Kirja-arvosteluja ja muuta mukavaa kirjallisuuteen liittyen. Ole hyvä ja astu sisään.
.
keskiviikko 18. joulukuuta 2013
Pukki ovella kolkuttaa, tokko hän kirjatta tulla saa
Haluaisin ilmoittaa viikon jymyuutisen: joulu tulee ja se tulee muuten ensi viikolla. Tiedän, sitä on aika vaikea uskoa, kun ottaa huomioon, että ulkona näyttää suurinpiirtein huhtikuulta, mutta näin ne ovat näppylät ja närhen munat ja näkkileivät ja sitä rataa. Joulu on. Vähän niin kuin elämä on. Sitä on hankala sivuuttaa.
Osa meistä - en minä, pois se minusta - tietenkin tuskailee joululahjojen kanssa, mutta ei huolta, minulla on pari kirjavinkkiä, joista todennäköisesti pitää niin äiti kuin jälkikasvukin. Ehkä jopa mieskin, jos kyseessä sattuu olemaan varsin hurja valioyksilö.
Kohde: Nuorehko naisihminen tai vanhempi rouvasihminen, mahdollisesti askartelu- ja käsityötaitoinen ja sisustuksesta kiinnostunut, avarakatseinen, kokeilunhaluinen. (Tai se hurja miesyksilö.) Suositus: Sanna Halla-Ahon (teksti) ja Martti Järven (kuvat) Löytö! Toteuta 50 yllätyksellistä ideaa.
Ihana, värikäs kirja, täynnä kauniita, upeita kuvia ja hauskoja ohjeita, joiden joukosta löytyy myös aloittelijoille sopivia tuunauskohteita. Kirjassa on kotoisa, leppoisa tunnelma; ryppyotsainen millintarkka skandinaavinen fengshui on jätetty leijailemaan jonnekin kauemmaksi, tosin se ryppyotsainen millintarkka fengshui-sisustaja - kuten minä -, voi silti saada kirjasta elämyksiä ja vinkkejä, joita voisi kokeilla omalla ryppyotsaisella, millintarkalla tavallaan. Todellinen Löytö! kirja siis moneen makuun!
Julkaistu: 2013 WSOY (arvostelukappale)
Sivumäärä: 144
Kohde: Mukula sukupuoleen katsomatta, itse jo lukeva tai kuuntelukykyinen, seikkailunhaluinen, joulutarinoista lumoutuva, perinteitä kunnioittava. (Tai lapsenmielinen aikuinen jouluhullu.) Suositus: Raili Mikkasen (teksti) ja Laura Valojärven (kuvitus) Iivari-tonttu karkuteillä.
Raili Mikkanen on tunnettu lastenkirjailija ja maailman parhaan hevosen, eli Histamiinin luoja. (Miksi, oi, miksi, Histamiinin joulukalenteri ei tule televisiosta joka vuosi?) Tänä vuonna rouva Mikkanen on kursinut kasaan Iivari-tontun, joka eksyy lahjojen jakamisreissulla kaupungin syövereihin; mitä kummallisuuksia kaupunki voikaan tarjota Korvatunturin menoon ja meininkiin tottuneelle tontulle?
Iivari-tonttu karkuteillä on vauhdikas, pikku seikkailu, jossa ei ole periaatteessa päätä eikä häntää, mutta kyllä siitä tomera opetus löytyy. Tekstiä ei ole kovin paljon, joten tarinan jaksanee kuunnella pienemmätkin mukelot kohtalaisen hyvin. Värimaailma on jouluisen punasävyinen läpi kirjan; yllä oleva violetin sävyinen kuva osoittautui minun ehdottomaksi suosikkiaukeamakseni. Mukana on toki rempseämpää, lapsiin vetoavaa kuvitusta. Oikein mukava kirja, joka sykähdyttää myös paatuneen aikuisen jäätynyttä sydäntä! (Pieni kipinä oli hetken aikaa havaittavissa allekirjoittaneen pumpussa.)
Julkaistu: WSOY 2013 (arvostelukappale)
Sivumäärä: Ei montaa. Ehkä 24, jos laskin oikein.
Tähän loppuun on vielä pakko suositella romaanien ystäville tämän vuoden aikana lukemistani kirjoista muutamia joulupakettiin:
Haastavamman jännityksen ystäville: Marisha Pessl: Yönäytös
Laadukkaan hömppäviihteen ystäville: Helen Fielding: Bridget Jones - Mad about The Boy
Stephen Kingin ystäville (eli käytännössä melkein kenelle tahansa): Pimeä yö, tähdetön taivas
Kypsemmän, särmikkäämmän madame-litin ystäville: Katherine Pancol: Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin (tai aiemmat osat Krokotiilin keltaiset silmät, Kilpikonnien hidas valssi
Maailman parhaiden lastenkirjojen ystäville: C.S. Lewis: Narnia-Kaikki tarinat
Uskomattoman vetävien, kauniisti kirjoitettujen tarinoiden ystäville: Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo
Kotimaiset teokset yleensä kaukaa kiertäville, iloisen epäpatrioottisille ystäville (olen perustanut tämän seuran) : Joel Haahtela: Elena
Viihdyttävän, luonnollisen tarinankertojan luoman draaman ystäville: John Irving: Oman elämänsä sankari
Reipasta joulun odotusta ja onnistuneita kirjahankintoja!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Toiseksi ylimmän kuvan nähdessäni olin ihan että voi hitsi, tuossahan on kirja juuri minua varten: Divaritonttu karkuteillä! Jouduin kuitenkin pettymään, fontti hämäsi. :D
VastaaPoistaNiin muuten näyttääkin, en aikaisemmin tullut edes ajatelleeksi! Pekka, senkin divaritonttu! =D Pitäisi varmaan vinkata Mikkasen rouvalle, että ottaa seuraavaksi vuoroon divaritontun seikkailut. =D
PoistaLaura Valojärvelle 10+ ja tonttumerkki. Aivan ihana kuvitus, olen lääpälläni :)
VastaaPoistaIhana on kuvitus! Itse olisin varmasti ollut enemmän lääpälläni, jos värimaailma olisi ollut esim. sinertävää ja harmaata, hopeaa yms, en itse tykkää punaisesta joulun värinä. Mutta hei, tämähän ei todellakaan ole suunnattu 32-vuotiaalle kakaralle. =D
PoistaOi joi, miten hyviä kirjavinkkejä! Kuten tiedät, täällä asuu yksi kypsän madame-litin ystävä (aivan loistava luonnehdinta, hih) ja lisäksi muutama keskenkasvuinen ja yksi täysikasvuinen, miespuolinen Narnia-tarinoiden ystävä;-) Name it, meiltä löytyy Narniaa joka lähtöön, on kirjoista, elokuvista, pelikorteista muoviesinesiin saakka. Siis varsinaisen klassikon toit esille, kiitos!
VastaaPoistaLämpöinen joulutervehdys ja tsemppiä joulukiireisiin. Pidetään peukkuja sen valkoisen lumen puolesta!
Kiva, että löytyi sopivia vinkkejä! Sinulla on huippumies, kun osaa noin arvostaa Narniaa. =D Madame-litti rulettaa. Ainakin Pancolin kohdalla. =D
PoistaMahtavaa ja leppoisaa joulun aikaa myös sinulle! Täällä satelee juuri lunta, tosin huomenna kai sataa taas vettä, ou jea.
Iivari-tonttu on ihana kirja! Ja tiedätkö mitä: Histamiini-joulukalenteri on saatavissa dvd:nä, löytyi ainakin vielä vuosi sitten marketin hyllystä ;)
VastaaPoistaTotta! Ooh, pitääköhän lähteä metsästämään Histamiinia. (Nykyajan joulukalenterit ei ole sitten yhtään niin hyviä kuin kultaisen 80-luvun. =D)
PoistaUusin Bridget Jones olisi kyllä varmasti varma nakki joulun viihdyttäjäksi. Pitääpä katsoa josko toivoisin sen vielä näin viime tingassa joulupukilta.
VastaaPoistaVoin kertoa, että Bridget sopisi kuin porkkana lumiukon kuonoon luettavaksi joulun aikaan mahtavan muhkea suklaarasia seurana... =D
PoistaHaha, minäkin bongasin heti Divaritontun :D Ja Bridgetiä lukiessani mietin, että se sopisi mainiosti joululukemistoon.
VastaaPoistaHistamiinista vielä pakko sanoa, että jos ihmettelee, minne Histamiini on kadonnut, niin tässä saattaisi olla yksi selitys:
http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135245842503.gif
Ehkä Iivari olikin aluksi ihan vaan Divari... =D Bridget on varmasti mainiota joululukemista. (Harmi kun sen olen jo lukenut, mutta toisaalta, minun jouluuni kuuluu aina Kingiä.)
PoistaHah! Siellähän se Histamiini! =D
Hih, näyttää tosiaan Divaritontulta tuon kirjan nimi :D Kiitos vinkeistä ja mukavaa vuodenvaihdetta :)
VastaaPoistaDivaritonttu alkaa kohta olla jo legendaarinen... =D Olkaas hyvä, ja kiitos, samoin sinulle leppoisaa uuden vuoden odotusta!
Poista