Oi, ylevä leijonakuningas!

Kun aloitin kirjablogini vuonna aasi ja satula - eli viime vuonna - en osannut arvata, miten paljon uutta se toisi lukemisen maailmaani. Olen kokeillut monia minulle ennestään tuntemattomia kirjailijoita; kirjabloggauksen myötä kynnykseni astua vieraalle maaperälle on madaltanut huomattavasti. Mutta mitä olisi uusi ilman vanhaa ja tuttua, koluttua ja kaluttua aluetta? Jossain vaiheessa kirjablogini tiettömän taipaleen varrella aloin haaveilla lapsuuden suosikkikirjoistani. Miltä mahtaisi tuntua lukea jokin niistä uudestaan kolmenkymmenenkahden vuoden kypsässä (Ei, en ole lainkaan kypsä! Täysi raakile vielä!) iässä? Listasin viime syksynä lapsuuden suosikkejani, ja pikkuhiljaa menneisyyden otteen tunnustelu ympärilläni alkoi tuntua niin kouriintuvalta, etten voinut enää vastustaa. Mikä voisi olla hienompaa kuin palaaminen lukemisharrastuksensa alkulähteille näin kesällä?

Narnia-Kaikki tarinat oli itseoikeutettu valinta ensimmäiseksi nostalgiakirjaksi. Tai kirjoiksi. Luin Narnian mukulana yksitellen, ohkainen kirja kerrallaan - kyllä ne silloin olivat tarpeeksi tekstintäyteisiä -, aloittaen Velhosta ja leijonasta, mutta nyt kun olen iso ja vahva ja uskomattoman aikuinen, ei minua pelottanut heittäytyä seitsemän kirjan yhteisniteen pauloihin. Hui hai, ei tietenkään! Tällä kertaa tarinajärjestys on hieman erilainen: Taikurin sisarenpoika aloittaa ja homma etenee kronologisessa järjestyksessä, koska näin itse herra C.S.Lewis halusi.

Mitä me tiedämme herra C.S. Lewisista? Hän oli brittiläinen kirjailija - rauha hänen sielulleen - sekä historian tutkija että opettaja. Hän oli vahva kristitty. Hän oli jopa hyvä ystävä itsensä J.R.R. Tolkienin kanssa! Narnian lisäksi hän ehti kirjoittaa liudan aikuisten kirjoja sekä uskonnollisia teoksia.

Taikurin sisarenpoika on siis ensimmäinen viestikapulan viejä. Tässä tarinassa saamme kuulla, kuinka Narnia sai alkunsa. Velho ja leijona on varmasti se kaikille tuttu kertomus, jossa pikkutyttö Lucy löytää vaatekaapista ihka oikean, talvisen metsän. Pian vaatekaapin lumoissa ovat myös hänen sisaruksensa Peter, Susan ja Edmund. Hevonen ja poika kertoo Sastra-pojan tarinan, jossa hän pakenee ilkeältä ottoisältään Kalormenista kohti Narniaa, seuranaan puhuva hevonen. Prinssi Kaspianissa Peter, Susan, Edmund ja Lucy palaavat Narniaan, jota koettelevat hankalammat ajat. Kaspianin matka maailman ääriin on meriseikkailu, jossa Prinssi Kaspian joukkoineen lähtee etsimään oman maailmansa laitoja. Hopeisessa tuolissa aika on vierähtänyt runsaasti eteenpäin, ja Narnia on taas pulassa, kun vanhan kuningas Kaspianin poika on kadoksissa. Lapset Polly ja Eustace tempaantuvat taikamaailmaan, jossa heidän tehtävänään on löytää kadonnut prinssi. Viimeisen viestikapulan viejänä toimii Narnian viimeinen taistelu, joka solmii yhteen luhistumaisillaan olevan Narnian pitkän historian.

C.S.Lewisin tavassa kirjoittaa on todellakin jotain maagista. Vaikka nämä ihanat tarinat ovat kuin ylipitkiä lasten satuja, ne ovat silti ilahduttavan runsaita ja täynnä yksityiskohtia. Lewis ei aliarvioi lapsen kykyä lukea, vaan antaa kerronnan viedä sinne minne se haluaa, välillä muutamien mutkien kautta. Välillä hän saattaa palata muistuttamaan jostain tärkeästä seikasta, sormi ojosssa kuin entisaikojen tiukka opettaja, mutta niitäkin pitää hellyttävinä tarinan sulostuttajina. Lewis on tällä tavoin koko ajan  läsnä kirjailijan roolissaan; hän tekee välihuomautuksia ja puhuttelee toisinaan lukijaa suoraan kuin herttainen, isällinen hahmo taustalla. Kirjoilla on jo ikää, mutta Narnia on tarinana ajaton; vain muutamat vanhahtavat ilmaisut paljastavat iän tuomat uurteet.

Lewisin teksti on kaunista ja elävää. Se ei ole missään nimessä liian helppoa aikuislukijalle. Narnia ja nuo kaikki muut toisen maailman maat, heräävät henkiin ja hengittävät ja puuskuttavat, Lewisin sisäänrakentamilla keuhkoilla, ja niiden voiman voi tuntea lehahtavan pitkin selkäänsä kuin tuulenpuuskan. Maisemien kuvailussa Lewis on lyömätön; vesiputokset, vuoret ja nummet voi nähdä edessään kuin postikortissa, jossa lukee: Terveisiä Narniasta. Upeiden maisemien vastapainoksi Lewisiltä onnistuu myös karujen ja kolkkojen maastojen maalailu. Säiden vaihtelut ja ruokailut asettuvat tukeviksi tunnelman säikeiksi tarinoiden kehikoissa.            

Kristillinen symboliikka on oleellinen osa Narniaa ja sen tarinoita. Moraalikysymykset, opettavaiset tuokiot sekä klassiset hyvän ja pahan taistelut nousevat kristillisyyden ohella selkeimmiksi kertomuksen polun sivuhaaroiksi. Mutta ennen kaikkea Narnia on taikaa ja fantasiaa, erikoisia paikkoja ja olentoja, seikkailua ja jännitystä. Lasten kirjaksi Narnia on jopa yllättävän raaka; elämän synkkiä käänteitä ei hunnuteta paksulla ja imelällä tomusokerikuorrutteella. Toisaalta kirjoissa on sellaista viehättävän yksinkertaista ja avarakatseista lapsenomaisuutta - kuinka yllättävää lasten kirjassa! -, mikä ihastuttaa ja hymyilyttää; tällaisen paatuneen kolmekymppisen sydän sulaa kuin suklaa kesähelteellä. Aikuisten kirjoissa tapahtumaketjuihin liittyy usein turhanpäiväistä jaarittelua, niin että kettingit kolisevat keskenään tuhannessa solmussa, vaikka pitäisi olla jo menossa; Narniassa ei ole tätä ongelmaa. Siellä mennään eikä meinata. Ja silloin kun meinataan, syödään.              

Lewisin luomat henkilöhahmot ovat ikimuistettavia. Lapset ovat mustavalkoisia, hyväsydämisiä ja osittain raivostuttavia eli juuri sellaisia kuin taidokkaiden lapsihahmojen pitää olla. Narnian kuninkaiden ja kuningattarien, velhojen, kääpiöiden, eläinten ynnä muiden valtavassa kirjossa Lewisilla on rajana mielikuvitus, eikä tuolle mielikuvitukselle näy päätepistettä.

Miten kävi Irenen ja lapsuuden suosikin uudelleen lukemisen kanssa, reilun parinkymmenen vuoden jälkeen? Hienosti. Hurmaavasti. Rakastin yhä joka hetkeä. Oli kertakaikkisen riemukasta huomata, kuinka upeaa luettavaa Narnia on kaikkien näiden vuosien jälkeen. Minulla oli täydellisen elegantti kirjamaku jo noin yhdeksänvuotiaana! Luulemma. Sanoisi Rapanhapakko, joka seikkailee kirjassa Hopeinen tuoli. Mainio Rapanhapakko! Tuo kummallinen suistokainen on ehdottomasti yksi lempihahmoistani kautta aikojen! Lewisin kristillistä otetta ovat monet paheksuneet, mutta pikkutyttönä en edes huomannut/ymmärtänyt niitä viittauksia; nyt toki huomasin ne, mutta eivät ne minua haitanneet. Minusta kristillisyyden korostaminen on kirjoitettu kauniisti tarinoihin, verhottu taitavasti näyttämään joltain muulta, eikä se tunnu paatokselliselta paasaukselta. Samalla se tuo kirjoihin syvyyttä ja sielua, jotka puhuttelevat aikuislukijaa.  

Seitsemän kirjan joukosta suosikkitarinoitani ovat tällä aikuislukukerralla Taikurin sisarenpoika (en muistanut tarinaa yhtään), Kaspianin matka maailman ääriin ja Hopeinen tuoli. Hevosta ja poikaa taas pidän heikoimpana koko joukosta; minulla on sellainen tunne, että myös mukulana pidin siitä vähiten. Velho ja leijona sekä Prinssi Kaspian kuuluivat kärkipäähän lapsena; edelleen pidän molemmista tarinoista, mutta muistin ne turhan hyvin, kiitos tv-sarjojen ja elokuvien.

Oi että. Olipa ihana lukukokemus. Narniassa on yhä taikaa. Joko voin aloittaa koko homman uudelleen?

"Hyvää huomenta, vieraat", hän sanoi. "Vaikkakaan en hyvää sanoessani tarkoita, etteikö kohta tule sade tai lumipyry tai sumu tai ukonilma. Ette nukkuneet ensinkään viime yönä, luulemma."
  "Kyllä nukuttiin", Jill sanoi. "Oli oikein mukava yö."
   "Voi, voi", suistokainen sanoi puistaen päätään. "Huomaan, että te yritätte kääntää pahankin parhain päin. Niin sitä pitää. Teidät on kasvatettu hyvin, on, on. Olette oppineet näkemään asioiden valoisat puolet."
  "Anteeksi mutta emme tiedä, mikä sinun nimesi on", Ruikku sanoi.
  "Rapanhapakko minä olen. Mutta ei se mitään, vaikka unohdatte sen. Voinhan minä sanoa teille nimeni aina uudestaan."

Alkuteos: The Chronicles of Narnia: 
The Magician´s Nephew (1955),
The Lion The Witch And The Wardrobe (1950)
The Horse And His Boy (1954)
Prince Caspian (1951)
The Voyage of The Dawn Treader (1952)
The Silver Chair (1953) 
The Last Battle (1956)

Julkaistu Suomessa: (Lukemani versio: Otavan yhteisnide 2005 6. painos)
Taikurin sisarenpoika 1959 
Velho ja leijona 1960
Prinssi Kaspian 1961
Kaspianin matka maailman ääriin 1963
Hopeinen tuoli 1976
Hevonen ja poika 1976
Narnian viimeinen taistelu 1979 

Sivumäärä: 832

Tämä kirja saa: Viisi kirjanmerkkiä. Ylittämätön fantasiaklassikko, joka toimii erinomaisesti niin lapsen kuin aikuisenkin lukemisen janon sammuttajana.