.

.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Top Ten Tuesday: Vuoroin vieraissa


On taas vierähtänyt tovi viimeisimmästä Top Ten Tuesday-listauksestani - myönnetään, ideat ovat olleet vähissä, laiskuutta, tuota jokaihmisen perimmäistä kuolemansyntiä, on ollut ilmassa sekä muita kirjoituskiireitä on riittänyt. Nyt kun olen pienellä lomalla - en missään kaukana, naapurikaupungissa, tosin muistutan, että asun Neptunuksella - ajattelin väkertää listan, jossa unohdetaan hetkeksi kirjallisuus (ainakin melkein) ja kurkataan television ihmeelliseen maailmaan. Niin, kyllä, Irene on kulturelli ihminen ja osaa kirjojen lukemisen lisäksi katsoa televisiota erinomaisesti, jopa hämmentävän taitavasti. Television katselu on taitolaji!

Joten, paljastan teille tärkeimmät ja parhaimmat televisio-ohjelmat tällä hetkellä, jotka joko jatkuvat edelleen tai ovat päättyneet hiljattain. Kaikkien aikojen listaus nimittäin tekisi minut hulluksi! (Siis hullummaksi.) Nauttikaa ja naurakaa minun hölmölle tv-maulleni! (Narsk, narsk, television ruutu on maukasta.)

1. Doctor Who. OooooH! (Voisin melkein jättää tähän, mutta en jätä, sillä miljoona poukkoilevaa sanaa on aina parempi kuin hienostunut ytimekkyys.) Olen katsonut vain Doctor Whon uutta versiota, 2000-luvun versiota. Brittisarjaa nimittäin ehdittiin tehdä yhteensä 26 kautta kuusikymmentä-, seitsemänkymmentä -, ja kahdeksankymmentäluvulla. Vuonna 2005 sarja herätettiin uudelleen henkiin, ja noihin aikoihin minä hyppäsin ensimmäistä kertaa Tardikseen. Sitten sarja meni Suomessa vuosien tauolle, ja kun se viimein palasi parisen vuotta sitten takaisin ruutuun, minä hullaannuin lopullisesti Tohtoriin. Rakastan tätä ohjelmaa. Doctor Who on minulle televisiomaailman Stephen King. Odotan uutta Tohtoria innolla! David Tennant on suosikkitohtorini, eikä Matt Smith jää hänestä kovin kauaksi.

2. Supernatural. Winchesterin veljekset pitivät ykköspaikkaa sydämessäni kauan, sillä ensimmäiset viisi kautta sarjasta ovat parasta ikinä. Sittemmin olemme matkanneet Samin ja Deanin seurassa jo yhdeksännelle kaudelle, mutta sarja ei ole enää entisensä. Silti, Supernatural on hiukan kuin Stephen King: keskinkertainenkin meininki on parempaa kuin monella muulla yhteensä. (Ahaa, katsotaan, kuinka monta kertaa herra King tulee mainittua.) Dean on kultaseni, vaikka viime aikoina hän on ärsyttänyt minua. 

3. Fringe. Walter Bishop on yksi mainioimmista hahmoista televisiossa, eikä sovi unohtaa toimivaa ryhmädynamiikkaa, joka vallitsee Walterin, Peterin, Olivian ja Astridin välillä. Sympaattisia henkilöitä ja yllättäviä tieteistarinoita, ai, ai, voiko enempää toivoa? Parhaillaan televisiossa pyörivä viides ja viimeinen kausi ei ole ollut niin mieleinen kuin aiemmat kaudet, mutta hyvää, tasaista menoa kuitenkin.

4. Dexter. Sarjamurhaaja Dexter Morganin elämän seuraaminen aiheuttaa hämmentäviä moraalidilemmoja. Kiehtovan paha, kiehtovan hyvä sarja, joka sai mielestäni täsmälleen oikean päätöksen, vaikka moni fani on ollut eri mieltä. Huikea Michael C. Hall!

5. The Walking Dead. Zombeja ja ihmiskohtaloita, halleluja!  Pidän tällaisista melkein maailmanlopuista - hah hah haa, aivan niin olisin sellaisia kokenut ja nauttinut täysillä! - niin kirjoissa kuin leffoissakin. Kävelevät kuolleet jaksavat yhä yllättää minut, ja koskaan ei tiedä, kuka päähahmoista listitään seuraavaksi. Michonne lienee suosikkihahmoni. (Zombi puree siis häneltä pään poikki varmaan pian.)

6. Vampyyripäiväkirjat.  Kyllä, tämä teinisarja/nuorten aikuisten sarja viehättää minua, vaikka inhoan Elenaa. Inhoan vuorotellen myös Damonia ja Stefania. Tällä hetkellä jostain syystä tykkään Stefanista ja inhoan Damonia. Seuraan sarjaa Suomi-television tahtiin, eli olen noin valovuoden Amerikkaa jäljessä.

7. Greyn anatomia. Ainoa sairaalasarja, jota olen koskaan seurannut. Greyssä yhdistyvät eeppinen, raastava draama sekä kepeys ja hauskuus koukuttavalla tavalla. Hahmot ovat huippuja! Suosikkejani ovat Cristina ja Callie.  

8. Criminal Minds. Ainoa "puhdas" poliisisarja, jota olen viime vuosina katsellut. En jaksa yhtään näitä perinteisiä poliisisarjoja (C.S.I. yms.), mutta tässä sarjassa on sitä jotakin, hulluutta ja kieroutta, juuri sellaista minä kaipaan. Kai se on niin, että hullut ja kierot pitävät toisistaan. Spencer on ihana, ja Garcia noin muuten mahtava.    

9. Näkijä. Vai onko tämä poliisisarja? Tavallaan kai, mutta tässä on myös jotain erilaista, DuBois´n upean perheen elämää, Allisonin meediokyvyt, nerokkaita jaksoja. Joe DuBois on käytännössä ihanneaviomieheni. Harmi, kun loppuun saakka loistavana pysynyt sarja päättyi jokin aika sitten. 

10. True Blood. Aluksi en pitänyt sarjasta kovin paljon, mutta jatkoin sitkeästi katselemista, kai paremman puutteessa, ja kas, jossain vaiheessa jotain naksahti jossain päin maailmankaikkeutta, ja True Bloodista ja minusta tuli paremmat ystävykset. Inhosin esimerkiksi Sookieta yli kaiken, eikä Jason sen puoleen kuulunut lempihahmoihini. Nykyään Stackhousen sisarukset ovat lempihahmojani koko sarjasta! Bill ja Eric sen sijaan saisivat painua ja hukuttaa itsensä lähimpään soramonttuun ja pysyä siellä. Taso on toki vaihdellut True Bloodissa; viimeisin kausi oli minusta hiukan tylsä.

Kuten näette, suosin Salattujen Elämien ja Serranon perheen kaltaista menoa sekä tyylikkäitä asiaohjelmia.

PS. Pakko mainita kolmannen kerran Stephen King; hänen kirjojensa pohjalta tehdyt sarjat, Haven ja Under the Dome, kuuluvat myös must-katsottaviin! Pidän Havenin maanläheisestä tunnelmasta, ja vaikka Under the Dome on enemmän Hollywoodin tyyliä ja poikkeaa muutenkin kirjasta, sekin on onnistunut minut vakuuttamaan.   






   

22 kommenttia:

  1. Spencer ja Garcia!! <3 Myös Hotchin jäykkyydessä on jotain viehättävää :p

    VastaaPoista
  2. Minusta sinulle sopisi ennemmin House, mutta en tiedä meneekö se enää missään (itse olin sarjaan ihan lääpällään). Game of Trones on mahtava, upea ja huippusarja. Panttivangit on pitänyt seurata ihan pakosta. Norjalainen Kirjasarja Teemalta. Eilen siinä oli Umberto Eco haastateltavana. Toimittaja menee yleensä kirjailijoiden koteihin haastattelemaan kirjailijoita.
    Kotikatsomon Raja on hieno, mutta vain 3 osaa. Irene Husso on ihan pakko katsoa ja Maria Wern...katso ihmeessä Irene Husso.
    Ruotsalainen Silta oli aivan huippusarja, tahtoo lisää ;)
    Katsoin eka kertaa kaikki Putous-jaksot ja Voice of Finland...tää meni nyt ihan ilman mitään top10-listaa, lonkalta ;) Mainoskatkot voi lukea kirjaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, mietin aikoinaan, että alanko seurata Housea, mutta en alkanut, kun jo seurasin yhtä lääkärisarjaa eli Greytä, olen toki Housea vähän joskus vilkuillut, että tiedän hiukan, mistä on kyse. =D Minä jätin Game of Thronesin ekan kauden jälkeen, en vain koskaan syttynyt sille, minusta umpitylsä sarja. =D Panttivankeja harkitsin, jäi katsomatta.

      Ei oikein nämä pohjoismaiset sarjat uppoa, tai jotenkin, en tiedä, en kai osaa antaa edes mahdollisuutta.

      Putous on jees, vaikka petyinkin finaaliin. Voice of Finlandia en ole nyt katsonut.

      Poista
    2. ja sitten minulla on ikävä Hannibal-sarjaa...
      Kirjailija on kirjoittanut Housen Scherlock Holmesin tarinan innoittamana...lisää voi lukea Wikistä.

      Poista
    3. Juu, tuli minunkin katsottua Hannibalia, mutta ihan listalle ei noussut, on sen verran tuore tapaus, että pitää vielä kypsytellä, että hetkinen, onkos tämä hyvä vai ei... =D

      Poista
  3. Voivoivoivoi minulla on vielä Dexterin viimeinen kausi katsomatta! Tykkään siitä tunteesta, että öö, toi on ihan karsea ja moraaliton tyyppi, mutta silti en voi olla siitä tykkäämättä. Muita näistä en ole katsonutkaan, mutta selvästi pitäisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, Dexter on niin ristiriitainen, jotenkin symppis, sitten miettii, voiko tuo olla symppis?! =D Hmm, tai sitten tämä lista kertoo siitä, että minä katson aivan liikaa televisiota. =D

      Poista
  4. Hih hauska lista! Greyn anatomia on huippu, mutta vähän nämä uudet jaksot tai no kaudet ovat alkaneet mennä yli. Pidin enemmän ensimmäisistä kausista. Ja Vampyyripäiväkirjojen kanssa olen samanlaisessa inhon ja pitämisen jännitteisessä suhteessa. Aluksi Damon oli ihan huippu, mutta etenkin myöhemmissä jaksoissa annoin arvoa Stefanille.

    Oma tämän hetken tv-sarja on kyllä ehdottomasti Modern Family. Ai että!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös pidän niistä alkupään kausista eniten, vielä kun Izzie mm. oli mukana, mutta kyllä nämä nykyisetkin menevät. Jep, tuttu tunne, ensin Damon, nyttemmin Stefan, tosin kuten mainitsin, välillä inhoan molempia vuorotellen. =D

      Modern Familyä en ole kuin vilkaissut ehkä pari minuuttia joskus. Ei sentään ihan kaikkea ehdi katsoa. =D

      Poista
  5. Doctor who ja criminal minds on tälä hetkellä meikäläisenkin suosikkilistalla <3 ja lempitohtori on sama ;) Criminal Mindsissa melkein kaikki tyypit on symppiksiä..tiimissä siis. Mut kyllä me Spencer Reed ja Penelope Garcia on ne kaikista symppiksimmät. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurraa, loistavat suosikit! Doctor Whon ilosanomaa on aina hauska levittää! =D David Tohtorina = love. Niin on, kaikki Criminal Mindsin tyypit ovat hyviä, mutta tosiaan Spencer ja Garcia tulevat minulla ekana, sitten varmaan Rossi. =D

      Poista
  6. Ns. teinisarjoista katsoin ennen vampire diaresia mutta nyt on jäänyt ja suosikiksi on noussut pretty little liars :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pretty Little Liarsista katsoin ekan kauden, mutta sen jälkeen päätin, etten enää katso, en jaksanut "sitä kuka on A" - meininkiä enää. =D Onkohan selvinnyt vieläkään?! Yksi toinen suosikki teinisarja, joka tulee aina katsottua, on Glee. =D

      Poista
  7. Paljon tuttua tavaraa. ;) Supernatural ja Vampyyripäiväkirjat ovat jääneet juurikin siksi, että laatu on tipahtanut myöhemmillä kausilla. Supernaturalia fanitin vielä seiskakaudelle, kunnes repäisin itseni irti kerrasta.

    Fringe oli pitkään totaalista fanihuumaa herättävä sarja. Viimeisestä kaudesta en ihan pitänyt, mutta kokonaisuutena kyllä tv-helmi.

    Jos uudet tuttavuudet kiinnostavat, uskon että saattaisit viihtyä oheisten sarjojen parissa (en tiedä pyörivätkö jo/milloin Suomessa):

    - Sleepy Hollow, päättömän ratsumiehen modernisoitu legenda (jossa entisiä Fringen takapiruja kirjoittamassa).

    - Hannibal, eli uusi tulkinta Hannibal Lecteristä. Tämä on eteerisen kaunis ja kauhistuttava sarja. En voi kehua tätä tarpeeksi!

    - The Originals, eli vampyyripäiväkirjojen spin off, jossa keskitytään alkuperäisen vampyyriperheen jäseniin New Orleansista. Tämä vaikuttaisi olevan "Angel TVD:n Buffylle", eli hieman kypsempää menoa. Tosin angstin kultapoika Klaus on päähenkilönä... O.o'

    - Bates Motel, joka on siis Psykoon perustuva sarja. Siinä Norman Bates on vielä nuori mies, joka asuu äitinsä kanssa Twin Peaks-henkisessä pikku kaupungissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jei, kiva! =D Minä en kyllä ikä päivänä pystyisi - sittenkään - jättämään Supernaturalia, niin selkärangassa se sarja on, vaikka ei enää olekaan niin hyvä kuin ennen vanhaan. Paljon helpommin TVD jäisi. Ja Fringestä tosiaan minulla menossa viimeinen kausi, joka ei minustakaan ole niin vahva kuin aiemmat kaudet, mutta olen tehnyt hauskan havainnon vika kaudella; tykkään tosi paljon Oliviasta, aikaisemmin hän oli minulle vähän yhdentekevä. =D

      Tiedätkös, katsoin juuri viime viikolla systerin kanssa jakson Sleepy Hollow:ta, ja ihan tykkäsin. Sarja on alkanut jokin aika sitten pyöriä Suomen tv:ssä, ja harkitsin kyllä, alanko katsoa, mutta valitsinkin Revolutionin. Teinköhän väärän ratkaisun... Saatanpa hypätä Sleepy Hollowin kimppuun hieman kesken kaiken! =D

      Hannibalin eka kausi on tullut täällä ja olen sen katsonut. Ensin olin hiukan, että ahaa, saapa nähdä, mutta jotenkin pikkuhiljaa aloin pitää ja luulen, että katson jatkossakin. The Originalseista olen kuullut, ja varmasti sitä vilkaisen, jos se joskus saapuu Suomen televisioon. (Angel ja Buffy, ai ihanuutta! <3)

      Bates Motelsista olen myös kuullut, ja melkein aloin sitä katsoa kerran netistä, mutta enpä alkanutkaan. Jos sekin joskus tulee kotimaiseen ruutuun, tsekkaan kyllä! =D

      Poista
    2. Ah, minun kiintymystäni ylipäätään mihinkään leimaavat voimakkaasti naiset, ja koska Supernaturalissa he eivät pitkään kestä, olivat suosikkihahmoni kuolleet jo kauan sitten lopettaessani. Mutta Supernaturalin tiedetään aiheuttaneen vakavaa (potentiaalisesti elinikäistä) riippuvuutta, joten en voi tuomita. ;)

      Onhan näistä aina vaikea sanoa, kun maut ovat niin erilaisia. Minä pidin enemmän Sleepy Hollow:sta kuin Revolutionista ja molempia kumminkin katsoin saman verran (n. 13 jaksoa). Hollow:n kaudet ovat puolet normaalista, eli siinä on vähemmän "viikon mörkö" jaksoja.

      Hannibal ja Bates Motel toimivat minusta paremmin maratoonina kuin yksittäisinä jaksoina, koska juoni liikkuu hitaasti.

      Ja Fringen Olivia on kyllä yllättävä hahmo! Fanitan (Peteriä myös, koska en ole päässyt yli teinivuosien Joshua Jackson ihastuksestani). <3

      Poista
    3. Hihihii, minä taas taidan kiintyä hieman liikaa niihin miehiin... =D Mutta joo, mahtavia naishahahmojakin on toki paljon, minusta taas tuntuu, ettei niitä tosin ole kauhean paljon Superiin eksynyt, Ellen nyt ehkä, niin ja eka Ruby oli badass! Sitten sitä Ruby 2.0:sta inhosin yli kaiken...

      Tuon Revolutionin kanssa on ollut vähän niin ja näin. Haluaisin hirveästi tykätä siitä TOOOOSIII paljon, mutta jokin hiukan tökkii, en tiedä, jotenkin hidastempoinen. Hannibal juu, hiukan hidas, mutta siinä on kuitenkin sellainen kiehtova koukku olemassa.

      Fringestä minun ykkössuosikkini tulee silti aina olemaan Walter. Ihan mieletön tyyppi! =D

      Poista
  8. Minua harmittaa hirveästi, että tajusin hypätä True Bloodin kyytiin vasta neljännestä kaudesta (apua, vai oliko se kolmannesta? Ei, täytyy olla neljännestä). Olin enemmän tai vähemmän pihalla kuin lumiukko, varsinkin kun tapahtumat menivät niin kirjoista poikkeavalla tavalla. Olen vähän seuraillut josko saisin jostain edullisesti hankittua sarjaa dvd:llä...

    Haven oli/on mahtava sarja! Olen nähnyt siitä vain Ylen näyttämät pari (?) kautta. Sarjan taustalla piileskelevä The Colorado Kid -romaani odottaa lukemistaan. Under the Dome menee tallennukseen, haluan lukea kirjan ennen kuin katson sarjaa.

    Minulla tulee katsottua aika vähän tv:tä, mutta tämänhetkisiä suosikkejani ovat Rillit huurussa, Arrow, ja tietysti ikisuosikki Frendit. Kovasti odotan 24.3. alkavaa Nymfit -sarjaa, sarja ei voi olla huono jos trailerin taustalla soi HIMin Join Me <3 No oli se itse trailerikin ihan kiinnostavan oloinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti harmittaa! Tosin itse en esimerkiksi ensimmäisestä kaudesta edes kauheasti pitänyt, aloin tykätä vasta myöhemmin enemmän.

      Sama juttu Havenista, eiköhän sitä saada lisää Suomen televisioon! Haluaisin niin lukea tuon Colorado Kidin, suomentakaa se, please... =D Under the Domesta olen tykännyt tosi paljon, vaikka eroaa kirjasta.

      Minä varmaan katson liikaa tv:tä! =D Yhä vaan, vaikka olen vähentänyt paljon sarjoja. (Hah hahhah haa, ajattele miten paljon niitä on joskus ollut.) Rillit huurussa olen joskus vilkaissut, Arrowta en jaksanut alkaa seurata, ja Frendit on toki aikoinaan katsottu hyvin tarkkaan. En usko, että Nymfejä katson, HIM:stä huolimatta. =D Sen lisäksi, että luen huonosti kotimaista, katson sitä myös huonosti. Yksi poikkeus, Klikkaa mua, joka palasi juuri ruutuun, siitä tykkään! =D

      Poista
  9. Kahdeksan kymmenestä samoja sarjoja seuraan/seurasin. Katson sarjat mieluummin ensin netistä ilmestymispäivänä ja sitten myöhemmin suomiteksteillä jos tulevat telkusta täällä. Kun sanoit ettei pohjoismainen tv nappaa niin ajattelin kertoa että Kakkosella pyörivä Hubotit vois sua kinnostaa kyllä. Kurkkaa YLEn sivuille tarkempia tietoja jos innostut. Minäkin odottelen innoissani uutta Tohtoria ja hänen seikkailujaan. Tosin oma tohtorini on aina ja ikuisesti Ensimmäinen Tohtorini Christopher Eccleston:) Huomasitko että YLE näyttää kesällä kaikki NuDoctor-kaudet alusta saakka uusintoina ennen syksyn Kasi kauden avajaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, oi, lähes täysi kymppi! =D Minä harvoja sarjoja seuraan "reaaliajassa", Supernatural tulee katsottua melko samaan tahtiin USA:n kanssa netistä, samoin Dexter aikoinaan. The Walking Dead tulee käytännössä samaan aikaan täällä tv:ssä, niin sitä tietty. Doctor Whon katsoin sitä mukaa kun Yle sen ystävällisesti päivitti, luojan kiitos, I love Yle, ja nuo uusinnat on ilouutinen! JEEE! Ecclestonkin on mainio Doctor! Huboteista olen kuullut jonkin verran, kuka tietää, ehkä tsekkaan. =D Löysin jokin aika sitten Yle Areenasta pari helmisarjaa, My Mad Fat Diaryn - niin loistava, just sitä aikaa kun itse olin sen ikäinen - ja Black Mirrorin, joka on vielä hiukan minulla kesken.

      Poista