Parrasvaloihin kadonneet

Luettu kirja: Varamies Otava 2014 Alkuteos: The Understudy (2005) Sivumäärä: 368

Kenelle: Lupsakkaa viihdekirjaa etsiville, brittihuumorin ystäville, kommellustarinoita janoaville.

Miksi: Menin kirjastoon ilman suunnitelmaa, ja minulla oli tunne, että olen lukenut kaikki maailman kirjat. (Tiedätte varmasti tuon tunteen?) Sovituksen lisäksi päätin palata vanhan tutun pariin. 

Kirjailija: Brittiläinen David Nicholls,englantia ja draamaa opiskellut herra, joka on myös käsikirjoittaja. Esikoisteos Kaikki peliin ilahdutti, ja suosittu, elokuvanakin tunnettu Sinä päivänä ihastutti allekirjoittanutta. Varamies on herran toinen romaaani, ja uusin tulokas, Yhtä matkaa, on ilmestynyt tänä vuonna.

Mistä kertoo: Näyttelijä Stephen C. McQueen on ikuinen varamies. Aviolitto on päättynyt kolmikymppisenä, oma tytär on hienosteleva nirppanokka, työura junnaa paikoillaan, oma koti on läävä, jossa ei ole jääkaappia, ei mene hyvin, ei, Stephen! Stephenillä on pieni (tosi pieni) rooli näytelmässä, jonka pääosaa esittää SUPER-HOT-SUOSITTU-OMG Josh Harper, joka pieree ruusun terälehtiä ja ryöhtäilee Beethovenin pianosonaatteja. Mutta Steve on Joshin varamies, tuuraaja, mikäli itse Walking SexMachine of The Year estyy pääsemästä näytökseen. Saako Stephen mahdollisuuden astua parrasvaloihin jonain päivänä? Entä löytyykö säpinää naisrintamalla, vai viekö Josh Harper kaikki maailman naiset?

Tunnelma: Reipas, hupsutteleva, kaunistelematon, kaksipuolinen, ripaus glamouria ja ojan pohjaa, menevää sanailua, kirja kuin elokuva, meheviä kohtauksia.  

Kirjailijan ääni: Sujuvasanainen ja nokkela Nicholls viihdyttää. Häntä on helppo kuunnella, huulen heitto on luonnollista, hän ei rakenna monimutkaisia juonikuvioita, vaan antaa asioiden mennä omalla painollaan. Nichollsissa on aitoutta, vaikka joissakin kohtauksissa on pienen pientä laskelmoinnin makua, ai että tämä näyttäisi hyvältä valkokankaalla romanttisessa komediassa. Vaikka ei siinä ole mitään pahaa. Nichollsista paistaa käsikirjoittajamaisuus, mikä tulee ilmi varsinkin dialogipainoitteisessa tekstissä.

Tarina: Kliseinen ja ennalta arvattava, mutta mitä se haittaa, en jaksa aina nipottaa. (Lopussa tarina välttää onneksi kaikista kliseisimmän vaihtoehdon.) Sitä paitsi Nicholls tekee asiansa tyylillä, omanlaisella ja vetävällä sellaisella. Tarina ei anna huikeita elämyksiä, mutta mukavia, pikku tuokioita hymyn kera, ja joskus me tarvitsemme sellaisia hetkiä. 

Henkilöt: Asiansa ajavia, sopivan rosoisia, mutta joista puuttuu se jokin, että heihin kiintyisi. Heidän kuulumisistaan on silti kiva lukea, vaikka he eivät tule lähelle. 

Lainattua: Ja nyt Stephen itsekin sai ansaita elantonsa teeskentelemällä, ja tilaisuuden tullen hän myös nautti siitä. Tietenkin hän oli tietoinen siitä, että näyttelijän ammatti oli huolestuttavan itsekeskeinen. Joskus häntä suorastaan nolotti, tai peräti hävetti, olla mukana niin typerässä, pinnallisessa ja jonninjoutavassa touhussa. Mutta hän koki vahvasti, että parhaissa esityksissä oli jotakin aitoa: taitoa ja jopa taidetta.

Kirjanmerkit: Kolme

Epämääräisiä huomioita kirjan ulkopuolelta: Katsoin jokin aika sitten elokuvasovituksen kirjasta Piiat. Pidin elokuvasta (jos antaisin tähtiä, niin kolme ja puoli) ja siitä, että se on hyvin uskollinen kirjalle, mutta se ei aivan tavoittanut minusta kirjan tunnelmaa. Miss Celia on elokuvassa oikeastaan juuri sellainen kuin olin kuvitellut, ja minua hieman harmitti, että Minnyn ja Miss Celian ystävyys jäi elokuvassa turhan vähälle huomiolle. Mutta hyvä elokuva! Me like it!