.

.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Marilynin monet kasvot



Mitä minä voisin kirjoittaa. 
Mitä minä voisin kirjoittaa, jonkin näin suuren, äärettömän äärellä.
Mitä minä voisin kirjoittaa, tämän kirjan, tämän kirjallisuuden Grand Canyonin reunalla.
Mitä minä voisin kirjoittaa. Mitä muuta minä voisin kirjoittaa, kuin sanoa, että ole hyvä ja hyppää,
ja katso, minne tarina, tämä luonnon voima sinut kuljettaa.
Mitä minä voisin kirjoittaa.
Hänestä, ikonista, suuresta, äärettömästä. Ikuisesta Marilynistä.
Mitä minä voisin kirjoittaa, kun haluaisin vain käpertyä ja vetäytyä kolooni, 
ja itkeä, kylpeä kyynelten ja Blondin syleilyssä.
Kun jokin on niin kaunista.
Kun jokin on niin surullista.
Kun jokin on samalla kertaa niin haurasta ja voimakasta.
Kun jokin on niin totta. Totta, vaikka kaikki ei olisikaan.
Mutta mikä on totuus? Kuka omistaa sen? Onko totuus palanen taivaasta?
Kun jokin on niin Joyce Carol Oatesia.
Kun jokin on niin Marilyn Monroeta. 
Mitä minä voisin kirjoittaa. 
Mitä minä voisin kirjoittaa, kun Joyce Carol Oates on kirjoittanut jo kaiken, vimmalla, hartaudella, raivolla.
Mitä minä voisin kirjoittaa, kun Marilyn Monroe on jo elänyt kaiken, vimmalla, hartaudella, raivolla. 
Ja yhdessä nuo kaksi ovat silti aina täällä,
suloisina, herkkinä, nuupahtamattomina kevään ensikukkina.
Monroe ja Oates. 
Parivaljakko, joka pysäyttää ajan.  Parivaljakko, joka ylittää ajan.
Mitä minä voisin heistä kirjoittaa.

Blondi on kolmas lukemani Joyce Carol Oatesin kirja. Haudankaivajan tytär ja Putous ovat molemmat hienoja kirjoja, mutta Blondi! BLONDI. On Mieletön. Kuten tuossa yllä hahmottelen, on vaikea pukea sanoiksi Blondin jälkivaikutusta, sillä niin hekumallisesta teoksesta on kyse. Se on pitkä, se on raastava, se on keskittymistä vaativa. Se on fiktiivinen, monipuolinen kuvaus upeasta legendasta, (epä)tavallisesta tytöstä, Norma Jeane Bakerista, josta kasvaa koko maailman tuntema seksisymboli Marilyn Monroe. Se on fiktiivinen tarina, johon sekoittuu mennyttä todellisuutta, kylmänviileitä totuuksia kuin jääpaloja viskilasiin, ne pureutuvat tarinan kudoksiin. Tarina, joka on totta, satua ja spekulaatiota. Kuka oli Norma Jeane Baker? Kuka oli Marilyn Monroe? Tunsiko häntä todella kukaan?   

Blondi on taidemuseo, Louvre, laaja ja mahtava, sokkeloinen labyrintti, jonka seinillä roikkuvat Norma Jeane-taulut, käytävillä hallitsevat Marilyn-patsaat. MARILYN MONROE, kasvoilla vieno, arvoituksellinen hymy, elokuvateollisuuden Mona Lisa. Me menemme, me katselemme, me kiertelemme, me tutkimme Blondin taidemuseon nurkasta nurkkaan, haluamme nähdä jokaisen kaarteen ja kurvin, jokaisen meikkikerroksen ja paljettimekon, jokaisen enkelimäisen keinahduksen ja lapsellisen kujertavan olemuksen. Me haluamme Marilynin, ja Joyce Carol Oates veistää meille täydellisen Marilynin, täydellisen blondin, mutta Oates ei unohda Norma Jeanea, hän ei sulje nuhjuisempia, aavemaisimpia kolkkia: Blondin taidemuseossa pyörivät niin ikään pölypallot ja oksennusrihmat, veren ja hien löyhkäävä aromi tanssii ilmassa epätoivoisena kuin humalainen, hylätty kavaljeeri, portaikoissa kaikuvat hulluus, soperrus ja helvetti.  

Blondin taidemuseossa Norma Jeanea/Marilynia tiiraillaan monesta eri näkökulmasta, tuota naista, joka pysyi aina tyttönä; me tiirailemme tuota naista, tytärtä, moninkertaista aviovaimoa, valokuvamallia, näyttelijää, laulajaa, äidiksi halajavaa naista, naista, joka halusi palavasti olla onnellinen, naista, joka halusi palavasti rakastaa, nainen, joka halusi palavasti olla MARILYN, mutta oliko niin, katsokaa, nuo säröt hänen kasvoillaan, halkeileva Marilyn-maski, oliko niin, ettei hän osannut olla onnellinen, ettei hän osannut rakastaa, ettei hän osannut olla MARILYN? KATSOKAA HÄNTÄ! Onko niin, että koko Blondin taidemuseo on harhaa, julmaa pilaa, illuusiota, KATSOKAA HÄNTÄ, älä käännä päätäsi pois, on lupa tuijottaa, on lupa tirkistellä, on lupa painaa mieleen yksityiskohtia, punaisia huulia, ornamentteja, platinanvaaleita hiuskiehkuroita, pihalla kohovava lasipyramidi.

Onko niin, ettei Norma Jeane tuntenut edes itse itseään? Onko niin, että Blondin taidemuseo on pelkkä rikkoutuneiden saviruukkujen ja turmeltuneiden taulujen sekasorto, kaatopaikka, savuava raunio, kauan sitten loppuun palaneen naisen vääristynyt huuto? Sitä me emme tiedä, ja silti me katselemme, sorkimme kepillä, siirtelemme (kaatuneita) patsaita, tuijotamme, kahlaamme (tuhkan) ja glamöörin läpi, me vuodatamme kyyneleitä Hänen kanssaan, me huokailemme; miten kaunis! miten väärin ymmärretty! miten yritteliäs! miten ystävällinen! miten uskalias! miten pelokas! miten tasapainoton! miten arvaamaton! miten sitkeä! miten naiivi! miten lahjakas! miten yllättävän älykäs, kuin koreisiin vaatteisiin teipattu, väkisin sisään ahdettu tiedonhaluinen opiskelijatar! Nukke, joka halusi tietää! Blondin taidemuseossa. Mikään ei ole sitä miltä se näyttää. Ja kaikki on juuri sitä miltä se näyttää.

Olen poistunut Blondin taidemuseosta, mutta kappale minua on yhä siellä, katselemassa Häntä. Tuota käsittämätöntä naista. Tuota käsittämätöntä naista, jonka toinen käsittämätön nainen, Joyce Carol Oates, on muovannut omakseen, käyttänyt hyväkseen kaikkea sitä mitä tapahtui ja kaikkea sitä mitä mahdollisesti tapahtui, ja tietenkin omaa, nerokasta näkemystään. Aivan kuin Oates olisi tuntenut Norma Jeanen. Aivan kuin Oates olisi ollut Norma Jeane. (Tämä ei ole käytännössä mahdollista, sillä he ovat eläneet samaan aikaan.) Oatesin Norma Jeane/Marilyn on niin aito, että tuntuu kuin toisenlaista Norma Jeanea ei ole voinut olla olemassa. Häkellyttävää. Oates on Norma Jeane, näkee maailman hänen silmillään, ja Oates on maailma, joka näkee tuhansilla silmillä Norma Jeanen.

Oates rakentaa Blondin taidemuseon vakuuttavalla otteella, uskomattomalla tarkkuudella, tietäen, että silti jossain repsottaa, mutta antaa sen olla, niin on hyvä, se on oikeaa, sopivaa rakennustekniikkaa, raa´an realistista. Blondin taidemuseo on täynnä huoneita, suuria ja pieniä, käytäviä ja portaikkoja, kellareita ja ullakoita, yllättäviä ja salakavalia. Oates vyöryttää, pilkkoo ja hakkaa, tarinan tuhansiin palasiin, ja tarjoilee ne meille erilaisina halkoina. Ja me otamme nuo halot vastaan, me asetamme ne viimeiset palat Blondin taidemuseoon, sillä ilman lukijaa, kirja on kangastus kirjailijan mielessä, mutta iloksemme me pystymme auttamaan, saamaan kirjailijan kangastukset konkretisoitumaan todellisiksi keitaiksi, ja sellainen Blondi on, hulppea, salaperäinen keidas. Saamme kiittää Oatesia siitä, että voimme pysähtyä tälle harvinaiselle keitaalle, mutta ennen kaikkea saamme kiittää itse inspiraation lähdettä, neiti Monroeta. Ilman Häntä Blondia ei olisi olemassa.

Nuo huikeat naiset.
          Mitä minä voisin heistä kirjoittaa.
Oates ja Monroe.
Kirjoitan sydän avoimena 
kauniit, vilpittömät kiitokset.


Alkuteos: Blonde 2000
Julkaistu Suomessa: Otava 2001
Kirjanmerkit: Viisi
Sivumäärä: 943
Lainattua: Peilissä Norma Jeanella oli aina oma Taikaystävänsä. Joskus se kurkisteli häntä peilin nurkasta, joskus tuijotti suoraan silmiin. Peilikuva oli kuin elokuvaa - ja ehkä se olikin elokuvaa. Ja siinä elokuvassa oli kaunis kiharatukkainen tyttö, joka oli hän.     
                        

 

10 kommenttia:

  1. Blondi olisi must lukea, mutta miten minä siitä enää kirjoittaisin sinun huikean tekstisi jälkeen. Miten ja mitä. Sattumalta nämä molemmat naiset 'riivaavat' minua. Marilyn Monroe ja Joyce Carol Oates. Hieno kirjoitus <3

    Marilynin elämään ja siihen, mitä hän olisi halunnut olla ja mitä tehdä löytyy paljon tästä kirjasta faktaa: http://leenalumi.blogspot.fi/2010/06/marilyn-monroen-monta-elamaa.html Kirja on edelleen blogini 10 luetuimman listalla yli kuudelta vuodelta. Tekee pahaa, kun lukee, miten Monroe halusi opiskella, yritti koota sirpaleensa ja lähteä Englantiin opiskelemaan, mutta äijät sen estivät. Veivät häneltä kerta kerran jälkeen itsetunnon. Edes iltaisin ei saanut olla rauhassa, vaikka aamulla olisivat kuvaukset alkaneet klo 6! Saman ajan tähti Grace Kelly kieltäytyi filmipomojen määräyksestä istua iltakaudet yökerhoissa, mutta Marilynillä ei ollut itsevarmuutta pistää hanttiin. Hänet ajettiin loppuun ja paljon, paljon muutakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi toki sinä löytäisit tästä paljon sanottavaa, varsinkin kun "tunnet" Marilynin niin paljon paremmin kuin minä. Olen joskus katsonut Marilynistä mini tv-sarjan, ja nyt kun googletin, niin juuri tuo sarja on tehty tämän Oatesin romaanin perusteella. Taisin silloin aikoinaan luulla, että se oli kokonaan elämäkertapohjalta tehty sarja. Kiinnostaisi kyllä nyt hieman tutkia lisää Marilyniä, juuri tuota faktapuolta. Kiehtova henkilö, kaiken kaikkiaan. Kiitos kirjavinkistä ja kommentista! <3 =D

      Poista
  2. PS. Miten nuo hehkuvat neilikat sopivatkaan tuohon Blondin kanteen. Olen kerännyt aikamoiset kuva-arkistot Marilynin kuvia. Ne eivät ole kaikki filmitähtikuvia. Lue myös Marilynin oma kirja Välähdyksiä, sirpaleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, eikö vain! Ne ikään kuin hehkuvat Marilynille! Kiitos myös tästä kirjavinkistä! =D

      Poista
    2. Ja minä otan Blondin suven kirjaksi!

      Poista
  3. Blondi on toden totta hurja kirja. Olen lukenut sen yli kymmenen vuotta sitten, mutta muistan edelleen sen tunteen, jonka kirja jätti jälkeensä. Kuin joku olisi ravistellut ja myllertänyt sekä mielen että ruumiin. Aivan uskomatonta, kuinka Oates sekoittaa totta ja fiktiota, ja kuinka Todelta kaikki tuntuu.

    Hienosti kirjoitit kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämä kirja on upea ja myös rohkea. Oates on äärimmäisen taitava menemään ihmisten pään sisälle. Minä muistan, kun Blondi oli uudehko kirja, ja silloin ajattelin, että tuskinpa tulen tuota kirjaa lukemaan. Niin sitä mieli muuttuu! =D Mahtavaa, että tämä on ollut sinullekin hieno kirja.

      Ja kiitos! =D

      Poista
  4. Ah, tämän vielä joku päivä luen. Oates on huikea kirjailija ja Blondista olen kuullut vain kehuvia arvioita. Tämä sinun arviosi on niin hyvin kirjoitettu!
    Minäkin muuten muistan silloin kun kirja ilmestyi ajatelleeni että tuskinpa tulen koskaan lukemaan... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti niin, suosittelen kyllä lukemaan. Aika hyvin Blondi on monella toiminut, uskoisin, että myös sinullekin. <3 Kiitos.

      Poista