan, Joyland on vaisuhko tapaus Kingin teokseksi.

Alkuteos: Joyland 2013
Julkaistu Suomessa: Tammi 2015
Sivumäärä: 288
Kirjanmerkit: Kaksi ja puoli
Lainattua: Ei hän ollut. Minulla on ollut monia työpaikkoja kuluneiden vuosien aikana, ja tämänhetkinen päätoimittajan pestini - varmaankin viimeinen pestini ennen kuin eläke nappaa minut kynsiinsä - on mahtava, mutta en koskaan ole ollut niin oudon onnellinen ja niin täysin oikeassa paikassa kuin silloin kun kaksikymmentäyksivuotiaana kannoin turkkia ja tanssin Hokey Pokeya kuumana kesäkuun päivänä.
  Perstuntumalla, kullannuput. 

Ruksaan kirjankansibingossa kohdan Värikäs. Ei tullut bingoa ei. Sen siitä saa, kun valitsee mitä kirjoja sattuu ja katsoo jälkikäteen, osuuko ruksi kohdalle. Mutta hauskaa bingoilua silti!

PS.Tämä on muuten blogini 200:s postaus. Ohhoh. Olen muuten taas miettinyt blogini tulevaisuutta - luulen, että blogini toden totta vetäytyy pikkuhiljaa kokonaan eläkkeelle. Ehkä tulen tänne hehkuttamaan, jos luen aivan ylimaallisen kirjan. Tai seuraavan Kingini - joka muuten voi olla aivan ylimaallinen kirja. Ehkä bloggaan jatkossa vain Kingeistä. Tai en mistään. En tiedä. Jotenkin tuntuu, ettei kukaan enää edes lue blogiani (on teitä siellä muutama, love you, kiitos!), ja myönnän, ettei se hirveästi motivoi. Minulle kommentit ovat tärkeitä, ja jos niitä ei tule juuri lainkaan, innostus bloggaamiseen laskee. Aloitin blogin yli kolme vuotta sitten - jokin salaperäinen olento siunatkoon kaikkia järkyttäviä tekstejäni! - ja silloin minulla oli tietty kimmoke. Nyt tuo kimmoke alkaa olla kulunut loppuun. Ja niin, oma (olematon) kaunokirjallinen urani on yhä se prioriteettini, joten on luonnollista, että blogi jää vähitellen syrjään.