Kirjakuiskaaja

 

 

Puolukoita! Puolukoita! Puolukoita! "Puolukka päivässä tekee onnelliseksi." Vanha pakistanilainen sananlasku.

Tutkimattomat ovat Irenen ajatukset. Olen viime päivät pohtinut pääni puhki - onneksi minulla on hulppeassa kartanossani huone täynnä irtopäitä kuin kuningattarella Oz-Ihmeiden maailma- elokuvassa, jotta voin vaihtaa pääni kulutettuani edellisen loppuun - erilaisia syitä siihen, miksi tietynlainen kirjailija vetoaa minuun. Miksi juuri Stephen King on minun kirjajumalani? Miksi juuri herra Kingin hellässä huomassa mieleni lepää ja sydämeni veisaa hoosiannaa, vaikka kirjojen sivuilla lappaa ovista ja ikkunoista sisään pahuutta ja ahdistusta, viikatemiehiä, alieneita, kännykahjoja ja muuta hullua porukkaa kuin Big Brotherin talolla konsanaan? Jos tapaisin herra Kingin kahvikupposen ääressä, pitäisinkö hänestä ihmisenä? Surffaisimmeko samalla aaltopituuden harjalla huolimatta siitä, että hän on minua huomattavasti vanhempi? Tulisiko meistä ikuiset ystävät, kirjoittaisinko minä tietoni hänen Ystäväni-kirjaansa? Tai entä miksi juuri Marian Keyesin kirjoitustyyli puree minuun kuin yöpakkanen taksijonossa värjöttelevän kinttuihin?

  Kultaisena lankana ajatuksieni loputtomasta suosta nousee kertojan ääni. Tuo lanka väpättää edessäni kuin hento nuora, jolla kertoja tasapainoilee, toisinaan pudoten, toisinaan liikkuen vahvasti eteenpäin horjumatta kertaakaan. (Epäilen, että herra King on jollain keinolla sementoinut itsensä tuohon kuvitteelliseen nuoraan.) Neiti Etsivämäiset kykyni ovat saattaneet minut tähän vaikuttavaan päätelmään. Siinä se on, ratkaiseva tekijä, The Fifth Element. Minun täytyy kuulla kirjoittajan ääni. Minun täytyy melkein kuulla se korvissani, vaimeina kuiskauksina ikään kuin kirjailijan näkymätön, elävä miniatyyrihahmo istuisi olkapäälläni veivaamassa tarinaa sivulta toiselle kuin vanhan auton käynnistyskampea. Kun kuulen tämän äänen selkeästi - valkotakkiset ovat jo luultavasti matkalla Irenen päämajaan - , lukuelämys on huipussaan.

  Mutta mitä tuo kertojan ääni on minulle? Onko se symboliikkaa, huumoria, metaforia, runollisuutta tai yksinkertaisuutta? Periaatteessa se on minulle tätä kaikkea, mutta näitä ominaisuuksia pitää yhdistää tietty piirre: persoonallisuus. Kirjoittajan oman äänen pitää kuultaa tekstin läpi ikään kuin rivien välissä eläisi täysin erillinen, värikäs maailmansa, kuin trooppisten kalojen salainen yhdyskunta. Lähes kuka tahansa osaa kirjoittaa, ja sitä kautta jokaisella on jonkinlainen kertojan ääni; tämän johdosta maailma on täynnä miljardeja tekstejä. Kysymys onkin siitä, mitkä noista teksteistä erottuvat edukseen. Minä olen sitä mieltä, että todellisen kirjoittajan tunnistaa miltei minkälaisesta tekstistä tahansa. Voin vain kuvitella, minkälaisia kauppalistoja maestro King kirjoittaa. Hänellä menee varmasti tuntikausia kauppareissulla, kun ostoslista muistuttaa pientä romaania. "Mehukkaan punaisia, pyöreitä luonnon ihmeitä, jotka sadonkorjuu on lähettänyt vaellukselle tuntemattomaan, pelokkaita, punaisia luonnon pesäpalloja, joita ahnaat räpyläkädet kurkottavat." Ja tämä on vasta esipuhe omenan kuvailemisessa.

Ihmeiden aika saattaa olla ohi, mutta rentukoiden ei.

  Kun en kuule kertojan ääntä tarpeeksi tai en lainkaan, kirja jättää minut kylmäksi. Vaikka tekniset yksityiskohdat olisivat kohdallaan kuin tekoripset glamourmallin luomissa, persoonattomuus voi syöstä teoksen piinaavan syvään merkityksettömien ajatusvirtojen kaivokseen. (Mutta se, mikä ei minua hetkauta, voi olla toiselle tärkeä, sillä mielipiteitä on yhtä paljon kuin lampaita Uudessa-Seelannissa. Luultavasti enemmän.) Totta kai hyvä tarina antaa kehyksen, jonka sisäpuolella on helpompi roikkua, vaikka kertojan ääni ei kaikuisi päässä kuin kirkon kello. Mutta minun oli nimenomaan tarkoitus pohtia, että miksi King, miksi Keyes. Summaus on helppoa: hyvä tarina + vahva kertojan ääni = Irenen synapsien stimulointi sanojen muodossa suoritettu onnistuneesti.

  Kuka on sinun lempikirjailijasi ja miksi? Kommenttikenttä on auki - niin kuin aina - , tervetuloa, tulkaa tulkaa, huidon täällä kuin markkinakauppias, hip hip hei!