Neljä pienoisromaania Kingin pakasta

Saattaa olla niin, että olen lukenut taas Stephen Kingiä. Mutta se on sallittua ja suotavaa, varsinkin kun ottaa huomioon blogini nimen. Olen kaipaillut viime aikoina tutun ja turvallisen pariin, mikä tarkoittaa sitä, että voisin lukea noin kuusisataa Kingin kirjaa putkeen. Yritän kuitenkin vähän hillitä. Tai ehkä en.

Sydänyö on mukava mammutti, reipas seuralainen. Sen herra King kirjoitti kahdeksankymmentä- ja yhdeksänkymmentäluvun taitteessa, jolloin hän "piti lomaa" kirjoittamisesta. Hah hah haa! Herra ei taida tietää, mitä loman pitäminen kirjoittamisesta tarkoittaa. (Minä nimittäin tiedän. Olen siinä tosi hyvä. Valioluokkaa.) Sydänyö sisältää neljä pienoisromaania (tai ylipitkää novellia, miten sen haluaa ottaa), joista peräti kahdesta on tehty filmatisointi.

Homman aloittaa Langolieerit. Tämän olin lukenut ennestään, sillä tarinasta tehty minisarja on yksi suosikeistani, mitä tulee King-filmatisointeihin. Olen katsonut minisarjan pari kertaa, ja ensimmäisen kerran sen nähtyäni (aikoja sitten) olin niin vaikuttunut, että alkuperäistarina piti saada äkkiä luettua. Tässä tarinassa seurataan joukkoa lentokonematkustajia, jotka joutuvat kummalliseen tilanteeseen, kun osa matkustajista katoaa kesken lennon. Kun he viimein pääsevät laskeutumaan lentokentälle, maan kamaralla ei ole kaikki kohdallaan. Langolieerit jaksaa viihdyttää toisellakin lukukerralla oikein hyvin, ja tarinan idea on yhä minusta yksi Kingin uran kiehtovimmista. Aika on kumma juttu.

Seuraavaksi astutaan Salaiseen ikkunaan, salaiseen puutarhaan. Tämäkin oli minulle tuttu, sillä Johnny Deppin tähdittämä Salainen ikkuna- elokuva on katsottu ja moneen kertaan. (King ja Depp, hey, come on, voiko parempaa olla?) En ole varma, tulinko lukeneeksi tämän tarinan silloin aikoja sitten. Ehkä osan siitä? Salaisessa ikkunassa kurkistelee kirjailija Mort Rainey, joka nuolee haavojaan mökillään avioeron jälkeen ja yrittää kirjoittaa kaikenlaista p****a. (Tuttua puuhaa, olen myös siinä hommassa valioyksilö.) Kunnes John Shooter ilmestyy hänen kuistilleen, mies, joka väittää Mortin plagioineen hänen tarinansa. Siitä alkaa saostua Salaisen ikkunan, salaisen puutarhan mehevä soppa. Mielenkiintoinen, mukaansa tempaava psykologinen tarina, jonka avautumista on hauska seurata, vaikka se olisi jo tuttu. Lopusta minulle jäi pieni epävarmuus: onko se hivenen erilainen kuin elokuvassa? En muista elokuvan loppua tarkalleen.

Ja sitten tulee Kirjastopoliisi! Tämä kertomus on melko tyylipuhdas kauhupätkä, jossa eräs mies joutuu menemään kirjastoon. Nimenomaan joutuu, sillä heppu on jostain syystä karttanut kirjastoja mukulasta saakka. Kun hän myöhemmin palaa samaan kirjastoon, paikka on muuttunut. Eikä miehen tapaamaa omituista kirjastonhoitajaa tunnu olevan edes olemassa. Kaiken huipuksi herran lainaamat kirjat joutuvat hukkaan. Voi, voi, Sam Pebbles, kirjastopoliisi juoksee jo kannoillasi! Kelpo tarina, vaikka myönnän, että joskus minua tuppaa naurattamaan tällaiset "väkisin" väännetyt kauhupläjäykset. Niin kävi Kirjastopoliisin kohdalla, mutta onneksi mukana on muitakin ulottuvuuksia.

Sydänyön täydentää Aurinkokoira, jossa teinipoika saa syntymäpäivälahjakseen kameran. Kamera ei ole mikä tahansa kamera, vaan se kuvaa aivan muuta kuin mitä sillä yritetään kuvata. Se vangitsee kuvia jostain toisesta paikasta, ja pikkuhiljaa kuvien eriskummallinen koira lähestyy kuvaajaa... Aurinkokoirassa on samaa henkeä kuin Kirjastopoliisissa, rempseän suoraviivaista kauhuilua. Tarina sijoittuu tuttuun Castle Rockin pikkukaupunkiin, ja Kingin sanojen mukaan Aurinkokoira on eräänlainen prologi romaanille Tarpeellista tavaraa. (Luin sen vasta, joten sattui sopivaan saumaan Aurinkokoiran kanssa.)

Kaiken kaikkiaan Sydänyö on helpohko King-kokoelma, joka ei turhia jaarittele. (Kai. En tiedä. Minä ja herra King olemme niin läheisiä, että välillä en pysty erottamaan simpukkaa hiekasta.) Tarinat ovat kekseliäitä ja viihdyttäviä, joskin aavistuksenomainen kömpelyys vaivaa toisinaan tekstiä. Tähän en ehkä olisi kiinnittänyt huomiota sen enempää, mikäli en olisi ennen Sydänyötä lukenut kielellisesti erittäin taitavaa Seitsemän elämääni- romaania. Sydänyö on ihastuttava nostalgiamatka menneisyyteen. Aikaan, jolloin tietokoneet, Twitterit ja Instagramit eivät olleet vielä valloittaneet maailmaa. Sydänyössä herra King myös juttelee mukavia lukijoilleen ennen jokaista tarinaa, avaa hiukan taustoja. Nämä pienet juttutuokiot Kingin kanssa ovat aina minun mieleeni.          

Oivaa Kingiä, lähes 900 sivua hurahtaa tuosta vaan! Neljä kirjanmerkkiä!

Alkuteos: Four Past Midnight (1990)

Julkaistu Suomessa: Tammi 1991

Sivumäärä: 887

Lainattua: Hän ei pitänyt siitä; se sai hänet hermostumaan; mutta hän ei tiennyt miksi. Sehän oli sentään kirjasto eikä inkvisition tyrmä. Hänen rinnastaan nousi silti uusi hapan röyhtäisy kun hän käveli laattakäytävää. Röyhtäisyn jälkimaku oli kumman makea ja toi hänen mieleensä jotain... jotain kenties hyvin kaukaa menneisyydestä. Hän pani taas Tumin suuhunsa, rupesi pureskelemaan sitä ja teki yhtäkkisen päätöksen. Hänen puheensa oli jo tarpeeksi hyvä. Ei suurenmoinen mutta riittävä. Kyse oli sentään rotariklubista eikä Yhdistyneistä Kansakunnista. Oli aika lakata sähläämästä sen kanssa. Hän menisi takaisin toimistoon ja hoitaisi osan kirjeistä jotka oli lyönyt laimin aamulla.