Kuka perheesi vei, Libby Day?

Luettu kirja: Paha paikka WSOY 2014 (arvostelukappale). Alkuteos: Dark Places (2009) Sivumäärä: 381

Kenelle: Tummia sävyjä pelkäämättömille, hieman erilaisempia rikoskirjoja etsiville, pienoista jännitysshokkihoitoa kaipaaville. 

Miksi: Kiltti tyttö viehätti viime vuonna useita, ja toki minäkin halusin tietää, mistä siinä oli kyse. Minusta kirja oli kohtuullinen, mutta ei mielestäni kohun arvoinen. Pidin silti kirjailijaa lupaavana, ja kun innokkaimmat lukivat Flynnin aikaisempaa tuotantoa alkuperäiskielellä ja esittelivät ystävällisesti kyseisiä kirjoja blogeissaan, ne kuulostivat korvaani minulle sopivammilta kuin Kiltti tyttö. Pahaan paikkaan oli siis päästävä!   

Kirjailija: Amerikkalainen Gillian Flynn, entinen tv-kriitikko, nykyinen hittirikoskirjailija. Paha paikka on hänen toinen romaaninsa. Esikoisteos Sharp Objects odottaa suomennosta. Sekä Pahasta paikasta että Kiltistä tytöstä on tulossa elokuva, ja vielä tänä syksynä. Varsinkin Kiltin tytön filmatisointia odotan mielenkiinnolla, sillä elokuvan ohjaa eräs suosikkielokuvaohjaajistani eli David Fincher.

Mistä kertoo: Hei, hei, olen Libby Day! Olen kolmekymmentä jotain vuotta ja aika saamaton ihminen. Lähes koko perheeni surmattiin, kun olin seitsenvuotias. Armas teini-ikäinen, hullu saatananpalvoja veljeni Ben teki sen, koska näin hänen tekevän, tai ainakin luulen nähneeni niin, ja rakas Ben on istunut siitä lähtien vankilassa. Mutta ei huonoa ilman hyvääkin! Perheen mestauksesta selvinneenä voi nimittäin lyödä rahoiksi, ja melko pitkään pystyin elämään noiden rahojen avulla, mutta elukka sentään, nyt raha alkaa olla lopussa, ja en jaksa ja voi pyhä paviaani. Ei hätää! Onneksi jotkut ihmehörhöt ottavat minuun yhteyttä, tyypit, joilla on mahtava kerho nimetä Kill Club; ne tykkäävät ratkoa rikoksia, ja niillä on rahaa kuin hiekkaa, ja ne haluavat hukuttaa minut siihen, jos suostun tutkimaan veljeni edesottamuksia silloin kauan, kauan sitten. Ne tyypit oikeasti uskovat, että Ben on syytön! (Voi olla, että ne ovat oikeassa, sillä en voi olla aivan varma itsekään; hei come on, olin seitsemän vuotta, ja niin, kuten jo sanoin, en aina jaksa.) Ota siis pikkuisesta menninkäiskädestäni kiinni ja juostaan yhdessä Pahaan paikkaan ja katsotaan, mitä me saamme selville!  

Tunnelma: Raju ja ravisteleva, niin tarkoituksellisen shokeerava, että se tavallaan syö itse itsensä, eikä jäljelle jää enää muuta kuin puuduttunut olotila, kiero ja synkkä, mutta myös jollain tavalla irrallinen, auringonlaskun jälkeinen hämärä, jossa vielä näkee, mutta osa jo katoaa. Loistavan Linnuntietä jälkeen Paha paikka tuntuu valjulta ja nuhjuiselta, liian kuumassa teltassa nukutulta yöltä liian kovalla alustalla, ja samperi, hyttynenkin inisi koko yön korvan juuressa.       

Kirjailijan ääni: Flynn on kieltämättä häiritsevän kerronnan taitaja, nainen, joka maalaa makaaberin maalauksen, anteeksi pyytelemättä, ketään kumartamatta, maalauksen, jonka hän loihtii sormiväreillä, mustalla ja verenpunaisella, nainen, joka tahrii, sotkee, riipii, raapii, vetää kynsien jäljet tarvittaessa. Flynnissä on tietynlaista potkua, eikä hän ole se loppuun kalutuin, teroittamattomin lyijykynä jännityskirjailijoiden penaalissa, mutta mitään mullistavaa rouva Flynn ei tarjoa. Mielestäni Kiltti tyttö on paremmin kirjoitettu; Pahassa paikassa on enemmän jäykkyyttä, vaikka teksti on sujuvaa ja nopealukuista. 

Tarina: Minä olen varmaan jonkin sortin masokisti, sillä ilmeisesti pidän siitä, että saan turhautua jonkin dekkarin parissa. Mutta kun! Aina välillä osuu ja uppoaa, joten minä jaksan yrittää. Minulla oli kova usko siihen, että Paha paikka tulee ja pyyhkii Kiltillä tytöllä lattiaa, mutta kappas, Kiltti tyttö osoittautui paljon paremmaksi. Kiltissä tytössä oli kuitenkin psykologista syvyyttä, mutta Paha paikka on vaan lähinnä liejuinen rapakko, ohhoh, onpas paha paikka, ja ruumis ja verta, ja joku typerä sivuhenkilö seisoo rapakossa kumisaappaissaan, huh huh huu, pitäisikö tämän olla sitä todella kammottavaa rikosmeininkiä? Tarina on kuitenkin sen verran vetävä, että sen hotkaisee helposti, ja siinä on uteliaisuutta kiihottavia elementtejä, mutta antoiko se minulle mitään? Eipä juuri. En yllättynyt (tälläkään kertaa) monestakaan käänteestä, ja loppuratkaisun aavistin osittain kohdilleen. Niin. Hyvät kirjat ja kirjailijat myös inspiroivat minua kirjoittamaan, mutta nyt Paha paikka ei minua inspiroi, vaan tuloksena on tätä todella kammottavaa blogimeininkiä.
 
Henkilöt: Rasittavia. Ärsyttäviä. Tympeän samanlaisia lähes kaikki. Rasittavuudessa ja ärsyttävyydessä ei ole mitään vikaa, sillä mieluummin aina rasittava ja ärsyttävä kuin umpitylsä ja väritön, mutta näissä rasittavissa ja ärsyttävissä ihmisissä ei käytännössä ole muita ominaisuuksia. Mustaa lakritsikakkua koko porukka kaikki tyynni, otat palan, ja ahaa, huomaat, ettei mustan kuorrutteen alla ole mitään. Ihmisiä, joista olisi voinut tulla erittäin mielenkiintoisia pienoisella syventämisoperaatiolla. 

Lainattua: Tähyilin peruutuspeiliin ja näin siellä yhä samat lapsenkasvoni. Pisamat olivat haalistuneet ja hampaat oiotut, mutta minulla oli yhä nykerönenä ja kissanpojan ymmyrkäiset silmät. Valkaisin tätä nykyä tukkaani, mutta punainen juurikasvu näkyi jo. Näytti siltä kuin päänahkani vuotaisi verta, varsinkin tässä loppuiltapäivän auringossa. Näky oli kammottava. Sytytin tupakan. Saatoin olla kuukausia polttamatta ja sitten muistaa: nyt pitää saada tupakkaa. Sellainen minä olen, en kiinny mihinkään.

Kirjanmerkit: Kaksi kirjanmerkkiä.

Epämääräisiä huomioita kirjan ulkopuolelta: Kiitos sääjumala, että kuuntelit viimeksi, kun pyysin kesäisempää heinäkuuta. Kiitän. Lämpömittarissa varjossa +26.