Kuka viritti ansan, kapteeni Tserep?

Koska kamppailuni tällä hetkellä lukemisen alla olevan romaanin kanssa on ollut hieman takkuinen - sittemmin olen päässyt hyvään vauhtiin - ajattelin laittaa eetteriin pienoisen välipalapostauksen. CDON.COM lahjoitti minulle ystävällisesti muutaman kirjan. (Onko tämä nyt sitä äärettömän syntistä ja paheellista mainostusta? Pitäisikö minun lähettää anomus jonnekin mainostamisen viralliseen liittoon, ennen kuin tällainen on sallittua? Pitäisikö minun lisätä otsikkoon, että postaus sisältää tuotesijoittelua sekä tuttua ja turvallista Irenen jaarittelua?) Yksi näistä uusista olemattoman kirjahyllyni asukkaista on Pertti Jarlan Kapteeni Tserep. 

Pertti Jarla on se heppu, joka piirtelee mainiota Fingerporia, sitä sarjakuvaa, jonka suurinpiirtein joka toisen stiripin ymmärtää ja joka toista ei. Kapteeni Tserep on toisenlainen irtiotto Fingerporista; se on vakavahenkinen ja historiallinen, jatkuvalla juonella varustettu sarjakuvatarina. Kapteeni Tserepissä eletään vuotta 1919, ensimmäisen maailmansodan ja bolsevikkivallankumouksen jälkeistä Venäjän sisällissodan aikaa. Kapteeni Tserep on tummasävyinen kurkistus kapinallisten joukkoihin.

Minä luen vähän sarjakuvia, mutta silloin kun luen, haluan niiltä huumoria, nopeaa piristystä, kuin säväyttävää espressokupillista aamulla. (Ei sillä, että joisin espressoa. Kuvitelmissani toki juon.) Lassi ja Leevi, Viivi ja Wagner, Nemi ja jo mainittu Fingerpori ovat suosikkejani. Mukulana rakastin Aku Ankkaa, mutta nykyisin minua ei edes kiinnosta lukea havunneulasen ohutta lehteä Ankkalinnan seikkailuista. Jostain syystä olen menettänyt suurimman mielenkiintoni sarjakuviin, joiden tarinat jatkuvat kauemmin kuin neljä ruutua. Nemi taitaa olla ainoa poikkeus; siskollani on kasa Nemi-albumeita, jotka olen tainnut lukea kaikki.

Kapteeni Tserepin hotkaisin noin kolmessa minuutissa, kun odotin uskollisen tietokoneeni avautumista. (Se avautuu minulle joka päivä kovalevyongelmistaan, nettikärhämistään ja kurjasta poikaystävästään digiboksista.) Ajatella, kuinka paljon on herra Jarlan pitänyt tehdä töitä, ja minä, kertakaikkisen surkea sarjakuvan ystävä, skannaan teoksen verkkokalvoilleni hetkessä! Olo oli kieltämättä hiukan kuin hissiajelun jälkeen; Duran Duran soi yhä korvissani, kun sormeni kiisivät jo tietokoneen näppäimillä.

Koska Kapteeni Tserepin tarjottimella ei ole mehukkaita huumorin alkupaloja iloisessa cocktail-tilaisuudessa, vaan lähinnä vetistä, mudan näköistä, synkeää soppaa ankeassa ruokalassa, se ei tyydytä minun heppoista sarjakuvan nälkääni. Kolme minuuttia, ja tässäkö se oli? Tunnelmat repivät poloista Ireneä kahtaalle; kunnioitan suuresti taiteilijoita ja Jarla on eittämättä hieno taiteilija, mutta en aivan ymmärrä, mitä sarjakuvatarina yrittää tavoitella. Joku suurempi sarjakuvan ystävä varmasti ymmärtää minua paremmin, mistä Kapteeni Tserepissä on kyse. Minun naurua ja mieluiten värejä halajava hepsankeikka-luonteeni, mitä tulee sarjakuviin, ei innostunut venäläisten lakonisesta yhteenotosta. 
      
Mutta tulipa luettua historiallinen sotasarjakuva. Huippua! Siitä saanee papukaijamerkin ja kymmenen Jensen Acklesin halausta, eikö totta? (Aikoinaan olin kirjastossa töissä jonkin aikaa; eräs hyllyn pätkä oli suuri mysteeri. Se oli täynnä sotaromaaneja. Totta, en valehtele. Ihmettelin, kuka kumma niitä lukee. Puolen vuoden aikana muistan yhden vanhemman herrasmiehen lainanneen kaksi kirjaa kyseisestä hyllystä. Mutta palauttiko herrasmies niitä koskaan, on vallan toinen juttu. Epäilen, ettei palauttanut. Raukka todennäköisesti pitkästyi niin että jähmettyi sohvan nurkkaan ikiajoiksi.) Jään odottamaan innolla herra Acklesin saapumista.

Julkaistu: 2013 Arktinen banaani
Sivumäärä: 40