.

.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Oi, ylevä leijonakuningas!


Kun aloitin kirjablogini vuonna aasi ja satula - eli viime vuonna - en osannut arvata, miten paljon uutta se toisi lukemisen maailmaani. Olen kokeillut monia minulle ennestään tuntemattomia kirjailijoita; kirjabloggauksen myötä kynnykseni astua vieraalle maaperälle on madaltanut huomattavasti. Mutta mitä olisi uusi ilman vanhaa ja tuttua, koluttua ja kaluttua aluetta? Jossain vaiheessa kirjablogini tiettömän taipaleen varrella aloin haaveilla lapsuuden suosikkikirjoistani. Miltä mahtaisi tuntua lukea jokin niistä uudestaan kolmenkymmenenkahden vuoden kypsässä (Ei, en ole lainkaan kypsä! Täysi raakile vielä!) iässä? Listasin viime syksynä lapsuuden suosikkejani, ja pikkuhiljaa menneisyyden otteen tunnustelu ympärilläni alkoi tuntua niin kouriintuvalta, etten voinut enää vastustaa. Mikä voisi olla hienompaa kuin palaaminen lukemisharrastuksensa alkulähteille näin kesällä?

Narnia-Kaikki tarinat oli itseoikeutettu valinta ensimmäiseksi nostalgiakirjaksi. Tai kirjoiksi. Luin Narnian mukulana yksitellen, ohkainen kirja kerrallaan - kyllä ne silloin olivat tarpeeksi tekstintäyteisiä -, aloittaen Velhosta ja leijonasta, mutta nyt kun olen iso ja vahva ja uskomattoman aikuinen, ei minua pelottanut heittäytyä seitsemän kirjan yhteisniteen pauloihin. Hui hai, ei tietenkään! Tällä kertaa tarinajärjestys on hieman erilainen: Taikurin sisarenpoika aloittaa ja homma etenee kronologisessa järjestyksessä, koska näin itse herra C.S.Lewis halusi.

Mitä me tiedämme herra C.S. Lewisista? Hän oli brittiläinen kirjailija - rauha hänen sielulleen - sekä historian tutkija että opettaja. Hän oli vahva kristitty. Hän oli jopa hyvä ystävä itsensä J.R.R. Tolkienin kanssa! Narnian lisäksi hän ehti kirjoittaa liudan aikuisten kirjoja sekä uskonnollisia teoksia.

Taikurin sisarenpoika on siis ensimmäinen viestikapulan viejä. Tässä tarinassa saamme kuulla, kuinka Narnia sai alkunsa. Velho ja leijona on varmasti se kaikille tuttu kertomus, jossa pikkutyttö Lucy löytää vaatekaapista ihka oikean, talvisen metsän. Pian vaatekaapin lumoissa ovat myös hänen sisaruksensa Peter, Susan ja Edmund. Hevonen ja poika kertoo Sastra-pojan tarinan, jossa hän pakenee ilkeältä ottoisältään Kalormenista kohti Narniaa, seuranaan puhuva hevonen. Prinssi Kaspianissa Peter, Susan, Edmund ja Lucy palaavat Narniaan, jota koettelevat hankalammat ajat. Kaspianin matka maailman ääriin on meriseikkailu, jossa Prinssi Kaspian joukkoineen lähtee etsimään oman maailmansa laitoja. Hopeisessa tuolissa aika on vierähtänyt runsaasti eteenpäin, ja Narnia on taas pulassa, kun vanhan kuningas Kaspianin poika on kadoksissa. Lapset Polly ja Eustace tempaantuvat taikamaailmaan, jossa heidän tehtävänään on löytää kadonnut prinssi. Viimeisen viestikapulan viejänä toimii Narnian viimeinen taistelu, joka solmii yhteen luhistumaisillaan olevan Narnian pitkän historian.

C.S.Lewisin tavassa kirjoittaa on todellakin jotain maagista. Vaikka nämä ihanat tarinat ovat kuin ylipitkiä lasten satuja, ne ovat silti ilahduttavan runsaita ja täynnä yksityiskohtia. Lewis ei aliarvioi lapsen kykyä lukea, vaan antaa kerronnan viedä sinne minne se haluaa, välillä muutamien mutkien kautta. Välillä hän saattaa palata muistuttamaan jostain tärkeästä seikasta, sormi ojosssa kuin entisaikojen tiukka opettaja, mutta niitäkin pitää hellyttävinä tarinan sulostuttajina. Lewis on tällä tavoin koko ajan  läsnä kirjailijan roolissaan; hän tekee välihuomautuksia ja puhuttelee toisinaan lukijaa suoraan kuin herttainen, isällinen hahmo taustalla. Kirjoilla on jo ikää, mutta Narnia on tarinana ajaton; vain muutamat vanhahtavat ilmaisut paljastavat iän tuomat uurteet.

Lewisin teksti on kaunista ja elävää. Se ei ole missään nimessä liian helppoa aikuislukijalle. Narnia ja nuo kaikki muut toisen maailman maat, heräävät henkiin ja hengittävät ja puuskuttavat, Lewisin sisäänrakentamilla keuhkoilla, ja niiden voiman voi tuntea lehahtavan pitkin selkäänsä kuin tuulenpuuskan. Maisemien kuvailussa Lewis on lyömätön; vesiputokset, vuoret ja nummet voi nähdä edessään kuin postikortissa, jossa lukee: Terveisiä Narniasta. Upeiden maisemien vastapainoksi Lewisiltä onnistuu myös karujen ja kolkkojen maastojen maalailu. Säiden vaihtelut ja ruokailut asettuvat tukeviksi tunnelman säikeiksi tarinoiden kehikoissa.            

Kristillinen symboliikka on oleellinen osa Narniaa ja sen tarinoita. Moraalikysymykset, opettavaiset tuokiot sekä klassiset hyvän ja pahan taistelut nousevat kristillisyyden ohella selkeimmiksi kertomuksen polun sivuhaaroiksi. Mutta ennen kaikkea Narnia on taikaa ja fantasiaa, erikoisia paikkoja ja olentoja, seikkailua ja jännitystä. Lasten kirjaksi Narnia on jopa yllättävän raaka; elämän synkkiä käänteitä ei hunnuteta paksulla ja imelällä tomusokerikuorrutteella. Toisaalta kirjoissa on sellaista viehättävän yksinkertaista ja avarakatseista lapsenomaisuutta - kuinka yllättävää lasten kirjassa! -, mikä ihastuttaa ja hymyilyttää; tällaisen paatuneen kolmekymppisen sydän sulaa kuin suklaa kesähelteellä. Aikuisten kirjoissa tapahtumaketjuihin liittyy usein turhanpäiväistä jaarittelua, niin että kettingit kolisevat keskenään tuhannessa solmussa, vaikka pitäisi olla jo menossa; Narniassa ei ole tätä ongelmaa. Siellä mennään eikä meinata. Ja silloin kun meinataan, syödään.              

Lewisin luomat henkilöhahmot ovat ikimuistettavia. Lapset ovat mustavalkoisia, hyväsydämisiä ja osittain raivostuttavia eli juuri sellaisia kuin taidokkaiden lapsihahmojen pitää olla. Narnian kuninkaiden ja kuningattarien, velhojen, kääpiöiden, eläinten ynnä muiden valtavassa kirjossa Lewisilla on rajana mielikuvitus, eikä tuolle mielikuvitukselle näy päätepistettä.

Miten kävi Irenen ja lapsuuden suosikin uudelleen lukemisen kanssa, reilun parinkymmenen vuoden jälkeen? Hienosti. Hurmaavasti. Rakastin yhä joka hetkeä. Oli kertakaikkisen riemukasta huomata, kuinka upeaa luettavaa Narnia on kaikkien näiden vuosien jälkeen. Minulla oli täydellisen elegantti kirjamaku jo noin yhdeksänvuotiaana! Luulemma. Sanoisi Rapanhapakko, joka seikkailee kirjassa Hopeinen tuoli. Mainio Rapanhapakko! Tuo kummallinen suistokainen on ehdottomasti yksi lempihahmoistani kautta aikojen! Lewisin kristillistä otetta ovat monet paheksuneet, mutta pikkutyttönä en edes huomannut/ymmärtänyt niitä viittauksia; nyt toki huomasin ne, mutta eivät ne minua haitanneet. Minusta kristillisyyden korostaminen on kirjoitettu kauniisti tarinoihin, verhottu taitavasti näyttämään joltain muulta, eikä se tunnu paatokselliselta paasaukselta. Samalla se tuo kirjoihin syvyyttä ja sielua, jotka puhuttelevat aikuislukijaa.  

Seitsemän kirjan joukosta suosikkitarinoitani ovat tällä aikuislukukerralla Taikurin sisarenpoika (en muistanut tarinaa yhtään), Kaspianin matka maailman ääriin ja Hopeinen tuoli. Hevosta ja poikaa taas pidän heikoimpana koko joukosta; minulla on sellainen tunne, että myös mukulana pidin siitä vähiten. Velho ja leijona sekä Prinssi Kaspian kuuluivat kärkipäähän lapsena; edelleen pidän molemmista tarinoista, mutta muistin ne turhan hyvin, kiitos tv-sarjojen ja elokuvien.

Oi että. Olipa ihana lukukokemus. Narniassa on yhä taikaa. Joko voin aloittaa koko homman uudelleen?

"Hyvää huomenta, vieraat", hän sanoi. "Vaikkakaan en hyvää sanoessani tarkoita, etteikö kohta tule sade tai lumipyry tai sumu tai ukonilma. Ette nukkuneet ensinkään viime yönä, luulemma."
  "Kyllä nukuttiin", Jill sanoi. "Oli oikein mukava yö."
   "Voi, voi", suistokainen sanoi puistaen päätään. "Huomaan, että te yritätte kääntää pahankin parhain päin. Niin sitä pitää. Teidät on kasvatettu hyvin, on, on. Olette oppineet näkemään asioiden valoisat puolet."
  "Anteeksi mutta emme tiedä, mikä sinun nimesi on", Ruikku sanoi.
  "Rapanhapakko minä olen. Mutta ei se mitään, vaikka unohdatte sen. Voinhan minä sanoa teille nimeni aina uudestaan."

Alkuteos: The Chronicles of Narnia: 
The Magician´s Nephew (1955),
The Lion The Witch And The Wardrobe (1950)
The Horse And His Boy (1954)
Prince Caspian (1951)
The Voyage of The Dawn Treader (1952)
The Silver Chair (1953) 
The Last Battle (1956)

Julkaistu Suomessa: (Lukemani versio: Otavan yhteisnide 2005 6. painos)
Taikurin sisarenpoika 1959 
Velho ja leijona 1960
Prinssi Kaspian 1961
Kaspianin matka maailman ääriin 1963
Hopeinen tuoli 1976
Hevonen ja poika 1976
Narnian viimeinen taistelu 1979 

Sivumäärä: 832

Tämä kirja saa: Viisi kirjanmerkkiä. Ylittämätön fantasiaklassikko, joka toimii erinomaisesti niin lapsen kuin aikuisenkin lukemisen janon sammuttajana.










   

     

24 kommenttia:

  1. Hieno bloggaus, hienosta kirjasarjasta. Olen lukenut nämä lapsena ja aikuisena.
    ***
    Pidän Hevonen ja poika -kirjasta siitä syystä, että se antaa viitteitä Lucyn, Edmundin, Susanin ja Peterin kuninkuusajoista, joskin se on sivujuonne. Oma suosikkini on ollut Kaspianin retki maailman ääriin, myös Prinssi Kaspianista pidän, ja muistakin, joskin viimeisestä osasta en erityisemmin pidä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jokke.

      Jotenkin minulle tuo Hevonen ja poika on näistä selkeästi pitkäveteisin, vaikka se toden totta avartaakin Lucyn ja kumppaneiden hallitsemiskautta. Mutta kiva tarina sekin on. =D

      Poista
  2. Yhden Joken kommenttiin. En ole lukenut kaikkia Narnian tarinoita, mutta pidän niistä ja haluan lukea kaiken.

    VastaaPoista
  3. Ohho, melkoinen järkäle. Hatunnosto!

    Velho & jellona on tuttu vain elokuvana, enkä muista siitäkään mitään. Hamaan ikuisuuteen jatkuva lukulista saa yhdeksi etapiksi tämänkin klassikon, olen tuuminut siihen tarttumista aikaisemminkin. Hyvä tietää, mitä saattaa olla luvassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, oliko tämä järkäle?! =D Sanoo nimimerkki tuhatkaan sivua ei pelota...

      Voi, sinua odottaa ihana matka Narniaan! (ajatella, että meitsi on lukenut tämän jo KOLME kertaa, mitä kummaa, klassikko jo kaikkea.)=D

      Poista
  4. Mulla olisi tämä järkäle kirjahyllyssäni. Lapsena ja vähän vähemmänkin lapsena olen teokset kaikki lukenut, mutta kestäisivät taatusti tulla luetuiksi jälleen.

    Näissä on vahvaa symboliikkaa, metaforia ja huumoria! Ihana postaus ihanalta Ireneltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narnia kestää kyllä uudelleen luvun hämmästyttävän hyvin! Olen niin iloinen!

      Kyllä, lupsakkaa huumoriakin Narniasta löytyy, hymyilytti useaan kertaan. (Aww, Rapanhapakko, elämäni mies/sammakko/suistokainen!=D)Kiitos ihanainen Annika!

      Poista
  5. Olen lukenut neljä Narnia-kirjaa Taikurin sisarenpoika, Velho ja leijona, Prinssi Kaspian, Prinssi Kaspianin matka maailman ääriin, ja Hopeista tuolia aloitin, mutten päässyt kovin pitkälle. En siis ole koskaan lukenut koko sarjaa, vaikka tykkään siitä! Kauhea, kun iski tajuntaan. D:

    Kirjallisuudenopettajani sanoi, ettei Lewis koskaan palannut siihen, mitä oli kirjoittanut, jonka vuoklsi Narnia-sarjassa saattaa jotkut yksityiskohdat heittää. Tuskin se kuitenkaan lukukokemusta haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, Hopeinen tuoli on niin hyvä, äkkiä äkkiä takaisin sen pariin! =D No mutta, kyllähän sinä kerkeät lukea kun tulee sopiva väli.

      Niin, joitain hämäriä ristiriitaisuuksia muistan havainneeni, tosin ne eivät minua häirinneet tippaakaan, varsinkin kun en enää luottanut omaan muistiini... =D

      Poista
  6. Upea, upea Narnia!

    Nämä eivät taida vanheta koskaan!

    VastaaPoista
  7. Hienon hieno bloggaus. Olen lukenut nämä lapsena, mutta minulle nostalgian kaipuu iski jo kypsässä 18 vuoden iässä, joten silloin luin nämä uudestaan. Ajattelin kyllä pian palata uudestaan Narniaan, mää vaan niin tykkään noista kirjoista! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Aletheia.

      Minullakin oli jo vuosia pyörinyt mielessäni, että haluaisin lukea sarjan uudestaan, mutta näin pitkään meni, ennen kuin sain aikaiseksi. Toisaalta ihan hyvä, tuli todellakin etäisyyttä. Luulen, että itsekin palaan vielä Narniaan, kunhan aikaa taas vierähtää, ovat niin maagisen suloista luettavaa. =D

      Poista
  8. Minulle Narnia on tuttu vain elokuvista (en ole ilmeisesti nähnyt niitäkään kaikkia), mutta sen verran kovasti ihastuin, että hankin samaisen kirjajärkäleen itselleni. Siksi kurkinkin arviosi varovasti sormien välistä kuin lähes liian pelottavaa kauhuelokuvaa konsanaan.

    Onneksi tarina ilahdutti sinua vielä aikuisenakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen nähnyt kaksi ensimmäistä Narnia-elokuvaa, mutta kolmaskin on tainnut tulla, sitä en ole nähnyt. Lapsena katsoin myös tv-sarjan Narniasta; rakastin sitä sarjaa yli kaiken. Minulla on kuitenkin sellainen muistikuva, että luin kirjasarjan ennen tv-sarjaa. (Ja koska rakastan myös Doctor Whota, jossa ihan vasta tuli Narniaan hieman viittaava jakso, hymyilin kuin seonnut pöllö koko jakson ajan. Toisaalta, hymyilen aina kun katson Doctoria.=D)Maittavia lukuhetkiä sinulla on edessä!

      Minun tekstinihän ovat aina kauhunsekaisia tunteita aiheuttavia... Koskaan ei tiedä, mitä täältä pläjähtää silmille... =D

      Kyllä, aivan mahtavaa, että pidän yhä tarinoita huippuina!

      Poista
  9. Oi että, Narniat ovat ihania! Siitä on jo sen verran aikaa, että pitäisi lukea ne uudelleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ihanat Narniat kestävät mainiosti uudelleen lukemisen... ja uudelleen lukemisen... ja taas uudelleen lukemisen. =D Toivottavasti innostut ottamaan maagiset tarinat luvun alle!

      Poista
  10. Minulla on tämä omassa kirjahyllyssä, ja häpeän kamalasti sitä, että en ole lukenut ihan jokaista... en pidä siitä, kun päähenkilöt vaihtuvat kesken sarjan! J. R. R. Tolkien kuulemma ei lainkaan pitänyt Lewisin kirjoista, mutta kavereita kai silti olivat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistan, että pentuna minua hiukan ärsytti kun Lucy, Peter, Susan ja Edmund eivät olleet joka kirjassa, mutta nyt aikuisena sillä ei ollut mitään merkitystä. Tykkäsin kaikista hahmoista! =D

      Tuota en tiennytkään Tolkienista - hauska kaveruussuhde; siis nämä sinun kirjasihan ovat ihan surkeita, mutta eiköhän silti keitetä kahvit, Lewis-kuomaseni. =D

      Poista
  11. Ihana, ihana bloggaus, Irene! Eikä yhtään haitannut lukea koko juttua, silti jäi jännitettävää. Olen samaa mieltä uskonnollisista viittauksista, ainakin ensimmäisessä osassa ne syvensivät mukavasti tarinaa. Olen innoissani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos. Piti oikein itsekin lukaista, että mitä sitä on tullut kirjoitettua kesähelteillä... Tästä minulla on ihanat muistot, kun luin tätä pienellä lomareissulla kaupungissa joen rannassa ja oli niin lämmin.

      Oikein rattoisaa matkaa sinulle Narnian parissa! =D Edessäsi on miellyttävä matka.

      Poista
  12. Minuun kirjablogin pitäminen on vaikuttanut täysin samoin. Olen alkanut haaveilla lapsuuden suosikkikirjoistani ja muutamia olen lukenutkin uudelleen. Minäkään en lapsena huomannut kristillisiä viittauksia eivätkä ne vieläkään häirinneet. Luin uusiksi vasta ensimmäisen osan, joten minulla on vielä monta seikkailua uudelleenkoettavana. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain, olekin hauskaa, miten kirjablogin pitäminen on tuonut "uuden ulottuvuuden" lukemiseen! Nyt tällä hetkellä tuo pahin haikailu vanhoihin suosikkeihin on hieman haaleampaa, luulisin, että tämän Narnian lukeminen auttoi aika paljon, vaikka, hyvänen aika, tästäkin on jo piiitkä tovi. =D Toki yhä aion lukea jonkun Viisikon tai Neiti Etsivän yms, kunhan saisin aikaiseksi mentyä kirjastossa oikealle osastolle.

      Tosi mukava kuulla, että olet aloittanut uudelleen Narnian matkan! Jee! Nautinnollista matkaa! <3

      Poista