.

.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Mitä kuuluu, Marja-Leena?




Tai siis Irene. Täällä ollaan yhä ja terveisiä kaikille. Vettä sataa, välillä tiputtelee räntääkin, ja on kylmä. Kolmen kuukauden päästä on joulu. (Luoja meitä auttakoon.) Puolen vuoden päästä lienee kevät tai ainakin lopputalvi. Sinne minä käännän katseeni. En missään nimessä inhoa talvea, paitsi jos lunta on LIIKAA. Samanlainen talvi kuin viime talvi tilattu, kiitos, eli kohtuullisen lauha ja vähäluminen. Pakkasta saa toki olla, kunhan sitä lunta ei ole korviin asti. Seuraavat kaksi kuukautta ovat minulle ne taistelukuukaudet, lokakuu menettelee, varsinkin jos on kaunis ruska, mutta se marraskuu. Eikö sen yli voisi hypätä? (Anteeksi kaikki marraskuussa syntyneet.) Mutta minä taistelen. Olen selvinnyt ennenkin.

Olen lukenut yhden kirjan sitten viime bloggaamisen, mutta en aio siitä blogata yksistään. Odottelen, että saan nyt työn alla olevan kirjan luettua, ja se on vasta alkutekijöissään, joten aikaa voi mennä. Muutenkin lukeminen on ollut viime aikoina hidasta; en sanoisi että takkuista (ooh, onko se jumia?), mutta minua ei ole huvittanut lukea niin paljon kuin normaalisti. Olen saattanut lukea vain muutaman sivun päivässä, ja on mennyt jopa päiviä, etten ole lukenut riviäkään. (Paitsi ehkä sanomalehteä. Tai Lidlin mainosta.) Luulen, että olen kaivannut etäisyyttä lukemiseen, aivan kuten kaipaan välillä etäisyyttä kirjoittamiseen. Minä en ole sellainen hullu Stephen King-tyyppi, joka kirjoittaa sormensa ruvelle joka päivä, tai silmänsä puhki lukeva lukutoukka. En ole koskaan ollut.

Minun pitää jäsennellä asioita mielessäni, jotta voin taas kirjoittaa (hyvin, ainakin toivon mukaan.) Yksi lyhyt novelliprojekti on kesken, ja sen kanssa tulee KIIRE, jos aion saada sen ajoissa valmiiksi. Olen jo päättänyt, että viikonloppuna laitan sen pakettiin. Novelli on mielestäni sen verran hyvä, että se kannattaa lopettaa, eikä jättää viime tipassa kesken. (Minun mielestäni hyvä ei välttämättä ole kenenkään muun mielestä hyvä.) Oma kirjoitustyylini on viimeisten vuosien aikana muotoutunut ihan käsittämättömäksi sillisalaatiksi. En oikeasti tiedä, jaksaako sellaista lukea kukaan muu kuin minä. Pikkusiskoni on sentään pitänyt parista uudemmasta tekstistäni ja hän antaa aina rakentavaa palautetta. Osaan kirjoittaa lyhyesti ja "normaalisti", mutta koen sellaisen tyylin useimmiten liian helpoksi. Välillä pelkään, että muutun tekotaiteelliseksi. Tai siis että muut ajattelevat, että olen tekotaiteellinen, vaikka itse pidän tekotaiteellisuuden mittana sitä, että kirjoittaja laskelmoi, ajattelee, hioo ja suunnittelee liikaa. Minä en tee koskaan niin. Kaikki se, mikä minusta tulee ulos, tulee luonnostaan. Jos huomaan jääväni ajattelemaan liiaksi jotain tiettyä kohtaa, melko pian unohdan koko jutun ja annan sen jäädä unholaan. Minun kirjoitussääntöni on; ÄLÄ YRITÄ VÄKISIN. Toisaalta, jos kärsii kirjoitusblokista, väkisin yrittäminen on joskus hyvä ratkaisu; minä en onneksi ole kyseistä vaivaa kohdannut kovin vakavana, jos ollenkaan. Kun päätän, että nyt kirjoitetaan, silloin kirjoitetaan, ja tekstiä tulee.

Blogeja olen silti seuraillut ahkerasti. Ehkä en ole jaksanut kommentoida entiseen malliin, mutta hiljaisena taustailijana olen liikkunut blogimaailmassa  I´m still watching you, my darlings.


Olen löytänyt hiljattain pari loistavaa tv-sarjaa. Yle Areenasta bongasin brittiläisen Prisoners´ Wives-sarjan, jota katselin pitkin loppukesää ja alkusyksyä. Loistosarja! Käsittää (tällä hetkellä, en tiedä, onko tulossa lisää) kymmenen jaksoa. Yle Areena on melkoinen aarreaitta huippu(britti)sarjojen suhteen. Netflixistä sen sijaan olen katsonut parin viime viikon aikana Orange Is the New Black- naisvankilamenoa. Aivan totaalisen koukuttava sarja! En ole pitkään aikaan katsonut niin hyvää amerikkalaista tv-sarjaa. Nyt olen katsonut molemmat ilmestyneet kaudet, ja voih, ensi kesään on niin pitkä aika... Onko jo ensi kesä?   

Meillä on myös remontti (taas) meneillään. Päähäni ei tällä hetkellä tunnu mahtuvan paljon muuta kuin uuh, minkälaiset verhotangot, ooh, vähän siisti lamppu, haluan tuon, halleluja, miten mahtavat uudet seinät, voi elämä, maalaan kyllä tämän lipaston kirkuvalla pinkillä! (En oikeasti maalaa pinkillä.) Joten kaikenlainen sisustusmeininki yms. haittaa keskittymiskykyäni, jota yleensä vaaditaan kirjojen lukemiseen. Mutta uskon, että ajan myötä lukeminen on taas vahvemmin osana jokapäiväistä elämää. Ja ehkä bloggausintokin kaivautuu esille pikkuhiljaa kuin myyrä, hurraa, täällä sitä kurkitaan, millaista elämä mahtaa olla siellä blogimaan päällä!

En tiedä, tuliko tästä tekstistä yhtään järkevä, sillä ajatukseni poukkoilevat kuin pallomeren pallot, yhtä värikkäinä ja useasti sen pallomerilaarin ulkopuolelle. Että näin. Kaunista syksyä, lukuintoa ja tunnelmallisia iltoja!           

11 kommenttia:

  1. Väkisin ei kyllä kannatakaan lukea, eihän siitä silloin nauti. Eiköhän se lukuvire taas löydy, sitten kun remontti ja kalenteri on otollisemmassa vaiheessa :)

    Minä apeudun aina syksyisin ja alan haaveilla talviunista. Voisin vetäytyä uniin vaikka pariksi-kolmeksi kuukaudeksi ja sitten harkita paluuta muiden pariin. No, ilmeisesti niin ei voi tehdä, joten sinnittelen muiden kaltaisteni lailla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, en edes yritä väkisin. Nyt jotenkin pää on täynnä kaikkea muuta, joten lukuhommiin ei riitä tarpeeksi keskittymiskykyä. Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa... =D

      Talviunet olisi kyllä paikallaan. Tai ainakin ne "marrasunet." Sinnitellään läpi tuulen ja tuiskun, ollaan me selvitty ennenkin! =D

      Poista
  2. Toivottavasti saat novellin kuosiin ajoissa! Pitäisikö kenties silmäillä jossain vaiheessa syksyllä ilmestyvää Usvaa hyvän luettavan toivossa? ;)

    En usko, että luontainen tyylisi on tekotaiteellinen. Tekotaiteellinenhan on tekemällä tehty. Eiköhän sinun tyylisi ole vain oma tyylisi.

    Ja remontti varmaan onkin syynä siihen, ettei lukeminen innosta. Ne osaavat olla niin kauhean ahdistavia ja stressavia ja rauhallinen lukupaikka/hetki varaantuu nopeasti. Onneksi sellaisia ei joudu harrastamaan turhan usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saapi nähdä, saanko, pakko kai sitä on yrittää... =D Hmm, kuka tietää...

      Toivottavasti on näin. Olen saanut palautetta siitä, että kikkailen ja leikin hivenen liikaa kielellä, ja minähän otan tietenkin palautteen vastaan, mutta mielessäni ajattelen salaa, että no mitä varten se kieli on sitten olemassa, jos sillä ei saa muka yhtään leikkiä... =D Ja viimeisimmästä novellistani minulle sanottiin mm. että alku on "vaikeatajuinen", ja minä olin sen nimenomaan suunnitellut sellaiseksi. Että joskus tuntuu, ettei mikään mene oikein... Mutta makuja on maailma pullollaan. =D

      Itse asiassa remppa ei suinkaan stressaa ja ahdista, olen aina innoissani! =D On vaan ollut niin paljon päätettävää ja ajateltavaa, kun olen valinnut materiaaleja yms. Kirja pölyttyy siis jossain nurkassa vähän aikaa. (Okei, eilen sentään luin muutaman sivun.) =D

      Poista
    2. Tarkennan vielä, että "vaikeatajuisen" alun suunnittelin rakenteen osalta, en tekstin osalta, en todellakaan pyri kirjoittamaan vaikeasti tarkoituksella. =D

      Poista
    3. Suhteellisiahan nämä ovat. Kaikkailu, kuten moni muukin kirjallinen mauste, toimii parhaiten pienissä erissä.

      Kyllä novellikin saa olla vaikea. Se vain vaatii kirjoittajaltaan enemmän viilaamista. Minä olen ainakin joutunut muokkaamaan monimutkaisempia novelleja palautteen perusteella paljon, koska en ole aina tajunnut, ettei tarina valu päästäni suoraan paperille ymmärrettävässä muodossa. Onneksi oppi jää päähän, vaikka ei aina menisikään putkeen.

      Ja mukavaa, että remppa innostaa! :)

      Poista
    4. Niinpä. Joskus lohduttaudunkin sillä ajatuksella, että vaikka joku ei tykkäisi, niin ei se tarkoita sitä, etteikö joku muu voisi tykätä.

      Tämä kyseinen novelli vaan tuli mulle sellaisena ja se oli "pakko" laittaa sellaiseen muotoon, joka saattaa olla aluksi vähän hämmentävä. Mutta sain kyllä palautetta myös siitä. että kunhan tarina pääsi kunnolla käyntiin, se oli kiinnostava. Niinhän se on, että sen, minkä itse näkee, ei aina välttämättä välity lukijalle. Totta, kaikesta oppii!

      Melkein on jo valmista! On niin ihana! =D

      Poista
  3. Ota vain rauhassa aikaa muulle touhulle kuin lukemiselle, eiköhän se lukuinto sieltä taas jossain välissa putkahda esiin. Minä olen kesän jälkeen kierinyt vallan lukuhimossa, tuntuu että kirjoja ei voi lukea kyllikseen :D Luin syyskuussa peräti seitsemän kirjaa (osa aloitettu jo aiemmin) mikä on minulle paljon, tosin moni kirjoista on ollut ohuita, mutta kuitenkin tahti on ollut kova. Toivottavasti syksystäsi tulee mukava ja talvesta leppoisa niin sään puolesta kuin muutenkin. Niin ja tsemppiä kirjoittamiseen sekä remonttiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhassa on kyllä otettukin. =D Saa nähdä kuinka kauan minulla on kesken sama kirja... Kiva kuulla, että sinulle lukeminen on maistunut kunnolla! Minä taisin lukea vain kolme kirjaa syyskuussa, joista vielä kaksi oli aika lyhyitä. Se on minulle vähän, vaikka en minä mikään hirmulukija ole muutenkaan. Kiitos kaunis, toivon sinullekin ihanaa syksyä ja vuodenaikojen vaihtumista! (Toivottavasti talvi ei tule kuitenkaan vielä pitkään aikaan.) Kiitos tsempeistä, remppa on nyt valmis, nyt mulla on remontin jälkeinen masennus. =D

      Poista
  4. Irene, minusta on tullut hidas lukija! Ja minuahan iinnostaa aina myös niin moni asia.

    Televisiosta tulee nyt minusta hyvä sarja Perilliset. Tanskalaista laatua. Yle Fem ke, aikaa en muista, R. tallentaa ja katsomme viikonloppuisin.

    Jos haluat lukea jotain erilaista,eikä ole liikaa sivuja, miten oli Muinonsen Mustat paperit.

    Ota aikasi, ota rauhasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitaudessa ei ole mitään vikaa. Meikäläinenkin lueskelee ehkä about 30 sivua päivässä tällä hetkellä, niin hivenen kestää tuollainen kuudensadan sivun kirja. =D Niin minuakin, on ollut niin paljon muuta touhuttavaa ja on edelleen. =D

      Enpä ole tainnut juuri tanskalaisia sarjoja katsoa. Enkä noin muutenkaan skandinaavisia (Suomi mukaan lukien, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.) Laitanpa mieleen.

      Kiitos kirjavinkistä, olenkin tuosta kirjasta ollut aavistuksen kiinnostunut, ehkäpä kokeilen sitä jossain vaiheessa!

      Kiitos, sinä myös. <3

      Poista