.

.

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Kuin ihmeellisten asioiden museossa jokin päättyisi





Tässä taistelupari:

Julian Barnes, englantilainen Man Booker-palkittu herra, ottaa osaa tähän pieneen kilvoitteluun pikkuruisella romaanillaan, 156-sivuisella Kuin jokin päättyisi teoksellaan.

Alice Hoffman, amerikkalaisrouva, tulee mukaan kisaan normaalikokoisella uudehkolla romaanillaan, Ihmeellisten asioiden museo, 447 sivun voimalla.

Lähtötilanne: 

Molemmat kirjailijat olivat minulle ennestään lukemattomia, mutta olin ollut heistä kummastakin tietoinen ja jokseenkin kiinnostunut tutustumaan heidän tuotantoonsa.

Mieleen tulleita kysymyksiä ennen kirjojen lukemista:

Voiko sivumäärältään pieni kirja olla silti suuri kirja? Kätkeekö 156 sivua sisälleen mieltä kiehtovan palapelin? Tuleeko rouva Hoffmanista uusi lempikirjailjani? Alkaako Hoffmanin liiallinen kursivointi ärsyttää pidemmän päälle?

Minkälaisissa maailmoissa kirjoissa liikutaan:

Barnes menee pään sisään, muistiin, mielikuviin, ajatuksiin, tarinan ydin on läsnä kaiken aikaa, tapahtumapaikkana Englanti, joka hivuttautuu 60-luvulta lähemmäksi nykyaikaa, mitä muistosi kertovat sinusta, tai toisista? Hoffman esittelee New Yorkin vuodelta 1911, ulkoiset yksityiskohdat ovat suuressa roolissa, kuvailua, tarinan kiillotusta, kuin hopeisten kynttilänjalkojen putsausta, pään sisällä piipahdetaan, jos muistetaan, minkälaiseksi ympäristö muokkaa sinut vai muokkaatko sinä ympäristösi?

Mitä kirjan kannet lupailevat:

Pientä ja hypnoottista mestariteosta. Lumoavaa, monivivahteista rakkaustarinaa ripauksella maagista realismia.

Toteutuivatko lupaukset:

Kyllä ja ei. Kuin jokin päättyisi on kieltämättä äärimmäisen kiinnostava ja sopivan pohdiskeleva, mutta kirjaa kannatteleva mysteeri taustalla osoittautui minulle turhan heppoiseksi. Odotin paljon mutkikkaampaa palapeliä. Pidin kirjan tunnelmasta ja Barnesin luomasta maailmasta, tosin olisin kaivannut vielä enemmän revittelyä muistin ja ajankulun kanssa. Silti, Kuin jokin päättyisi oli minulle lukukokemuksena kuin jokin onnistuisi. 

Ihmeellisten asioiden museo sen sijaan lupaavasta alustaan huolimatta osoittautuu täydelliseksi flopiksi, no offence. Lumoava rakkaustarina? Give me a break! Niin järkyttävän puista ja kliseistä rakkaustunnelmointia, etten ole vastaavaan törmännyt pitkään aikaan. Monivivahteinen, hah hah haa! Toki historiallinen New York on hienosti kuvattu, mutta... Kaikki muu pääsee unohtumaan siinä sivussa, kuten esimerkiksi hyvä tarina ja hyvät henkilöhahmot. Ja entä se maaginen realismi? Saako nykyään mikä tahansa teos maagisen realismin määritteen? Turhauduin sen verran Ihmeellisten asioiden museossa, että jopa taannoin lukemani Kaukaiset hetket alkoi jälkikäteen tuntua melkein hyvältä kirjalta.

Vastaukset ennen kirjojen lukua tulleisiin kysymyksiin:

Toki pieni voi olla suurta, mutta oliko se tarpeeksi suurta? Ei aivan. Kiehtovuutta kirjasta löytyi, mutta palapeli oli liian yksinkertainen. Hoffamanista ei todellakaan tullut lempikirjailijani. Positiivistakin löytyi (hienojen kansien lisäksi), että kursivointi ei ärsyttänyt yhtään.

Kumpi voitti:  

Herra Barnes, ja kirkkaasti. Älykkään oloinen kertoja, joka saa sanottua yllättävän paljon pienen kirjansa aikana. Alice Hoffmania tuskin tulen kokeilemaan toista kertaa, vaikka hänen tekstinsä on sinällään kohtuullista, mutta kuin jokin puuttuisi, ehkä kaipaisin hänen tekstiinsä enemmän persoonallisuutta ja vähemmän latteuksia.

Kirjanmerkit:

Kuin jokin päättyisi (2011/2012): Kolme ja puoli
Ihmeellisten asioiden museo (2014/2015): Yksi ja puoli

  



 

10 kommenttia:

  1. Luimme Ihmeellisten asioiden museon spefilukupiirissä ja yleinen mielipiteemme oli, että kirjassa oli hyviäkin puolia, mutta ei se mitään spefiä ole nähnytkään. Muutaman unen ehkä voisi tulkita jotenkin maagiseksi realismiksi, mutta realistisimmasta realitisimmatkin kirjailijat sisällyttävät romaaneihinsa joskus outoja unikohtauksia.

    New Yorkin kuvaus oli hienoa ja pidin hahmoista erikseen, mutta voi hyvänen aika sitä romanssia tosin. Mikä romanssi? Juro poika ja eristyksissä elänyt tyttö yhtäkkiä tuosta vain rakentavat ihanan idyllin? No, voihan sitä haaveilla. Yleisesti pidin kirjasta, mutta en niellyt romanssia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, jotenkin tuntui kuin tuo maaginen realismi oli repäisty tuohon kanteen aivan kuin Hoffmanin edellisten kirjojen perusteella - olen ymmärtänyt, että hän kuitenkin sitä käyttää - eikä oltu luettu koko kirjaa. =D "No kyllähän se Hoffman jotain maagista varmaan laittaa tähänkin." Minä en edes noita unijuttuja ajatellut mitenkään erikoisina.

      Minä en pitänyt edes hahmoista. =D Kuvaus oli kohdallaan joo, mutta minulla oli tosiaan koko ajan sellainen tunne, että kirja oli kirjoitettu vain tuon historiallisen kuvauksen takia, ja unohdettu tarina siinä sivussa. =D Ja se "romanssi"... Tsiisus. =D Mukavaa, että sinä kuitenkin löysit kirjasta pidettävää.

      Poista
  2. Olipa kivasti esitelty kaksi (toisistaan kovasti eroavaa) kirjaa:)Blogisi on uusi tuttavuus minulle, valitsetko useinkin taistelupareja?:)

    Hoffman on yksi suosikeistani, mutta vaikka hänen kirjoissaan taitaa rakkaus olla tavalla tai toisella teemana niin yleensä jätän sen ajatuksissani taka-alalle ja keskityn muihin. Onneksi tälläkään kertaa rakkaus ei ollut liian suuressa pääosassa tai ainakin mielessäni annoin tämän roolin juurikin suurkaupungille. Ihmeellisten asioiden museossa pidin siis valtavasti vanhan New Yorkin salaisuuksista, mutta kieltämättä kummallisuuksien museot toimii aina jännitys- ja kaunokirjallisuudessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Hauskaa että joku löytää minut vielä nytkin vaikka olen jo useamman vuoden täällä pyörinyt. =D Muutaman kerran on tullut tehtyä tämän tyylisiä bloggauksia - lähinnä syystä että en ole jaksanut tehdä erillisiä bloggauksia. =D Mutta toisaalta minusta on ihan kiva tehdä tällaisiä erilaisempiakin.

      Mukavaa että sinulle tämä kirja maittoi. Minut Hoffman taisi karkottaa tällä kirjalla aika kauaksi. =D Ymmärrän kyllä sen että tästä kirjasta voi viehättyä, mutta minun kirjani Ihmeellisten asioiden museo ei ollut, ehkä minulla oli vähän toisenlaiset odotukset kirjan suhteen kuin mitä lopulta sain, vaikka yleensä yritän lähteä lukemaan kirjoja ilman kummempia odotuksia.

      Kiitos kun piipahdit! =D

      Poista
  3. Julian Barnes on mennyt minulle veriin tällä teoksellaan. Olen ihan lääpälläni...Pidän just tällaisesta pienestä timantista, jossa nainen vilkuttaa visterian alla ja varjo pyyhkii osan...You know!

    Naurattaa tuo Hoffman kommentti kin 'jokin puuttuisi'. En tiedä miksi, mutta Hoffman vain ei kiinnosta minua pätkääkään. Barnes sen sijaan...<3

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, kuulun Yhdyssana -yhdistykseen eli siis: Hoffman -kommentti...

      Poista
    2. Tykkäsin minäkin Barnesista, vaikka aivan napakymppi tämä ei minulle ollut. Mutta voisin lukea häneltä jotain muutakin, oletko sinä lukenut hänen muita teoksiaan?

      Hoffman ei todellakaan vakuuttanut. Luulen, että juuri se maaginen realismi saattaa olla sinulle hankala, muistelen, ettet pidä kauheasti sellaisesta. No tästä kirjasta ei löytynyt sitä, vaikka sitä kannessa mainostettiin, mutta en usko että jäät paljosta paitsi vaikkei tämä kiinnosta muutenkaan. =D

      Poista
    3. Niin ja no problemo, varmasti teen itsekin kaikenlaisia virheitä, vaikka kuinka yritän olla tarkka. =D

      <3

      Poista
  4. Olen ollut jotenkin varovaisen kiinnostunut tuosta Hoffmanin kirjasta, mutta enää se ei juurikaan kiinnosta. Barnesin kirjaan sen sijaan voisin tarttua.

    Ja hei, minulla on sinulle palkintohaaste blogissani! :)
    http://catsbooksandme.blogspot.fi/2016/06/blogger-recognition-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet ovat tykänneet Hoffmanin tästä kirjasta, mutta minulle kokemus oli todella valju, niin valju, ettei kiinnosta kokeilla oikeastaan häneltä mitään muuta, mutta never say never. =D Barnesia uskallan suositella, pidin kyllä.

      Kiitos paljon, ihana kun joku muistaa! <3

      Poista