.

.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Kun Saapasjalkakissa Suomeen muutti


Voi apua. Melkein tekisi mieli jättää bloggaamatta koko kirjasta, sillä en halua loukata ketään, ja toivoisin olevani parempi ihminen, positiivisuuden suurlähettiläs, hyväntahdon kannustava keiju jne, mutta en kai minä voi kehua kirjaa kellarista pilvenpiirtäjän huipulle vain sen takia, etten haluaisi olla negatiivinen? Tiedätte ja muistatte varmasti, että luen hyvin vähän kotimaista kirjallisuutta, mikä on blogini kannalta loistava juttu; minun ei tarvitse ottaa ylimääräisiä paineita siitä, että joku - otetaan vaikka yllättäen Stephen King - tulisi blogiini tutkimaan, että ahaa, mitä tämä surkea kirjabloggaaja on kirjoistani kirjoittanut. (Tulisi tietenkin, jos ymmärtäisi suomea. Ja jos olisi vähemmän kuuluisa. Ja jos häntä ylipäätään kiinnostaisi.) Mutta kun luen kotimaista, minuun iskee epäröinti. On olemassa pienen pieni mahdollisuus, että tämä kirjailija voisi eksyä blogiini. Voinko, saanko, onko minulla oikeutta, voinko, pystynkö, saanko näin sanoa? Minä, joka yhä odottelen kustannussopimusta - ja odottelenko ainiaan, sillä tyylini kirjoittajana on sellainen, joka ei avaudu kaikille. Jos kenellekään. Päätin silti blogata Kissani Jugoslaviasta, epäröinnistä huolimatta.

Pajtim Statovci on Suomen kosovolainen nuori mies. Hän päätti pirteänä kirjallisuustieteiden ja televisio-ja elokuvakäsikirjoittamisen opiskelijapoikana kirjoittaa kirjan Kissani Jugoslavia. Se voitti viime vuoden lopulla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon, joka myönnetään vuoden parhaalle esikoiskirjalle. (Ilkeä bloggaaja tulee tähän huomauttamaan: Ihanko totta? Oliko tämä paras? Tämä?)

Kiinnostuin kirjasta, koska KISSA. Ja toki kirja kiinnitti muutenkin huomioni, se kuulosti mielenkiintoiselta ja sopivan ei-kotimaiselta, vaikka onkin kotimainen. Kehuja, kiitoksia ja palkintoja sekä kutkuttavan oloinen kirjan kuvaus, ahaa, saattaisin pitää, luen jos näen jossain vilahduksen Jugoslavian hännästä. Niin tein ja nyt hämmästelen. Mikä minussa on vikana? Miksi en tajua? Miksi en näe samaa hyvyyttä niin kuin monet muut?

Kissani Jugoslavia on maahanmuuttotarina. Se on selviytymistarina, kissatarina, pelkotarina ja eräänlainen rakkaustarina. Menneisyyden Jugoslavia ja nykypäivän Suomi muodostavat tämän kissan lihakset ja luut, turkin ja viikset, ynnä muut. Mutta, miksi, oi miksi, kissa näyttäytyy minulle luurangonlaihana, puoleksi karvattomana, pelokkaana ja säikkynä, aavemaisen läpikuultavana, kissana, joka luikkii saman tien kiven taakse piiloon, kun minä yritän sitä lähestyä? Miksi en saa tätä kissaa kiinni? Miksi Kissani Jugoslavia on minulle tyhjä ja olematon? Miksi, vaikka sen pitäisi olla pysäyttävä, vaikuttava? Miksi kissa lipuu minulta karkuun, virtaa pois joen mukana, miksi, vaikka yritän ymmärtää, vaikka yritän juosta rinnalla, vaikka yritän kaikkeni, että me voisimme olla ystäviä?

Statocvin kirjoittaminen on kohtuullista parhaimmillaan, joskin väitän, että kirjan paras lause löytyy jo takakannesta. Kirjan sivuilta löysin tuon lauseen lisäksi yhden lauseen, joka yltää samalle, kiehtovalle tasolle. Muuten meno on melko pitkälti tasapaksua puksuttelua, ja ainakin minä aistin kokemattomuuden nousevan ja kasvavan sivujen katveista kuin hento sitruunapuu. Kielikuvissa on yritystä, mutta suurin osa niistä jää oudoksi, toimimattomaksi sanahelinäksi. (Tiedän, minä olen päästä jalkoihin yhtä outoa ja toimimatonta sanahelinää.) Maisemakuvaus on kirjan nautinnollisinta antia. Ennen kaikkea minua häiritsi tekstissä alkeellinen, amatöörimäinen siirtyminen tapahtumasta toiseen. Vai onko tämä aivan normaalia ja hyväksyttävää suomalaisessa kirjallisuudessa? En ymmärrä. Tekstissä myös esiintyy turhia itsestäänselvyyksiä, kuten esimerkiksi kylpyhuoneesta kuului veden loisketta vesipisaroiden törmätessä kovaan kaakelilattiaan. Niinkö? Ei kai! Huoneesta, jossa joku tyyppi on suihkussa! Wow! Ja kova kaakelilattia ja kaikkea! OOH! Meillä on kaakelilattia pehmeä kuin vaahtokarkki! (Hyi minua, senkin vinoilija.) Ja jotta jatkaisimme tätä leppoisaa sanomaa, mainittakoon vielä, että teksti lipsahtaa ajoittain suorastaan kehnon viihderomaanikerronnan puolelle. Hurraa! (Minulta lipsahtaa kehnon Minkätahansakerronnan puolelle ja kaiken aikaa.)

Mikäli tarina kiehtoisi ja vetäisi, antaisin paljon anteeksi tekstin puolesta, mutta valitettavasti se ei pelasta. Tarina yrittää olla kaunis ja ruma yhtä aikaa, se yrittää ulottua useaan suuntaan,  mutta toteutus ontuu; tällä kissalla on kaiken lisäksi kampurajalka. Tarinaa on helppo ja nopea lukea, eikä se onneksi pitkästytä, mutta kauheuden ja kauneuden liitto on hutera kuin minun askartelemani (kuvitteellinen) himmeli. On kehikoita ja korsia ja langanpätkiä, ja aivan niin, paljon aukkoja ja tyhjyyttä. Toki tarinassa on tarkoitus olla ilmaa ja tulkinnanvaraa. Symboliikka pölähtää kasvoille kuin tomusokeri, mutta ei. Kun ei sytytä. Kun tarinan palaset makaavat rannalla kuin väsyneet lahnat. Kissa maukuu jossain sydäntä särkevästi ja vetoaa tunteisiini - ja kun menen, en näe sitä, en tunne sitä, vaikka rakastan kissoja. Kolkkoa, yleistävää ja mustavalkoista, on Kissani Jugoslavian maailmassa, ja tällä kertaa kolkkous ei ole miellyttävää, vaan yhdentekevää. Tarinan kaksi pääkertojaa ovat liian samanlaisia; minä välillä unohtelin, että äänessä on kaksi eri kertojaa. (Ja että he ovat eri sukupuolta.)                          

Se on myönnettävä, että Statovcilla on sanottavaa, eikä Kissani Jugoslavia ole täysin luokaton tekele. Sillä on hyvät hetkensä, mutta ne kiiruhtavat pois kuin malttamattomat aallot. Kokonaisuus on minulle keskinkertainen, kuin haaleaa, laihaa teetä.  

Julkaistu: Otava 2014
Sivumäärä: 286
Kirjanmerkit: Kaksi 
Lainattua: Katselin heidän etenemistään raottamani ulko-oven takaa. Hengitin raskaasti ja yritin pysytellä mahdollisimman hiljaa, sillä pelkäsin Bajramin tai hänen isänsä, jonka nyt huomasin kävelevän hieman kyyryssä hänen takanaan, kuulevan minut. Sisälläni muljahteli kuin poreilevassa vesiastiassa, ja käteni olivat vetiset.

       

21 kommenttia:

  1. Voi kiitos, KIITOS, tästä arviosta. Olen ajatellut, että olenko ainoa Suomessa, joka on sitä mieltä, että Kissani Jugoslavia on kökönpuoleinen kirja. Olen suuresti ihmetellyt kirjan saamaa suosiota. Ihan kuin ihmiset olisivat jonkin jonkinlaisessa markkinavoimien aiheuttamassa joukkohypnoosissa. Kielessä on totisesti yritystä, mutta juuri kuten sanoit, sen läpi kuultaa amatöörimäisyys. Ilmaukset ovat välillä niin kliseisiä että lukiessa piti välillä sulkea kirja, hengittää syvään ja yrittää päästä suurimman myötähäpeän yli että pystyi jatkamaan. Tarinaa vaivaa sama juttu. Yritystä on, mutta se ei kanna. Onko Suomessa niin suuri pula maagista realismia hipovista kirjoista, että kun pienikin juonne sinne päin vilahtaa, menee käsikirjoitus kustannusseulasta läpi niin että hujahtaa.

    Mielestäni sinun ei tarvitse ollenkaan vähätellä itseäsi ja omaa kirjoittamistasi, vaikket kirjasta tykännytkään.

    Haluan lopuksi sanoa muutaman sanan kirjablogien arvioista noin ylipäänsä. Monissa blogeissa ei uskalleta sanoa kriittistä mielipidettä etenkään kotimaisista kirjoista. Toisalta se on hyvä, koska kotimaista kirjallisuutta pitää tukea. Mutta vaarana on, ettei aidosti tasokasta kirjallisuutta enää osata erottaa keskinkertaisesta. Silloin koko kotimaisen kirjallisuuden taso lähtee laskemaan. Joku voisi sanoa, että nämä ovat mielipide kysymyksiä. Jossain määrin kyllä. Mutta kirjallisuutta olisi tärkeää arvioida nykyistä enemmän kaunokirjallisten avujen kautta.

    Lisäksi kirjablogien arviot näyttävät nojautuvan hyvin vahvasti Hesarin mielipiteisiin. Yleensä kaava on seuraavanlainen: Hesari kehuu kirjaa. Seuraavaksi kirjabloggaajat alkavat myös kehua kirjaa. (Eihän kukaan kehtaa olla eri mieltä, ettei vain leimaannu oudoksi) Syntyy massahype, jonka synnyttyä kukaan ei enää oikein kehtaa sanoa mitään eriävää mielipidettä kirjasta siinä pelossa että tulee leimatuksi kirjallisuutta ymmärtämättömäksi. Jos uskaltautuu sanomaan jotakin eriävää mielipidettä, niin ainakin samalla pitää vedota siihen, että syy on itsessä, että itse on vain jotenkin tyhmä tai on niin huono päivä ettei ymmärtänyt kirjaa.

    Viime vuosina koko kirja-alaa on vaivannut markkinavoimien + hesarin + bloggaajien aikaansaamasta massahypnoosi, jossa vain yksi kirja kerrallaan nostetaan voimakkaasti esille mediassa. Viimeisimpänä esimerkkinä Elina Hirvosen tuorein romaani, Kun aika loppuu.

    Kyseessä on ilmiö josta en alkuunkaan pidä. Etenkin kun monet massahypetetyistä kirjoista eivät todellakaan ole kirjallisilta ansioiltaan hypetyksen arvoisia. Yhtenä esimerkkinä juuri Kissani Jugoslavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi mahtavan kattavasta kommentista! Ehkä meitä on sitten kaksi. Kerho pystyyn! =D

      Olen samaa mieltä, että toki kotimaista kirjallisuutta pitää tukea. (Vaikka itse olenkin heikko tukija.). Ja kirjallisuus on niin monesti mielipidekysymys - minä tykkään tästä ja tuosta, joku ei, joku taas tykkää tästä ja tuosta, minä en. Se on ok. Yleensä ymmärrän, että miksi joku on tykännyt jostakin kirjasta, vaikka itse en ole, mutta tämän kissakirjan kohdalla en oikein tahdo ymmärtää, vaikka kuinka pyörittelen eri näkökulmia. =D Muttä näin se joskus menee.

      Minua ei kiinnosta tippaakaan Hesarin arviot; olen tainnut kerran puolivahingossa ajautua lukemaan sieltä arvion, ja nyt ihan piruuttani silmäilin, mitä siellä oli kirjoitettu Kissani Jugoslaviasta. Minuun ei vaikuta muiden mielipiteet ja massahypetykset yhtään; toki saatan kiinnostua jostain kohukirjasta tuolla tavalla, mutta muodostan kyllä siitä kirjasta ihan oman mielipiteeni. =D Olenkin outo lintu ja outsideri jossain määrin ollut kaiken aikaa blogimaailmassa (kai) ja olen sitä jatkossakin. =D

      Kiitos vielä kerran kommentista!

      Poista
    2. Anteeksi, että nyt puutun tähän, mutta...eivät varmaankaan kaikki bloggaajat lue ensin lehtien arvioita ja sitten nojaa niihin. Minä en edes lue niitä ennen kuin teen oman juttuni. Viimeksi pidin paljon kirjasta Kaikki se valo jota emme näe, vaikka oli vakuutunut, että esim. Hesarin kriitikot pitävät sitä liian kevyehkönä tms. No, sitten sain lukea suorastaan kyynelehtien, että Majander pitikin kirjasta paljon.

      Tästä kirjasta: Yritn ja yritin ja en vain jaksanut tätä lukea. Tämä on jotain sellaista, joka ei minuun uppoa. En voi tehdä kovinkaan montaa negatiivista arviota, sillä luen vain kirjoja, joista pidän. Tämänkin jätin kesken...

      Vakuutan, että mikään massahypetus ei tavoita minua!!! Lupaan sen. Olen oman latuni hiihtäjä nyt ja tulevaisuudessa. Massahyypetys suorastaan karkoittaa lukijoita minun meilestäni ja bloggari ei ikinä saa pettää lukijoitaa eli lähteä moiseen mukaan, hypettämään kirjaa, josta liian moni ihmteelee, että 'miksi tuollaistas kustannetaan?'

      <3

      Poista
    3. Toki saa "puuttua"! =D Ja bloggaajia on monenlaisia, enkä minä ainakaan voi varmasti edes väittää, että joku ei uskaltaisi kirjoittaa omaa mielipidettään ennen kuin on tavallaan varmistanut toisen mielipiteen jostain muualta. If you know what I mean... =D Kuten olen sanonut, minulle tuollainen on niin vierasta, että se tuntuu oudolta, että sellaista voisi tapahtua, mutta kuka tietää, miltä homma näyttää ulkopuolelle, ehkä helposti yleistetään, I don´t know... Kaikki se valo jota emme näe kuulostaa minulle sopivalta kirjalta, varmasti joskus luen sen.

      Hienoa, Leena, ollaan omien latujemme hiihtäjiä! Mielenkiintoista, että olet yrittänyt lukea tätä kirjaa. Mnusta olisi mielenkiintoista lukea myös syitä siihen, miksi jotkut kirjat jäävät kesken. Minä en osaa jättää kirjoja kesken. Kai tässä kuitenkin jokin kiinnosti sen verran, että kirjan sai luettua loppuun helpolla. =D

      Poista
  2. Kiitos kutkuttavasta kirjoituksesta. :)

    Työskentelin opiskeluaikana musiikkimediassa ja pyörittelin silloin samankaltaisia ajatuksia kuin sinä nyt. Inhosin levyarvostelujen kirjoittamista, koska joku saattaisi pahoittaa mielensä. Varsinkaan kavereiden levyistä ei ole kiva sanoa mitään poikkipuolista, ja tietyissä genreissähän kaikki tuntevat kaikki. Kirjallisuuspiireistä tunnen ehkä kaksi ihmistä Suomessa, joten ei ole samanlaisia paineita.

    Ihannetilanteessa kuitenkin asiat riitelevät, eivät ihmiset. Suomessa pelätään vähän liikaakin eri mieltä olemista. Ei siinä ole mitään vaarallista etenkään puhtaissa makukysymyksissä. Kaikki eivät voi tykätä kaikesta. Kirjoitan itse melko harvoin aivan uusista romaaneista, mutta silloin luen yleensä muiden bloggaukset/arviot vasta jälkikäteen.

    Toisaalta ei kai tämä bloggaaminen kuitenkaan niin kauhean vakavaa puuhaa ole, vaikka joskus haluaisikin sensuroida itseään mielenpahoittamisen pelossa. Kirjoista voi kirjoittaa muistakin näkökulmista kuin hyvä/huono.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihiii, ole hyvä. =D

      Minä en pelkää olla eri mieltä, mutta joskus se voi tosiaan aiheuttaa pahaa mieltä toiselle, vaikka itse ei sitä haluaisi. Se on ikävää, sillä voin melkein itse tuntea sen pahan olon, olen sellainen "puoli-empaatti." Siksi joutuu välillä vähän kamppailemaan itsensä kanssa. Toivoisinkin, että jos vaikka tämä nuori herra näkisi tekstini, hän voisi ottaa sen rakentavana kritiikkinä, eikä tarkoituksenhakuisena ilkeilynä. (Koska sitä se ei ole.) Hän on varmasti hieno nuori mies!

      Hyvä kommentti, kiitos!

      Poista
  3. Anonyymi kirjoitti kyllä asiaa!

    VastaaPoista
  4. Kissani Jugoslavia on mielestäni hypetyksensä ansainnut. On hienoa, että suomalainen kirjallisuus kiinnostaa ja innostaa lukemaan, ja sitä Kissani Jugoslavia on tehnyt. Sen aiheet ovat myös sen verran tärkeitä ja ilman paatosta käsiteltyjä, että ihailen nuorta kirjailijaa, joka on teoksen osannut kirjoittaa.

    Pelkään kyllä sitä, että moni hyvä kirja jää huomiotta, koska kirjat vanhenevat nykyään nopeasti ja vain muutama kirja nousee hypetykseen asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit olla aivan oikeassa. En tunne kotimaista kirjallisuutta niin hyvin, että voisin olla selvästi eri mieltä. Mutta myönnän kyllä sen, että jos nykyhetken kotimaisuus on tätä tasoa, ei se ainakaan minua houkuttele lukemaan lisää. Tässä kirjassa on ilman muuta tärkeitä teemoja, mutta tärkeät teemat eivät vielä tee kirjasta hyvää. Sanottavaa tällä nuorella herralla on, se on selvää ja pisteet siitä. =D

      Kyllä, se on ikävää. Onneksi kuitenkin voi aina palata vanhojenkin kirjojen pariin. =D

      Poista
  5. Minusta kriittisten arvioiden lukeminen on jotenkin mielenkiintoisempaa kuin positiivisten. Sinullakin on näissä ilkeissä enemmän väriä ja vauhtia, purevat kunnolla. Mutta Kissani Jugoslaviasta olen tietenkin totaalisen eri mieltä :) Olin ihastunut ja tosi iloinen kun se sitten voitti esikoiskirjailija-palkinnon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, pitäisikö alkaa kirjoittaa positiivisetkin arviot ilkeämmällä otteella?! "Tämä oli kyllä hyvä, mutta juukeli! Kirjoitusvirhe sivulla 5889! En kestä tätä järkyttävää vääryyttä!!" =D

      Mukavaa, että tämä kirja on tuottanut sinulle iloa!

      Poista
  6. Minä olen tästä kirjasta eri mieltä, siis pidän kovasti, mutta olen monen muun kirjan kohdalla ajatellut juuri samaa, siis että miksi hypetys. Muutamia mainitakseni: Erik Axl Sund -dekkarit, Taivaslaulu, Maaria Päivisen On nälkä on jano.

    Eri mieltä oleminen on hyvä asia. On myös hyvä oppia keskustelemaan asioista ottamatta niitä henkilökohtaisesti. Olen kuullut, että jopa kirjailijat itse toivovat myös erilaisia mielipiteitä, ei vain samanlaista kehua. Siis ihan turhaan Irene pyytelet anteeksi kriittistä otettasi. Se on kiinnostava.

    Amatöörikommntoijan edellä mainitsemasta massahypnoosista sanoisin, että se ei johdu mielestäni HS:n jutuista. Suosituista kirjoista on yleensä kirjoitettu blogeissa jo paljon ennen Hesaria, koska monet saavat arvostelukappaleita ja kirjoittavta heti tuoreeltaan. Kirjoista julkaistaan kustantajien kehuja jo ennen kuin niitä on julkaistukaan, esim. dekkari- ja dystopiakirjoista. Nämä jo virittävät ehkä lukijota tiettyyn suopeaan mielentilaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita mainitsemiasi kirjoja en ole lukenut, enkä aiokaan. Axl Sund-dekkareita aluksi harkitsin, mutta en taida sittenkään jaksaa kiinnostua tarpeeksi.

      Koska kirjallisuus on "oma lajini", niin kriittisyys toisia "omiani" kohtaan nousee välillä kynnyskysymykseksi. Ulkomaalaisten kohdalla ei asia ole niin paha, sillä he eivät varmuudella tekstejäni näe. (Vaikka silloinkin saatan vähän tuskastella, jos pitää kovin kritisoida.) Olen aina ollut vahva mielipiteissäni, enkä pelkää niitä esittää, mutta tämä kirjallisuus tulee joskus liian liki. =D

      Massahypetykseen en oikeastaan osaa sanoa juuta enkä jaata. En ole ollut siinä omasta mielestäni mukana.

      Kiitos kommentista! =D

      Poista
    2. Hahaa, minä panin paremmaksi, kun muutin hypen hypnoosiksi! :D

      Minulla on usein tullut sellainen olo, kun olen lukenut ylistettyjä kirjoja, että olipas melua tyhjästä. Nykyään jätän jopa lukematta sellaisia kirjoja, joita kehutaan paljon.

      Anonyymin kirjoittajan huomio massahypetyksestä on oikeaan osuva. Et sinä Irene ole todellakaan ollut siinä mukana. :)
      Toivon, että kirjoitat edelleenkin raikkaasti ja kriittisesti. Eihän blogien pidä olla kirjojen mainostamispaikkoja. Sellainen ei ole ainakaan kiinnostavaa lukea. Tottakai löytyy kirjoja, joihin hullaantuu ja hurmaantuu, mutta ei sitä voi tapahtua kenelläkään jatkuvalla syötöllä.

      Poista
    3. Hype tai hypnoosi, anyway! =D

      Minullekin on käynyt niin. Mutta pidän yhä mieleni avoimena ja menen intuitiolla, ja laitan kirjoja (myös niitä superkehuttuja) mieleeni, jos ne aidosti minua kiinnostavat. Kehumisen takia en kuitenkaan jätä kirjaa lukematta, jos se kuulostaa oikealta omaan korvaani.

      Hyvä juttu, en minä ole täällä mitään mainostamassa. Joskus pyydän arvostelukappaleita ja myönnän tekeväni sitä omaksi ilokseni. Kertaakaan en ole saanut arvostelukappaletta pyytämättä ja se on hyvä, en haluaisikaan yllätyksiä. =D

      Poista
    4. Irene, tuo keskimmäinen kappaleesi voisi olla vaikka minun profiilissani. Se menee myös niin päin, että ei kehu kirjaa estä lukemasta. Mutta intuitio on tärkeä asia kun lukemista valitsen.

      Poista
    5. Kyllä. Joskus on käynyt niinkin, että olen kiinnostunut jostain kirjasta erittäin paljon vaikka siihen on suhtauduttu nihkeästi. Vastarannan kiiski jne... =D Ja ajatellut, että minä varmaan tykkään tästä kun muut eivät... =D En yleensä edes lue arvioita kuin puolella silmällä ennen kirjan lukemista, ja vasta oman arvioni jälkeen tutkailen muiden arvioita tarkemmin. Jos jaksan. =D

      Poista
  7. Niin no - minulla tämä jäi kesken. Tosin vika oli ehkä enemmän huonossa hetkessä kuin kirjassa, mutta toisaalta ei mieleni ole tehnyt kirjaan uudelleenkaan tarttua. Ehkä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ymmärrettävää. Minä en vain "osaa" jättää kirjoja kesken. Ja tämä kirja oli kuitenkin lyhyt ja helppo lukea, että siinäkin mielessä sama sitten lukea läpi. =D Vaikka et lukisikaan kirjaa, en usko, että ihan hirveän paljosta jäät paitsi. Mutta kuka tietää. =D

      Poista
  8. Löysin blogisi kun etsin keskustelua jostakin vasta lukemastani kirjasta ja päädyin sivulle jossa oltiin listattu kotimaisia kirjablogeja. En tiedä luetko enää kommentteja, mutta kommentoin siitä huolimatta :D

    Huomasin, että olemme lukeneet hyvin monia samoja kirjoja ja kiinnostuin mahdollisesta hengenheimolaisesta :D Olen nyt selannut arvioitasi uusimmasta taaksepäin tähän Kissani Jugoslaviaan asti ja koin tarvetta kommentoida.

    Minua kiinnostaisi tietää minkälaiset teokset ovat olleet mieleesi Kingin tuotannon lisäksi? Mistä kirjasta olet nauttinut erityisesti, mikä on jäänyt mieleen? Olet tulkintani mukaan blogiteksteissäsi ja kommenteissasi monesti antanut ymmärtää olevasi niin kokenut ja haastava lukija, ettet tunnu saavan monestakaan lukemastasi teoksesta irti paljoakaan. Ei liene tarkoituksesi kuulostaa alentuvalta todetessasi lukukokemuksesi ja perehtymisesi joistakin aiheista olevan niin laajaa, että vaikka sinulle jokin teos jäi ontoksi, joku muu saattaa löytää siitä paljonkin sisältöä. Omaan silmääni toistoa tästä on niin usein, että se antaa väistämättä sbobistisen vaikutelman ja samalla mitätöi muita lukijoita.

    Tarkoitukseni ei ole loukata, vaan minua tosiaan kiinnostaa vilpittömästi minkälaisista kirjoista olet nauttinut?

    VastaaPoista