Urani bloggaajana on saanut hämmästyttävän käänteen: minut on haastettu. Olen muutaman päivän odotellut haastemiehen ilmestymistä oveni taakse - herrasmiestä, jolla on liituraitapuku, monokkeli ja silinteri -, mutta sellaista ei ole näkynyt. Joten, olen tehnyt rohkean päätelmän, että minun täytyy toteuttaa tämä haaste ilman kongreettista interventiota. Ja, olen myös ajatellut, että haasteen katkaiseminen on sama kuin kiertokirjeen katkaiseminen - minä olin muuten aina se, johon kiertokirjeet tyssäsivät silloin pimeällä keskiajalla; olen ansainnut sitä kautta satojatuhansia vuosia epäonnea - eli minulla on pieni pelko selkäytimessäni, että saisin vielä yhden vuoden lisää satojentuhansien vuosien kurjuudelle, mikä olisi tietenkin sangen pöyristyttävää.
Haluan muistuttaa, että kirjahyllyssäni on aukkoja kuin kalahaavissa - tai sivistyksessäni. Totta puhuakseni, aivan kuten kenellä tahansa itseään kunnioittavalla kirjabloggaajalla, minulla ei ole kirjahyllyä lainkaan. Jouduin lainaamaan hiukan lapsuudenkotini kirjatarjontaa.
Jos olisin harrastus,
olisin Lukupiiri.
Jos olisin vastakohta,
olisin Tarinan toinen puoli.
Jos olisin piilossa,
olisin Yllä meren, alla kiven.
Jos olisin hetki,
olisin Myrskyn jälkeen.
Jos olisin pala historiaa,
olisin Viimeinen temppeliherra.
Jos olisin pahuus,
olisin Enkelintappaja.
Miten loisteliasta. Kuten olemme jo aikaisemmin todenneet, runous ja Irene ovat kuin majakka ja perävaunu, Romeo ja Julia, sotilas ja urheus, Kaunotar ja Kulkuri. Ilokseni voin myöntää, että syntymästäni asti jatkuneet säännölliset runokylvyt eivät ole menneet hukkaan. Äitini puhui minulle pelkästään runoilemalla. Toisinaan hän myös lauloi oopperaa, mutta se onkin jo toinen tarina. Irenen runosuonet hehkuvat kuin fosfori ihon alla; ne mutkittelevat, yhtyvät ja loitontuvat muodostaen taiteellisen hämähäkinverkon, jonka jokainen säie on tarkoituksellinen, ennalta määrätty. Runous on kohtaloni. Minä suorastaan olen runous.
Valokuvat ovat käsialaani, ja kuten näette, ne ovat otettu viisituhatta euroa maksavalla järjestelmäkameralla. Tiedän, kuvat ovat kertakaikkisen hienoja, mutta se johtuu vain siitä, että salainen aviomieheni Russell James auttoi minua. Niin, ollakseen aviomieheni, pitää osata olla salainen. Minun aviomiehenäni olo on yhtä salaista, tärkeää ja vaarallista kuin James Bondin seikkailut.
Sain Rachellelta tämän Kesähaasteen: Jos olisin... , johon vastataan kirjojen nimillä. Alkulauseet voi poimia muiden blogeista tai omasta päästään. Kuvat ovat toivottavia. Ei muuta kuin haastamaan vähintään kolme muuta! Kiitokset Rachellelle!
Hauskat vastaukset ja siekin olet laittanut viimeiseksi kauniista kuvista kauneimman :D
VastaaPoistaKiitos! Oli mukava haaste! =D
PoistaApua! Täytyypä katsoa olisiko minulla materiaalia haastetta varten :) Kiitokset haastenaiselle!
VastaaPoistaHahaha, loistava kirjoitus! Otetaan haaste vastaan, eli ei kun kirjahyllyä koluaan...
VastaaPoistaVillasukka ja Disa, jään innolla odottamaan teidän jossittelujanne! =D Hauskaa haastetta!
VastaaPoista