.

.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Hyvän mielen putiikki

Kuukauden sisustusvinkki: Sekalaisia (super)tarpeellisia tavaroita ja 90-luvun kirja. Tosi trendikästä!

Wou! Taas on tovi vierähtänyt, mutta kuten (toivottavasti) muistatte, olen nykyään todella hidas. Ja kun lukee tuollaista 700 sivuista teosta (jollainen sinällään on minulle peruskirjan mitta) ja etenee sitä noin kolmenkymmenen sivun päivävauhtia, aikaa saattaa kulua viikko jos toinenkin. Mutta nyt mennään hissukseen ja sillä sipuli, punajuuri ja keltavahvero!

Uuh, ja hän päätyi lukemaan Stephen Kingiä. Kolmas King noin viiden kuukauden sisällä, uhkaako tämä riistäytyä käsistä? Huomasin kaipaavani herra Kingin maailmaan, koska lukeminen oli tuntunut hivenen takkuiselta pitkin syksyä, joten ajattelin ja toivoin, että King, jos kuka, sytyttää lukemisen liekin täyteen roihuun. Lähikirjastosta tarttui mukaani Tarpeellista tavaraa, jonka olin suunnitellut lukevani vasta King-taivallukseni viimeisillä metreillä, sillä minulla on periaate, jonka mukaan elokuvina tai tv-sarjoina kokemani King-tarinat luen vasta sitten, kun olen kahlannut täysin koskemattoman tuotannon läpi. Olen jo rikkonut tätä periaatetta aikaisemmin, ja koska lähikirjastoni King-osasto hupenee käsissäni, joudun välillä tekemään kompromisseja. Olen nähnyt Tarpeellista tavaraa elokuvana muutama vuosi sitten, ja myönnän, ettei tuo leffa kuulu King-suosikkeihini, mutta lähdin silti lukemaan kirjaa avoimin mielin.

Tervetuloa Castle Rockiin, Kingin omaan pikkukaupunkiin, tule, tule, ja tapaa joukko kaupungin omalaatuisia asukkaita. Eräälle kadulle ilmestyy uusi kauppa ja sen salaperäinen omistaja Leland Gaunt. Mutta mitä kummaa tuo kauppamies myy? Ehkä jotain sellaista, jota olet aina halunnut, mutta jota on vaikea saavuttaa, jotain sellaista, jotain tarpeellista, jokin tavara tai asia, jonka haluaminen tykyttää otsassasi kuin toinen, minikokoinen sydän. Kuunnellako tuota toista sydäntä? Mitä jos tuo tavara tai asia löytyy herra Gauntin kaupasta ja sopuhintaan? Tai niin sinä aluksi luulet, että kyseessä on kätevä sopukauppa. Oi, oi, tule, tule, osta, osta, nauti, nauti, mutta muista, että tämä ostopäätös vaatii pikkuruisen lisähinnan, aivan pienen, harmittoman kepposen jollekulle. Ole huoleti, kukaan ei saa tietää, mutta se on tehtävä, mikäli mielit pitää ostamasi asian. Ja niin sitä mennään, Castle Rock vapisee kohta liitoksistaan! Näetkö, tuossa menee pikkupoika Brian Rusk, astelee ensimmäisenä uuteen kauppaan, ja hänestä kaikki lähtee liikkeelle. Menetkö sinä seuraavaksi?

Tarpeellista tavaraa ottaa heti alusta mukaansa, nyt lähdetään shoppailemaan! Tarinan kuvio piirtyy esiin nopeasti ja tuon kuvion syntymistä katsotaan yhä uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Alku on mainio ja kiinnostava, mutta jonkin ajan kuluttua tulee lievä kyllästyminen, mitä jos en jaksa enää shoppailla? Henkilöhahmoja on järkyttävä määrä, mikä ei ole minulle ongelma, mutta jokin Kingin hahmokerronnassa tökkii tällä kertaa, vaikka mies on yleensä loistovedossa hahmojensa kanssa. Hahmot jäävät ohuiksi, jopa päähahmot, sheriffi Alan Bangborn ja hänen naisystävänsä Polly Chalmers. Heillä molemmilla on vaikuttava taustatarina, mutta luulen, että lukemattomien sivuhahmojen esiintyminen syö heidän olemuksestaan puolet.

Ja se kuvio! Sama tarinakuvio, monta kertaa, eri henkilöillä. Vaikka Kingin kerronta on letkeää ja mukaansa tempaavaa, niin saman kuvion toistaminen useamman kerran saa vannoutuneenkin King-fanin huokailemaan. Tarpeellista tavaraa voisi olla loistava novelli tai pienoisromaani. Isona, pahana romaanisutena se on kehno, siitä huolimatta että se jaksaa puhkua ja puhaltaa lukijan kasvoihin viimeisille sivuille asti. Olenko ollut yhdenkään King-kirjan jälkeen sitä mieltä, että kirjassa olisi typistämisen varaa? En varmasti. Nyt olen. Herra King, Tarpeellista tavaraa on liian pitkä.

Tarpeellista tavaraa on jossain määrin tahattoman koominen ja tönkkö. Kauhuaspektit (tai mitkä lie), vähäiset sellaiset, ovat tökeröitä, kliseisiä ja naurettavia. Toki kirjassa on kyse nimenomaan ihmisistä ja heidän synkistä puolistaan, eikä itse puhtaasta kauhusta. Jokin vaivaa myös Kingin kynän jälkeä; se on ajoittain epävarmaa ja kömpelöä. Kingin tutut oivallukset piristävät ja paikkaavat. En ole muistaakseni ikä päivänä kiinnittänyt huomiota Kingin kirjoissa sanojen toisteisuuteen, mutta nyt kiinnitin; tyypit aina rupesivat tekemään jotain. Useassa kohtaa tuo rupeamisen käyttäminen oli turhaa. Ja niin, hauska yksityiskohta: Tarpeellista tavaraa on ensimmäinen teos, jonka King kirjoitti kuiville päästyään. Hmm. Ehkä hänellä oli käynnistysvaikeuksia? Onneksi ote löytyi myöhemmin.            

Olen lukenut noin 43 Stephen Kingin kirjaa. Yhä on lukematta ainakin parikymmentä tuotosta. Ja vaikka Tarpeellista tavaraa ajaa asiansa lukukaverina, kohtuullisen helppona sellaisena, jolla on brutaali virne suupielessään, täytyy myöntää, että se on yksi heikoimmista Kingeistä, jonka olen lukenut. Mutta muistakaa se, että Kingin niin sanottu heikko kirja voi olla parempi kuin monen muun se paras. Kaksi ja puoli kirjanmerkkiä!       

Alkuteos: Needful Things (1991)

Julkaistu Suomessa: Tammi 1992

Sivumäärä: 734

Lainattua: Hän siveli omistussanojen riviä sormillaan. Hänen huulensa liikkuivat. Hän tunsi jälleen olevansa rauhallinen... melkein. Kortti ei vielä ollut hänen. Tämä oli vasta eräänlainen... koeaika. Brian ei ollut aivan varma, mikä se oli, mutta tiesi että se liittyi jotenkin uneen, josta hän oli juuri herännyt, ja hän oli varma että tietäisi kun aika
(huomenna? myöhemmin tänään?)
koittaisi.



 

14 kommenttia:

  1. Haa! Ajattelinkin sinua juuri ja sieltä se King-postaus heti tupsahti. XD

    Tarpeellista tavaraa on tuttu elokuvamuodosta ja jos se tekee kirjalle yhtään oikeutta, kuulostaa lukukokemus vastaavan omaa katselukokemustani. Mutta varmasti pitkään uraan mahtuu jokunen hutikin, sallittakoon se mestarille.

    Pyörin itseasiassa blogissasi ihan muissa asioissa. Etsin nimittäin postaustasi Mustasta Tornista (jonka sain vuosien urakan jälkeen luettua! SE OLI UPEA!), mutta kauhukseni sitä ei löytynyt! Oletko siis Irene, Kingin #1 fani, jättänyt omin sanojesi mukaan parhaimman kirjasarjan ikinä kommentoimatta? O.O'

    Kan nimeen, tämä vääryys on korjattava! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, sattuipa sopivasti! =D

      Sanoisin, että leffa ja kirja painivat aika samassa kastissa, lukee tai katselee "siinä sivussa", tekemättä sen kummempaa vaikutusta. Mutta toki löysin sellaisiakin mielipiteitä, joissa kirjaa pidetään sangen hyvänä. Ei tämä superhuono ole, muttei minulle sitä parasta Kingiä lähimainkaan.

      Ooh, mahtavaa, että sait Mustan tornin vihdoin luettua! It was worth it, wasn´t it?! ;D Minä luin koko sarjan muutaman kuukauden sisällä. Viisi tai kuusi vuotta sitten. Ja totta, ihan oikeassa olet, Mustaa tornia ei blogistani löydy sen kummemmin, muuta kuin muutamia mainintoja. On ollut useasti mielessäni tehdä erillinen teksti sarjasta, mutta en ole saanut aikaiseksi. Ehkä se odottelee sitten sitä kertaa, kun otan koko satsin uudelleen lukuun... Sillä Musta Torni ON LUETTAVA uudelleen. =D

      Poista
  2. Minun Torni-matkanihan kesti 10 vuotta. Tajusin juuri, että Torni ponnahti tietoisuuteeni 2004 ja sain silloin ensimmäisen kirjan. Sitten välissä oli pitkiä taukoja, vaikka pidin kirjosta mielettömästi. Nyt 2014 Torni-matkani päättyi. :(

    Luulen kyllä, että luen Tornin jossain vaiheessa uudelleen. Se on minusta monisyinen tarina, jossa on hienoja henkilöhahmoja. Nekin kohdat, joita pidin pitkinä ja olisin tiivistänyt, sopivat kudokseen täydellisesti. Monelle Sormusten Herra on se suuri fantasiasarja, mutta minä kallistun kyllä Tornin puolelle. Edes viimeisen osan "antikliimaksit" (joidenkin fanien mielestä) eivät minua haitanneet ja sopivat paremmin sarjan henkeen kuin eeppiset taistelut.

    Pitää kai postata Mustasta Tornista joku hetki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, ja minä hotkaisin sen niin lyhyessä ajassa. Olin myös tavallaan onnekas, että kaikki osat olivat jo ilmestyneet. Muistan, että olo oli aivan käsittämättömän haikea viimeisen osan jälkeen, mutta myös tosi mahtava, you know, tyyliin "taisin juuri lukea parasta ikinä." =D

      Minulla teki mieli lukea koko homma heti uudestaan... Parempi niin, että luen sen sitten kun aika on kypsynyt sopivaksi. Kuka on muuten suosikkihahmosi? Minulle kaikki viisi Roland, Eddie, Jake, Susannah ja Oi ovat äärimmäisen rakkaita, mutta jos pitää valita, niin sitten Oi ja Roland. =D Vaikka Oi ei ihminen olekaan... En ole Sormusten herraa lukenut, vain nähnyt leffat. Ja jotenkin en jaksa uskoa siihen, että innostuisin sen lukemaan. Minulle ei ollut antikliimakseja. =D

      Se olisi kiva!

      Poista
    2. Luulen että aikaväli lisäsi minulla sarjan eeppisyyttä. Olen kasvanut aikuiseksi sen kanssa. Rolandin matka on toki omaani pidempi, mutta vähän samanlaisia tunnelmia minulla on ollut lukiessa: että seuraan mustiin pukeutunutta miestä loputtomasti erämassa.

      Oi on kans minun suosikkihahmoni (miten jokin niin pieni voikin olla niin monisyinen ja ihastuttava!), ja sen jälkeen Susannah. Muistan kun luin Kolme Korttia ensimmäistä kertaa. En ollut koskaan tavannut kirjoissa ketään hänen kaltaistaan. Kaikkien vastoinkäymisten läpikin (ja erityisesti viimeisen osan jälkeen) kunnioitukseni hahmoa kohtaan on vaan kasvanut. Rolandin näen hyvin vahvasti antisankarina, joka kiehtoo mutta ei herätä ihastusta.

      Sormusten Herra on historiallisesti vakuuttava, mutta hahmot jäävät minulla ohuksi.

      Kirjat ovat tällä hetkellä siskollani luettavina, mutta hän on ahminut sarjaa sitä tahtia, että enköhän saa ne takaisin jo jouluna. :)

      Poista
    3. Oi on niin parhautta! Muistan kun kirjojen lukuaikaan aloin haaveilla omasta mäyriäisestä. =D Ei taida tästä maailmasta löytyä minulle mäyriäistä, mutta ei huolta, on muitakin maailmoja kuin tämä. =D

      Toki Roland on eräänlainen antisankari, mutta minä elin niin vahvasti hänen matkassaan, että siksi varmaan valitsisin hänet ensin Oin kanssa.

      Sinulla on selvästi sisko, jolla on hyvä maku! =D

      Poista
  3. Minusta on kiva lukea arvioita kingin kirjoista, vaikka olen hylännyt kirjailijan jo aikoja sitten. Olen joitakin hänen kirjojen pohjalta tehtyjä elokuviakin katsonut, mutten niistäkään aina ole pitänyt.

    Mietin jo hetken, että tämän kirjan voisi lukea, mutta sitten luin mietteesi loppuun asti ja juu ei kiitos. Pysyn edelleen sivustaseuraajana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että näitä jaaritteluja jaksaa silti lukea... =D Minun suosikkini Kingin leffoista ovat Rita Hayworth ja Vihreä Maili. Pidin myös tosi paljon The Mististä. Ja Piinasta, Stand by Me:stä, no onhan näitä. =D Minisarjoista Langolieerit on ihan must. Ja tykkään tv-sarjoista Haven ja Kuvun alla paljon.

      Hahaa, toki tämä on vain minun mielipiteeni. Jollekulle toiselle tämä saattaa olla juuri se oikea King-kirja. =D

      Poista
  4. Oli tää aika pitkä kirja. Ja osin vieläpä melkoisen tarpeettomastikin. Kiva tosiaan lukea arvosteluja Kingin töistä. Itselläkin ne ovat projektina lukea kaikki ja aika loppusuoralla olisinkin, mutta niitä uusia tulee sitä tahtiin, että on hankala pysyä perässä. Nyt oon lukemassa Mr. Mercedes-kirja ja yllätyin kun King on näemmä mennyt tekemään ihan perinteisen oloisen dekkarin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pituutta tosiaan riitti, vaikka pituus ei kyllä ole minulle yleensä ongelma, mutta tässä oli liikaa saman toistoa. Ooh, kiva juttu, tämä on melkoinen projekti, minulla on taas toisinpäin, kaikki uusimmat (suomennetut) on luettuna aina Epätoivon kaupungista lähtien, tai no melkein koko 90-luku on luettuna, Sydänyö vain osittain ja Kuoleman käytävää ei ollenkaan. =D Minulla siis vanhempaa matskua lukematta. Tai pari uudempaa Bachmania puuttuu myös. Minua vähän huolestuttaa Mr. Mercedes, sillä en ole mikään dekkareiden ystävä, mutta uskon kyllä, että Mr. King osaa kirjoittaa vetävän dekkarinkin. Revival houkuttaa minua suuresti, ja ilokseni olen huomannut, että siitä on tulossa suomennos tammikuussa. Jännä homma, että Mr. Mercedes ei ole ainakaan vielä tulossa, vaikka se on ilmestynyt aikaisemmin... =D

      Poista
  5. Mietinkin, että mitä erikoista Tarpeellista tavaraa -kirjan taustalla oli, mutta sehän taisikin olla juuri tuo mainitsemasi ensimmäinen kirja kuiville pääsyn jälkeen -merkkipaalu. Oivallinen tarina tämäkin, kuten kaikki Kingit. Minulla polttelee hirvittävästi tarttua seuraavana King-lukuvuorossa olevaan Tapahtumapaikkana Duma Key -kirjaan, jospa tässä joulun alla olisi viimein Kingin aika <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin tuossa eräässä elämäkerta-kirjassa väitettiin näin, että oli eka kirja soberina, ja siitä minä sen muistin. =D Tarinan ydinidea on oikein hyvä ja makoisa, mutta minulle tämä olisi toiminut paljon paremmin tiivistettynä. Ooh, Duma Key on yksi lemppareistani! Saa nähdä, käykö nyt pitkästä aikaa niin, etten lue Kingiä joulun aikaan, kun ihan vasta olen lukenut. Mutta kuka tietää. Odottelen jo vesi kielellä tammikuussa ilmestyvää Heräämistä. =D

      Poista