.

.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Suosikki tv-sarjat osa 3: 2000-luku


Aloitin television ihmeellisessä maailmassa seikkailun parisen viikkoa sitten; ensiksi tutkin 80-luvua, sitten 90-lukua, ja nyt on aika siirtyä uudelle vuosituhannelle ja seuraavalle vuosikymmenelle. Tämä vuosikymmen tulee olemaan hivenen hankala siinä mielessä, että juuri tälle vuosikymmenelle sijoittuvat monet ehdottomat suosikkisarjani kautta aikojen  - mutta ei hätää, jos näyttää siltä että lista paisuu pidemmäksi kuin aikaisemmat niin olkoon niin. Toki osa näistä sarjoista on paljon tuoreemmassa muistissa kuin monet muut aiemmin listatut, joten sekin selittää tilannetta. Myös sarjat, jotka alkoivat vuosikymmenen loppupuolella ja jotka mahdollisesti jatkuvat edelleen, aiheuttavat hieman problemaattisen dilemman, sillä listaanko sarjan edelliselle vuosikymmenelle vai meneillään olevalle? We will see.

1. (Apua! Minkä minä nyt laitan tähän?) Supernatural Hyvä on, pakko lähteä liikkeelle tutulla ja turvallisella Supernaturalilla. Sillä vielä 2000-luvun puolella The Road Trip from Hell with the Winchesters-show oli paras sarja ikinä. (Ainakin siihen aikaan.) Ensimmäiset viisi kautta olivat supermahtavia, ja nyt jälkeenpäin ajateltuna, jopa se kuuuluisa Mitä hittoa nyt!-kuudes kausi on oikeastaan aika hyvä. Mutta sen jälkeen... Hmm. Seitsemäs kausi oli mitä oli, kahdeksas ja yhdeksäs kausi ovat sekalaisena suttuna minun päässäni. Kymmenettä kautta en ole jaksanut vielä katsoa, sillä sarja on alkanut toistaa itseään liikaa. Olen siis kauden jäljessä, sillä yhdestoista kausi on jo pyörähtänyt käyntiin. Huoh. Olin tästä sarjasta todella innoissani aikoinaan, mutta innostus on lässähtänyt. Silti, ne parhaimmat kaudet... ai että ne olivat hyviä.

2. Angel Buffy, vampyyrintappaja sai minut tietenkin lähtemään spin- offin Angelin matkaan ja voin kertoa, että se matka on loistava. Kun sarja tuli televisiosta en nähnyt sitä alusta asti, vaan hyppäsin mukaan kesken kaiken. Olen korjannut tuon erheen viime kesänä ja katsonut koko sarjan alusta loppuun - ja enkä voi väittää, että olisin hirveän paljon muistanut juonenkäänteitä sarjan loppupuolelta, satunnaisia häilähdyksiä sieltä täältä. Ainoastaan viimeisen jakson tyrmistyttävä loppukohtaus oli jäänyt mieleeni selkeänä. Angel on mielestäni vähintään yhtä hyvä kokonaisuutena kuin Buffy. Ja vaikka Angel jää viidennen ja viimeisen kautensa päätteeksi pahasti kesken, se oikeastaan sopii sarjalle oikein hyvin. Sarja loppui juuri oikeaan aikaan. En olisi halunnut Angelille käyvän samalla tavalla kuin Supernaturalille, joten hyvä näin.

3. Alias Sydney Bristow on ehkä suosikkinaissankarihahmoni (Buffyn ohella). Alias oli jotain sellaista mitä en ollut ennen nähnyt - enkä ole nähnyt mitään vastaavaa sen jälkeen. Olen halunnut nähdä sarjan uudelleen pitkään, ja jollain kanavalla sitä esitettiin muutama vuosi sitten, mutta se jätettiin aina kesken. Olen päättänyt hankkia jossain vaiheessa sarjan käsiini DVD-levyinä, jotta saan nauttia uudemman kerran Aliaksen lumosta. Seikkailua, vauhtia, jännittäviä tilanteita ja upeita henkilöhahmoja, jei!

4. Dexter Samat sanat kuin Aliaksen kohdalla; en ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Aivan omanlaisena, uniikki sarja, jonka parissa saa pohdiskella moraalisia näkökulmia. Michael C. Hall on roolissaan huikea. Ensimmäinen kausi ja kylmäautomurhaajan jahti on varsinkin jäänyt mieleeni mielettömän hienona kokemuksena. Sarja päättyi vasta pari vuotta sitten. Mielestäni sarja piti melko hyvin tasonsa loppuun asti.

5. Siskoni on noita (Charmed) Katselen sarjaa parhaillaan uudelleen ja olen seitsemännellä kaudella menossa. Myös tämä maaginen sarja on kestänyt aikaa yllättävän hyvin, aivan kuten Buffy ja Angel. Sarja alkoi vuonna 1998, mutta suurimman osan sarjasta olen ensimmäisen kerran katsonut 2000-luvun puolella. Kolmen mainion noitasiskoksen hurjaa ja hassua elämää on yhä miellyttävää seurata. Alyssa Milano on ihana. Olen fanittanut häntä Melrose Placesta asti. Mainittakoon vielä että. Cole Turner. Parasta ikinä.  



6. Muodon vuoksi (Nip/Tuck) Ja koska Cole Turner alias Julian McMahon on mainittu, niin kätevästi siirryn hänen toiseen sarjaansa. The Best Medical Drama ever. Kyllä. Tämän lisäksi suurinpiirtein samoissa kategorioissa pyörivistä sarjoista olen katsellut vain Greyn anatomiaa. Mutta kun on katsonut Muodon vuoksi, kaikki muut saman genren show´t ovat yksinkertaisesti valjuja. Muodon vuoksi koukuttaa häiritseväisyydellään aivan kuten Dexter    

7. Lost Tämä selviytymis-autiosaari-mikälie tarina oli parhaimmillaan käsittämättömän hyvä. Pilottijakso oli kuin elokuvaa aikoinaan ja olin lähes ihastuksesta mykkä. Tällaista taidolla tehtyä mysteeristä draamaa muistelee ilolla, vaikka tämä(kin) sarja kärsi lopulta venytetystä ideasta. Ne henkilöt! Monta mahtavaa hahmoa, jotka oppi tuntemaan perin pohjin. Koin monta WTH-hetkeä Lostin parissa, ja sellaiset hetket ovat aina tervetulleita tv-maailmassa.   

8. Näkijä (Medium) DuBois´n perhe on paras perhe. Sarja jatkui seitsemän kauden ajan tyylikkäänä ja kiinnostavana, eikä tämä sarja kokenut mielestäni missään vaiheessa notkahdusta. The Best Police Drama ever. Tietenkin. Koska Näkijä ei ole se tyypillisin ja perinteisin genren edustaja. Erilainen, raikas, jännittävä, hauska, yllättävä. Ja tämä kaikki on kuorrutettu mahdottoman hyvillä näyttelijöillä. 90-luvun suosikkisarjassani Pimeyden sydämessä (muistaakseni) liikuttiin hieman samoissa sfääreissä, joten ehkä myös tuon sarjan muisto on auttanut minua kiintymään Näkijään oikein kunnolla.

9. Pako (Prison Break) Muistatteko te kun Pakoa alettiin mainostaa? Aluksi oli pelkkä valkoinen origamilintu, joka lipui jossain (viemärissä ehkä.) Ajattelin heti sen nähtyäni, että nyt ollaan jonkin mielenkiintoisen äärellä, ja kun Pako sitten alkoi sain huomata, että nyt todellakin ollaan jonkin mielenkiintoisen äärellä. Vankila(pako)elokuvat ovat aina kiehtoneet minua (jostain syystä) niin ettei ollut mikään ihme, että varsinkin sarjan ensimmäisen kauden hämmästyttävä tykitys piti minut otteessaan. Vaikka sarja menetti terävyyttään kausien myötä se nousee silti ehdottomasti suosikkieni joukkoon. Myös Pako on tekemässä paluuta tauon jälkeen - uusia jaksoja on luvassa ilmeisesti joskus ensi vuoden puolella. Hmm. Lähes yhtä hämmentävää kuin Salaisten kansioiden paluu.   

10. Älä kerro äidille UK ja USA 
(Queer as Folk) Alkuperäinen brittisarja oli vuosituhannen vaihteen OMG!-parhautta, ja se on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen, vaikka oli vain kymmenen jakson mittainen. Ilo oli suuri kun sarja sai amerikkalaisen version, ja (kerrankin) erittäin onnistuneen sellaisen. Muistelen kaiholla molempia sarjoja, jotka katselisin mielelläni toistamiseen, sillä en enää muista kovin paljon kummastakaan sarjasta.  

11. Ruma Betty (Ugly Betty) Oi että Rumaa Bettyä! Tämän sarjan komedia ja draama iskivät minuun täysillä, niin hauska ohjelma! Monesti nauroin Ruman Bettyn parissa paljon enemmän kuin jonkin sit-comin äärellä. Värikkäät, ikimuistoiset henkilöhahmot kruunaavat kokonaisuuden.

12. Täydelliset naiset (Desperate Housewives) Sama juttu kuin Ruman Bettyn kanssa; komedia ja draama kulkevat Täydellisissä naisissa käsi kädessä, tarmokkaan viihdyttävänä pakettina. Neljän vahvan pääosaesittäjän show, joita hyvin valitut sivuhahmot tukevat. Ehkä myös tämä sarja jatkui kauden, pari liian pitkään, mutta kuitenkin, unohtumaton sarja, eikä 2000-luku olisi ollut niin 2000-luku ilman näitä naisia.

13. Pelinaiset (Footballers´ Wives) Parasta brittisaippuaa ever! Tanya Turner on Alexis Colbyn ohella suosikkini bitch-queen osastolla. Tätä sarjaa oli myös aina kivaa seurata jo melkein pelkästään vaatteiden ja meikin perusteella: kenellä sitä on tänään älyttömin asu ja eniten meikkiä? Ihan parasta älyvapaata viihdettä.

14. Dark Angel Rakkauteni Jensen Acklesia kohtaan alkoi Dark Angelista. (Jatkuu yhä, vaikka Supernaturalia nykyään hieman arvostelenkin.) Sarjaa ei tehty kuin kaksi kautta ja se oli mielestäni aivan liian vähän; sarjassa oli minusta valtavasti potentiaalia vaikka mihin. Toimintascifin eliittiä kaikin puolin.    

15. Aavekuiskaaja (Ghost Whisperer) Ihastukseni Jennifer Love Hewittiä kohtaan käynnistyi Viiden jutun aikoihin, ja kun Love Hewitt sai oman sarjansa, olin tietenkin onnesta piukea. Aavekuiskaaja on hieman kuin Näkijä extra spekulatiivisella otteella, mutta ilman poliisidraamaa. Sopivan mittainen sarja viidellä tuotantokaudellaan.     

16. Sinkkuelämää (Sex and the City) Carrie, Samantha, Miranda, Charlotte. Mitä olisi ollut meikäläisen twenty something tytön elämä ilman näitä thirty something neitoja? Vähemmän hauskaa, kieltämättä. Sarjaikoni, jonka jaksoja voi yhä silloin tällöin vilkaista tai ainakin pätkiä niistä, vanhojen hyvien aikojen kunniaksi. Käsittääkseni olen katsonut sarjan kahteen kertaan.

17. Rimakauhua ja rakkautta (Cold Feet) Laatu brittidraama, joka niin ikään (kuten niin monet sarjat yllä) sykähdytti loistonäyttelijöillään ja draamankaarellaan, joka käsitti tunteita laidasta laitaan, iloa ja hauskuutta, surua ja synkkyyttä. Tämä sarja pyöri jokin aika sitten uusintana jollakin kanavalla ja yritin itse asiassa katsoa sarjaa uudelleen, mutta unohdin aina esityspäivän, joten se jäi siihen. Ah, so British! Love it!

18. Sarah Connorin Aikakirjat (Terminator: The Sarah Connor Chronicles) Tämäkin show jäi aivan liian lyhyeksi! Ainoastaan kahden kauden ajan saimme nauttia tästä herkusta. Olen Terminaattori-fani, joten ei liene yllätys, että sarjaversio kolahti ja kovaa. Lena Headey on loistava Sarah Connorina.  

19. 4400 Niin mysteeristä touhua varsinkin aluksi, että huh hei! (Siis jos muistan oikein.) Sarja oli jollain sadan vuoden tauolla kolmen kauden jälkeen täällä kotimaassa, ja kun sarja palasi viimein ruutuun viimeisellä, neljännellä kaudellaan, en käytännössä muistanut mitään aikaisemmista kausista. Joten valitettavasti hivenen antikliimaksisen lopun koko sarja koki sen myötä.   

20. Heroes Hyvin saman kaltainen sarja kuin 4400. Tarina tavallisista ihmisistä, joilla on erikoisia kykyjä. Ja voitteko uskoa, myös Heroes tekee jonkinlaisen paluun tai on jo tehnyt Yhdysvalloissa. Kolmetoistaosainen Heroes Reborn alkoi nimittäin syyskuun lopulla. How cool is that? Toisaalta, Heroes:n idea tuntui sarjan viimeisellä kaudella hyvin loppuun kalutulta, mutta onneksi Robert Knepper pelasti.

Okei, 2000-luku oli hyvä luku television suhteen. Tuntuu, että yhä jää monta hyvää sarjaa mainitsematta. Mutta tässä lisää.

Paritellen (Coupling) (Lemppari sit-comini!)
Will & Grace (Tai ehkä sittenkin tämä! No molemmat!)
Skins-liekeissä (En ole tosin vieläkään katsonut loppuun asti)
Kymppikerho (Mile High)
Frasier
Greyn anatomia (Grey´s Anatomy)
Oikeus ja kohtuus (The Practice) 
Felicity
Dawson´s Creek
Roswell
Uhan alla (Invasion) (Miksi tätä ei tehty lisää?)
Pelastaja (Tru Calling) (Tai tätä?)
Käenpesä
Todistettavasti syyllinen (Cold Case)
Gilmoren tytöt (Gilmore Girls)
Kyle XY
Everwood (Noloa myöntää, sillä parjasin sarjaa silloin kun se pyöri ensimmäistä kertaa tv:ssä, vaikka en ollut nähnyt jaksoakaan. Ja sitten jonain kesänä jäin kesäuusintoihin koukkuun ja apua, tykkäsin. Aika kauheaa.)
Kelmien kerho (Hustle)
O.C 
Mies vailla nimeä (John Doe) (Lisää olisin halunnut!)
Hyvin salainen agentti (Now and Again) (Kuin myös!)

Jep. En tainnut 2000-luvulla tehdä mitään muuta kuin katsella televisiota. Mutta so what. Seuraavaan kertaan!



 

10 kommenttia:

  1. Tässä on paljon sellaisia sarjoja joita katson tai aion katsoa. Supernatural, <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu! Supernatural on kyllä edelleen <3 vaikka ei olekaan mielestäni enää entisensä. =D

      Poista
  2. Apua, sain kylmiä väreitä kun mainitsit Cole Turnerin :D Siskoni on noita kestää tosiaan uusintakatselun, ja nuo Cole-jaksot oli pari vuotta sitten pakko ahmia parissa päivässä.

    Angelin (kuten Buffynkin) tarinahan jatkuu sarjakuvissa, ja mietin tuon viimeisen jakson jälkeen, että koska jatkosta päätettiin, koska tv-sarja tosiaan loppuu aika omituiseen kohtaan. Niin kuin sanoit, niin hyvä kuitenkin että se lopetettiin huipulla, koska Dexterin pari viimeistä venytettyä tuotantokautta eivät jotenkin uponneet. Kokonaisuudessaan kuitenkin loistava sarja alkutunnareineen kaikkineen.

    Kiva kun muuten muistutit tuosta Muodon vuoksi -sarjasta. Katsoin joskus televisiosta parisen jaksoa, mutta ehkä nyt osaan arvostaa sen häiriintyneisyyttä vähän enemmän. Mitä se sitten tarkoittaakaan :D

    Mahtavaa, että joku muistaa vielä Pelinaiset! Niin, ja Lostin Sawyer <3

    En tiennytkään, että Dark Angelia tehtiin vain kaksi kautta! Tuntuu jotenkin epäreilulta. Joshuaa esittävä Kevin Durand on nykyään The Strain -sarjassa, mutta ymmärrettävistä syistä en tunnistanut heppua ;)

    Kiitos näistä listoista, mukavan nostalgista muistella vanhoja suosikkisarjoja ja miettiä mitä uskaltaisi katsoa uudestaan. Frasieria katson juuri parhaillaan varmaan sadannetta kertaa, ja se vain jaksaa viihdyttää. Joskus sitä tosiaan miettii, että onko aikoinaan tehnyt mitään muuta kuin katsonut televisiota, kun näitä tuttuja sarjoja tosiaan kertyy vaikka kuinka paljon kun alkaa oikein varta vasten muistella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii. Muistan kun ekaa kertaa katselin Charmed:ia ja jouduin luopumaan Colesta, olin aivan "murskana" ja muistan ettei sarja tuntunut juuri miltään sen jälkeen, mutta pikkuhiljaa sitten totuin. Nyt tokalla kerralla olen osannut suhtautua asiaan vähän sivistyneemmin. I hope. =D Vaikka paha paikka se oli nytkin, hah hah.

      Olen ajatellut ainakin tuon Buffyn yhden sarjakuvan joskus lukea, kun se pitäisi löytyä täältä kirjastosta. Vielä en ole onnistunut saamaan sitä käsiini. Minä olen lukenut jostain, että Angel lopetettiin budjettisyistä eikä niistä perinteisistä "ei tarpeeksi katsojia" syistä. Jotain tyyliin sarja olisi käynyt liian kalliiksi kanavalle... Dexter on ihana, ja vaikka ymmärrän kritiikin kohdistuen viimeisiin kausiin niin kyllä minä ihan niistäkin pidin.

      Muodon vuoksi oli ainakin silloin kun se tuli kieltämättä aika erikoinen ja hämärä sarja, mutta en tiedä tuntuisiko se enää niin räikeästi sellaiselta. Pitäisi katsoa sekin uudelleen. Jo Julian McMahonin takia. <3

      Pelinaiset oli niin suosikkini silloin kun se pyöri! Varsinkin ensimmäinen kausi! Lostin Sawyer on tietty ihana. Minun lempihahmoni taisi olla Jin ja sitten ehkä Desmond, Charlie ja Hurley. Ja kaikki loput. =D

      Juu, kyllä vain, kaksi kautta Dark Angelia. Muistan että nauhoitin viimeisen jakson videolle ja katsoin sen monta kertaa. =D Ohhoh, piti googlettaa Kevin Durand kun nimi ei sanonut mitään (enkä muistanut edes ihanaa Joshuaa) mutta selvisipä! En ole The Strainia katsonut, mutta siskoni seuraa sitä ja olen nähnyt vilauksia sarjasta, joten miehen kasvot olivat sillä tavalla tutut.

      Ole hyvä, ja kiitos "jutustelusta". Mukavaa, että näistä on jonkinlaista "hyötyä". =D Frasier (kin) kieltämättä on hyvä sit-com, sekin menee melko kärkeen suosikkikomedioissa. Monien suosikki Frendit tulee minulla vasta jossain hieman taaempana. Television katselu tekee hyvää! =D

      Poista
  3. Nautin nostalgiafiiliksistä, joita tämä postaus toi mieleen. :) Tykkäsin tosi paljon Siskoni on noidasta ja Paige (Rose McGowan) oli ehdoton suosikkini sisaruksista.

    Täydelliset naiset oli kanssa ihanuus! Muistan vieläkin, kuinka useampi henkilö kaveriporukasta seurasi sarjaa ja melkein joka jakson jälkeen puitiin tapahtumat.

    Katsoin Buffyt kirjaston dvd:ltä, mutta en ole muistanut vieläkään lainata Angelin tuotantokausia, vaikka se on ollut aikeena useamman vuoden. Ehkä nyt viimeinkin pitäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla. =D Olen tosiaan nyt syksyn mittaan katsellut Siskoni on noitaa toiseen kertaan ja tykännyt kyllä ihan yhtä paljon kuin ennenkin. Minun suosikkini on (yhä) Phoebe ja myös Piper on supermahtava. Paigesta opin ajan mittaan pitämään, mutta luulen että Prue tulisi omalla "siskokset järjestykseen"- listalla ennen häntä. Mutta kaikki hyviä!

      Täydelliset naiset oli kyllä oman aikansa ehdoton sarja, ja joskus olenkin kaipaillut jotain vastaavaa nykysarjaa. Devious Maids on ollut hiukan saman tyylinen.

      Angel on mielettömän hyvä. Se on toki erilainen kuin Buffy, mutta kun Angelin maailmaan tottuu ei sieltäkään halua lähteä pois, aivan kuten ei Buffy-maailmastakaan. =D Angel on myös täynnä aivan mahtavia hahmoja.

      Poista
  4. Lost tosiaan oli laatusarja, ainakin ensimmäiset kaudet, ei enää viimeiset. Lost avasi monta uutta tv-todellisuutta.

    Myös Rimakauhua ja rakkautta tuli katsottua, ja tästä listasta puuttuva Sopraanos. Täydellisten naisten ensimmäisen kauden katsoin.

    Huumorisarjoista parhaita olivat jo markka-aikaan alkanut Pulkkinen ja animaatio Pasila.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lost oli just hyvä myös senkin takia, että kun luuli jotain ymmärtävänsä, huomasi kohta olevansa väärässä. =D Samaa mieltä ettei Lost jaksanut huippuna loppuun asti. Tosin olen ihan tyytyväinen siihen miten sarja päättyi.

      Minä en koskaan seurannut Sopranosia, enkä ole ollut siitä sen kummemmin kiinnostunut. Mietinkin, että pitäisi varmaan myös tehdä lista suosituista sarjoista, joita suurinpiirtein kaikki muut ovat seuranneet paitsi minä. =D

      Pulkkista en ole vakituisesti katsonnut, joitain pätkiä sieltä täältä, että tiedän mistä kyse. Pasilan unohdin! Varsinkin aluksi se oli todella hauska, mutta en ole enää uusimpia kausia innostunut katsomaan.

      Poista
  5. Heippa!

    Sinulle on tunnustus blogissamme: http://rakkausonkoira.blogspot.fi/2015/10/liebster-award.html

    Periaatteella vastaa jos jaksat :)

    VastaaPoista