.

.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Tapaus JFK





Yritykseni karkoittaa kaikki "ei Kingistä kiinnostuneet" lukijat jatkuu. Sillä heitä on olemassa - mikä tuntuu yhtä mahdottomalta ajatukselta kuin rikollisen haisunäätäkoplan salamaja Marsin pinnalla -, ja koska Irene osaa olla toisinaan (lue: aina) ärsyttävä narttu, on hyvä pysyä samassa putkessa. Trallallaa! Minä liu´uin taas pitkää King-mäkeä pitkin vain sen takia, että saisin esitellä teille herran uutukaisen. Minä liu´uin takamukseni ruvelle, kurkkuni kuivui karheaksi, tukkani harmaantui ja sain osteoporoosin tämän valtavan, uuvuttavan urakan äärellä, jota lukemiseksi kutsutaan. Voi tuota tuskaista ja loputonta taivalta! Sivu sivulta, lue-lue-lue-raps-raps-lue-lue-raps-raps; jossain vaiheessa tuo sykli hypnotisoi minut niin, että kuvittelin olevani formula-auto, joka kiertää ja kiertää ja päästelee mehiläisääniä, mutta missä minun varikkotyöntekijäni olivat? Missä oli minun varikkoni? Kauhukseni jouduin kysymään itseltäni: Pitääkö minun suoriutua tästä kaikesta yksin? Herra varjele!   

Älkää huoliko, olen nyt kunnossa. Minulla on enää muutamia harmaita raitoja hiuksissani ja menetin vain yhden kylkiluun luiden haurastumisen seurauksena. Se varisi kuin pöly suoraan korvastani lattialle. Sitten meidän kissa meni ja nuoli lattian puhtaaksi. Mainio tuo meidän mirri! Parempi kissa uuninpankolla kuin moppi siivouskomerossa.

Tässä on syyllinen viime aikaiseen raskaaseen harrastetoimintaan; Paksukainen, eli 22.11.63 alkuperäiseltä nimeltään, mutta minä olen ristinyt sen Paksukaiseksi. Sillä kirja, jolla voi korvata käsipainon ja tehdä treenin, ei voi kantaa muuta nimeä kuin Paksukainen. Herra King tuskin pahastuu. Luulen, että hän suunnitteli kirjan mielessään vallankumouksellinen kirjatreenaus-ilmiö. Kohta kaikki mammat ja mimmit vetää zumbaa saleilla kirjat kainaloissa!

Jake Epping on reilu kolmekymppinen, kaikin puolin tunnollinen äidinkielen opettaja. Avioliitto on karahtanut karille vaimon langettua herra Alkoholin viettelevään syliin. Eräänä päivänä lähikuppilaa pyörittävä puolituttu Al Templeton ottaa yhteyttä Jakeen; Alilla, jos kenellä, on melkoinen yllätys ruokavarastossaan, eikä se ole nuotiossa paistuva biisoni, vaan portaali menneisyyteen, tuo jokaisännän salainen ase partakoneen ohella. Alin ruokavarastosta pystyy astumaan suoraan vuoteen 1958. Aina samaan paikkaan ja samaan aikaan. Al on jo itse kokeillut soutamista menneisyyden aalloilla, mutta viimeisin aikahyppy on saanut miehen pulaan; Kuoleman koura on tulossa ja se aikoo napata miehen hetkellä millä hyvänsä. Al suostuttelee Jaken astumaan estradille näytelmässä nimeltä "mitä jos pystyisit estämään John F. Kennydyn salamurhan?" Jake jättää lokoisat kaksituhattaluvun oltavat ja ottaa vuosikymmenien pituisen askeleen ajassa taaksepäin...

Paksukainen aloittaa vahvasti; hyppään sen kyytiin riemumielin, painan takapuoleni kolmikerroksisen ja triplapituisen bussin penkkiin ja leppoisa pikavuoro helvettiin voi alkaa. Maisemat vilahtelevat nopeasti ohitse; puut, kivet ja kannot, pellot ja joet näyttävät muotoutuvan yhdeksi sykkiväksi luontokappaleeksi, tanssivaksi ja abstraktiksi kaleidoskoopiksi, ja minä hykertelen innoissani. Vauhti on kova, tie on mutkainen ja mäkinen, ja vatsanpohjani putoaa miellyttävästi useita kertoja. Voi kyllä, herra King, juuri tällaista kyytiä minä teiltä odotin! Oksat pois ja siilet pois alta! Mutta alkuhuuman jälkeen tunnelma muuttuu; pikavuoro vaihtuu hitaasti eteneväksi vakiovuoroksi, joka pysähtyy joka maitolaiturilla, portin pielessä ja muurahaispesällä.

Yleensä pidän kovasti Kingin laveasta kerronnasta, mutta Paksukaisessa kerronta ei ole niin intensiivistä ja raadollista kuin normaalisti. Kirjassa on yllättävän vähän Kingille ominaista ironiaa ja vivahteikasta lauseiden käyttöä, ja liian paljon saman toistoa. Tarinan keskivaiheilla King saa jopa hänelle harvinaisen tartunnan kirjailijoiden periviholliselta, tylsyydeltä. Aikamatkustus aiheena on kuitenkin sen verran kiehtova, että keskivaiheen puuduttavan osuuden jaksaa puurtaa läpi, vaikka joutuu tuijottamaan saman lehmän pärstää tuntitolkulla bussin ikkunan läpi. Tarinan päähenkilö Jake Epping jumiutuu tässä vaiheessa tarinaa viettämään idyllistä ja ei niin idyllistä pikkukaupunkielämää, jota kestää liian pitkään. Aivan kuten ihmisten tupakanpoltto. Oi, savuinen kuusikymmenluku!

Jake Epping on minäkertojana miellyttävä ja rohkea, pitkäjänteinen, uhrautuva sankari, joka on tavallinen mies, eikä mikään Jack Bauer tai James Bond. Hahmona Epping ei ole Kingin merkittävimpiä saavutuksia; Eppingiä vaivaa ajoittain sama tylsyyden virus, joka ujuttaa lonkeroitaan tarinaan puolimatkan krouvissa. Sivuhenkilöitä on rekkavaunullinen, ja jostain syystä, en kokenut heitä kovin tärkeiksi. En edes Sadie Dunhilltä, naista, josta tulee Jaken kuusikymmenluvun VIP-henkilö.

Juonenkäänteet JFK:n salamurhan - vai eikö sittenkään? - ympärillä ovat äärimmäisen mielenkiintoisia, ainakin minunlaiselleni, joka ei ollut tietoinen kuin pääpiirteittäin siitä, mitä tuona päivänä tapahtui. Muutamat lipsahdukset politiikan puolelle eivät haittaa, vaan ne tuntuvat luonnolliselta osalta tarinaa.    

Odotukseni kirjan suhteen olivat erilaiset kuin mitä sain. Luulin, että Paksukaisessa keskitytään kunnolla aikamatkustuksen aiheuttamiin perhosilmiöihin, mutta konkreettisessa mielessä kirjassa vain raapaistaan tätä puolta. Luulin, että kirjassa käsitellään kattavasti maailmaa, jossa JFK säilyy hengissä, mutta ei. Kaiken kaikkiaan, 22.11.63 on aikamatkustuskirja, joka on loppujen lopuksi hyvin vähän aikamatkustuskirja. Se on enemmän oodi kuusikymmenluvulle - jossa King toki onnistuu hienosti - ja hämmentävien olosuhteiden rakkaustarina, joiden rinnalla väkevät ihmiskohtalot pyrähtelevät kuin linnut.
 
Loppupuolella vauhti taas kiihtyy, ja pikavuoro ottaa vallan, ja minä nautin jälleen täysin kyydistä. Loppu pelastaa hyvän maun suuhun; silti minulle jää tunne, että aivan kuin herra King olisi kirjoittanut Paksukaisen enemmän uusille lukijoille kuin meille vanhoille, uskollisille lukijoille. Sillä uskolliselle lukijalle 22.11.63 ei tarjoa valtavia elämyksiä. 

Lähdin Alin kuppilasta puoli neljältä. Sen jälkeiset kuusi tuntia puoli kymmeneen asti eivät olleet ihan niin oudot kuin käynti viidenkymmenenkuuden vuoden takaisessa Lisbon Falssissa, mutta melkein. Aika tuntui sekä matelevan että kiitävän. Ajoin takaisin talolle, jota olin ostamassa Sabattusista (myin Christyn kanssa Lisbon Fallsissa omistamamme talon ja panin rahat puoliksi, kun avioliittoyrityksemme purkautui). Ajattelin ottaa nokoset, mutta en tietenkään pystynyt torkahtamaan. Maattuani kaksikymmentä minuuttia selälläni suorana kuin hiilihanko kattoa tuijottaen menin vessaan. Katselin, miten virtsa lorisi pönttöön ja ajattelin: Tuo on suodatettua sitruunasoodaa vuodelta 1958. Mutta samalla ajattelin, että koko juttu oli hevonkukkua, että Al oli jollain ilveellä hypnotisoinut minut. 

Alkuteos: 11/22/63
Kustantaja: Tammi 2013 (pyydetty arvostelukappale)
Sivumäärä: 869

Tämä kirja saa: Kolme kirjanmerkkiä. Hieman keskinkertainen teos Kingin hurjassa skaalassa, mutta on siitä huolimatta kelpo ajanvietettä.


           



        



    

18 kommenttia:

  1. Olen vielä täällä, vaikka en King-fani olekaan (vähintään tuon päätin tulla sanomaan, mutta sanon vähän lisääkin). Juonikuvio ja ajankohta kiinnosti etukäteen 22.11.63:ssa, ja siksi harkitsin sen lukemista, jos jotain yleensäkin Kingiltä vielä luen. Nyt kyllä tuntuu siltä, että luovutan. Vaikka kirja on saatavissa ekirjanakin, eikä tarvitse ranteitaan nyrjäytellä lukiessa, niin kylmää ajatuskin käydä Paksukaisen kimppuun, jos ei edes fanita kirjailijaa. Minulla on ihan tarpeeksi jo harmaita hiuksia. Tulisiko tästä edes elokuvaa, 1h50min...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, Raija, että olet yhä remmissä mukana! =D

      Olen nähnyt muutamia arvosteluja/kommentteja, joissa kirjasta on pidetty paljonkin, ja varsinkin sellaisilta, jotka eivät ole Kingiä juurikaan lukeneet jos ollenkaan. Vaikka tässä kirjassa on aikamatkustusaspekti, niin siitä huolimatta minulle, kovalle King-fanille, tämä kirja oli vähän mitäänsanomaton, ei niin erikoinen. Mutta kuten olen useasti maininnut, Kingin ei niin hyvätkin kirjat ovat parempia kuin monien muiden parhaimmat teokset! =D

      Tästä saattaa vallan hyvin tullakin leffa. Tai sarja. Tänä kesänä alkaa USA:ssa sarja Kuvun alla-kirjasta; olen siitä tosi innoissani, vaikkei Kuvun alla olekaan aivan suosikkikirjojani. =D

      Poista
  2. Minulla oli teini-iässä King-jakso, jolloin luin monta Kingin kirjaa. Osasta pidin paljon, mutta sitten lukeminen tyssäsi niihin kirjoihin, joista en niin paljon pitänyt. Carrien luin kyllä uudestaan viime kesänä, mutta muuten en ole hieronut uudestaan tuttavuutta Kingin kanssa. Tämä kirja kuitenkin kiinnostaa, sillä ainakin teoriassa tämä kuulostaa juuri sellaiselta kirjalta, josta voisin pitää. Pituus vain on tähän mennessä siirtänyt lukemista eteenpäin. Ehkä sitten kesällä, koska sinne olen siirtänyt viime aikoina kaikki aikaa paljon vievät projektit. Se on sitten tietysti ihan eri asia, mitä minä kesällä lopulta ehdin tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän olen "uudesti herännyt" kingiläinen. =D Luin myös teini-iässä jonkin verran hänen kirjojaan, ja silloin pidin häntä vain okei-kirjailijana; Dean Koontz oli silloin minun juttuni. Tartuin yli kymmenen vuoden tauon jälkeen Revolverimieheen silkasta päähänpistosta muutama vuosi sitten, ja se oli menoa se. Luin koko Musta Torni-sarjan putkeen lähes siltä seisomalta, ja silloin King-rakkauteni roihahti liekkiin todella. =D

      Vaikka tämä Paksukainen on pitkä, se on kohtuullisen helppo ja sujuva luettava. Sivumäärää ei kannata pelätä. =D Ehkäpä löydät kesällä aikaa palata Kingin pariin.

      Poista
  3. Täällä huiskuttaa ex-fani, hylkäsin Kingin joskus aikoja sitten. Olen lukenut häneltä muutamia kirjoja ja osasta pidin, osasta en.

    Tätä sinun arviotasi ja lukukokemusta oli kyllä mahtava lukea, joten lue vaan Kingiä jatkossa, niin minä luen näitä mietteitäsi kyllä ihan sujuvasti, vaikken kirjaa tartukaan ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydäntäni raastaa sana ex-fani... =D Mutta joo, olenpa itsekin hylännyt joitain kirjailijoita, joista pidin joskus paljon, nykyään not so much.

      Ooh, mahtavaa, että jaksat lukea jaarittelujani, vaikket kirjasta niin kiinnostunut olisikaan! =D

      Poista
  4. Irene hyvä, olet ihan väärässä, ei tässä ollut tylsää hetkeä! ;) Tai jos olikin pitkä seesteinen pätkä, niin sehän vain kuului asiaan ja loi oikean tunnelman... :)

    Mutta minäkin muuten odotin vähän pitempää "jos JFK olisi säilynyt hengissä, niin..." -selontekoa.

    Nyt isot lapset juoksee katossa ja nuorimmainen vietiin kylpyyn, joten minunkin on pakko osallistua perheellisen ihmisen arkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, joskus seesteisetkin hetket voivat olla herkkupaloja, mutta nyt en oikein syttynyt. Se taisi olla se juonikuvio, joka siinä vaiheessa tökki. En kokenut sitä niin kiinnostavaksi. Mutta Kingin tylsemmätkin hetket ovat kuitenkin sellaisia, että en revi hiuksia päästäni ja huuda pää punaisena pitkästymisestä, vaan nekin luen ihan mielelläni. =D

      Poista
  5. Nautin tällä kertaa vain lähinnä tuosta sinun aiheeseen johdattelevasta sana-ilottelusta, itse arviota en uskalla vielä lukea. Ennen Paksukaista minulla on vielä monta Kingiä odottamassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paksukainen kyllä jaksaa odotella. =D Sitten onkin hauska nähdä, miten ajatuksemme kohtaavat. =D

      Poista
  6. Heippa! Blogissani on sinulle haaste, käyhän kurkkaamassa. :)

    VastaaPoista
  7. Oi voi, minusta tämä oli hyvä! Olen Kingin varhaisten kirjojen fani, mutta jossain vaiheessa en enää jaksanut lukea niitä (Lisey´s Story jne.) Kun aloitin tämän olin ihan valmistautunut lopettamaan noin sivulla 50 (niin kuin oli käynyt monen 90-luvun ja 2000-luvun King-kirjojen kanssa), mutta tarina imi mukaansa. Aikamatkailu oli kiehtovaa, pidin paljon 50- ja 60-luvun ruoka- ja tapakuvauksista. King taisi päästä takaisin nostalgiaan ja lapsuuteen. Ja ässä päästiin Derryyn ja tavattiin Ritchie & Beverly, oli henkistä sukulaisuutta Dead Zoneen ja muihinkin vanhoihin, rakkaisiin Kingin kirjoihin. Dead Zone -mielikuvat tulivat varsinkin siitä Derry-jaksosta ja myös opetuskuvauksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tämä missään nimessä huono ole, ei suinkaan! =D Minulle tämä ei kuitenkaan iskenyt niin täysillä kuin jotkut muut herran kirjat. Pidän kovasti vanhoista Kingeistä, mutta myös uusista. Itse jäin jotenkin kaipaamaan "syvempää" otetta siihen aikamatkailuun, syihin, seurauksiin ym.

      Minulta on Dead Zone lukematta; leffan olen nähnyt. Derry oli kyllä tuttu, ja minä olin ymmärtävinäni Se-olennon läsnäolon... =D Hauskaa kikkailua. =D

      Poista
    2. Ja pienenä hupina: olen itse koulutukseltani äikänmaikka, joten tuo opekuvaus väräytti vielä lisääkin :)

      Poista
  8. Voi mikä pettymys se onkaan, jos suosikkikirjailijalta tulee keskinkertaista tekstiä! En tarkoita tässä Kingiä, vaan teosta, jonka parissa nyt itse pakerran... :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou nou, mikäköhän teos sinua on kohdannut?!

      Kyllä minä tästä kirjasta silti nautin; tarina ei vain tällä kertaa kolahtanut niin kympillä. Sitä on tainnut tulla liian vaativaksi herra Kingin kohdalla... =D Toistan itseäni - niin kuin aina - , että heikompikin Kingin teos on parempaa kuin monien muiden parhaimmat teokset, että sen verran hienosta kirjailijasta on kyse. =D

      Poista