Hyvän mielen putiikki

Kuukauden sisustusvinkki: Sekalaisia (super)tarpeellisia tavaroita ja 90-luvun kirja. Tosi trendikästä!

Wou! Taas on tovi vierähtänyt, mutta kuten (toivottavasti) muistatte, olen nykyään todella hidas. Ja kun lukee tuollaista 700 sivuista teosta (jollainen sinällään on minulle peruskirjan mitta) ja etenee sitä noin kolmenkymmenen sivun päivävauhtia, aikaa saattaa kulua viikko jos toinenkin. Mutta nyt mennään hissukseen ja sillä sipuli, punajuuri ja keltavahvero!

Uuh, ja hän päätyi lukemaan Stephen Kingiä. Kolmas King noin viiden kuukauden sisällä, uhkaako tämä riistäytyä käsistä? Huomasin kaipaavani herra Kingin maailmaan, koska lukeminen oli tuntunut hivenen takkuiselta pitkin syksyä, joten ajattelin ja toivoin, että King, jos kuka, sytyttää lukemisen liekin täyteen roihuun. Lähikirjastosta tarttui mukaani Tarpeellista tavaraa, jonka olin suunnitellut lukevani vasta King-taivallukseni viimeisillä metreillä, sillä minulla on periaate, jonka mukaan elokuvina tai tv-sarjoina kokemani King-tarinat luen vasta sitten, kun olen kahlannut täysin koskemattoman tuotannon läpi. Olen jo rikkonut tätä periaatetta aikaisemmin, ja koska lähikirjastoni King-osasto hupenee käsissäni, joudun välillä tekemään kompromisseja. Olen nähnyt Tarpeellista tavaraa elokuvana muutama vuosi sitten, ja myönnän, ettei tuo leffa kuulu King-suosikkeihini, mutta lähdin silti lukemaan kirjaa avoimin mielin.

Tervetuloa Castle Rockiin, Kingin omaan pikkukaupunkiin, tule, tule, ja tapaa joukko kaupungin omalaatuisia asukkaita. Eräälle kadulle ilmestyy uusi kauppa ja sen salaperäinen omistaja Leland Gaunt. Mutta mitä kummaa tuo kauppamies myy? Ehkä jotain sellaista, jota olet aina halunnut, mutta jota on vaikea saavuttaa, jotain sellaista, jotain tarpeellista, jokin tavara tai asia, jonka haluaminen tykyttää otsassasi kuin toinen, minikokoinen sydän. Kuunnellako tuota toista sydäntä? Mitä jos tuo tavara tai asia löytyy herra Gauntin kaupasta ja sopuhintaan? Tai niin sinä aluksi luulet, että kyseessä on kätevä sopukauppa. Oi, oi, tule, tule, osta, osta, nauti, nauti, mutta muista, että tämä ostopäätös vaatii pikkuruisen lisähinnan, aivan pienen, harmittoman kepposen jollekulle. Ole huoleti, kukaan ei saa tietää, mutta se on tehtävä, mikäli mielit pitää ostamasi asian. Ja niin sitä mennään, Castle Rock vapisee kohta liitoksistaan! Näetkö, tuossa menee pikkupoika Brian Rusk, astelee ensimmäisenä uuteen kauppaan, ja hänestä kaikki lähtee liikkeelle. Menetkö sinä seuraavaksi?

Tarpeellista tavaraa ottaa heti alusta mukaansa, nyt lähdetään shoppailemaan! Tarinan kuvio piirtyy esiin nopeasti ja tuon kuvion syntymistä katsotaan yhä uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Alku on mainio ja kiinnostava, mutta jonkin ajan kuluttua tulee lievä kyllästyminen, mitä jos en jaksa enää shoppailla? Henkilöhahmoja on järkyttävä määrä, mikä ei ole minulle ongelma, mutta jokin Kingin hahmokerronnassa tökkii tällä kertaa, vaikka mies on yleensä loistovedossa hahmojensa kanssa. Hahmot jäävät ohuiksi, jopa päähahmot, sheriffi Alan Bangborn ja hänen naisystävänsä Polly Chalmers. Heillä molemmilla on vaikuttava taustatarina, mutta luulen, että lukemattomien sivuhahmojen esiintyminen syö heidän olemuksestaan puolet.

Ja se kuvio! Sama tarinakuvio, monta kertaa, eri henkilöillä. Vaikka Kingin kerronta on letkeää ja mukaansa tempaavaa, niin saman kuvion toistaminen useamman kerran saa vannoutuneenkin King-fanin huokailemaan. Tarpeellista tavaraa voisi olla loistava novelli tai pienoisromaani. Isona, pahana romaanisutena se on kehno, siitä huolimatta että se jaksaa puhkua ja puhaltaa lukijan kasvoihin viimeisille sivuille asti. Olenko ollut yhdenkään King-kirjan jälkeen sitä mieltä, että kirjassa olisi typistämisen varaa? En varmasti. Nyt olen. Herra King, Tarpeellista tavaraa on liian pitkä.

Tarpeellista tavaraa on jossain määrin tahattoman koominen ja tönkkö. Kauhuaspektit (tai mitkä lie), vähäiset sellaiset, ovat tökeröitä, kliseisiä ja naurettavia. Toki kirjassa on kyse nimenomaan ihmisistä ja heidän synkistä puolistaan, eikä itse puhtaasta kauhusta. Jokin vaivaa myös Kingin kynän jälkeä; se on ajoittain epävarmaa ja kömpelöä. Kingin tutut oivallukset piristävät ja paikkaavat. En ole muistaakseni ikä päivänä kiinnittänyt huomiota Kingin kirjoissa sanojen toisteisuuteen, mutta nyt kiinnitin; tyypit aina rupesivat tekemään jotain. Useassa kohtaa tuo rupeamisen käyttäminen oli turhaa. Ja niin, hauska yksityiskohta: Tarpeellista tavaraa on ensimmäinen teos, jonka King kirjoitti kuiville päästyään. Hmm. Ehkä hänellä oli käynnistysvaikeuksia? Onneksi ote löytyi myöhemmin.            

Olen lukenut noin 43 Stephen Kingin kirjaa. Yhä on lukematta ainakin parikymmentä tuotosta. Ja vaikka Tarpeellista tavaraa ajaa asiansa lukukaverina, kohtuullisen helppona sellaisena, jolla on brutaali virne suupielessään, täytyy myöntää, että se on yksi heikoimmista Kingeistä, jonka olen lukenut. Mutta muistakaa se, että Kingin niin sanottu heikko kirja voi olla parempi kuin monen muun se paras. Kaksi ja puoli kirjanmerkkiä!       

Alkuteos: Needful Things (1991)

Julkaistu Suomessa: Tammi 1992

Sivumäärä: 734

Lainattua: Hän siveli omistussanojen riviä sormillaan. Hänen huulensa liikkuivat. Hän tunsi jälleen olevansa rauhallinen... melkein. Kortti ei vielä ollut hänen. Tämä oli vasta eräänlainen... koeaika. Brian ei ollut aivan varma, mikä se oli, mutta tiesi että se liittyi jotenkin uneen, josta hän oli juuri herännyt, ja hän oli varma että tietäisi kun aika
(huomenna? myöhemmin tänään?)
koittaisi.