.

.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Myrskyluodon Maija

 

Luettu kirja: Tyrskyt Avain 2010 Alkuteos: Les Déferlantes (2008) Sivumäärä: 477

Kenelle: Viipyilevien haahuiluromaanien ystäville. Luonnonläheisille ihmisille. Pientä pysähdystä kaipaaville. 

Miksi: Innostuin Tyrskyistä jo hyvä tovi sitten. Kirjaa on kehuttu monessa blogissa, ja ajattelin, että siinä voisi olla minulle hyvä kirja. 

Kirjailija: Ranskalainen Claudie Gallay, jonka ura käynnistyi kaksituhattaluvun alussa. Tyrskyt on hänen kuudes romaaninsa, sekä myös hänen todellinen läpimurtonsa. Tyrskyt on voittanut useita ranskalaisia kirjallisuuspalkintoja. Kirjasta on tehty tv-elokuva. (Mikäli ymmärsin oikein, ranskan kielen taitoni on vähintään yhtä hyvää kuin se kuuluisa saksan kielen taitoni.) Läpimurron jälkeen on ilmestynyt muutama romaani lisää.

Mistä kertoo:
Nimeltä mainitsemattomasta naisesta, ornitologista, joka on saapunut töihin La Hagueen, pieneen, tuulen ja meren pieksemään ranskalaiseen kylään. Nainen kantaa tuskaa sisällään, mutta työ auttaa, ja niin elämä notkahtelee eteenpäin, lintuja tarkkaillen, samalla kylän asukkaisiin tarkemmin tutustuen. Kun kylään ilmestyy salaperäinen mies, Lambert, joka kyselee perheensä kohtalon perään, nainen huomaa vähitellen ajautuvansa miehen seuraan, kuin puunkappale meren rantaan. Voivatko he yhdessä löytää ratkaisun menneisyyden kiroihin?

Tunnelma:
Harras, suorastaan kirkollinen, merta ja luontoa palvova, mutta sopivalla tavalla, rauhallinen, arkinen, jossain määrin lyyrinen, mutta auttamattomasti keskeneräinen, kuin taulu, joka on vasta luonnosteluvaiheessa.   

Kirjailijan ääni: Aluksi Gallay kuulostaa samanlaiselta kuin hyvä ystävämme Joel Haahtela, vähäeleisyydellään ja pienillä tunnelmapaloillaan. Ihastuksen kipinä syttyy, mutta se sammuu varsin pian, sillä loputtomaan, töksähtelevään lausevirtaan turtuu. Ytimekkyydessä ei ole sinällään vikaa, mutta jos pyörä on lähes koko ajan vain pyörä, eikä edes yritetä keksiä jotain uutta, ei se paljon lukunystyröitä hivele. Nainen, joka rakastaa kolmea pistettä (...) sekä kappaleita, jotka kestävät rivin verran. (Niin, ehkä pitäisi ottaa oppia. Oma kappaleeni saattaa herkästi kasvaa vaikka sivun mittaiseksi, ennen kuin huomaan, että ai niin.) Katsellaan merta. (Ja katsellaan muuten monesti!) Juodaan. Katsotaan häntä. Yritetään olla syviä kuin Mariaanien hauta, mutta lopputulos on lähinnä puoleksi kuivahtanut rapakko. Silti, kirjailija kuiskailee välillä hyvin kauniisti, kutittelee nautinnollisilla oivalluksillaan. Dialogi mitäänsanomatonta.

Tarina:
Pelastavana enkelinä toimii helppolukuisuus, ja sen apulaisena aavistuksen omainen kutkutus, uteliaisuus, tarinan haluaa katsoa loppuun. Muuten kaikki on yhdentekevää. Nopeasti kääntyvät sivut auttavat jaksamaan, jokin ihastuttava lause jossain välissä hurraa vieressä kuin cheerleader, sinä pystyt siihen! Tietynlainen naiivius ja lukijan aliarvioiminen ärsyttää sitä enemmän, mitä pidemmälle kirja etenee.  

Henkilöt:
Mielenkiintoisia, mutta heistä ei saa otetta. Tyhjiä sisältä, valahtavat melko pitkälti samaan muottiin. Kylmiä, vaitonaisia tunteiden tulkkeja. Kylmälläkin voi olla väri. Näissä henkilöissä ei ole väriä. Harmaata peruskalliota, jolla tarinan kertojanainen istuskelee, samalla siinä mukavasti itsensä päällä. Varsinainen barbamama. Nainen, joka tuntuu jotenkin sukupuolettomalta. 

Lainattua:
Myöhemmin huoneessani, kämmenet ikkunaa vasten seistessäni näin kasvoni, peilin jättämän punaisen jäljen. 
  Naarmu oli turvonnut, kuuma. Irronnneen peilin raapaisuun voi kuollakin.
  Pellit, ruoste.
  Hän oli puhunut kaupungeista. Hän oli sanonut: Joissain paikoissa ei näy enää tähtiä.
  Paljaat jalkani lattialla. Sormenjäljet ikkunaruudussa. Puhdistin haavan viinapulloon jääneellä tilkalla.
 

Kirjanmerkit: Kaksi ja puoli. (Melko suuri pettymys. Luulin saavani kunnollisen kertomuksen, kirjaillun ja kauniin, paksun päiväpeitteen, mutta sain rippeitä puhkikuluneista lakanoista.)

Epämääräisiä huomioita kirjan ulkopuolelta:

Pitäisi.
Kai.
Kirjoittaa.
Näin.
Että.
Voittaisin.
Kirjallisuuspalkintoja.

22 kommenttia:

  1. Täällä nainen joka rakastaa kolmea pistettä ihan yhtä intohimoisesti kuin Duras!

    Tyrskyt on mun sieluromaani. Minä olen tai haluan olla tuo romaanin haahuileva nainen...Minä olin se, ehkä olen vieläkin joskus...toisinaan...

    Rrrakastan MITEN sinä kirjoitat näitä arvioita ♥

    Kommentti Epämääräisiin huomioihin: Minä luen nyt kirjaa, jota lukiessa mietin, että näin minä haluaisin kirjoittaa. En saadakseni palkintoja, vaan piirtääkseni ikuisen muistijäljen lukijan mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee aina itselle vähän petturiolo ja sellainen "voi anteeksi" fiilis, kun tulee kirjoitettua kirjasta ei niin mairittelevaan sävyyn, ja sitten se kirja onkin jollekulle todella tärkeä, niin kuin nyt sinulle! Mutta niin ne kirjat vaikuttavat eri tavalla ihmisiin. =D Ihana tuo toinen lauseesi! <3

      Ja oi, kiitos kaunis sanoistasi!

      En minä oikeasti muuttaisi kirjoitustapaani voittaakseni jotain. Minä olen minä, eikä minun kirjoittamiseni juuri tästä muuksi muutu. Aina toki lukiessani inspiroidun (ainakin hyvän kirjan kohdalla) itsekin kirjoittamaan, ja ainahan kirjoittamisessa on parantamisen varaa, vaikka itse tyyli pysyisi. =D

      Poista
    2. Irene, kukaan ei jaksaisi lukea sellaista, jossa kirjoittaja haluaisi vain olla kaikkien lukijoidensa mieliksi. Minä pidän pääsääntöisesti kirjoista, joita valitsen, mutta onhan niitä notkahduksiakin ollut...Olen luvannut itselleni, että kerron vain, miten itse kirjan koen, mitään salaamatta. Siksi sinua onkin niin kiva lukea, kun et 'säästele' tunnelmissasi. Minä jotenkin täällä virkistyn...;)

      Poista
    3. Niinpä. Minullakin on yleensä sellainen aika hyvä vaisto kirjojen suhteen, että mistä pitäisin, mistä en, mutta tosiaan, aina ei mene kohdilleen. Mutta vaikka esim. Tyrskyt eivät ryskyneet minulle sillä tavalla kuin odotin, en suinkaan pidä sitä huonona kirjana, ymmärrän tavallaan kirjaa, se ei vaan sopinut minun mielenmaisemaani tällä hetkellä. Itse tyrskyän joskus vähän liikaakin... =D Joskus (harvoin onneksi!) törmään myös huonoihin kirjoihin, ja silloin en juurikaan edes yritä ymmärtää. =D

      Hih, kiva ja kiitos, kun käyt virkistäytymässä!

      Poista
    4. Jälleen virkistäydyn;) Siis minulle Tyrskyt oli myös paitsi todella hyvä kirja, myös kirja, joka kertoo sellaisesta 'maisemasta' kaikkineen, jonne haluaisin usein vetäytyä RAUHOITTUMAAN. Minäkin katsos tyrskyän niin, että olen alati levoton tuhkimo ja just Gallayn kirjan kaikki on ominta sielunmaisemaani, Sitä kaivattua rauhaa, jossa vain meri pauhaa ja lokit huutavat. Tässä syy miksi välillä matkustamme rahtilaivalla muutamia päiviä vaikka Saksaan: En voi tehdä siellä muuta kuin katsella merta, minkä aivotututkijat ovat todenneet antavan eniten lepoa aivoille. No, voi siellä myös syödä, nukkua, lukea etc.,mutta epätavallisen vähän eli olen siellä sitten kuin terveellisessä, omaehtoisessa 'vankeudessa'.

      Poista
    5. Oi että, jotenkin pidän ajatuksesta, että välillä pitää vain nousta rahtilaivaan ja seilata muualle! Kuulostaa ihanan rentouttavalta. Minä olen merityttöjä, aina olen asunut lähellä merta, vaikka en nyt sentään ihan rannassa. =D Ehkä siksi en aivan kohdannut Gallayn tunnelmien kanssa.

      Poista
  2. Yritän muuten aina arvailla otsikkosi perusteella, että mistä kirjasta kirjoitat, ja tällä kertaa osuin oikeaan! :D

    Luin itse Tyrskyjä joskus pari vuotta sitten, juuri sen saamien kehujen vuoksi, mutta kirja jäi kesken puolessa välissä. Alussa mainitsemasi lyyrisyys jaksoi vielä miellyttää, mutta vähitellen siihen turtui ja kirja alkoi vain tylsistyttää. Tuskin koskaan jaksan tarttua siihen uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, tämähän on siis samalla arvuutteluleikki, hyvä sinä, bingo tuli! =D

      Tyrskyt oli onneksi minun helppoa lukea, ettei kesken jättäminen käynyt mielessäkään. Vaikka minähän luen läpi vaikka harmaan kiven, jos niin olen päättänyt, minun on tosi vaikea jättää kirjoja kesken. Kirjassa oli hyvää, mutta ei tarpeeksi minun makuuni.

      Poista
  3. Minä niin toivoin oikeaa Myrskyluodon Maijaa... Lainauksesta tuli mieleen Haahtelan Perhosenkerääjä, siinäkin nainen katselee ikkunasta...Kolme pistettä on vaan niin kiva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sentään. Minä olen niin sivistymätön, etten edes tiennyt, että Myrskyluodosta on kirjasarja (nyt selvisi kun googletin), luulin vaan, että leffa ja näytelmä. Aina oppii uutta! =D

      Minulle tuli Tyrskyistä paljonkin mieleen Haahtela, mutta Gallay tekee saman hieman enemmän kertoen. Mutta mielestäni tässä kirjassa juuri se tunnelman tavoittelu tökki. =D

      Poista
  4. Hieno arvio ja kirjakin voi olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! =D Hieno kirja - jollekulle muulle kuin minulle. =D

      Poista
    2. Kirja ei ole minunkaan lukulistalla.

      Poista
    3. Hulluksihan (hullummaksi) tässä tulisi, jos pitäisi kaikki maailman kirjat lukea. Kaikki ei ole kaikille. =D

      Poista
  5. Itseäni tämä kirja ei kiinnostaisi mutta kuten Leena ja Tiina tuossa yllä jo mainitsivat niin nää sun arviot on vaan niin jännittäviä ja mukaansatempaavia! Näitä lukee mielellään, monesti mieluumin kuin sitä kirjaa josta kerrot:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Hauska kuulla! Toivottavasti edes joskus kiinnostus itse kirjaankin heräisi! =D

      Poista
    2. No joo, kaikista Kingeistä kyllä! :D Ja joistain muistakin mutta ei juuri tästä Tyrskyistä.

      Poista
  6. Minulla oli tämä jo ennen juhannusta mukana mökkilukemisena, mutta sitten kesken oleva Kalle Päätalo veti pidemmän korren ja nyt kärkeen kiilasi vielä eräs ihanaakin ihanampi Stephen King... Pitää tämä kuitenkin lukea, ehdin nimittäin jo ottaa kuvia postausta varten ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, ei sentään yhtä aikaa satuttu lukemaan Tyrskyjä! Ei tämän kanssa hirveän pitkään mene (ei ainakaan minulla), että voi aivan hyvin lukaista pois sopivassa välissä. Ja juu, King osaa kiilata jonossa... Törkeä setä. Ei kun ihana! Minä kävin vasta kirjastossa, ja lähti taas yksi King mukaan, jotenkin on taas vähän sellainen kausi menossa, että haluaisin lukea vaan Kingiä. =D

      Poista
  7. Ah minä rakastin tätä! Sen tunnelmaa ja merta ja kaikkea.

    Mutta niinhän se on, että toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä, ja kolmas... ei kummastakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Minulle tämä oli tähän saumaan jotenkin liian riisuttu ja eloton, en vain saanut tunnelmasta ja ihmisistä kiinni. Mutta ei tämä suinkaan ärsyttänyt minua. Okei, no ehkä vähän. =D Jotain kaunista, eteeristä tässä kyllä oli, vaikka se ei nyt tehnytkään minuun suurta vaikutusta.

      Poista