.

.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Top Eleven Whatever Day: Doctor Who

Tämä teksti saattaa sisältää voimakkaita tunnekohtauksia


Olen maininnut muutaman kerran, että olen Doctor Who-fani. Että rakastan Stephen Kingiä, Doctor Who:ta ja jotain kolmatta, mikä on salaisuus. Ja koska Doctor Who on minulle niin tärkeä, ja blogissa on ollut hiljaisempaa viime aikoina, haluan omistaa Top-listan Doctor Who:lle. Sekopäisen, poukkoilevan listan, jossa ei ole mitään järkeä eikä järjestystä, mutta laitetaan numerot näön ja huvin vuoksi. Listaan mitä mieleen juolahtaa. Geronimo!

1. Olen uuden Doctor Who:n fani. Olen nähnyt kaikki kahdeksan kautta. Ensimmäisen kauden olen nähnyt kolme kertaa, toisen, kolmannen, neljännen, viidennen, kuudennen ja seitsemännen kaksi kertaa, ja uusimman kerran. Mainittakoon, että 50 Years Specialin olen katsonut kolme kertaa. Ja katson toiset kolme kertaa lisää. (Vähintään.) Haluaisin katsoa klassisen, vanhan Doctor Who:n kokonaan, ja toivon, että se näytettäisiin joskus vaikka Yle Teemalla tai Areenassa. (vink, vink) Uteliaisuudesta olen katsonut kaksi pikkuruista jaksoa klassisen Who:n alkuajoilta. 

2. Matt Smith on Minun Tohtorini. Pidän Christopher Ecclestonista paljon, rakastan David Tennantia, joka on yksi suosikkinäyttelijöistäni muutenkin, mutta Matt. ON. MINUN. TOHTORINI. Pitkään olin sitä mieltä, ettei Tennantin Tohtoria ohita kukaan, ei ikinä, mutta toisin kävi. Matt Smith, my ultimate Doctor. Pitkin syksyä itkin ja nauroin hänen kanssaan, kun Yle (joka on jumala!) näytti Who:n uusintoja. Samalla alkoi tuorein kausi, onko elämää Matt Smithin jälkeen-kausi ja vaikka olin jollain tasolla innostunut Peter Capaldista ja uusista kasvoista, olin sydän auki ja valmiina toivottamaan vanhemman herran tervetulleeksi, jotain meni pieleen. En lämmennyt koko kauden aikana Capaldille, sydän jäi kylmäksi. Olen vähän huolissani. Silloin kun luovuin itku silmässä ensimmäistä kertaa Tennantin Tohtorista, järkyttyneenä ja peloissani (Doctor Who-maailmassa kaikki on suurta ja voimakasta!), apua, miten tuo yhdeksänvuotiaan näköinen kakara voi muka olla Tohtori, ei minulta kuitenkaan mennyt kuin muutama jakso todeta, että ahaa, tykkään tästä uudesta kaverista. Capaldin kanssa tätä ei ole tapahtunut. Apua. Capaldin Tohtori on siis heittämällä se vähiten mieluisin Tohtori minulle. Toivon, että hän nousee sieltä lähemmäksi kärkeä, sillä ero Eccleston-Tennant-Smith kolmikkoon on suuri.



3. Tästä voimme kätevästi lähteä pohtimaan sarjan kausia. En tiedä, johtiko kahdeksannen kauden epätasaisuus siihen, ettei Peter Capaldin Tohtori auennut minulle, tai se, etten välitä Clarasta sillä tavalla kuin muista, aikaisemmista kumppaneista. En näe tarvittavaa, sykähdyttävää kemiaa Claran ja uuden Tohtorin välillä. Danny Pink on uutena hahmona tylsä kuin suolaton aamupuuro. Kaipasin kauteen isompaa tarinalinjaa, ja olisin halunnut nähdä Missyä enemmän. (Loistava Missy!) Mukana on muutamia oikein hyviä jaksoja, mutta kokonaisuus on harvinaisen laimea Doctor Who:ksi. Pidän kaksiosaisesta finaalista, ja minusta tuntuikin, että kausi alkoi vasta siitä, vaikka siihen se jo loppui. Näin ollen, kahdeksas kausi on minulle selvästi heikoin kausi. Mutta muistakaa se, että Doctor Who on kuin Stephen King: heikompi tuotos voi olla parempi kuin monen muun häikäisevin hetki!

4. Entä ne parhaat? Tämä on vaikeaa. Mutta sanoisin, että kaudet neljä, viisi ja kuusi ovat suurimpia suosikkejani. Yksi, kaksi, kolme ja seitsemän ovat heti kintereillä.         

5. Myös Tohtorien kumppaneiden laittaminen järjestykseen on hankalaa. Helpoin asia on sanoa se, kuka on vähiten mieluisin kumppani, ja se on Clara. Hän on oikein nätti ja kiva ja suloinen ja söpö ja kaikkea, mutta hän on jäänyt minulle pelkäksi koristeeksi. En ole kiinnostunut hänestä, vaikka pidän hänestä. Outoa, eikö totta? Tänään, tällä mielellä, tällä tuulella, ykkössuosikkini on Donna Noble. Hänen jälkeensä tulevat the Ponds, Amy ja Rory, sitten Rose Tyler ja lopuksi Martha Jones. Marthasta pidän paljon enemmän kuin Clarasta. Sivuhahmoista River Song ja Jack Harkness ovat lyömättömiä.

6. Tästä saattaa tulla pisin postaus ikinä, mutta ei se haittaa, onneksi meillä on Tardis, jolla voi lennähtää ajassa taaksepäin.

7. Olen seikkaillut viime aikoina useaan otteeseen nettimaailmassa Who:n parissa, lukenut arvosteluja, katsonut videoita, etsinyt kuvia jne. Törmäsin ensimmäistä kertaa sellaiseen asiaan, että sarja luokitellaan ulkomailla children´s show:ksi. Ooh! Vihdoin selvisi, miksi olen niin viehättänyt tästä sarjasta. Koska olen ikuinen lapsi. I´m the Irene. I´m a writer. I´m from the planet Earth. I´m 33 years old and I´m the woman who will always cherish her inner child. You got a problem with that?Alkuperäinen repliikki menee näin: I'm the Doctor. I'm a Time Lord. I'm from the planet Gallifrey in the constellation of Kasterborous. I am 903 years old and I'm the man who's gonna save your lives, and all six billion people on the planet below. You got a problem with that? (Christmas Special 2007: Voyage of the Damned) 

8. Lisää lempisitaatteja! (Niitä on noin miljoona. Varoitan.) 



Allons-y! Geronimo! Fantastic! (10. 11. ja 9. Tohtori)

Planet Earth. This is where I was born. And this is where I died. The first nineteen years of my life, nothing happened. Nothing at all, not ever. And then I met a man called the Doctor. A man who could change his face. And he took me away from home in his magical machine. He showed me the whole of time and space.I thought it would never end. (Rose Tyler)


People assume that time is a strict progression of cause to effect, but, actually, from a non-linear, non-subjective viewpoint, it's more like a big ball of wibbly-wobbly... timey-wimey... stuff. (10. Tohtori)


I travelled across the world. From the ruins of New York, to the fusion mills of China, right across the radiation pits of Europe. And everywhere I went I saw people just like you, living as slaves! But if Martha Jones became a legend then that's wrong, because my name isn't important. There's someone else. The man who sent me out there, the man who told me to walk the Earth. And his name is the Doctor. He has saved your lives so many times and you never even knew he was there. He never stops. He never stays. He never asks to be thanked. But I've seen him, I know him... I love him... And I know what he can do.  (Martha Jones)


The Library. So big it doesn't need a name, just a great big "The". (10. Tohtori)

Spoilers. (River Song.)


When you run with the Doctor, it feels like it'll never end. But however hard you try you can't run forever. Everybody knows that everybody dies and nobody knows it like the Doctor. But I do think that all the skies of all the worlds might just turn dark if he ever, for one moment, accepts it. (River Song.)


Do you wanna come with me? 'Cause if you do, then I should warn you — you're gonna see all sorts of things.Ghost from the past. Aliens from the future. The day the Earth died in a ball of flame. It won't be quiet, it won't be safe, and it won't be calm. But I'll tell you what it will be: the trip of a lifetime! (9. Tohtori)


The thing is, Adam, time travel is like visiting Paris. You can't just read the guidebook, you've got to throw yourself in! Eat the food, use the wrong verbs, get charged double and end up kissing complete strangers! Or is that just me? (9. Tohtori)


Rose, before I go, I just want to tell you you were fantastic. Absolutely fantastic. And do you know what? So was I! (9. Tohtori)



You know when you see a photograph of someone you know, but it's from years before you knew them. It's like they're not quite finished; they're not done yet. Well, yes, the Doctor's here. He came when I called just like he always does, but not "my" Doctor. Now, my Doctor, I've seen whole armies turn and run away, and he'd just swagger off back to his TARDIS and open the doors with a snap of his fingers. The Doctor in the TARDIS. Next stop: everywhere. (River Song.)


Well, I died, and turned into a Roman. It's very distracting. (Rory Williams.)


Easier said then done. It's like, I had that one day with you, and I was going to change. I was going to do so much - Then I woke up the next morning, same old life. It's like you were never there. And I tried. I did try. I went to Egypt. I was going to go barefoot and everything. And then it's all bus trips and guidebooks and "don't drink the water", and two weeks later you're back home. It's nothing like being with you. I must have been mad turning down that offer. (Donna Noble.)


You know when sometimes you meet someone so beautiful — and then you actually talk to them and five minutes later they're as dull as a brick; but then there's other people. And you meet them and you think, "Not bad, they're okay," and when you get to know them ... their face just, sort of, becomes them, like their personality's written all over it, and they just — they turn into something so beautiful. Rory's the most beautiful man I've ever met. (Amy Pond)

I just want you to know, there are worlds out there, safe in the sky because of her. That there are people living in the light, and singing songs of Donna Noble. A thousand, million light years away. They will never forget her — while she can never remember. … But for one moment... one shining moment... she was the most important woman in the whole wide universe. (10. Tohtori)


Hello. I´m the Doctor. Basically... run. (11.Tohtori)

Bow ties are cool. (11. Tohtori) Tämä on nykyään minun elämäni tunnuslause. Niin kauan kun bow ties are cool, everything is cool. Ja ne ovat cooleja aina!


All of time and space; everywhere and anywhere; every star that ever was. Where do you want to start? (11. Tohtori)


Oh, look, a big mining thing. Oh, I love a big maining thing. See? Way better than Rio. Rio doesn't have a big mining thing.  (11. Tohtori)


Never ignore coincidence. Unless, of course, you’re busy. In which case, always ignore coincidence. (11. Tohtori)




The way I see it, every life is a pile of good things and bad things. The good things don’t always soften the bad things, but vice versa the bad things don’t always spoil the good things or make them unimportant. And we definitely added to his pile of good things. (11. Tohtori)



It's funny, I thought, if you could hear me, I could hang on, somehow. Silly me. Silly old Doctor. When you wake up, you'll have a mum and dad, and you won't even remember me. Well, you'll remember me a little. I'll be a story in your head. But that's OK: we're all stories, in the end. Just make it a good one, eh? Because it was, you know, it was the best: a daft old man, who stole a magic box and ran away. Did I ever tell you I stole it? Well, I borrowed it; I was always going to take it back. Oh, that box, Amy, you'll dream about that box. It'll never leave you. Big and little at the same time, brand-new and ancient, and the bluest blue, ever. (11. Tohtori) 

The universe is big, it's vast and complicated, and ridiculous. And sometimes, very rarely, impossible things just happen and we call them miracles. And that's the theory. Nine hundred years, never seen one yet, but this would do me. (11. Tohtori)


So that was the year of the slow invasion, when the Earth got cubed and the Doctor came to stay. It was also when we realised something the Shakri never understood. What cubed actually means. The Power of Three. (Amy Pond)


I walked away from the Last Great Time War. I marked the passing of the Time Lords. I saw the birth of the universe, and I watched as time ran out, moment by moment, until nothing remained. No time, no space – just me. I've walked in universes where the laws of physics were devised by the mind of a madman. I've watched universes freeze and creations burn. I have seen things you wouldn't believe. I have lost things you will never understand. And I know things. Secrets that must never be told, knowledge that must never be spoken, knowledge that will make parasite gods blaze! SO, COME ON, THEN! TAKE IT! TAKE IT ALL, BABY! HAVE IT! YOU HAVE IT ALL!! (11. Tohtori)


Sometimes it's like I've lived a thousand lives in a thousand places. I'm born, I live, I die. And always, there's the Doctor. Always I'm running to save the Doctor. Again and again and again. And he hardly ever hears me. But I've always been there. (Clara Oswald)


The first face this face saw. We all change. When you think about it, we're all different people all through our lives, and that's okay, that's good, you gotta keep moving, so long as you remember all the people that you used to be. I will not forget one line of this. Not one day. I swear. I will always remember when the Doctor was me. (11. Tohtori) Ehdoton suosikkisitaattini tällä hetkellä, katkeransuloinen, sydäntä särkevä ja kuitenkin niin ihana.) 




9. Suosikkijaksojani on myös kauhea määrä! Mutta mainitsen pari joka kaudelta: The Empty Child, The Long Game (kausi 1), The Girl in the Fireplace, Army of Ghosts (kausi 2), Blink, The Sound of Drums (kausi 3), Silence in the Library, Turn Left (kausi 4), The Eleventh Hour, The Pandorica Opens (kausi 5) (Välihuomautus: tämä on mahdotonta!), The Impossible Astronaut, The Girl Who Waited (kausi 6), The Power of Three, The Angels Take Manhattan (kausi 7), Flatline, Dark Water (kausi 8). Mutta kuten tuolla keskellä huutelin, tämä on mahdoton tehtävä, sillä Matt Smithin kausilta käytännössä joka jakso on minulle lempijakso. ( I know I´m such a fangirl.)     

10. Vaikka kahdeksas kausi ei ole mielestäni niin hyvä kuin aikaisemmat kaudet, odotan silti innoissani jouluspesiaalia. Se tulee Suomen televisiosta 28.12, ja se on ehdottomasti minun jouluni kohokohta. En voi uskoa, että siitä kun Matt Smith lähti - tähän pulleita kyyneliä ja juokseva, punainen nenä - tulee kuluneeksi vuosi. The Time of the Doctor ja The Doctor, The Widow and The Wardrobe ovat tärkeimmät joulujaksoni. Pidän kyllä kaikista muistakin.

11. Miksi sitten Doctor Who on minun ohjelmani? (Sen lisäksi, että se on ilmeisesti lastenohjelma. Välillä yllättävän synkkä lastenohjelma.) Koska Doctor Who:ssa on taikaa. Koska Doctor Who on ohjelma, joka saa uskomaan, että se on totta. (Se on, eikö niin? Odottelen täällä kaivon reunalla istumassa, kumisaappaat jalassa, Tohtoriani saapuvaksi, joko tulet, raggedy man? Or any man?) Se itkettää ja naurattaa, se vie mukanaan, se saa uskomaan ihmeisiin, se ihastuttaa upealla musiikillaan, se näyttää sinisistä sinisimmän, se uskoo minuun ja sinuun, se on seikkailu, jota universumi tarvitsee. Ja minä menen mukana.        

Loppuun vielä mahtava video. Olen saattanut katsella tämän muutaman kerran. Ja anteeksi, ettei missään ollut mitään järkeä. Siis mikäli onnistuit selviämään tänne asti.





PS. Cardiffin kuvat ovat siskoni ottamia ja hänelle kuuluvia. Kiitos sisko kuvista, love you!

PPS. Pitäisikö muuttaa blogin nimeksi Kingiä, kahvia ja Tohtori?











18 kommenttia:

  1. Doctor who ♥ Ehkä paras sarja ikinä!Tennant on aina ollu miun lempparein ja tuskin muuttuu. Tykkään todella paljon myös Smithistä mutta itselleni Cabaldi kyllä nousi Smithin oh i Can't help it..hulluna skottimiehiin :D

    Seuralaisista ehdottomat lempparit on Donna ja Pondit ..etenkin Rory on niin ihana tyyppi :) ja sivuhahmoista Captain Jack on paras..sitänei voi vastustaa. Tosin River Song kuvio on kyllä mtös todella mielenkiintoinen.

    Ja täytyy tähän loppuun sanoa vielä eträ nyt kun uusinnatkin loppuivat on ollut aika tyhjä olo :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle Supernatural oli pitkään paras sarja ikinä, mutta nyt Doctor Who on kivunnut hurjasti edelle. Tennant on superhyvä, love him too. Toivon todella, että Capaldin charmi alkaisi purra pikkuhiljaa. Jotenkin en vain vielä usko sitä, että hän on Tohtori, minulla tulee hänestä tunne, että hän vain esittää Tohtoria. =D If you know what I mean.

      Hauskaa, samat suosikit! Rory on ihastuttava, ja yleensäkin Pondit ja Tohtori ovat yhdessä kuin pieni perhe.

      Tiedän tunteen! Olen viettänyt luvattoman paljon aikaa Youtubessa katsellen videoita ja löytänyt hulluna kaikkea kivaa! =D

      Poista
  2. Minullakin on vaikeuksia kolmannentoista Tohtorin kanssa. Pidän enemmän sympaattisista hahmoista, Capaldin Tohtori on välinpitämättömän ja ilkeän oloinen. No, ehkä siihenkin tottuu tai sitten vain täytyy odottaa, että hän pehmenee. Mutta jouluspesiaalin näkemistä minäkin odotan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin jostain, että joku klassisen Who:n tohtoreista olisi ollut alussa Capaldin kaltainen, mutta sitten hänen hahmonsa kasvoi lämpimämpään suuntaan loppua kohden. Ehkä sellainen suunnitelma on nytkin, kuka tietää. Toivon sitä, ja toivon, että alan uskoa Capaldin Tohtoriin. Kuten Narseskalle tuossa yllä mainitsen, jotenkin en usko Capaldiin, katson vain, että tuossa nyt joku tyyppi NÄYTTELEE Tohtoria. =D Jouluspesiaalia odotellessa, ehkä sitten jo lämpenee. =D

      Poista
  3. Voi että miten olikaan lystiä, ja liikuttavaa, yön pimeinä tunteina sukeltaa kunnolla tänne blogiisi ja lukea mietteitäsi Tohtorista. <3 Sillä minunkin Tohtorini on Matt Smith! Ensimmäinen Tohtorini oli Tennant, ja minäkin luulin ettei häntä voi kukaan ohittaa. Mutta sitten tuli Matt ja vei hörökorvineen ja fezzeineen minun sydämeni. Miten hän voi ollakaan niin ihana! Hän sai minut höpsähtämään kunnolla sarjaan.

    Minäkin kiitin kaikkia ylimpiä siitä, että ihana Yle näytti syksyn mittaan uusinnat. Olipa ihanaa puuhaa aina iltapäivisin. <3

    Olet ihana, dear! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sweetie, miten mukava kuulla, että kävit sukeltamassa Irenen Who-maailmassa! Ja ooh, ihan mahtavuutta, että olet myös Smithin tyttöjä! Minä olen katsonut sarjaa alusta asti, joten Smith oli minulle kolmas Tohtori, joten kai meni niin että kolmas kerta toden sanoi. =D Fezzes are cool! Matt Smith on tosi suloinen myös omana itsenään, niin iloinen ja huomaavainen ja hauska. Kun näin hänet Tohtorina ekaa kertaa, ajattelin, että onpa hieman hassun näköinen tyyppi, mutta pidin hänen energiaansa karismaattisena ja puoleensavetävänä. Muistan kun sanoin tästä siskolle. Ja nyt, I would totally marry him. =D

      Niinpä! Nyt iltapäivät ovat niin tyhjiä... hiljaisia... the silence will fall... =D

      You too. <3

      Poista
  4. Muuan kanssa-Whovian ilmoittautuu, ugh! Minä olen näemmä skotti-Tohtoreiden tyttö, sillä suosikkini ovat Tennant ja Capaldi. Jälkimmäinen on upea näyttelijä, joka mielestäni tulkitsee Tohtoria erinomaisen hienosti, mutta on valitettavasti saanut näyteltäväkseen silkkaa sontaa (ja kumppanikseen Claran, yök, pliis lähde pois jo, the Impossibly Useless Girl!). Capaldin Tohtori on todellakin uskollisempi klassiselle Wholle. Saisi YLE kyllä näyttää niitäkin, muistikuvani ovat valitettavan hataria!

    Loppuun täysin irtonaisena anekdoottina kerrottakoon, että 4-vuotias poikani haaveilee lemmikki-Dalekista ja on vakaasti sitä mieltä, että jos/kun hankimme lemmikin lähivuosina, on sen nimeksi tultava Dalek tai Davros. :D

    P.S. Anteeksi, jos tämä kommentti tulee nyt miljoona kertaa. Jostain syystä Wordpress ja Blogger eivät tänään toimi yhteen laisinkaan. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Davidkin on siis eittämättä lähellä sydäntäni, ja uskon kyllä lämpeneväni Capaldillekin ajan myötä, hope so. Olet oikeassa, Peterille ei ole annettu tarpeeksi tilaa olla Tohtori, toivottavasti sekin korjaantuu. Katsoin juuri vanhoja Skins-jaksoja (ikiteini kun olen), joissa Capaldi näyttelee, siinä hän on aivan loistava!

      Minäkin toivon, että Clara lähtisi pois, ei pahalla, näyttelijä on oikein suloinen, mutta Clara hahmona ei toimi. Tahtoo myös vanhaa DW:tä ruutuun! =D

      Oi miten ihana tarina pojastasi, no mutta, Dalek on hieno nimi! Siskollani on kissa nimeltä Dahlia, ja varsinkin kissan ollessa pieni, kutsuin sitä monesti Dalekiksi. =D Minä jos joskus otan kissan, niin nimeän sen vaikka Amy Pondiksi tai Donna Nobleksi. Tai Tohtoriksi. =D

      Poista
  5. Ihanaa, että olet löytänyt fanituksellesi kunnon kohteen! Itselleni Doctor Who itselleni on melko lailla tuntematon. Olen katsonut sarjaa korkeintaan viisi jaksoa. Saattaisi olla hyvä idea lainata kirjastosta dvd.

    Yle varmaan ilahtuu, kun kutsuit sitä jumalaksi! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että olet kuitenkin vähän nähnyt sarjaa! Lainaa vaan, kannattaahan sitä kokeilla enemmänkin. =D Minä näin ensimmäisen kauden muistaakseni vuonna 2006, sitten tuli pitkä tauko (koska Yle ei ollut silloin jumala) ja 2012 sarja palasi ja silloin tapahtui totaalinen hurahtaminen. The Best Thing Ever since. Ja nyt Yle on ehdottoman jumala, tietenkin! =D

      Poista
  6. Eikä! Miksi minä vasta nyt löysin tämän?!! Irene, luin postauksesi alusta loppuun ja melkein itkin. Kaikki sitaatit nostivat mieleeni tunnemyrskyn ja kuvia kohtauksista joihin ne pystyi saumattomasti liittämään. Olenkohan katsonut liikaa DW:tä? :D :D
    Olin joulun Skotlannissa ja sain kunnian nähdä joulujakson suorana brittiteeveestä, voit arvata että se oli upeaa! Ja ystäväperhe oli huomioinut fanitukseni j(kyselleet muilta ystäviltä minun sitä tietämättäni mistä tykkään) ja sainkin lahjaksi DW-fanikamaa kukkuroittain! En tiedä mitä sanoisin! Kolme kovaa suosikkiasi ovat myös minun, Kingi, Doctor Who ja Supernatural. On toki liuta uitakin mutta nuo nyt etupäässä:) Minun Tohtorini on Eccleston. Hän oli ensimmäinen josta aloitin katsomisen aikuisena. Lapsena olen alkuperäisiä vanhoja kausia katsonut mustavalkoteeveestä mutta niistä on vain hataria muistikuvia. Tennantia ja Smithiä minäkin rakastan ja jaan surusi uusimman Tohtorin laimeudesta. Toivon että Capaldi tuosta vielä tokenee, jospa uusi kausi toisi uutta särmää häneenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, hyvä että nyt löytyi! Piti oikein itsekin lukea, mitä olen kirjoittanut, kun tuntuu, että tästä on noin tuhat vuotta aikaa. =D Ei Doctor Who:ta voi katsoa liikaa! Minulla "pahin" innostus on nyt hetkeksi laantunut, kun ollut kaikkea muuta hässäkkää, mutta enköhän minä jossain vaiheessa kaiva rakkaimpani kunnolla taas esille. =D

      Wau, joulu Skotlannissa. Ihanaa! Ja oikein viiveettä joulujakso, mahtava juttu. Tykkään kyllä tuosta joulujaksosta, se oli sellainen, jonka aikana ehkä hivenen lämpenin Capaldille. Tosiaan uusi kausi voi tehdä ihmeitä hänelle.

      Minulla ei ole fanikamaa muuta kuin tuo muistikirja, jonka siskoni toi Lontoosta ja sitten yksi t-paita (Matt Smithin kuvalla tietenkin), jonka tilasin itse ulkomailta. Tardis-korvikset voisi kyllä olla kivat! =D

      Ecclestonkin on huippuhyvä. Supernatural oli pitkään minun suosikkisarjani, kunnes DW meni ohi ja heittämällä. =D Nykyään olen ihan pihalla Superista, mulla on yhdeksännestä kaudestakin puolet katsomatta.

      Poista
    2. Joo, se oli sellainen nolo heitto, ei tosiaankaan voi katsoa liikaa Doctor Whota! :D :D
      Juu, joulu tuli siellä Skotlannissa vietettyä ja kun Brittein saarista paljon on vielä katsomatta niin lähdenpä pian uudelleen. Toukokuussa suuntaan Cardiffiin (jossa tietenkin kohteena DW Experience) ja sieltä Lontooseen. Kaikki aiheeseen soveltuva pengotaan ja hamstrataan fanikamaa jos sitä löytyy kohtuuhintaisena. Aika hieno tuo sun muistikirja, mulla on oma tuunattu versio. T-paitoja ei ole DW-aiheisia mutta eiköhän tuokin korjaannu kevään reissulla. Pitääpä tiirata noita Tardis-korviksia jos vaikka löytyis.

      Mä olen jo kymppikaudessa Supernaturalissa menossa joten muistikuvat 9. kaudesta ovat jo hatarat. Se on tää meikäläisen muisti niin helppo kun kaiken voi katsoa/lukea uudestaan kun mieli lipsauttaa kaiken katoamaan. Jotain etua sairaudesta! :D Ja jonkinmoista sekavaa mielipidettä on siitäkin että kun tämän piti olla viimeinen kausi niin nähtävästi sarja jatkuu kuitenkin vielä ainakin yhdennentoista kauden. En oikein enää keksi mitä on jäänyt kertomatta. Toivon ettei sarja latistu/mene pilalle vaan siksi ettei sitä ole osattu lopettaa ajoissa.

      Poista
    3. Hihii. =D

      Britteihin olisi minullakin kova hinku päästä (Lontoo ja Cardiff etunenässä, sisko tosiaan kävi viime keväänä, ja ehkäpä me mennään siskon kanssa yhdessä jokin kerta). Mukava kuulla, että pääset piakkoin uudestaan matkaan! Tulee varmasti hieno ja hyvä reissu. Ja oikein makoisia fanitavara-apajia osunee kohdalle myös.

      Haluaisin kyllä katsoa Supernaturalin ajantasalle, mutta kun en ole mikään sarjojen downloadaaja (onko tuo edes sana), ja tykkään katsoa sarjoja teksteillä (vaikka englanti hyvää minulla onkin), joten olen jäänyt nyt jälkeen sarjasta. Sarja ei ole päivittynyt pitkään aikaan sille sivustolle, josta sitä minulla oli tapana katsoa. Olisipa Netflixissä koko sarja, niin homma olisi jo hoidossa! =D Minusta kaudet 1-5 ovat niin ylivetoja, etteivät niiden jälkeiset kaudet pärjää millään niille. =D

      Poista
    4. Toivon kovasti että sinäkin pääset Lontoon/Cardiffin matkalle lähitulevaisuudessa! Tuon sieltä sulle sit mukavan muiston mukanani, ehkäpä blogaankin aiheesta.

      Juu, lataamalla minä niitä katon, en jaksa odottaa että suomitelkku pääsis ajantasalle. Itse lataan myös aina enkkutekstit kun tuo kuulo on niin huono. Ihan hyvin pärjää ku syrjäsilmällä vilkuilee tekstityksiä:) Juu, Netflix saisi hommata kaikki tuottikset pikapikaa kaikista sarjoista! Ensimmäiset viisi kautta ovat kyllä ylivetoja mutta kyllä tässä jälkimmäisessä viidessa kaudessakin on paljon katsomista ja fanittamisen aihetta:)

      Poista
    5. Olisi kyllä kiva kuulla, miten matkasi menee! Kyllä minäkin sinne Lontooseen vielä menen. =D

      Minä kun en yhtään tajua noita lataamishommia. Sisko on luvannut auttaa asiassa, mutta ei olla vielä päästy puusta pitkälle. Olisi mukavaa tosiaan olla taas ajan tasalla sarjassa. Olen nyt viime aikoina katsonut enimmäkseen brittisarjoja.

      Toki, toki, fanittamista riittää yhä, mulla onkin vähän ikävä mun poikia! =D

      Poista
    6. Palaan astialle sitten kesäkuun puolessa väliin kun palaan kotosuomeen.

      Poista