.

.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Wannabe-kirjailija matkalla kustantamoon - tai sen ohi


Nyt on mielestäni hyvä aika kertoa sellaisia mukavia asioita, kuten että kuinka monta Muumi-mukia omistan (monta), kuinka monta karvaa perheemme kissalla on (monta) ja kuinka paljon tililläni on rahaa (vähän). Muumi-mukit, kissamme karvat ja tilini kumiseva tyhjyys vaativat noin 6000 merkin mittaisen syväluotaavan analyysin, joten olkaa valmiina ja pitäkää penkeistänne kiinni, sillä tämä tulee olemaan hurjaa kyytiä. Suosittelen pitämään terapeutin puhelinnumeron lähellä.

Tai sitten voisin keskittyä itse asiaan, oikein luvan kanssa. Kolmas kerta Kingin sanoo.  Hurraa! Vihdoinkin! Hirrrrveen ihanaa! Näen sieluni silmin, kuinka Leena Hefner omaa sukua Herppeenluoma jututtaa herra Kirjailijaa, Steveä näin ystävien kesken, Floridan rannalla, valkea hiekka varpaiden välissä - minä olen jonkin kiven takana stalkkerina verhoutuneena hienoimpaan vakooja-asuuni, lokkipukuuni - vuoroveden lainehtiessa, simpukoiden äännellessä epämääräisiä kuubalaisia rytmejä ja auringon paistaessa niin kirkkaasti ja kuumasti, että aivot sulavat ulos korvista kuin jäätelö. Mutta jättäkäämme tämä hieno mielikuva omaan rauhaansa ja keskittykäämme olennaiseen.    

Luin ensimmäisen Kingini teini-ikäisenä, ja se taisi olla Carrie. Niihin aikoihin tuli luettua muunmuassa Piina, Julma leikki ja Doloroksen tunnustus. En kuitenkaan ihastunut kirjoihin; pidin niitä kohtuullisina, mutta jollain tavalla hankalina luettavina. Stephen Kingin rönsyilevä kirjoitustyyli ei uponnut silloin teini-ikäiseen; Dean Koontzin suoraviivaisempi tyyli oli minun teini-ikäisen, 90-luvun dancemusiikin, pesäpallon ja Levisten turruttaman pääni mieleen. King oli minulle muka yhtä vaikeaa kuin fysiikan koe.   

Vierähti yli vuosikymmen - apua, kuulostan vanhalta; joko kerroin siitä, kuinka leikin pienenä käpylehmillä? - ennen kuin tartuin seuraavan kerran Kingin kirjaan. Tämä tapahtui yli kaksi vuotta sitten syksyllä, kun hetken mielijohteesta lainasin kirjastosta Revolverimiehen. Se ei ollut rakkautta edes toisella silmäyksellä,  mutta Gileadin Rolandin tarina kiinnosti minua sen verran, että päätin lukea myös Kolme korttia pakasta. Ja se oli menoa se. Luin koko Musta torni- sarjan seitsemän osaa lähes yhteen menoon. Tähän väliin voisin jatkaa loputtomasti ylistystäni Mustaa tornia kohtaan, mutta ehkä omistan sille myöhemmin oman bloggauksen. Joten annan tällä kertaa vain pienen maistiaisen siitä, minkälaisia onnen tuntemuksia Musta torni saa minussa aikaan: Konfetteja, konfetteja, konfetteja! Niitä sataa kuin Big Brotherin voiton jälkeen.

Mustan tornin jälkeen aloin lukea muitakin Kingin kirjoja ja ah, kuinka nautin niistä! Nyt minun on vaikea uskoa sitä, että pidin joskus Kingiä vaikeana. En edelleenkään ole lukenut kaikkia Kingin kirjoja, mutta tässä reilun parin vuoden aikana olen lukenut hänen kirjojaan lähes kaksikymmentä kappaletta, joista Maantievirus matkalla pohjoiseen on viimeisin valloitus. Kyseinen kirja on novellikokoelma, joka sisältää 14 tarinaa.

Olen lukenut useamman Kingin novellikokoelman, ja Maantievirus matkalla pohjoiseen ei kuulu Kingin vahvimpiin taidonnäytteisiin. Esimerkiksi hänen uusin kokoelmansa, Auringon laskun jälkeen on loistava, mutta Maantievirus matkalla pohjoiseen on vain paikoin Kingiä parhaimmillaan. Kirjan viisi ensimmäistä novellia eivät anna paljon lupauksia; ne ovat mukavia, pikku tarinoita, mutta niistä puuttuu se jokin; ne eivät värähdä eloon, eivätkä kirjaimet ala tanssia kirjan sivuilla kuin pikkuiset muurahaiset, jotka imisivät minut mukaansa muurahaissambaan, häikäisevään kirjallisuuskarnevaaliin. Minä kyllä luin ne mielelläni - ei niin hyvä King on parempaa kuin monien kirjailijoiden ne parhaimmat tähtihetket -, mutta silti minusta tuntui, että minä nakotin jossain kadun kulmassa, viileässä, harmaassa sateessa ja lähin edes etäisesti karnevaalia muistuttuva asia oli humalaisen kyläjuopon vaappuva askel yhdistettynä epävireiseen iskelmän viheltämiseen.

Kuudes tarina, Elurian pikkusisaret, antoi toivoa paremmasta. Pääsin hetkeksi takaisin Rolandin maailmaan - novelli on irrallinen tarina Mustasta Tornista - ja vaikka en täysin tavoittanut samaa Mustan Tornin upeaa tunnelmaa kuin kirjoissa, aloin pikkuhiljaa innostua. Minusta tuntui, että kadunkulmassa seisoessani vesisade hälveni, aurinko pilkahteli ja jossain kaukana joku töräytti auton torvea oikein railakkaasti.

Lopuista tarinoista pidin huomattavasti enemmän kuin hapuilevasta alusta. Kaikki on rentoo on mainio novelli nuoresta miehestä, jolle elämä on leppoisaa ja helppoa, mutta mikä onkaan helpon elämän hinta? L.T:n lemmikkieläin teoria ja Lounaalla ravintola Gothamissa kuvaavat hauskasti, mutta traagisesti parisuhdeongelmia, ja Luodin kyydissä on perinteinen kauhutarina, jota on säväytetty Kingin terävällä kynällä. 1408 on tarina kummituksia jahtaavasta, mutta hyvin skeptisestä kirjailijasta, joka haluaa viettää yön pahamaineisessa hotellihuoneessa. 1408: sta on tehty elokuva ja olen nähnyt sen ennen novellin lukemista, ja hämmästyksekseni täytyy myöntää, että elokuva toimi minusta paremmin kuin itse novelli.     

Kaiken kaikkiaan Maantievirus matkalla pohjoiseen on epätasainen kokoelma; se on kuin kudottu pannulappu, jonka reuna uhkaa purkaantua. Kirjan toinen puolisko korjaa paljon; tukeva parsinneula ja nippu vahvaa lankaa a´la King, ja pannulappu on jälleen melkein eheä. Lopussa tuntemukseni olivat kuin olisin vaeltanut kadun kulmasta puistoon, joka oli täynnä roskia, serpentiinejä ja ilmapallon riekaleita kuin vapun jälkeen. Ei aivan, mutta melkein. Karnevaali oli jossain lähellä.

Alkuteos Everything's Eventual: 14 Dark Tales
Julkaistu suomeksi: 2003
Sivumäärä: 427  

Tämä kirja ansaitsee: *** Kolme kirjanmerkkiä. Perus-Kingiä, tuttua tyyliä, mutta osassa tarinoista idea ei kanna.

  Päivän mietelause nerokkaasta päästäni: Pääni on tyhjä. Se tuntee suunnatonta empatiaa pankkitiliäni kohtaan.

2 kommenttia:

  1. Musta torni -hehkutuksesi sai aikaan epämääräistä nyökytystä ja hymyilyä - konfetteja, kyllä!!! Mustan tornin aloitusosa vaati minulta parikin aloitusta, mutta kun pääsin vauhtiin niin voi pojat, se oli menoa <3 King on ehdottomasti kirjallinen kuninkaani, ollut jo varhaisteini-iän kynnykseltä saakka :)

    Jäin lukijaksi, tarvitseeko sanoakaan että odotan innolla King -postauksia, toki muitakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kiva! =D Ja kyllä, King-postauksia on tulossa!

      Poista