Huhtikuun kahdestoista päivä, tänä maailmanlopun vuonna 2012, on erittäin sopiva päivä luoda blogi, jota tulee tuskin kukaan koskaan lukemaan, mutta hittojakos tässä. Ei sitä koskaan tiedä, jos vaikka joku mongolialainen aavikkopaimen sattuisi eksymään tälle sivulle etsimään elämän tarkoitusta tai reseptiä sammakkomuhennokseen, ja jonka esi-isän esi-isä oli neljäsosa suomalainen, ja kappas, kohta minulla on seitsenpäinen fanijoukko Mongoliassa. Hurraa!
Älkää luulko - te ihanat, huonosti suomea osaavat mongolialaiset ystäväni - että tämä blogi sisältäisi korkealuokkaista kirjallisuusanalyysia tai ylipäätään mitään muutakaan korkealuokkaista. Tämä blogi tulee olemaan kolmekymppisen naisen, ikuisen wannabe-kirjailijan hämmästyttävä taidonnäyte siitä, kuinka paljon yksi ja sama ihminen pystyy suoltamaan scheissea kirjoittamisen muodossa. Joten teitä on varoitettu, rakkaat mongolialaiset aavikkopaimenet. Tämän blogin ensimmäinen kirja-arvostelu ei tule koskemaan Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta. Ei sen puoleen Eric Hillin Hei, Puppeakaan. Mutta se vasta olisi jotain, eikö totta? Puppe-kirjan arvostelu! Laitan ajatuksen korvani taakse sinne muiden typerien ajatusteni jatkoksi. Niitä on siellä vähintään Vihreän mailin ja Pitkän marssin verran.
En kiduta teitä tämän kauempaa, sillä minä tiedän, että teidän pitää pelastaa vuohi kallion reunalta ja sytyttää nuotio ja katsella tummanpuhuvalla taivaalla välkehtiviä tähtiä. Mutta tehkää yksi asia minun kunniakseni nuotiotulen räiskeessä: kuunnelkaa Lady Gagan Scheisse- kappale. Niin, aivan, juuri niistä iPodeistanne, kyllä minä tiedän, että teillä on sellaiset, kaikilla on, jopa sillä vuohella siellä kallion reunalla. Paitsi minulla. Kumma juttu.
Arvostelemisiin.
Tämä on kyllä ehdottomasti paras lukemani blogin aloitusteksti. Olen tainnut tämän muutamaan kertaan aiemmin lukea, mutta en ole jättänyt mitään merkkiä lukemisestani. En ole mongolialainen (kuten ehkä olet jo arvannutkin), mutta luen silti.
VastaaPoista(Tällä kertaa blogiisi eksyin siksi, että blogisi mainittiin pari kertaa eilisessä bloggaajatapaamisessa ja en muistanut, onko blogini loppuosa sympatiaa vai empatiaa. Piti tulla varmistamaan.)
My God! Tunnen myötähäpeää kaksi vuotta nuorempaa minääni kohtaan! Ei sillä, että olisin yhtään aikuistunut tässä matkan varrella. Aww, voi kun kiva, että blogini tuli puheeksi. =D On muuten tässä pienet synttäripaineet, kun kaksi vuotta tuli jo täyteen, ehkäpä saan kohta jonkin arvonnan pystyyn, muka ollut niin kiire...
Poista