Talonvaltaajat

Noin kuukausi sitten bongasin Satun luetuista mielenkiintoisen kuuloisen kirjailijan (lue: Irenelle sopivan kirjailijan), Paul Austerin, joka on ilmeisesti hyvinkin menestynyt ja arvostettu yhdysvaltalainen kirjailija, mutta minulle nimi oli vain etäisesti tuttu, jos sitäkään. Kävin tietenkin häpeämässä tätä pikkuseikkaa sorakukkulan laella, jossa suloinen häpeäpaaluni sijaitsee, ja kun laskeuduin alas näännyttävän, piinaavan, intensiivisen häpeämisen jälkeen takaisin maan pinnalle, sain tietää että Auster on naimisissa kirjailija Siri Hustvedtin kanssa. Vaikka en ole lukenut vaimokkeen tuotantoa, oli hänen nimensä minulle sentään tuttu. Tämä tieto piristi minua kummasti. Hyvä minä, en ole täysin toivoton tapaus! (Ehkä.)

Auster kuuluu niihin tajuttoman kunnollisiin tyyppeihin, jotka ovat opiskelleet kirjallisuutta yliopistossa. (Toisin kuin eräs nimeltä mainitsematon neiti, joka luottaa pelkästään erittäin kyseenalaisiin synnyinlahjoihinsa.) Austerin kirjailijan ura ei ottanut heti tuulta alleen, mutta sitten kun oikea puhuri osui kohdalle, alkoi herran pitkä ja tuottelias purjehdus kirjallisuuden merellä. Pysähdyksiä erilaisiin satamiin on kertynyt parikymmentä kappaletta, joista suurin osa on suomennettu. Auster on kunnostautunut myös käännöstöissä sekä elokuvakäsikirjoittamisessa.

Tervetuloa Sunset Parkiin New Yorkiin ja hylättyyn talon rähjään, jota asuttaa joukko nuoria aikuisia. On vuosi 2008, ja maailma kamppailee finanssikriisin kourissa. Miles Heller on haahuillut päämäärättömänä viimeiset seitsemän vuotta, valtava syyllisyyden taakka harteillaan, kunnes hän löytää elämälleen ankkurin; (liian) nuori nainen Pilar vie Milesin sydämen. Milesin ja Pilarin yhteiselo Floridan kuumottavan auringon alla ei ole kuitenkaan turvattu, joten kun vanha tuttava Bing New Yorkin ajoilta ottaa Milesiin yhteyttä ja pyytää tätä muuttamaan luokseen Sunset Parkiin, Miles päättää jättää Pilarin taakseen toviksi. Hän palaa kotikonnuilleen ja tutustuu uusiin asuintovereihinsa Elleniin ja Aliceen. Jokaista Sunset Parkin asukasta kalvaa kamppailu sisimmässä; he tasapainoilevat veitsen terällä, elämän käännekohdassa ja he tulevat putoamaan, mutta miksi ja minne? Miles johdattaa joukkoa omilla valinnoillaan; hän aikoo vihdoin kohdata vanhempansa, jotka hylkäsi vuosia sitten sattuneista syistä...

Paul Auster nappaa lukijan helposti mukaansa. Hän tuntuu heti tutulta ikään kuin hänet olisi tuntenut pitkään. Hänen kanssaan ei tule minkäänlaisia uuden kirjailijan sisäänajovaikeuksia - joskus uuden kirjailijan kohdalla tuntumaa hakee kymmeniä ja taas kymmeniä sivuja - , vaan herra tulee ja pyytää istahtamaan moottoripyöränsä sivuvaunuun, käskee ottamaan rennosti ja nauttimaan kyydistä. Austerin baana on auki! Maisemat voivat olla käytännössä minkälaisia tahansa! Rujoja ja ronskejakin! Pitäkää hiuksistanne kiinni!

Auster on hyvä tarinan iskijä, joka kertoo vakavista asioista; jossain taustalla häilyy kuitenkin koko ajan ilkikurinen virne ilmassa kuin Irvikissan hymy. Austerista tulee kieltämättä mieleen John Irving; häntä voisi kutsua, ainakin tämän yhden kirjan perusteella, jonkinlaiseksi köyhän miehen John Irvingiksi. Aivan yhtä lennokasta Austerin meno ei  ole kuin Irvingillä, mutta kyllä miehen repertuaarista löytyy samankaltaisia hämmentävän ihastuttavia omituisuuksia. Auster ei ole kielellä kikkailija tai piilevä runosielu, eikä hänen tarvitse olla, sillä tarinan kuljetus on hänen vahvuutensa; hän kuljettaa sitä kuin koripalloa, läpi kentän, menettämättä sitä kertaakaan ja upottaa lopuksi näyttävän kolmen pisteen heiton. Auster ei silti ole mikään lakoninen töksäyttelijä, ei suinkaan, vaan suuri mammuttilauseiden ystävä, joka ripottelee sivulauseita sivulauseiden perään kuin kanelia kaulitun pullataikinan päälle. Vaikka mammuttilauseet tekevät toisinaan kappaleista melko pitkiä, se ei ole häiritsevää, sillä Austerin kerronta on sen verran johdonmukaista ja reipasta. Kierteistä, mutta pehmeää, aivan niin kuin korvapuustin olemus! Herra Austerilla on myös eräs erikoinen piirre liittyen dialogeihin; hän ei käytä lainkaan repliikkiviivoja tai lainausmerkkejä.

Sunset Parkissa viilettää useampi henkilö, joiden näkökulmista seurataan tapahtumia. Mukaan liittyy myöhemmin jopa Milesin perheenjäseniä. Vaikka henkilöitä on remmissä mukana kohtuulisen paljon, eikä kirjaa ole pilattu pituudella, onnistuu Paul Auster siitä huolimatta tarjoamaan mehevän ja kypsän henkilöhahmogallerian. Henkilöissä on draamaa ja väriä kuin auringonlaskun värjäämällä taivaalla, joiden uskomattomia sävyjä katselee kevyesti huokaillen. Auster omistaa tuon jalon kirjailijan taidon, jolla pystyy puhaltamaan henkilöön eloa muutamalla huomiolla ja eleellä. Miles Heller saattaa olla Sunset Parkin keskeisin hahmo, mutta Auster on kaveri, joka korostaa yksilöllisyyttä; hahmoista kukaan ei jää vieraaksi.

Sunset Parkissa oli mukava vierailla. Tekstissä oli juuri sellaista rennon letkeää otetta, hauskoja oivalluksia elossa olemisen ihmeellisestä omituisuudesta (lainaten herraa itseään), mistä pidän, vaikkakin Auster syyllistyi välillä hieman ärsyttävään luettolomaiseen tyyliin ja turhiin yksityiskohtiin. (Herra Auster, minä en välitä baseballista ihan niin paljon.) Hiukset pysyivät päässä, ongelmitta, vaikka alku lupaili hieman enemmän, kuin mitä lopulta sain. Mutta kelpo menoa, herra Auster. Uskon, että tapaamme uudestaan.

Hän ei ollut vieläkään varma, oliko hänen tekonsa tarkoituksellinen. Ilman vähäisintäkään epäilystä hän tuuppasi Bobbya, he riitelivät ja suutuspäissään hän tönäisi Bobbya, mutta hän ei muista kuuliko auton lähestyvän ennen tuuppausta vaiko vasta sen jälkeen, ei toisin sanoen tiedä, oliko Bobbyn kuolema onnettomuus vai yrittikö hän alitajuisesti tappaa veljensä. Tuon päivän tapahtumat Berkshiren kukkuloilla ovat kuin saranatappi, jonka varassa hänen koko elämäntarinansa kääntyy, eikä hän ole vieläkään saanut otetta totuudesta eikä voi olla varma, syyllistyikö hän rikokseen vai ei.

Alkuteos: Sunset Park (2010)
Julkaistu Suomessa: Keltainen kirjasto 2011 
Sivumäärä: 354

Tämä kirja saa: Kolme kirjanmerkkiä. Mainio kirja, jossa tietynlainen hulluus ja syvälliset ajatukset kietoutuvat toistensa ympärille sulassa sovussa.