.

.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Top Ten Tuesday: 10 jouluista kirjaa... tai sitten ei


Joulu syöksyy vauhdilla kuin tykinkuula. Pois alta, se huutaa, mutta me istumme paikoillamme kuin bingokalkkunaa himoitsevat vanhukset; antaa tulla vaan, me sanomme, puolittainen hullunkiilto silmissämme. Tule vain, rysäytä kunnolla, me olemme valmiina huutamaan bingo! Joulupukit on nostettu porstuaan sulamaan - käteviä nuo pakastealtaasta löytyvät syväjäädytetyt joulu-ukot. Himmelit on asetettu pihalle odottamaan suurta joulukokon sytyttämistä, kellari on lastattu täyteen suklaata - siltä varalta, ettei tuo joulunajan todellinen kulta pääse loppumaan. Naapurin tiluksilta varastettu joulukuusi on piilotettu autotallin nurkkaan, porokuviollinen villamyssy on vedetty päähän; löyhästi tietenkin, ettei se kiristä. Punaiset joulusukat on hilattu lippusalkoon liehumaan. Jouluvalot on ripustettu parvekkeelle tai pyykkitelineeseen; valot kiittävät ja ilostuttavat meitä, soittavat meille hoosiannan discoversiota, välkkyvät ja zumbaavat johdot täristen luoden seesteistä joulurauhaa jokaisen sydämeen. Oi, joulu, me olemme valmiina! Piparit on toki tekemättä, lahjat ostamatta, talo siivoamatta ja kortit lähettämättä, mutta mitä tuosta!

Tänään olen päättänyt listata joululahjakirjoja, joista tulee joulu mieleen vuosienkin jälkeen, vaikkei kirjan sisältö välttämättä liity jouluun. Kuten olen aikaisemmin todennut, minun kirjahyllyni - edelleen se olematon - ei ole täyteen ahdettu, mutta se ei haittaa, sillä palvon maata lainauslaitoksen kirjahyllyjen alla.

1. Stephen King: Kuvun alla. Tämä kirja on tuoreessa muistissa, sillä saimme sen siskoni kanssa yhteiseksi lahjaksi viime jouluna. Ihanan paksun kirjan kanssa meni mukavasti joulun jälkeinen aika - uskokaa tai älkää, sitä on olemassa. Kuvun alla oli antoisa lukukokemus, vaikka se ei yllä minun suosikki King-teosten kategoriaan. Kirjasta löytyy pari hahmoa, jotka kuuluvat kaikkien aikojen antisankarit-listalleni.       

2. Anni Polva: Tiina etsii juuriaan, Tiina epäilee Juhaa, Tiina ei pelkää. Olin kova Tiina-fani pikkutyttönä ja eräänä jouluna paketistani löytyi kolme Tiina-kirjaa! Uskomatonta! Kolme kirjaa yhdellä iskulla! Olin haltioissani. Tiina epäilee Juhaa-kirjasta tuli yksi suosikeistani koko sarjasta. Luin kirjat moneen kertaan.


3. Stephen King: Susannan laulu. Ostin - anteeksi, siis toivoin joulupukilta - Musta torni-sarjan kuudennen osan siskolleni muutama vuosi sitten. Hänellä oli ennestään sarjan viimeinen osa - kaikki kunnialliset ihmiset aloittavat Mustan Tornin keräämisen viimeisestä osasta, kuten myös kaikki kunnialliset ihmiset katsovat X-Men- elokuvat väärässä järjestyksessä - ja minä olin juuri päättänyt Callan sudet ennen joulua; kun ystävällinen kirjakauppa myi Susannan laulua edulliseen hintaan, minun herkkä liipaisinsormeni klikkasi kirjan virtuaaliseen ostoskoriini, hip hip hei, ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia.

4. J.K.Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi. Minä hankin ensimmäisen Harryn samaiselle onnelliselle siskolleni vuosia sitten, jolloin Harry-buumi vasta pyristeli häkissään kuin pikkulintu, ennen kuin se pääsi vapaaksi ja valloitti koko Suomen. Pikkusiskoani ei kiinnostanut yhtään; mahtavaa, Irene, kuinka onnistunut joululahja! Minä luin kirjan ensin ja hämmästyin; olin alle parikymppinen, kaikkitietävä naikkonen, jonka lukusielua värähdytti lastenkirja! Lopulta sain siskoni vakuuttuneeksi, että kirja kannattaa lukea, ja hän luki sen ja loppu on historiaa.

5. Joan S.Weir: Toisenlainen kesäloma. Toinen lapsuuden joululahja, joka on jäänyt mieleen. Minulla oli tyypillinen hevostyttökausi jossain vaiheessa; luin hevoskirjoja pilvin pimein, minulle tuli Villivarsa-lehti ja kuvittelin olevani upein pikkulikka koskaan, joka hevosteli. Hah! En koskaan edes ratsastanut! Näin oikeita hevosia lähinnä unissani. Eräänä jouluna toivoin hevoskirjoja lahjaksi ja sain Toisenlaisen kesäloman. Rakastin sitä. Se oli hyvin jännittävä pikkutytön sydämelleni.

6. Keith R A Decandido: Supernatural Heart of The Dragon. Jälleen kerran tuo siunattu siskoni sattui saamaan minulta, maailman hyväntahdon lähettiläältä, erinomaisen joululahjan. Olemme molemmat Supernatural-faneja henkeen ja vereen, ja minä näpsäkkänä ihmisenä tilasin ulkomailta asti Supernatural-tarinan. Se oli ensimmäinen - ja tähän mennessä myös viimeisin - englanninkielinen teos, jonka olen lukenut. Englanti oli helppoa kuin veden juonti ja kaiken lisäksi, tarina oli yllättävän hyvä.

7. Ilkka Remes: 6/12. Tätä kirjaa en itse ole saanut, enkä ojentanut eteenpäin, vaan toinen siskoni - niitä riittää kuin koiria 101:ssä dalmatialaisessa - sai Remeksen, tuon Suomen Tom Clancyn, kirjan joululahjaksi joltain toiselta; ehkä joulupukin muorilta. Minä lainasin kirjaa ja viihdyin mainiosti itsenäisyyspäivän kauhukuvien parissa. Hou hou hou, 6/12 on tämän listan jouluisin kirja!

8. Raymond Khoury: Viimeinen temppeliherra. Aina ja ikuisesti, pikkusiskoni joutuu nähtävästi kirjauhrikseni; muutama vuosi sitten kun kihelmöin päästä jalkoihin Da Vinci-koodin jälkimainingeissa ja etsin epätoivoisesti jotain vastaavaa luettavaksi, törmäsin Viimeiseen temppeliherraan. Halleluja, joulu oli pelastettu, siskon paketti täytetty kirjalla, minun silmieni loistaessa kilpaa kynttilöiden kanssa. Jouluinen Temppeliherra ei ollut Da Vinci-koodin kaltainen kokemus, mutta tarpeeksi miellyttävä.

9. Jean M.Untinen-Auel: Luolien suojatit. Irenen muisti alkaa tässä vaiheessa pätkiä siihen malliin, että on pakko kaivaa esille kirja, jota en ole lukenut. Mutta kirjasta tulee vahva assosiaatio jouluun; äitini, joka ei ole kaikista kiiltävin ja sinnikkäin lukutoukka, halusi kirjan lahjaksi vuosia sitten. Minä ja siskoni, koska olemme reippaita ja kertakaikkisen upeita tyttäriä, kokosimme viimeiset ropomme - kauppasimme käpylehmiä ja vinksalleen virkattuja patalappuja tuiskussa ja tuulessa viikkotolkulla - ja toteutimme äitimme toiveen.          

10. Kalle Päätalo: Koillismaa-sarja. Muistini ei ole palannut neljän rivin aikana, joten turvaudun viimeisessä kohdassa toiseen vanhempaani, joka nykyään lueskelee Taivaallisia Sanomia pilven reunalla. Isäni sai siskoltani valtavan, painavan paketin - onko täällä halkoja, isäni kysyi - , josta paljastui Koillismaa-sarja. En ole varma, onko kukaan meistä lukenut niitä kirjoja. Mutta ne ovat pitäneet tukikohtaansa kirjahyllyssä hohtavina ja sivistyneinä; vieraat nostelevat kulmakarvojaan ihmetyksestä, että kuinka ällistyttävän intellektuellia porukkaa täällä asuu.

Minkälaisia joulumuistokirjoja teillä on, hyvät naiset ja herrat?

8 kommenttia:

  1. Anopilta sain muutama joulu sitten Laila Hietamiehen uutuuskirjan, jonka nimeä en muista ja jonka olen lainannut lukematta jollekin, en muista kenelle :) En tiedä olenko jotenkin taantunut sivistyksen saralla mutta en enää vuosiin ole jaksanut lukea kuin kevyttä hömppää ja murhatrillereitä.
    Jostakin kumman syystä kuitenkin pari viikkoa sitten pörrätessäni kirjakaupassa käteeni osui Musta Raamattu! Selailin sitä ja samalla huomasin kuinka kanssa- asiakkaat katsoivat järkyttyneinä. Olen ehkä leimattu nyt saatanan palvojaksi ja hautakivien kaatajaksi tällä kylällä. Olisin halunnut ostaa sen mielenkiinnosta mutta nössönä en kehdannut! Mutta miksi se olisi siellä myynnissä jos sitä ei ostettavaksi ole tarkoitettu`? En tiedä pitääkö kirjottaa joulupukille tämän joulun toive :) ja sitten ruveta odotteleen piipaa-autoa hakemaan minua lataamoon koska vois pukki järkyttyä,saatikka sen tontut. Manaajaa saa sitten odotella uudeksi vuodeksi meille tinoja valamaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas hauska juttu! =D Eihän hömpän ja trillereiden lukemisessa ole mitään vikaa, kyllä niitäkin saa ja pitää lukea. Olipas sinulla kirjakaupassa säpinää! =D Tuskinpa kirjat ovat pelkkinä koristeina kirjakaupoissa; tai sitten on kyllä tosi kummallinen kirjakauppa. Katsoa saa muttei ostaa. =D Minäpäs jään odottelemaan, että minkälaisia tinoja se manaaja mahtaa valaa...

      Poista
  2. Mitähän mää olen yleensä jouluna lukenut... Tervon Layla meni viime vuonna ja se oli ihan ok. Edellisenä jouluna olin paremmin varustautunut, ja pistelin menemään suosikkikirjailijani Mankellin viimeisen Wallanderin, sekä Sofi Oksasen Baby Janen. Täksi jouluksi on suuret lukusuunnitelmat. Tulisi nyt se joulu, ennen kuin ehdin lukea juhlaksi varatut teoksen lukea;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih hih hih, ei kai nyt sentään joulustressiä siitä, että mitä jos ehtii lukea joulukirjansa jo ennen joulua... =D Minulla ei ole kummempia joulukirjasuunnitelmia; yhtä paksukaista luen parhaillaan, mutta saan sen luettua ennen joulua, pari pikkuruista Kingiä odottelee hyllyssä, että niiden parissa meikäläisen joulu mennee.

      Poista
  3. Minä en muista mitä kirjoja olen minäkin jouluna saanut, sillä kaikkina jouluina lapsesta saakka olen niitä saanut perheeltä, sukulaisilta ja ystäviltä. Ja siihen lisäksi omat osatamani. Enäähän en aikuisena joulua vietä mutta tänä vuonna menen ystävälleni viikoksi visiteeraamaan ja sielläkin tulee luettua. Tänä vuonna ajattelin ottaa haastetehtävien kirjoja mukaan jotta saisin nekin joskus luettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavia lukuhetkiä! Pyhäpäivät kuluvat kuin siivillä hyvien kirjojen parissa. =D

      Poista